lauantai 18. tammikuuta 2020

Iain M. Banks: Tähystä tuulenpuolta

Yhtä-äkkiä onkin vierähtänyt kahdeksan vuotta siitä, kun viimeksi luin Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan kolmannen osan. Kuinka tässä näin on käynyt? Toki tässä välissä olen lukenut pari muuta Banksin kirjaa, mutta silti. Tähystä tuulenpuolta on The Culture-sarjan kuudes osa (Look to Windward, 2000), mutta neljäs suomennettu osa (2004). Jostain syystä sarjasta jätettiin kaksi väliosaa suomentamatta. Nyt kun vihdoin sain luettua Tähystä tuulenpuolta hyllystäni, liitän sen mukaan Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaasteeseen. Lisäksi liitän kirjan Aikamatka-lukuhaasteen kohtaan 3. Kirja, jossa on eri aikatasoja.

Idiran ja Kulttuurin välisessä sodassa 800 vuotta sitten kahden räjähtäneen tähden ja sen vuoksi miljoonien tuhoutuneiden henkien kunniaksi Masaqin kiertoratamaailmassa järjestetään muistojuhla, johon on tilattu kuuluisalta cheliläiseltä säveltäjältä Zilleriltä sinfonia. Ziller elää omaehtoisessa maanpaossa kiertoratamaailmassa eikä ole lainkaan ilahtunut, kun saa kuulla, että hänen kotimaailmastaan saapuu lähettiläs Quilan suostuttelemaan häntä palaamaan takaisin kotiin. Kastijärjestelmäinen Chel kävi raakaa sisällissotaa kastien poistamiseksi, mikä epäonnistui. Jälkeenpäin Kulttuuri tunnusti aloittaneensa sodan ja pyysi sitä anteeksi. Pinnan alla anteeksiantoa ei kuitenkaan hyväksytty, vaan laadittiin suunnitelmat kostosta. Kun sodassa puolisonsa menettänyt Quilan saapuu Masaqiin on jännitteet viritetty puoleen ja toiseen.

Tähystä tuulenpuolta liikkuu laajoissa ympyröissä esitellen pitkien välimatkojen päässä olevia tapahtumia ja useissa aikatasoissa. Kerronta on siis Banksille tyypilliseen tapaan epälineaarinen. Päähenkilön Quilanin kohdalla kuljetaan ainakin kolmessa eri aikatasossa, joiden avulla hahmon fyysinen ja psyykkinen tila saa laajan perspektiivin ja motiivin. Quilan on jokseenkin poikkeava sotilas, ja minulla oli välillä ongelmia pysytellä hänen psyykeensä tasolla. Oli kuitenkin hienoa, että hän lajina poikkesi tavanomaisesta. Quilanin ja Zillerin välinen tapaaminen, jota koko ajan yritettiin järjestellä, sai välillä komediallisia piirteitä siitä kuinka Ziller pakoili Quilania ja Kulttuurin isännät yrittivät kohteliaasti palloilla kahden vieraan toiveiden mukaisesti. Homomdanilainen kolmemetrinen Kabe Ischloear, jota saattoi erehtyä luulemaan patsaaksi oli erinomainen lisä henkilökaartiin.

Kulttuurin alusten nimet kiinnittävät aina huomiota ja muutamia kivoja tässäkin osassa esiintyi. Välillä Banks innostui jopa revittelemään aiheella parin sivun verran. Myös uskomattoman isot hirviösaurukset oli huikeita asuinalueineen ja niissä oli ihmeentuntua, vaikkakin jäivät tarinallisesti jokseenkin irrallisiksi. Vaikka pidin Tähystä tuulenpuolta -kirjasta, se tuntui juoneltaan laimeammalta kuin aiemmat Kulttuurin osat. Eikä edes loppu vakuuttanut minua tällä kertaa. Plussaa on jälleen hieno maailmanluonti ja kekseliäät hahmot. Aion jatkaa sarjan lukemista kevyellä tahdilla. Olisi kiva, jos koko sarja olisi suomennettu, mutta pitänee lukea väliin jääneet osat jossain vaiheessa englanniksi.



keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Ursula K. Le Guin: The Farthest Shore

Aloitin viime vuoden alussa Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoiden uudelleenluvun alkuperäiskielisenä. Etenin kahden ensimmäisen osan verran, joita luin Charles Vessin kuvittamasta 50-vuotis juhlapainoksesta. Ajatuksiani A Wizard of Eartseasta löytyy täältä ja The Tombs of Atuanista täältä. Tämä vuosi alkoi sarjan kolmannella osalla, vuonna 1972 julkaistulla, The Farthest Shore (Kaukaisin ranta, 1977). Liitän kirjan Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen sekä myös Aikamatka-lukuhaasteeseen kohtaan 24. 1970-luvulla ilmestynyt tai 1970-luvulle sijoittuva kirja.

Sparrowhawk eli Ged on palannut Roken velhojen kouluun pitkien kokemustentäyteisten vaellusvuosien jälkeen ja on nyt arkkimaagi. Enlandin prinssi Arrenin mukana saapuu hälyttäviä uutisia pahan noususta läntisillä mailla. Taikuus on katoamassa, ihmiset unohtavat ammattitaitonsa ja apatia ja hulluus lisääntyy. Arren mukanaan Sparrowhawk lähtee kukistamaan pahuutta ja kohtaamaan menneisyyttään, mikä vie hänet vaarallisille alueille, joilla lohikäärmeetkin ovat voimattomia.

Tarina on isolta osalta prinssi Arrenin kasvutarina viisaan velhon rinnalla. Pidän asetelmasta, että Arren itsessään ei ole velho-oppilas, vaan hänen on selviydyttävä muilla keinoilla ja usein myös kyseenalaistettava ja löydettävä omat kykynsä. Monella tapaa tämä kirja muistuttaa olevansa Harry Potter -sarjan edeltäjä, varsinkin The Half-Blood Princessä (arvostelu) on vastaavasti nuoren pojan matka vanhemman velhon kanssa, olkoonkin, että Harry on velho, hänen on silti löydettävä itsestään keinot selviytyä.

Gedin ja Arrenin välillä on useita humoristisia kohtauksia, sillä poika on tiedonjanoinen ja Ged pohtii mielellään asioita omassa hiljaisuudessaan.
"In Enlad," said Arren after a while, "we have a story about the boy whose schoolmaster was a stone."
"Aye? . . . What did he learn?"
"Not to ask questions."
Sparrowhawk snorted, as if suppressing a laugh, and sat up. "Very well!" he said. "Though I prefer to save talking till I know what I’m talking about."
Oli aika jolloin Ged oli itse malttamaton poika vanhemman hiljaisen Ogion-velhon opissa ja aika suorasanaisesti valitti, ettei ole oppinut vielä mitään.

Olin unohtanut ensimmäisestä lukukerrasta, missä määrin lohikäärmeet esiintyy kirjassa. Olin iloisesti muistutettu. Lohikäärmekategoriassa Le Guinin otukset kuuluvat villeihin ja vaarallisiin, jotka kommunikoivat erittäin harvojen ihmisten kera. Lohikäärmeiden lisäksi tarinassa päässään vilkaisemaan Maameren saariston läntisiin osiin, niiden poikkeaviin sääolosuhteisiin ja omalaatuiseen merellä asuvaan kansaan. Pidin myös tavasta miten Le Guin päätti tarinan jättäen tulevaisuuden mysteeriksi, tavallaan cliffhangeriin tai mielikuvituksen varaan. Onneksi on seuraava osa, Tehanu, jo odottamassa.

