J. Pekka Mäkelä: 391

Ostin J. Pekka Mäkelän 391-kirjan Finnconista vuonna 2013. Sain siihen nimmarin kirjailijalta samaisessa tilaisuudessa. Luin kirjan viimeisimmän lukumaratonin yhteydessä 2018. Vaikka lukutahtini on ihan kohtuullinen, niin minulla on kuitenkin niin paljon vanhempia kirjoja sekä vuosittain ilmestyviä uusia lukulistallani, että saattaa mennä hyvinkin 5-10 vuotta siitä kun kirjan hankin, ennen kuin se päätyy luettavaksi. 391 on julkaistu kuitenkin vuonna 2004, joten jo ostohetkellä se oli ns. vanhempaa tuotantoa.

Sairaskodin työntekijä tunnistaa työtoverinsa toisen maailman sodan aikaisesta kuvasta ja niinpä työtoveri ryhtyy yövuoron aikana kertomaan erikoista tarinaa ajassa matkustamisesta. Kanadansuomalainen sotavalokuvaajana toiminut henkilö tulee temmatuksi mukaan tulevaisuuden ihmisten aiheuttamassa aikapyörteessä Rooman valtakunnan hajoamisen ajankohtaan. Tulevaisuuden henkilöt ovat matkanneet sinne ottaakseen talteen Aleksandrian kirjaston harvinaisuuksia tuhoamisen alta. Useat vasten tahtoaan aikapyörteeseen joutuneet henkilöt etsivät itselleen oudossa ympäristössä paluuta takaisin kotiin tietämättä tulevatko koskaan onnistumaan.

Luin kirjan heti Roger Zelaznyn Kujanjuoksun jälkeen, jossa oltiin tulevaisuuden dystooppisessa maisemissa Amerikan mantereella. 391 oli hyppäys pehmeämpään, ihmisläheisempään kuvaukseen Välimeren rannalle Egyptiin. Lukutoukalle ajatus Aleksandrian kirjastosta tarinan kohteena on kihelmöivä, mutta vaikka kirjastoa kuvataankin yhden luvun verran, ei se nouse mitenkään erityisesti pinnalle tai eläväksi. Tarina tasapainottelee ihmissuhteissa ja arjen kuvauksessa, miten selviytyä vieraassa paikassa, outojen ihmisten kanssa. Ihmisiä, heidän luonnettaan ja tapojaan kuvataan elävästi. Kukaan ei kuitenkaan nouse ylitse muiden.

Siinä missä Kujanjuoksussa päähenkilö on yksinäinen susi, 391:ssä päähenkilö hakeutuu lähelle ihmisiä. Hänellä on tarve kertoa tarinansa, lähestyä henkilöä jolle sen kertoo. Tätä läheisyyttä hän tarvii myös aikamatkansa alkuetapissa vieraassa ja vaarallisessa ympäristössä. Normaaleissa olosuhteissa, jos olisin lukenut Kujanjuoksun ja 391:n eri aikoihin, en todennäköisesti olisi millään lailla vertaillut niitä keskenään. En nytkään varsinaisesti tarinan sisällön puolesta, mutta tunnelman, tapahtumaympäristön ja hahmojen erilaisuutta ei voinut olla maratonissa huomaamatta. Kujanjuoksussa maailma oli ydinkatastrofin jälkeen vihamielinen, mutta niin myös 391:ssä, jossa todellisen historian tapahtumat kulminoituvat kohti hävitystä ja sotataisteluja. Tavallaan on merkittävää ja käytöstä selittävää, että 391:n päähenkilö joutuu keskeltä sotaa toiseen väkivaltaiseen muutoksen hetkeen.

Menneisyyden tapahtumat limittyvät vanhusten hoidon arkeen. Kuvaukset laitosapulaisen työstä ovat realistisia ja vaikka ympäristö on erilainen, turvallisempi, päähenkilö hakee kuitenkin edelleen läheisyyttä. Hän on yhä irrallaan omasta ajastaan, vaikkakin sopeutunut. Lopussa tarinassa on onnistunut kiemura, joka ehkä ei aivan yllätyksenä tule, mutta on silti tarinallisesti hyvä ratkaisu. Ongelmani kirjan suhteen on, että se ei varsinaisesti saanut tuntemuksia aikaan. Siitä ikään kuin puuttui ilma siipien alta.

