lauantai 29. marraskuuta 2014

Patrick Rothfuss: The Slow Regard of Silent Things ja The Lightning Tree

The Slow Regard of Silent Things on Patrick Rothfussin tänä syksynä julkaistu pienoisromaani, joka kertoo nuoresta naisesta, Aurista. Auri on esiintynyt salaperäisenä sivuhahmona Kuninkaansurmaajan kronikka -sarjassa, niin Tuulen nimessä (arvostelu) kuin ensi keväänä suomeksi ilmestyvässä Viisaan miehen pelossakin (The Wise Man’s Fear, arvostelu) ja nyt Rothfuss kertoo hieman hänen arjen kulustaan.

Auri ei ole tavallinen hahmo. Tekstistä tulee selvästi esille, että kirjailijan luoman fantasiayhteiskunnan, yliopistomaailman ulkoreunalla yksinäisyydessä elävä nainen on rikki. Mutta siitä millä lailla rikki saadaan vain vihjauksia kerran tai pari. Auri pysyy tämänkin jälkeen yhä tuntemattomana. The Slow Regard of Silent Things keskittyy kuvaamaan asioita mitä Auri tekee ja paikkoja missä hän kulkee. Muita sarjan hahmoja ei nähdä, vaikka yksi varsinkin on nimeltä mainitsematta Aurin mielessä. Sarjassa on tärkeässä osassa nimet, niiden tietäminen, jotta asioita voi hallita. Myös Aurin maailmassa paikoilla ja asioilla on nimiä, mutta on vielä myös nimeämättömiä kohteita, jotka odottavat oikeaa hetkeä.

Aurin mieli tuntuu monin paikoin herkältä ja hauraalta, toisaalta osa siitä on Rothfussin luoman maailman erikoispiirteitä, tapoja käyttäytyä ja taikuuden lakeja. Ilahduttavasti kirjailija antoi välähtää, miksi Auri on yliopistoon tullut, kaikkiaan siitä paljastettiin kuitenkin yhtä paljon kuin miksi hän on nykytilanteessaan. Lukiessa minua kiehtoi kokonaisuus, mutta yksityiskohdissa oli tylsyyttä. Kuinka monta kertaa täytyy toistaa, että Auri pesi kasvot, kädet ja jalat? Ilmeisesti 24 kertaa. Myös virnistää-sanaa viljeltiin yllin kyllin, mutta ilmeisesti Auri on kovin virnisteleväinen.

Tavallaan ymmärrän toistot, sillä ne ovat osa kuvattavan hahmon arkea ja luovat tietynlaista järjestystä, mihin muutenkin pyritään paikkojen kohdalla, jotka Aurin mielessä sanelevat esimerkiksi esineiden sijaintia. Ja toistoista huolimatta, Rothfuss yltää tässä lyhyessäkin tekstissä kielellisesti kauniiseen ilmaisuun, mikä hänen lahjansa on. Lyhyet maininnat pohjattoman surullisista päivistä olivat koskettavia ja kesken tekstin arjen veivät hetkeksi myötätunnosta syvyyksiin. Kuvaileva teksti tuntuu välillä aistittavalta ilmapiiriltä ja tunnelmalta, enemmänkin joltain abstraktilta kuin konkreettiselta.

Varsinaiseen sarjaan The Slow Regard of Silent Things ei tuo mitään uutta, joten sen vuoksi kirjaa ei ole tarvetta hankkia luettavaksi. Minusta se on kuitenkin lukemisen arvoinen ihan itsessään, siitäkin huolimatta, että kirjailijan loppuselittelyt ja tekstin julkaisun puolustamiset alkoivat ärsyttää. Ja onhan kirjassa kuvitusta. Nate Taylor, joka on kuvittanut myös mm. Rothfussin The Adventures of the Princess and Mr. Whiffle (arvostelu) -kirjaset, tekee jälleen mainiota työtä. Arkisia ja tunnelmallisia kuvia, joista pidän paljon. Osittain erakkominäni haluaisi kovin elää Aurin maailmassa.