 

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince

Voi hyvänen aika, kuinka aika kuluu nopeaan. Luin Harry Potter and the Half-Blood Princen (2005) Pottereiden uusintalukukierroksella jo viime heinäkuussa osana Pottermaratonia 2019. On aika kertoa ajatuksiani siitä. Luin kirjan ensimmäisen kerran heinäkuussa 2005, jolloin ostin sen keskiyön julkaisutapahtumasta Oulussa. Voi sitä jännitystä, kun koko maailma odotti yhtä aikaa kirjan julkaisua! Ajoin kirjan saatuani kotiin, mutta enhän minä malttanut odottaa matkan kestämää paria tuntia, vaan aloittelin lukemisen yön hiljaisessa liikenteessä jo autossa. Hups. Ajoin kyllä varovaisesti.

Nyt se on virallista. Voldemort on palannut ja hänen kannattajajoukkonsa on kasvanut ja entistä näkyvämpi. Julmuudet näkyvät jo jästimaailmassakin. Harry palaa takaisin Tylypahkaan, mutta tänä vuonna hänen opintosuunnitelmaansa kuuluu poikkeuksellisesti yksityistunnit itseltään Albus Dumbledorelta ja uudella opettajalla, Horace Slughornilla on merkittävä vaikutus lukuvuoden tapahtumiin. Harrylle alkaa vihdoin valjeta mitkä ovat panokset taistelussa Voldemortia vastaan.

Muistan pitäneeni Half-Blood Princeä ”kevyempänä” kirjana kuin edeltäjäänsä Order of the Phoenixia, ehkä siinä esiintyvien romanttisen kuvioiden vuoksi. Toisaalta kirjan loppuosa masensi minut ja olin kutakuinkin siinä tilassa parisen viikkoa. Aika tuo perspektiiviä tarinaan ja olen usein joutunut muuttamaan näkemyksiäni ja tuntemuksiani uudelleenluvun jälkeen. Näin myös nyt. Half-Blood Prince sisältää toki keveitä osioita ja huumoriakin, mutta se on silti synkkä kirja. Ihmisiä kuolee ja maailma muuttuu pelottavammaksi. Propagandakoneisto jyllää.

Harryn kannalta ollaan todellisessa taitekohdassa. Hän on tarpeeksi vanha, jotta tapahtumat eivät vain tule vastaan, vaan niitä kohti pyritään. Albus Dumbledore alkaa odottaa häneltä ymmärrystä ja toimia, asioita, joilta hän on aikaisemmin pyrkinyt suojelemaan Harrya. Tämä oli tietenkin odotettavissa edellisen kirjan lopun keskustelun jälkeen. Vaikka Harry ei ole lähelläkään Dumbledoren vertainen, hän saa osakseen vanhemmalta velholta kunnioitusta ja luottamusta. Harry on yhä kehitysvaiheessa, mutta välillä osoittaa jo teinikäytöksen sijaan kasvavansa aikuiseksi. Severus Snape – mitä minä sanoisin. Minulla olisi tästä hahmosta keskustelemista Rowlingin kanssa.

Half-Blood Princessä on paljon juonikuvioita ja uusia ihmeellisiä käsitteitä, taikuutta sekä esineitä. Se on potterversumin aarreaitta, joka lumoaa. Erityisesti ihastuin välähdyksiin menneestä. Potterversumilla on ollut tarinassa aina menneisyys ja historia syvästi mukana, mutta tässä se herää eloon niin kiehtovana, että hykertelen vielä vuosien jälkeenkin.

Nyt on jäljellä enää sarjan viimeinen osa uudelleenlukua vailla. Olo muuttuu jo ennen lukemista haikeaksi.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Philip Pullman: The Secret Commonwealth

Philip Pullmanin The Book of Dust eli suomeksi Lyran kirjat -sarjan toinen osa, The Secret Commonwealth ilmestyi lokakuussa 2019 ja luin sen heti tuoreeltaan. Pidin Vedenpaisumus-esiosasta (arvostelu) , joten odotukset olivat korkealla tähänkin teokseen. Odotukset täyttyivät, sillä valitsin kirjan viime vuonna Top 5 -lukukokemuksiin.

