perjantai 19. heinäkuuta 2019

Graham Joyce: Some Kind of Fairy Tale

Graham Joycen Some Kind of Fairy Tale julkaistiin 2012. Kuuntelin sen kevään ja kesän aikana kahdessa eri jaksossa. Olen aiemmin lukenut kirjailijalta teokset The Year of the Ladybird ja The Silent Land sekä ennen blogiaikaa Dark Sister.

Tara Martin katosi metsässä 20 vuotta sitten. Hänen poikaystävänsä Richien epäiltiin surmanneen hänet, mutta ruumista ei koskaan löydetty. Taran isoveli ja vanhemmat etääntyivät Richiestä. Nyt Tara on tullut takaisin, näyttäen yhä teini-ikäiseltä. Hän on haluton selittämään missä on ollut, mutta lopulta kertoo joutuneensa haltioiden maahan, josta ei päässyt heti pois. Perhe ei tiedä mitä uskoa. Onko Tara seonnut, vai eikö hän kehtaa tunnustaa mitä oikeasti tapahtui. Onko Taralle enää paikkaa kotikylässään?

Some Kind of Fairy Tale on psykologisesti tarkkaileva teos ilman dramaattisia juonenkäänteitä. Kaikki dramatiikka tapahtuu ihmisten ajatuksissa koetusta menneisyydestä, jota ei ole koskaan purettu auki. Taran katoaminen jätti raskaat jäljet, muutti ihmisten elämää. Ja niin tekee paluukin. Tuntuu kuin se antaisi uuden mahdollisuuden kaikille, myös Taralle, joka itsekään ei tiedä enää mihin kuulua.

Tarina on lempeä kaikille osapuolille, se antaa luvan inhimillisyyteen, mutta samalla kuvaa melko tarkasti miten kukanenkin käyttäytyy. 20 vuotta on pitkä aika luopua ihmisestä, ja huomata ettei ole oikeastaan luopunutkaan. Pidän Joycen verkkaisesta ihmisten kuvailusta, johon yhtenä tärkeänä osana kuuluu psykiatrin lausunnot, joilla tämä yrittää diagnosoida outoa potilastaan. Ehkä tarina ei ole yhtä lempeä haltiamaailmalle, sillä vaikka se sopii hyvin tarinastoon, Joyce on keksinyt muutaman huvittavan yksityiskohdan. Pidin erityisesti lukujen alkujen lainauksista W. B. Yatesilta, Lordi Dunsanylta, A. S. Byattilta ja monelta muulta tunnetulta kirjailijalta.

Some Kind of Fairy Tale on oudolla tavalla ajaton teos. Vielä on onneksi tämänkin jälkeen Joycelta kirjoja jäljellä, joita lukea. Pari odottaa ekirjoina.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Arthur C. Clarke -palkinnon 2019 voittaja valittu

Arthur C. Clarke -palkinto 2019 on jaettu ja voittaja on Tade Thompsonin The Wormwood-trilogian ensimmäinen osa Rosewater.

Muut ehdolla olleet teokset olivat:
  • Semiosis , Sue Burke
  • Revenant Gun, Yoon Ha Lee
  • Frankenstein in Baghdad,  Ahmed Saadawi
  • The Electric State, Simon Stålenhag
  • The Loosening Skin, Aliya Whiteley

Palkintotuomareina toimivat Kris Black, Rhian Drinkwater, Kari Maund, Chris Pak ja Andrew Wallace.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Claire North: Touch

Luin loppiaisen lukumaratonissa Claire Northin (alias Catherine Webb, alias Kate Griffin) The Serpent -pienoisromaanin, enkä oikein tiennyt mitä ajatella siitä. Siksipä en arviota siitä kirjoittanut. Sen sijaan otin luettavakseni kirjailijan Touch-teoksen vuodelta 2015. Tai oikeastaan kuuntelin sen – ajomatkoilla Jyväskylän Finnconiin.

Touch kertoo Kepleriksi nimetystä ”aaveesta”, joka syntyi kauan sitten väkivaltaisen kuoleman seurauksena. Hän on olemassa muiden ihmisten kehoissa, jotka on ottanut haltuunsa ihokontaktin kautta. Vain kosketus ja hän siirtyy toiseen ihmiseen, jättäen menneen henkilön ilman muistikuvaa mitä on tapahtunut. Hänen kaltaisiaan on muitakin. Yksi heistä, Galileo, jäljittää häntä, haluaa tuhota hänet. Mutta onko se edes mahdollista, sillä aaveet elävät ikuisesti, Keplerkin on ollut olemassa useita satoja vuosia. Hän lähtee etsimään jäljittäjiään väkivalta ja kuolema koko ajan kintereillään.