Luin heinäkuussa toisen Rothfussin pienoisromaanimittaisen tarinan, joka sivuaa varsinaista sarjaa, eli Rogues-antologiassa julkaistun novellin The Lightning Tree. Siinä pääosassa on Bast, joka tekee vaihtokauppaa lasten kanssa. Vaihtokaupan välineinä ovat salaisuudet, tehtävät, selitykset ja ongelmanratkaisut. Joskus tavarat. Useimmiten lapset pyytävät apua pikku pulmiin, ja luovuttavat vastineeksi salaisuuksia Bastille, mutta tarinassa on myös isomman kokoluokan pulma. Bast-tarina sopii erinomaisesti antologian teemaan. Hahmo on kiehtova, mutta silti moraaliltaan rajoilla. Hän ei kuitenkaan tee koskaan lapsille vääryyttä, päinvastoin, ja hänen toimissaan on positiivinen aura.

Bast on varmaankin Aurin ohella yksi kiehtovimmista Kuninkaansurmaajan kronikan sivuhahmoista, ja The Lightning Tree osittain humoristisena tarinana osoittaa miksi. Luulen, että tarina sijoittuu aikaan ennen Tuulen nimeä ja siinä kerrotaan mm. taustaa Fae-olennoista, ovatko ne nyt sitten haltioita, keijuja vai jotain muuta suomeksi. Tarina on todella ovela, Rothfuss näyttää, vaan ei kerro. Oivaltaminen jää lukijan valppauden varaan. Itse en ole varma, olenko edes kahden lukemisen jälkeen huomannut kaikkea. Sama tunne on Viisaan miehen pelosta ja siksipä odotan suomennosta, jotta voin lukea kirjan omalla kielellä uudelleen.

The Lightning Tree on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, ja itse pidin siitä ehkä tapahtumarytmin vuoksi enemmän kuin Aurin tarinasta, joka puolestaan tapahtumapaikkana viehätti enemmän. Siihenkin olisi kiva ollut yhdistää Nate Taylorin kuvitusta, mutta luonnollisestikaan antologiassa sellaista ei ollut. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon viitteet antologian toiseen toimittajaan hahmon nimeämisen ja Winter is Coming -viittauksen muodossa. Kaiken kaikkiaan, Rothfussia kannattaa lukea aina, mitä tahansa hän kirjoittaakin.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tulevia kirjoja talvi-kevät 2015

On jälleen aika vilkaista tulevan kauden kiinnostavia genreteoksia. Niitä on tulossa läjäpäin. Aloitetaan suomenkielisistä elikkä käännösteoksista.

Tammikuussa olisi näillä näkymin tiedossa Gene Wolfen Liktorin miekka, Uuden auringon kirjan kolmas osa. Tähän sarjaan en ole suin päin ihastunut, mutta kovasti tuo kiinnostaa miten tarina etenee ja päättyy. Neljäs ja samalla viimeinen osa ilmestynee 2016. Avoin ikkuna ja muita tarinoita on Sakin 1900-luvun alussa julkaistujen novellien kokoelma, joka ilmestyy Vaskikirjoilta niin ikään tammikuussa.


Maaliskuussa tulee ulos Margaret Atwoodin MaddAddam-sarjan viimeinen osa, Uusi maa, jonka todennäköisesti hankin suomennoksenakin hyllyyni, vaikka olen jo englanninkielisen lukenut. James Dashnerin The Maze Runner -kirjaan pohjautuvaa elokuvaa en ole vielä katsonut, mutta kirjan käännöksen, Labyrintin, ajattelin lukea, kun se ilmestyy. Glen Cookin Black Company on ollut lukuharkinnassa ties kuinka kauan ja nyt se siirtyy harkinnasta tekoon, sillä huhtikuussa ilmestyy ensimmäisen osan käännös, Musta komppania. Kesäkuussa on tulossa jatkoa Sapkowskin Noituri-sarjaan, kun kuudes kirja Pääskytorni julkaistaan. Sitä ennen toivottavasti on tullut myyntiin jo Patrick Rothfussin Wise Man’s Fearin suomennos Viisaan miehen pelko.