Koska en ollut aiemmin lukenut Mäkelän teoksia, en osannut odottaa kirjalta mitään erityistä. Nyt minulle jäi kuitenkin positiivinen vaikutelma kirjallisesta tyylistä ja otteesta, jonka perusteella olen kiinnostunut lukemaan lisääkin.

Finncon 2013 - lauantai

Lauantai-aamu 6.7. alkoi On Writing -paneelilla, joka on tullut jo perinteeksi kuunnella. Kirjailijat kertoivat kirjoittamisestaan, kirjoittamiseen liittyvistä olosuhteista jne. Erityisesti jäi mieleen Peter Wattsin maininta, kuinka kirjailijan kissa on hyvin aktiivisesti mukana kirjoittamisprosessissa, vaikka hän ei ole varsinaisesti sijoittanut tarinoihinsa kissaa kuin ehkä kerran. Kissan omistajat varmaankin ymmärtävät tämän kissojen erikoisen halun osallistua luomisprosessiin. Huvittavammaksi tilanteen teki juuri edessäni katsomossa istuva hahmo (ks. kuva alla).

Seuraava ekirja-keskustelu käytiin englanniksi ja mukana Cheryl Morganin vetämässä paneelissa olivat tämän vuoden pääjärjestäjä Sari Polvinen, Nene Ormes ja Tommy Persson. Myyjän ja käyttäjän näkökulmasta keskustelua käytiin mm. taittotekniikasta ja ekirjan fyysistä käyttöominaisuuksista sekä myös myyntioikeuksista ja hintapolitiikasta ja -kilpailusta. Pienen jälleenmyyjän valtiksi jätti-Amazonia vastaan katsottiin esim. DRM:ttömyys ja henkilökohtaisempi palvelu, kasvot nettipalvelun takana. Pienyrityksen on vain vaikea pitää asiakkaita, jos Amazon laskee hintoja kampanjoissa tai jopa pysyvästi. Samoin pohdittiin mitä lukijat haluavat ekirjalta, muokattavuutta vai graafisesti valmista pakettia. Keskustelu onnistui mielestäni paremmin kuin perjantain ekirja-aiheessa.

Puolilta päivin pistäydyin RisingShadown miitissä, jossa luonnollisesti tuli tavattua muutamia foorumilaisia. Olen ollut Risingilla vuodesta 2004 lähtien ja tämä oli ensimmäinen varsinainen miittini. Toki foorumilaisia on tullut tavattua muissa yhteyksissä. Keskusteltiin hieman mm. pohjoisen aktiivisuudesta tai miten sitä voisi lisätä ja ekirjojakin sivuttiin ja vieressäni taidettiin puhua peleistä tms.

Miitin jälkeen kävin hakemassa Peter Wattsilta nimmarin ja kysyin, josko hänen seuraavassa kirjassakin esiintyvä vampyyri on suomalaisniminen. Vastaus oli ei, nimi on Valerie (kirjoitusasusta en ole varma). Watts käytti aikaa nimmareiden kirjoittamiseen ja tuntui personoivan ne kysymällä aina jotain pientä. Yllä kuva nimmarinkirjoitusjonosta. Vaikka päätin, että en osta paperikirjoja Finnconista kotiin raahattavaksi, niin sorruin ostamaan J. Pekka Mäkelän 391:n.

Kello kahden aikaan olisi voinut mennä vaikka neljään paikkaan yhtä aikaa, mutta lopulta huomasin istuvani pienessä Käämi-salissa ja katsovani ja kuuntelevani Johanna Vainikainen-Uusitalon livekääntämistä. Työn alla oli Vaskikirjojen tuleva julkaisun, Francis Marion Crawfordin The Dead Smile -novellin käännös. Kyseessä on 1899 julkaistu tarina. Oli kiehtovaa nähdä ammattimainen kääntäjä työssään, vaikkakin tilanne oli varmasti outo, kun paikalla oli yleisöä. Vainikainen-Uusitalo kertoi ilmehtivänsä ja elehtivänsä käännöstä tehdessä päästäkseen tekstiin sisään. Joskus taistelukohtauksissa se saattaisi olla ulkopuolisille outoa katsottavaa. Kääntäjä pohti myös ottaako liian paljon vapauksia suomennoksessa. On mielenkiintoista lukea kirja sitten kun se ilmestyy, kun on nähnyt yhden sivun verran käännöstä tehtävän.