Lyra on nuori nainen ja Universumien tomun tapahtumat ovat seitsemän vuoden takaisia. Lyra opiskelee yhä Jordan Collegessa, mutta aletiometrin salat eivät ole täysin hänelle auenneet. Lyran ja Pantaleimonin välit ovat kiristyneet. Eräänä iltana Pan näkee murhan ja saa haltuunsa lompakon, josta löytyy säilytyslokeron lippu. Lokerossa on kasvinsiemeniä, muistikirja nimilistoineen ja päiväkirja. Tavarat johtaa Lyran harvinaisen ruusulajin jäljille, jonka öljyn väitetään auttavan näkemään tomun. Ruusu kasvaa vain aavikon keskellä, eikä daemoneilla ole sinne pääsyä. Aavikolla sanotaan olevan hylättyjen daemonien kaupunki, Blue Hotel. Panin mielestä Lyra on muuttunut, kadottanut mielikuvituksensa, ja yhden riidan jälkeen hän lähtee omille teilleen päämääränä saada entinen Lyra takaisin.

The Secret Commonwealth ei ole helppo kirja, sillä tunkeutuu ihon alle ja vääntää sydäntä kuin märkää rättiä. Siltä minusta ainakin tuntui. Lyran ja Pantalaimonin välit ahdistivat ja juoni kuljettaa lukijan reitille, jossa on koko ajan pelko puserossa. Kirja on lähes 700-sivuinen, eikä se suo juurikaan rauhallisia hetkiä. Näkökulma vaihtelee välillä Lyran ja välillä Panin tapahtumissa. Edellisessä kirjassa esitelty Malcom Polstead on nykyisin historian professori ja hänkin saa oman näkökulmansa esille, kuten pari muutakin hahmoa.

Kirjassa perehdytään paljon ihmisen ja hänen daemoninsa suhteeseen, mikä välillä on hyvin raakaa. Tunsin ajoittain voivani henkisesti pahoin, minkä voin vain olettaa johtuvan Pullmanin erinomaisesta kyvystä saada teksti tunnetasolle. Kirjaa oli vaikea laskea käsistään ennen loppua. Ja lopussa tuli tunne, etten ole varma haluanko tietää mihin kirjailija viimeisessä osassa minun sydän parkani johdattaa. Pelkään, että se on jotain minne en halua kulkea. The Secret Commonwealth on siis kirja, jonka luin tunteella, en niinkään pohtinut sen allegorioita tai muitakaan yhteyksiä yhtään mihinkään. Magisteriumilla on yhä vahva osuus tarinassa.

Viimeisen osan ilmestymiseen menee vielä varmaan toista vuotta. Pakkohan se on sitten lukea.

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Argentiinalaisen Agustina Bazterrican Rotukarja (Cadáver exquisito, 2017, suom. 2019) oli yksi viime vuoden kohuttuja käännöskirjoja. Luin sen syksyllä ja kirja nousi vuosikatsauksessani lukukokemusten Top 5 -listalle.

Lähitulevaisuuden maailmassa eläimiin on levinnyt ihmisille vaarallinen virus, jonka vuoksi kaikki lihan tuotantoeläimet, lemmikit ja villieläimet joudutaan hävittämään. Ainoastaan lintuja ei ole saatu tuhottua, joten niitä vastaan suojaudutaan sateenvarjoin. Ihmisen lihanhimo ei ole kuitenkaan kadonnut, joten pikkuhiljaa yhteiskuntanormit muuttuuvat ja kannibalismista tulee hyväksyttävää ja laillista. Osa ihmisistä tuotetaan ruuaksi, heidät kasvatetaan kuin tuotantoeläimet aiemmin, vailla ihmisarvoa. Lapsensa menettänyt ja vaimostaan asumuserossa oleva Marcos Tejo on lihajalostamon päällikkö, joka saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen ja pinnan alla kytevät ajatukset ympäröivästä järjestelmästä nousevat pintaan ja teoiksi järjestelmää vastaan.