Ulkomaan rintamalla on vielä vilkkaampaa:

Jo Waltonilta tuntuu tulevan nykyisin teoksia tiheään tahtiin ja niin myös ensi vuonna. Luvassa on uutta fantasiaa historian ja mytologian hahmoilla höystettynä. Ensimmäinen osa (puolikas?) The Just City ilmestyy tammikuussa ja jonkin sortin jatko-osa, The Philosopher Kings, kesäkuussa. Joe Abercrombielta on tulossa kaksi Shattered Sea -sarjan osaa eli Half the World helmikuussa ja Half the War kesäkuussa.




Catherynne M. Valenten Satumaa-sarja on edennyt alkuperäiskielellä neljänteen osaan, The Boy Who Lost Fairyland. Jostain syystä kolmas kirja, The Girl Who Soared Over Fairyland and Cut the Moon in Two, ei ole mahtunut kevään suomennettavien listalle, mutta toivottavasti ilmestyy syksyllä. Muussa tapauksessa pitänee siirtyä englanninkielisiin versioihin. Valentelta on tulossa kesäkuussa myös aikuisille suunnattu science fiction teos nimeltä Radiance, jonka voisin ottaa lukulistalle.


Ian Tregillisiltä ilmestyy maaliskuussa The Mechanical, joka on steampunk (clockpunk?) -sarjan aloitus. Paolo Bacigalupi palaa pitkästä aikaa aikuisfiktion pariin The Water Knife -teoksellaan huhtikuussa. Dystopiaa luvassa. Hannu Rajaniemeltä julkaistaan toukokuussa novellikokoelma Collected Fiction ja todennäköisesti Christopher Priestiltäkin on tulossa uutuus loppukeväästä.


Nicole Kornher-Stacelta olen lukenut vain yhden pienoisromaanin aiemmin, mutta sen perusteella lukulistalleni yltää toukokuussa ilmestyvä kokopitkä Archivist Wasp. Ainakin juoniselostus vaikuttaa kiinnostavalta. Täysin uusi tuttavuus on Genevieve Cogman. Näin jossain lyhyen kuvauksen hänen tammikuussa julkaistavasta esikoisteoksesta ja sarjan avauksesta The Invisible Librarystä ja kiinnostuin. Jos kirjan nimessä on jo luvassa salaperäinen kirjasto, niin ei kai sitä voi ohittaa?


Paljon, paljon muutakin on luvassa, mutta jos edes joitain näistä ehtisi lukea, niin kirjavuodesta 2015 tulee antoisa uutuuksien suhteen.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Jean-David Morvan & Philippe Buchet: Sillage 1-9


Sillage on ranskalaisten Jean-David Morvanin ja Philippe Buchet’n luoma science fiction sarjakuva, jota on suomennettuna ilmestynyt yhdeksän albumin verran. Ranskankieliset yhdeksän ensimmäistä osaa ilmestyivät vuosina 1998-2006 ja suomeksi 2009-2014. Lukaisin kaikki osat jokunen kuukausi sitten ja kokonaiskuva jäi hieman vaisummaksi kuin toivoin.
  1. Tulta ja tuhkaa 2009 (1998)
  2. Yksityiskokoelma 2010 (1999)
  3. Hammasrattaat 2011 (2000)
  4. Pirun merkki 2011 (2001)
  5. (J.V.J.) 2012 (2002)
  6. Maailmmojen sota 2012 (2003)
  7. Vankila 2013 (2004)
  8. Ihmisluonto 2013 (2005)
  9. Soluttautuja 2014 (2006)
Sillage (suom. vanavesi) on lukuisia aluksia ja sivilisaatioita käsittävä avaruusalusten kolonna, joka etsii koko ajan uutta teknologiaa, raaka-aineita ja rotuja. Sillage käyttää eri aurinkokunnissa liikkumiseen hyperportteja. Tarinan päähenkilö on haaksirikkoutunut nuori tyttö, Navis, joka on kasvanut viidakkoplaneetalla omassa yksinäisyydessään. Navis on villihkö ja metsästystaitoinen ihminen. Ensimmäinen ihminen johon Sillage on törmännyt. Navisilla on runsaasti omaa tahdonvoimaa, eikä hänellä on psionisia kykyjä, jotka luetaan älykkään elämänmuodon merkiksi Sillagessa ja johon järjestelmän hierarkia perustuu. Psionisen kyvyn puute on Navisin vahvuus, sillä hänen ajatuksiaan ei pysty lukemaan, mikä tekee hänestä erinomaisen agentin. Sillage kouluttaa Navisista taistelijan ja valjastaa hänet useisiin eri tehtäviin.