Ruokailutauon jälkeen oli vuorossa Tähtifantasia-varjoraadin Marianna Leikomaan ja Marko Kivelän analyyttista pohdintaa tämän vuoden palkintoehdokkaista ja kirpakoita mielipiteitäkin esiteltiin. Jännityksellä odotin josko Gene Wolfen Kiduttajan varjo vetää tuplapalkinnon, mutta ainakin varjoraati koki kirjassa näkyvän aikaleiman, mistä syystä se ei ollut enää tuore kuin olisi ollut 80-luvulla. Olen siinä mielessä samaa mieltä, että sarja olisi pitänyt suomentaa jo aikaa sitten. Ja kuten on tullutkin jo esille, niin voittajaksi valittiin Steph Swainstonin Uusi maailma. Aleksi Kuutio jakoi kunniakirjat ja kukkia kustantajan edustajalle ja kirjan kääntäjälle J. Pekka Mäkelälle.

Dave McCarthy ja Eemeli Aro kertoilivat seuraavassa ohjelmassa Worldcon-tapahtumista ja niiden järjestämisestä. Tällaiselle tavalliselle conikävijälle tuli paljon uutta tietoa järjestelyihin ja rahoitukseen liittyvistä asioista. Ei mikään pikkujuttu. Olisi mahtavaa jos worldcon saataisiin Suomeen 2015 ja sitä kannattaa äänestää, siitäkin huolimatta että se tulee teettämään paljon töitä.

Päivän huippukohta oli dinosaurus ja sen kaitsija. Otus oli kerta kaikkiaan niin ihana, että tuli napsittua useita kuvia. Olin vähällä huutaa iik, kun se lopulta oli kosketusetäisyydellä. Toinen hauska kokemus oli pikkuaaveita jahtaavat Ghostbustersit, jotka kävelivät Merikaapelihallin läpi musiikin ja suosionosoituksien kera ja pyörivät loppupäivän ympäriinsä. Muitakin mahtavia asusteita nähtiin. Tapasin/minulle esiteltiin jälleen muutamia nettituttuja, joille oli kiva saada kasvot. Alla muutamia kuvia ja sunnuntain raportissa lisää.

Finncon 2013 - perjantai

Finncon 2013 on ohi ja nyt on yhteenvedon aika. Tässä on perjantain 5.7.2013 kokemuksiani kuvilla höystettynä ja myöhemmin maantaina sitten kokoan raportin lauantain ja sunnuntain tapahtumista. Kuvia voi katsoa suuremmassa koossa klikkaamalla niitä.

Finnconin Avajaisseremoniassa pääjärjestäjät Hanna Hakkarainen ja Jukka Halme (yllä) toivottivat tervetulleeksi niin yleisön kuin tämän vuoden kunniavieraatkin: J. Pekka Mäkelä, Peter Watts, Aliette de Bodard.

Kunniavieraista ainoastaan kotimainen oli minulle kirjallisesti tuntematon, mutta enköhän nyt päädy lukemaan jokusen hänenkin teoksistaan.

Koskapa osallistun Hugo-äänestykseen ja aihe kiinnostaa, niin luonnollisesti seuraava paneelivalintani oli Marianna Leikomaan vetämä Hugo Awards 2013. Tommy Persson, Jukka Halme ja Cheryl Morgan (yllä) pohtivat jälleen enimmäkseen romaanikategorian ehdokkaita, johon minun teki koko ajan mieli huutaa No award! Panelistit toivat hyviä ja huonoja puolia esille kirjoista, mutta loppujen lopuksi jäi tunne, että ehdokkaana on meh-kirjoja (no award!). Erimielisyyksiäkin löytyi, varsinkin kun käsiteltiin novellikategorian kolmea teosta, de Bodardin Immersionia, Johnsonin Mantis Wivesia ja Liun Mono no awarea. Mantis wivesia ei pidetty mm. varsinaisesti kertomuksena lainkaan ja Liuta moitittiin ylisentimentaaliseksi, vaikka toisaalta Persson taisi pitää Liuta parhaimpana näistä kolmesta. Pakko oli nyökytellä, sillä olin monista asioista samaa mieltä, vaikka itse aion äänestää Immersionia ykköseksi. Ja sitten… aika loppui. Pitkänovelleista ehdittiin mainita, että Pat Cadiganin Girl-Thing on erinomainen ja loput kategoriat jäivät kokonaan käsittelemättä. Ensi vuodelle kaksi tuntia Hugo-paneelia!