Ensinnäkin on pakko myöntää, että vaikka pidän äänikirjoista siinä mielessä, että ne mahdollistavat lukemisen ajotilanteissakin, niin minun kohdallani lukija vaikuttaa paljon siihen pidänkö kirjasta. Jotkut lukijat ovat erinomaisia, heihin ei kiinnitä paljoakaan huomiota, mutta Touch-kirjassa ilmeikäs lukija ärsytti mennen tullen, varsinkin naishahmojen äänillä, vieden huomiota pois itse tekstistä. Huomasin kuunnellessani ajattelevani ääntä, en sitä mitä ääni sanoi.

Tarina on kuitenkin kiehtova, mutta sen sisälle pääsyyn menee jonkin aikaa, sillä North avaa kuviota pikkuhiljaa, eikä heti alussa ole selvää mistä on kyse. Uhka ja omanlaisensa synkkyys ilmestyy mukaan kuitenkin heti. Tunnelma syntyy hahmoista, jotka eivät koskaan pysty elämään täysin omaa elämäänsä, vaan joutuvat sopeutumaan ottamansa kehon sosiaalisiin elinympäristöihin, mikä luonnollisestikin aiheuttaa outoja tilanteita.

Kepler on vuosisatojen aikana kehonvaihdoissa menettänyt sukupuolisen identiteetin. Sillä ei ole väliä, koska olemassaolon edellytys on aina valita elävä ihminen. Ihmiseen siirtyminen on ajan varastamista toiselta ihmiseltä, ja vaikka Kepler pyrkii pitämään huolta valitsemastaan kehosta, on edessä aina kysymys moraalisesta oikeutuksesta. Ja se vaikuttaa aaveiden omakuvaan, etiikkaan, moraaliin ja kaikkeen mitä he ovat, itsekkäästi valintojaan tehden. Pohdittavana oli mikä on oikeutettu aika varastaa toisen ihmisen elämää ja rakastaako kukaan aavetta toisen ihmisen sisällä.

Jäin miettimään jätinkö pitämättä yhdestäkään hahmosta sen vuoksi mitä hän oli ja mitä valintoja hän teki ja sitten selitti tekemisiään, vai jäikö fiilis päälle lukijan ärsyttävyydestä. Kun joku hokee korvaan vihaisena fuck you, fuck you, fuck you tai tinkaa do you love me, do you love me, do you love me, on kokemus luettuna erilainen kuin kuunneltuna. Oletan, ettei hahmojen ollut tarkoitus olla sympaattisia, mutta uskon, että tarina olisi uponnut erilailla tekstinä kuin kuunneltuna. Tarinan idea ja sisältö olivat kaikesta huolimatta ajatuksia herättäviä. Voisin vaikka suositella ekirjana.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Syksyn 2019 tulevia käännöskirjoja

Heti alkuunsa tarkennus, että listaan tähän elokuussakin ilmestyviä uutuuksia, vaikka ei elokuu niin syksyä olekaan. Alkutalven osalta tilanne on vielä auki. Tämä ei ole niinkään yleiskatsaus, vaan kyseessä on tietysti teokset, jotka minua kiinnostavat. Yllättävän paljon näitä on, kun on kerättynä pelkästään käännökset. Tulokkaat on kerätty Risingshadow'n kirjailijatietokantaa hyväksi käyttäen.

Elokuu

Dino Buzzati: Noiduttu takki ja muita kertomuksia (Basam Books)

Italialaisen kirjailijan 24 novellin kokoelma, ilmeisestikin ensimmäistä kertaa suomennettuna. Kirjailijan novellit sisältävät maagista realismia, fantasiaa, science fictionia ja kauhua ja niistä on jonkin sortin otanta tähän kokoelmaan. Odotan kiinnostuneena, sillä italialaisia kirjailijoita ei ole jonoksi asti lukulistallani. (kaksi kansiversiota liikkeellä)

Maja Lunde: Sininen (Tammi)

Mehiläisen historiasta tutun kirjailijan uusi dystopiakirja vesipulasta. Pidin Mehiläisen historiasta ja etenkin norjalaisen kirjailijan tarinankerrontatyylistä, joten tulevakin käännös kiinnostaa kovasti. Toivon siitä yhtä hienovaraisesti vaikuttavaa lukukokemusta kuin edellisestäkin teoksesta.