Sillage on lähtökohdiltaan huikean kiinnostava kokoelma erilaisia sivilisaatioita ja rotuja, joita tulee vastaan sarjan eri osissa. Tapahtumia kietoutuu myös juoneksi yhteen tarinan edetessä, joten en erityisesti selosta yksityiskohtia mitä missäkin albumissa tapahtuu. Lukiessa tuli hieman samanlainen tunnelma kuin Ian Banksin The Culturen ja Kage Bakerin samannimisen sarjan yhteydessä, että näennäisestä hienoudestaan ja edityksestään huolimatta, Sillagessa kaikki ei ole ihan kohdillaan. Kritisoitavaa löytyy ja taustalla on jotain muutakin. Lähinnä sarja vertautuu luonnollisesti tv:ssä nähtyihin kovaa scifiä edustaviin avaruussarjoihin, Battlestar Galacticaan, Farscapeen ja Babylon 5:een. Viitteitä myös muihin populaarikulttuurin hahmoihin  ja kirjallisuuteen löytyy.


Positiivisena pidän, että päähahmo on naispuoleinen ja häntä kohdellaan neutraalisti. Pidän Navisista ja hänen kehityksestään. Harmillisesti albumien tarinat ei vain aina toimi, ja ne ovat ajoittain kohtalaisen mitäänsanomattomia läpijuoksemisia. Samanlaista innostumista ja tunnesitoutumista ei synny kuin esim. Brian K. Vaughanin ja Fiona Stablesin Saga-sarjan yhteydessä (Saga 1, Saga 2, Saga 3), vaikka Sillagessakin on hetkensä. Piirrosjälki toimii minulle. Sarjan sisään pääseminen on varmaankin vaikeampaa kuin Sagassa myös koska ympärillä on koko ajan jotain uutta. Uudelleenluku olisi ehkä paikallaan. Mielikuvituksellista teknologiaa on tarjolla, mikä lasketaan positiiviselle puolelle.


Omaksi suosikseni nousi 3. osa eli Hammasrattaat (yllä oikea kuva), joka sijoittuu steampunk-sivilisaatioon. Mitä pidemmälle sarjan tarina etenee, sen enemmän siihen liittyy harmaita alueita ja suurempaa kuviota, ja odotankin kiinnostuneena miten sarja kehittyy, vaikka en välttämättä innosta hihkukaan. Käsittääkseni ranskaksi sarjaa on ilmestynyt ainakin 17 albumia. Englanniksi sarja (Wake) on lopetettu kesken, mutta toivottavasti suomeksi saadaan jatkotkin.

maanantai 10. marraskuuta 2014

World Fantasy -palkintovoittajat 2014

World Fantasy -palkinnon voittajat on valittu heinäkuussa asetettujen ehdokkaiden joukosta, eikä varsinkaan romaani-kategorian voittaja ole yllätys. Sofia Samatarin teos, A Stranger in Olondria, on hieno, vaikka Gaimanin teos teki yhtä lailla ja eri lailla vaikutuksen minuun. Pienoisromaaneissa en ole vakuuttunut, mahtoiko Duncanin ja Klagesin tarina olla Valenten tarinaa parempi, mutta novelleissa saattoi tullakin valituksi oikea minunkin mielestä. En tosin voittajaa eli Kiernanin tekstiä ole lukenut, mutta muut kylläkin, enkä ymmärtänyt muutamien ehdokkuutta edes Hugo-skabassa. Onnittelut Martinille ja Dozois'lle antologioiden hyvästä myynnistä, mikä varmaan merkitsee monille kirjailijoille enemmän kuin palkinnot. Martinin nimi on kuuma.