Valtaistuinpeli oli ohjelmanumero, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Sini Neuvonen haastatteli kustannusyhtiö Kirjavan toimitusjohtajaa, kääntäjä Satu Hlinovskya (yllä). Olen Tulen ja jään laulu -sivustolle tehnyt jo lyhyen yhteenvedon Kirjavan tulevista teoksista ja tulevaisuuden suunnitelmista ja harkinnoista. Näiden lisäksi oli mukava kuulla Satun ajatuksia Game of Thrones -tv-sarjasta, vierailusta kuvauspaikoilla ja suosikkihahmoistaan sekä lukemistaan kirjoista. Jos oikein muistan yksi hänen mainitsemistaan oli Juliet Marillierin The Sevenwaters -trilogia ja Barry Hughartin nimikin tuli esille. Mielenkiintoinen haastattelu ja Kirjavalta on lähitulevaisuudessa tulossa usea kiinnostava käännös ulos, jotka varmasti löytävät jälleen lukijakuntansa.

Hannu Blommila haastatteli seuraavaksi kunniavieras Peter Wattsia, joka onkin varsin ilmeikäs ja karismaattinen esiintyjä. Haastattelusta jäi päällimmäisenä mieleen Sokeanäkö-kirjassa esiintyvän vampyyrin suomalainen nimivalinta Jukka Halmeen etunimen mukaan. Nimi tuntui hyvältä ja oikealta. Tosin kirjailija ei ollut tavannut Jukkaa vielä silloin, ja kun tapasi niin totesi, ettei Jukka Halme muistuttanut hänen Jukka Sarastia ollenkaan.

Voi Jeesus Kristus! oli Petri Hiltusen bravuurinumero, joka keräsi kiitettävästi yleisöä ja Hiltunen veti ohjelman suvereenisti läpi. Puhe oli siis uskonnosta ja käsittelyyn pääsivät mm. helvetti ja enkelit hienosti valitulla oheiskuva- ja videomateriaalilla.

Ekirja-keskustelu veti yleisöä ja Kimmo Lehtosen johdolla Jussi Alhroth, Markku Soikkeli, Kaj Sotala ja Iida Simes pitivät puheenvuoronsa aiheesta tai sen vierestä, sillä sisältökuvauksesta poikettiin hieman. Keskustelu ei kunnolla lähtenyt käytiin ja olo jäi hieman pettyneeksi, sillä olisin ollut kiinnostunut oikeasti kuulemaan tekijänoikeuksista ja Suomen ekirjajulkaisupolitiikasta. Puheissa tuli esille omakustannekirjallisuus, josta keskustelua käytiin Taikakirjaimissakin maaliskuussa ja Hugh Howeyn Siilo-sarja sai ansaitsemaansa mainostusta.

Perjantai-illan päätti Aliette de Bodardin kunniavierashaastattelu ja aluksi hieman ujohkon oloinen kirjailija rentoutui kertomaan miten päätyi kirjoittamaan englanniksi eikä ranskaksi, vaikka hän on ranskalainen. Ilmeisesti spefi ei ole erityisen pinnalla Ranskassa ja kirjailijan on luonnollisempaa ja helpompaa saada juttunsa läpi kotimaansa ulkopuolella. Kyllähän hänet on kuulemma kotimaassaankin tunnustettu ihan kirjailijaksi, varsinkin nyt kun on palkintoehdokkuuksiakin tipahdellut. De Bodard kertoi myös luomastaan fantasiamaailmasta Obsidian and Blood -sarjaan sekä tietysti myös Xuya-maailmasta, mihin vasta käännetyn Perhonen ja jaguaari -kokoelman novellit sijoittuvat. Haastattelun päätteeksi sain kirjailijan nimikirjoituksen. On aina mukavaa, kun kirjailija nimensä lisäksi kirjoittaa kirjaan myös pienen tervehdyksen.

Perjantai oli hieno Finncon-päivä ja tapasin iloisena yllätyksenä muutamia bloggaaja/nettituttujakin. Mutta koskapa istuin kohtuullisen tiiviisti ohjelmissa, jäi muu con-ilmapiiri vähemmälle aistimiselle. Niinpä päätin, että seuraavana päivänä kiertelisin myös ympäriinsä ja katselisin myyntipöytien antiakin. Päätin kuitenkin myös etten raahaa yhtään paperista kirjaa enää kotiini.