Rotukarja on mielenhätkäyttäjä. Sen dystopisen maailman taustalla on nykymaailman monenlaiset ”megamatriisit”, kuten kirjailija itse on haastattelussa ilmaissut, tasa-arvon vääristymät sekä ravitsemukseen ja ruuantuotantoon liittyvät julistukset, joita poliittinen taho, korporaatiot ja media luovat ja pönkittävät. Yhteiskunnassamme on aina ollut ihmisjoukkoja alistetussa asemassa laajassa mittakaavassa sukupuolen tai ihonvärin vuoksi. Rotukarjassa tämä alistaminen on kuvattu nykypäivän tabun, kannibalismin muodossa, mutta on silti samaa toimintaa. Jotkut syövät ja jotkut tulevat syödyiksi. On vain kyse siitä mitä kunkin hetken normit sallivat. 

Normien muuttuminen kuvataan heti tarinan alussa, kuin kuittauksena, hitaana vastarinnan hiipumisena, muuttumisena välinpitämättömyydeksi tai aivopesuna. Päähenkilön ajatukset kuvaavat sisäistä vastustusta järjestelmää kohtaan, mutta ulkoisesti yhteiskunnan uudet normit ovat vahvoja, vaikka hän osittain salaa niitä vastaan toimiikin. Tejon sisäinen inhimillisyys on kirjan rankin osuus, hänen rakkautensa ja kaipuunsa koiraansa kohtaan on välähdys menetetystä.

Rotukarja on raaka ja lohduton kirja. Jälkeenpäin tulin ajatelleeksi Margaret Atwoodin Oryx ja Crakea (arvostelu), jossa on myös taustalla ajatus jonkin hallitsevan tahon aiheuttamasta muutoksesta ja säätelystä. Molemmissa kirjoissa tämä on todella pelottava teema ja saa miettimään onko tällainen kehitys jo käynnissä, mutta emme vain tunnista sitä. Kirjan kieli on kohtalaisen pelkistettyä ja kuvaukset teurastuslinjoista ja ihmiskarjan käsittelystä lähes teknistä, mikä on tarkoituksenmukaista, sillä sen avulla päähenkilö pyrkii selviytymään.

Rotukarja ei ole täydellinen tai miellyttävä kirja, mutta se saa ajattelemaan. Paljon enemmän kuin pystyn tai haluan kirjallisesti ilmaista. Suosittelen tätä lukukokemusta itse kullekin.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Aikamatka-lukuhaaste (vuonna 2020 päivittyvä)

Mietin tuossa taannoin, että en lähde tänä vuonna massiivisiin lukuhaasteisiin, mutta sitten näin Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen, johon tykästyin. Ajattelin, että siihen voisi ulkopaikkakuntalaisenakin hivuttautua mukaan, ilman arvontoihin ym. osallistumista, pelkästään lukemisen ilosta. Niinpä päätin lähteä spefinäkökulmalla katsomaan saanko 30 kohtaa täyteen 2020 aikana. Käytän haasteesta blogissani nimitystä Aikamatka-lukuhaaste ja somessa lisäksi hashtagia #lukuhaaste_sjkkirjasto.


Tavoitteena on saada vähintään 25 merkintää kolmestakymmenestä tarjolla olevasta kohdasta. Samasta kirjasta saa aina yhden merkinnän. Lukuaikaa on 1.1.–31.12.2020. Kannattaa käydä vilkaisemassa yllä olevasta haastelinkistä mitä kaikkea muuta toimintaa haasteeseen liittyy.

Päivitän vuoden aikana tätä postausta edetessäni haasteessa. Linkitän kirjoihin, kunhan saan kirjoitettua niistä jotain. Tähän mennessä olen lukenut 7/30 kirjaa.