Näihin voittajiin päättyy tämän vuoden genrepalkintoseurantani. Reilu puolitoista kuukautta ja alkaa uudet ehdokkuusasettelut tämän vuoden ilmestyneistä. Tajusin juuri lukeneeni kuluvana vuonna enemmän vanhempaa kirjallisuutta, uutuuksien jäädessä taka-alalle. Jos ennustaa pitäisi, niin olettaisin ensi vuonna joillekin ehdokaslistoille nousevan ehkä Jo Waltonin My Real Childrenin ja M.R. Careyn The Girl with All the Giftsin, mutta todennäköisesti paljon muita.

Romaani
  • Dust Devil on a Quiet Street, Richard Bowes
  • A Natural History of Dragons: A Memoir by Lady Trent, Marie Brennan (arvostelu)
  • The Ocean at the End of the Lane, Neil Gaiman (arvostelu)
  • A Stranger in Olondria, Sofia Samatar (arvostelu)
  • The Golem and the Jinni, Helene Wecker
  • The Land Across, Gene Wolfe
Pienoisromaani
  • “Wakulla Springs”, Andy Duncan & Ellen Klages
  • Black Helicopters, Caitlín R. Kiernan
  • “The Sun and I”, K.J. Parker
  • “Burning Girls”, Veronica Schanoes
  • Six-Gun Snow White, Catherynne M. Valente (arvostelu)
Novelli
  • “The Ink Readers of Doi Saket”, Thomas Olde Heuvelt
  • “The Prayer of Ninety Cats”, Caitlín R. Kiernan
  • “Effigy Nights”, Yoon Ha Lee
  • “Selkie Stories Are for Losers”, Sofia Samatar
  • “If You Were a Dinosaur, My Love”, Rachel Swirsky
Antologia
  • xo Orpheus: Fifty New Myths, Kate Bernheimer, ed.
  • Queen Victoria’s Book of Spells, Ellen Datlow & Terri Windling, eds.
  • Flotsam Fantastique: The Souvenir Book of World Fantasy Convention 2013, Stephen Jones, ed.
  • Dangerous Women, George R.R. Martin & Gardner Dozois, eds.
  • The End of the Road, Jonathan Oliver, ed.
  • Fearsome Journeys: The New Solaris Book of Fantasy, Jonathan Strahan, ed.
Kokoelma
  • North American Lake Monsters, Nathan Ballingrud
  • The Beautiful Thing That Awaits Us All and Other Stories, Laird Barron
  • The Ape’s Wife and Other Stories, Caitlín R. Kiernan
  • Flowers of the Sea, Reggie Oliver
  • How the World Became Quiet, Rachel Swirsky
Taiteilijat
  • Galen Dara
  • Zelda Devon
  • Julie Dillon
  • John Picacio
  • Charles Vess
Erikoispalkinto, ammattilaiset
  • John Joseph Adams, for magazine and anthology editing
  • Ginjer Buchanan, for editing at Ace Books
  • Irene Gallo, for art direction of Tor.com
  • William K. Schafer, for Subterranean Press
  • Jeff VanderMeer & Jeremy Zerfoss, for Wonderbook: The Illustrated Guide to Creating Imaginative Fiction (Abrams Image)
Erikoispalkinto, ei-ammattilaiset
  • Scott H. Andrews, for Beneath Ceaseless Skies
  • Marc Aplin, Jennie Ivins & Paul Wiseall, for Fantasy-Faction
  • Kate Baker, Neil Clarke & Sean Wallace, for Clarkesworld
  • Leslie Howle, for Clarion West administration
  • Jerad Walters, for Centipede Press

