Andrzej Sapkowski: Tulikaste

Tulikaste on Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan viides osa. Aikaisempien osien arvioitani pääsee katsomaan täältä. Olen jo tähän mennessä ollut varsin ihastunut sarjaan ja Sapkowski saa kirjailijana kunnioitukseni. Tulikaste ei tuo muutosta tähän asetelmaan. Alunperin vuonna 1996 puolaksi julkaistu teos ilmestyi suomennoksena toukokuun lopulla.

Thaneddin velhokokouksen päätteeksi loukkaantunut Geralt saa kuulla prinsessa Cirin tulleen kaapatuksi Nilfgaardiin. Geralt on huolestunut, eivätkä oudot unet Ciristä yhtään helpota, vaan herättää ahdistusta ja epäilyksiä tytön tilanteesta. Jousitaituri Milvan ja bardi Valvatin avustuksella Geralt lähtee Cirin perään, läpi sodan kalvamia alueita, missä kehenkään ei tiedä luottaako vai ei. Mukaan lyöttäytyy myös vihamies Cahir, joka on vainonnut Ciriä unissa, ja lääkintätaitoja omaava Regis, josta paljastuu yllättäviä puolia. Toisaalla velhot suunnittelevat Philippa Eilhartin johdolla salaista loosia, jonka tehtävänä on taikuuden tulevaisuuden pelastaminen. Yennefer on mukana toiminnassa, mutta hänellä on omatkin suunnitelmansa. Kaiken keskipisteenä on yhä Ciri, jota kaikki tuntuvat tavoittelevan, mutta josta kukaan ei tiedä missä hän varmuudella on.

Sapkowski parantaa kerrontaansa kirja kirjalta. Tulikaste ei vie juonta eteenpäin kovinkaan paljoa, mutta silti se on kokonaisuutena hieno teos, syventävä katsaus maailmaan. Tapahtumissa on tappamista, raiskaamista ja välissä kaksimielistä huumoria, mutta niillä ei mässäillä. Mukana on järjen ja tunteen ääni, joskus Noiturin itsensä, joskus Milvan tai jonkun muun mukaan liittyneen hahmon. Sota on kamalaa ja armotonta ja tekstistä näkee, ettei se kirjailijallekaan ole mitään mielikuvitushahmojen leikittelyä, vaan taustalla häilyy sanomaton kannanotto. Kuten Joe Abercrombiekin, yhdellä hetkellä Sapkowski naurattaa ääneen, toisella saa kasvot vakavoitumaan tapahtumien vaikutuksesta.

Geraltin matkaa seuraava juonilinja on keskeinen osa, jota velhojen keskustelut ja tekemiset tukevat ja johon välähdykset Ciristä tuo jännitettä. Geralt, joka selvästikin on tottunut olemaan ns. yksinäinen susi, joutuu koetukselle porukan keskellä ja sitä myöten hän välillä vaikuttaa hieman keskenkasvuiselta. Mikä taas on yksi puoli noiturin harmaasta hahmosta, ymmärrettävissä sillä, että hän on tottunut olemaan auttaja, ei autettava. Koettelemukset ovat hänelle tulikaste, rangaistus hänen itse luomassaan käsityksessä itsestään. Geralt on loppujen lopuksi aika surullinen hahmo. Tulikaste tulee esille kirjassa useassa kohtaan ja joka kerta se iskee kohdilleen.

Mitä naisiin tulee, niin Sapkowski antaa heille meriitit omana itsenään, ei naisina. Ja se on paljon se. Sapkowski on kehittynyt naisten kuvaajana, ja Tulikasteessa hän onnistuu kaikissa hahmoissaan loistavasti. Niin uusissa kuin vanhoissakin. Joillakin hahmoilla on omanlaisensa puhetyyli, minkä suomentaja on saanut tuotua hyvin esille. Kirjan tilannekuvaukset ovat vahvoja ja keskustelut välillä hersyviä tai koskettavia. Eräässä kohdin pystyy lukiessa tuntemaan sen miltä noiturista tuntuu, kun hänelle sanotaan totuuden sanoja (ystävyydellä), joita hän ei ole valmis kuulemaan. Toisessa puolestaan nauroin ääneen, kun vampirismismia verrattiin alkoholismiin:

"... En halunnut olla ilonpilaaja, ja minua kammotti ajatus jäädä paitsi tovereitteni hyväksyntää. No niin sitten pidettiin hauskaa. Juhlittiin ja riehuttiin, ryypättiin ja rällästettiin, aina täydenkuun aikaan lennettiin lähimpään kylään ja juoda lipitettiin kenestä sattui. Surkein ja kurjinkin… hmm… nestelaatu kelpasi. Millään ollut mitään väliä, kunhan saatiin… hemoglobiinia. Ilo ilman verta on teeskentelyä! Vampyyrityttöjäkään ei uskaltanut lähestyä ennen kuin oli ottanut pari huikkaa."

Tämä arvio meni kehumiseksi, mutta minkäs teet, kun muutaman päivän miettimisen jälkeenkään ei ole kirjasta negatiivista sanottavaa. Hieman pelottaa voiko seuraava osa eli Pääskytorni pistää enää paremmaksi, mutta silti olisin heti valmis ottamaan sen luettavaksi. Toivottavasti ensi vuonna näihin aikoihin se toteutuu.

Voi hyvä elämä -blogissa Taru luki Tulikasteen englanniksi jo huhtikuussa, ja tykästyi niin paljon, että luki perään myös fanienglanninnokset kahdesta sarjan viimeisestä osasta (lukuun ottamatta viime vuoden lopulla ilmestynyttä Sezon Burzia). Minä en taida uskaltaa, vaan odotan Kärkkäisen suomennokset suosiolla. Andrzej Sapkowski on ensi kuussa Shamrokon-tapahtuman kunniavieraana Dublinissa ja odotan innolla ja hieman jännittäenkin hänen tapaamistaan. Nimmari on saatava.