1. Kirja, jossa matkustetaan ajassa

2. Kirja, jonka nimessä on jokin ajan ilmaus, esim. viikonpäivä tai kuukausi
Alix E. Harrow: The Ten Thousand Doors of January

3. Kirja, jossa on eri aikatasoja
Iain M. Banks: Tähystä tuulenpuolta

4. Kirja, joka sijoittuu kesään

5. Kirja, joka sijoittuu talveen

6. Kirja, joka tapahtuu yhden päivän aikana
Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa

7. Kirja, joka kuvaa jonkin merkittävän tapahtuman aikaa

8. Kirja aikakaudelta, jolla olisit halunnut elää

9. Sota-ajasta kertova kirja
Adrian Tchaikovsky: Guns of the Dawn

10. Lama-ajasta kertova kirja

11. Opiskelu- tai kouluaikaan sijoittuva kirja

12. Kirja, jossa siirrytään ajasta ikuisuuteen

13. Kirja, joka sijoittuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua

14. Vuosina 0–1499 julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja
Beowulf

15. 1500–1700-luvuilla julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja

16. 1800-luvulla ilmestynyt tai 1800-luvulle sijoittuva kirja

17. Vuosina 1900–1909 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja

18. 1910-luvulla ilmestynyt tai 1910-luvulle sijoittuva kirja

19. 1920-luvulla ilmestynyt tai 1920-luvulle sijoittuva kirja

20. 1930-luvulla ilmestynyt tai 1930-luvulle sijoittuva kirja

21. 1940-luvulla ilmestynyt tai 1940-luvulle sijoittuva kirja

22. 1950-luvulla ilmestynyt tai 1950-luvulle sijoittuva kirja
Mervyn Peake: Gormenghast

23. 1960-luvulla ilmestynyt tai 1960-luvulle sijoittuva kirja

24. 1970-luvulla ilmestynyt tai 1970-luvulle sijoittuva kirja
Ursula K. Le Guin: The Farthest Shore

25. 1980-luvulla ilmestynyt tai 1980-luvulle sijoittuva kirja

26. 1990-luvulla ilmestynyt tai 1990-luvulle sijoittuva kirja

27. Vuosina 2000–2009 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja

28. 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja

29. Vuonna 2020 ilmestynyt tai vuoteen 2020 sijoittuva kirja
Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen

30. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
Piia Leino: Taivas

lauantai 4. tammikuuta 2020

Kirjahyllyn aarteet -haasteen kooste


Osallistuin Kirjasähkökäyrä-blogissa järjestettyyn Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen 6.1.2019  - 5.1.2020 aikana tarkoituksena lukea omia kirjoja kirjahyllyjen kätköistä. Kiitos Maille haasteesta.

Minä kun ostan pääsääntöisesti kirjani, enkä juurikaan käytä kirjaston anteja, niin kertyyhän niitä kirjoja sitten hyllyyn nopeammin kuin ehdin lukea. Onneksi hyllyni on nykyään paljolti e-kirjahyllyjä, joten pölyn määrä pysyy siedettävänä. Joka tapauksessa luin joitain kirjoja ihan paperisenakin, vaikkakaan en niin paljon kuin olisin toivonut. Kokonaissaldoksi tuli 10 pitkään lukemista odottanutta kirjaa.

Haasteeseen lukemani kirjat ovat:

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Sakyo Komatsu: Japan Sinks
Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus
Neil Gaiman: Smoke and Mirrors
Neil Gaiman: M is for Murder
Philip Reeve: Tuhon aikakirja

Tämä oli hyvä haaste, sillä tulin lukeneeksi useita teoksia hyllystäni ihan vain sitä varten. Voisin ottaa uusiksikin.

Päivitys: Kirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaaste on alkanut ajalle 6.1.2020-5.1.2021. Olen mukana jälleen omia kirjahyllyjä pölyttäen.



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...