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Isaac Asimov: Säätiö

Isaac Asimov on kirjailija, jonka kirjoja pidin teini-ikäisenä Arthur C. Clarken kirjojen tavoin tylsinä. Luonnollisestikaan en muista mitä kirjoja tulin lukeneeksi, jotain ennen 1980 suomennettuja kuitenkin. Niinpä 1976 suomeksi julkaistu Säätiö (Foundation, 1951) voi hyvinkin olla yksi niistä, jonka olen lukenut aiemmin ja tylsäksi todennut. Tällä kertaa lukukokemus oli hieman erilainen. Säätiö on alunperin ilmestynyt jatkonovelleina vuosien 1942 ja 1944 välillä, ja laajennettuna kirjana 1951. Se on trilogian aloituskirja.

Säätiö on viiden tarinan kokoelma, jossa tarinat muodostavat ajallisesti etenevän kokonaisuuden. Trantorin keisarikunta on 12 000 vuoden ikäisen Imperiumin hallintokeskus, jonka psykohistorioitsija Hari Seldon ennustaa tuhoutuvaksi viidensadan vuoden kuluessa. Ennustuksen mukaan tuhoutumista seuraisi 30 000 vuoden pimeä hajaantumisen aikakausi kaikkien Imperiumin miljoonien planeettojen joukossa. Seldon on kuitenkin suunnitellut projektin, jonka avulla sotaisa kaaoksen aikakausi voidaan lyhentää tuhanneksi vuodeksi. Linnunradan äärireunalle Terminukselle perustetaan Säätiö, jonka tehtävänä on tutkijoiden avulla luoda galaktinen ensyklopedia, johon kerätään ihmiskunnan kaikki tietämys jättimäiseksi kokoelmaksi tulevaisuuden turvaamiseksi. Mutta ehkäpä suunnitelma ei olekaan niin yksinkertainen kuin aluksi näyttää, varsinkin kun Imperiumi vetäytyy tukemasta ja Terminus jää eristyksiin pienten barbaariplaneettojen ahneuksien ulottuville pelkän älyllisen puolustuksen varaan. Enteet lupaavat koettelemuksia.

Psykohistorioitsijat-luku julkaistiin ensimmäistä kertaa kirjaversiossa ja siinä esitellään lähtöasetelmat sekä psykohistorian kehittäjä, matemaatikko-psykologi Hari Seldon. Tässä vaiheessa Imperiumi vaikuttaa vakaalta ja luvussa käydäänkin oikeutta, jossa testataan Seldonin epäsuotuisat lietsonnat oikeudenkäynnissä kysymys-vastaus-tyylillä. Ensyklopedistit-luvussa hypätään ajassa 50 vuotta eteenpäin, Seldonin jälkeiseen aikaan, jolloin Terminus Cityn pormestarina on Salvor Hardin. Sivilisaatiot ovat taantuneet ja atomivoima unohtunut. Terminuksessa ei ole mineraalivaroja, mutta siltä löytyy yhä atomivoimaa, mikä on sen valtti ympäröivien neljän kuningaskunnan, mm. Anakreonin, uhitteluja vastaan, nyt kun planeetta on eristetty Imperiumin sisäosista. Ensyklopedian ensimmäinen osa lähestyy valmistumista, mutta Hari Seldonilla on vielä kuolemansa jälkeenkin yllätys tarjottavana.

Pormestarit-luvussa on kulunut jälleen 30 vuotta. Säätiö on tasapainotellut kuningaskuntien kanssa luomalla Hardinin johdolla Säätiöstä mystisen ja maagisen tieteisuskonnon, jonka papisto hallitsee voimaloita ja ylipappina toimii Poly Verisof. Kaupunginvaltuutettu Sef Sermak ei kuitenkaan ole tyytyväinen Hardinin toimiin, vaan vaatii suoria toimenpiteitä kuningaskuntia vastaan ja hän on perustanut uuden poliittisen puolueen, josta on tullut suosittu. Anakreonissa on Säätiötä vastaan sotaisia suunnitelmia. Reilu sata vuotta myöhemmin Kauppiaat-luvussa säätiö on laajentanut toimintaansa lähettämällä pyhitettyjä kauppiaita kauemmille naapuriplaneetoille. Eräs heistä, Gorov, päätyy Askoneen, jossa edistynyt teknologia on kielletty, ja hän tulee vangituksi. Säätiö lähettää Linmar Ponyetsin neuvottelemaan Gorovin vapauttamisesta ja tiedustelemaan miten sovinto saataisiin aikaiseksi. Kaupparuhtinaat-luvussa aikaa on kulunut edellisestä parikymmentä vuotta. Kolme Säätiön alusta on kadonnut Korellin planeettojen lähellä. Kaupparuhtinas Hober Mallow lähetetään Korelliin valtiaan Asper Argon luo tiedustelemaan tilannetta. Säätiössä on sisäisiä levottomuuksia ja juonitteluja, eikä kaikki pidä kauppiaiden vallasta. Levottomuudet uhkaavat levitä maan ulkopuolellekin. Mallow löytää merkkejä Imperiumin toiminnasta.

Päätin kirjoittaa jokaisesta luvusta kohtalaisen pitkästi kuvausta omaksi avukseni ja muistinpalautukseksi, kun siirryn jossain vaiheessa lukemaan trilogian kakkososaa – spoilaamatta kuitenkaan juonenkäänteitä. Säätiön merkityksen genrekirjallisuuteen kyllä huomaa. Se on suuri. Huvittavaa kyllä ensimmäinen mielleyhtymäni tuli galaktisesta ensyklopediasta ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjaan liftareille (arvostelu), vaikka tyylit poikkeavatkin toisistaan. Asimovin kirjasta ei löydy ylen määrin huumoria, vaikkei se täysin ilmankaan ole. Esitystapa on erilainen. Kirjoituskatkelmat ensyklopediasta värittivät tekstiä, tosin jäivät osin myös harmittamaan, sillä ne tosiaan olivat katkelmia. Adamsin kirjaa lukiessa olisin halunnut liftareille suunnatun käsikirjan luettavaksi ja samoin kävi Säätiön kohdalla; ensyklopedia olisi ollut kiva laajemmaltikin.

En ole erityisen innostunut kirjoissa esiintyvistä uskonnollisista teemoista, mutta tässä se oli puettu mielenkiintoiseen tieteen ja tekniikan ulkoasuun sekä suureen ja mahtavaan atomivoimaan, jonka ylimaallisuus jokseenkin korostui, johtuen varmaankin kirjoitusajankohdan tilanteesta. Asimov saa kylvettyä kohtalaiseen lyhyisiin teksteihin melkoisen määrän poliittista peliä, valtataistelua ja konflikteja kerrassaan. Hallitseminen ja manipulointi tuntuu olevan kuin oppikirjakamaa, niistä huokuu fiktiivisyydestään huolimatta realistinen ote. Ymmärrän jälleen miksi nuorempana pidin Asimovia tylsänä. Ei hän vieläkään tunnu mitenkään värikkäältä kirjoittajalta, mutta yksityiskohdissa on vetovoimaa. Kaiken lisäksi Säätiö ja moni muukin seikka jää vielä ensimmäisen kirjan jälkeen tuntemattomaksi ja kartoittamattomaksi, joten niistä on pakko saada tietää lisää. Minulle jäi myös tunne, että kirja palkitsisi, jos jaksaisin lukea sen toiseen kertaan. Ehkä siellä on muitakin hienouksia kuin viitteet kreikkalaiseen kirjallisuuteen ja mytologiaan.

Olen viimeisen vuoden aikana hankkinut suuren osan Asimovin suomennetusta tuotannosta, käytettynä luonnollisesti, sillä painokset ovat ajat sitten loppuunmyytyjä. Tarkoituksena on lukea ne kaikki, mutta pikku hiljaa, ilman hätäilyjä. Seuraavana on varmaankin vuorossa Säätiö ja Imperiumi, ellen innostu aloittamaan esim. Robotit-sarjaa tai Itse jumalia ennen sitä (saa suositella).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...