Margaret Atwood: Noidan sikiö (Johnny Kniga)

Atwoodin uudelleentulkinta Shakespearen Myrsky-näytelmästä. Kanadalainen Atwood on ennenkin tehnyt tunnetusta kertomuksesta uudelleen tulkinnan Penelopeiassa, mistä pidin paljon. Ennakkoon olen kuullut arvioita tästä teoksesta (Hag-Seed), mutta koska kirja on lukijalleen aina omakohtainen kokemus, niin tästäkin aion muodostaa oman käsityksen.

Cixin Liu: Synkkä metsä (Aula & Co)

Kolmen kappaleen probleeman jatko-osa, joka on ehdottomasti lukulistalla. Kiinalaisten spefikirjailijoiden teoksia on alkanut ilmestymään markkinoille kielillä, jotka hallitsen, mutta edelleenkin olen iloinen, että tämä sarja on suomennettavien joukossa.


Johan Egerkrans: Kuolemattomat hirviöt (Minerva)

Ruotsalaisen kirjailija/kuvittajan teos esittelee ”neljäkymmentä kuoleman sääntöjä uhmaavaa hirviötä vertahyytävässä vaikuttavuudessaan. Kirjan rikas kuvitus ja kiehtovat tekstit herättävät vanhat legendat eloon ennennäkemättömällä tavalla.” Tämä tuntuisi olevan kiva välipalateos, tein kirjastoon ennakkovarauksen.

Alastair Reynolds: Hitaat luodit (Like)

Walesilaisen kirjailijan pienoisromaani, jonka luin kun se oli Hugo-ehdokkaana alkuperäiskielellä (Slow Bullets)

Teos on jatkumoa Reynolds-suomennoksille. Ensimmäisellä lukemalla en ollut erityisen vaikuttunut tarinaan, mutta annan sille toisen lukukerran mahdollisuuden. Suomeksi lukeminen saattaa auttaa joihikin kohtiin, joista olin hämmentynyt. Minulla on kaikki Reynoldsin suomennetut teokset kirjahyllyssä, vaikka en ole niihin asti lukemisessa ehtinyt vielä, joten siksipä tämänkin on hankittavien listalla.


Syyskuu

Margaret Atwood: Testamentit (Otava)

Toinen Atwood-suomennos tänä syksynä, eri kustantamolta tosin. Testamentit on Orjattaresi-kirjan jatko 15 vuotta myöhemmin. Tv-sarja on mennyt menojaan ja olen seurannut sitä ihan kiinnostuneena, eriyttäen sen jo varsinaisesta alkuteoksesta. Orjattaresihan päättyi erittäin hienosti ja vaikuttavasti. En ole varma kaipaanko sille jatkoa, mutta totta hemmettissä sen luen, jos Atwood kirjoittaa.

Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (Otava)

Nigerialais-amerikkalaisen kirjailijan viime vuonna ilmestyneen esikoisteoksen suomennos. Nuorille aikuisille suunnattu kirja sopii varmasti myös aikuisen lukulistalle, ainakin minä olen utelias sen suhteen. Ks. myös seuraava kirja.



Leigh Bardugo: Varjo ja riipus (Aula & Co)

Israelilaissyntyisen YA-kirjailijan Grishaversumiin sijoittuvan trilogian ensimmäinen osa on tulossa suomeksi. Kirjasarja on ollut ilmeisen suosittu ja sen ja Bardugon toisen samaan maailmaan sijoittuvan duologian pohjalta ollaan tekemässä Netflix-sarjaa. On mielenkiintoista verrata tätä nyky-YA-kirjailijaa V.E. Schwabiin. Kummatkin ovat käsittääkseni välttyneet tusina-YA-kirjailijoiden leimalta.

M.R. James: Kootut kummitustarinat (Basam Books)

Victoriaanisen/edwardiaanisen ajan brittikirjailijan novellikokoelma kauhutarinoita. Olen lukenut vain yhden novellin kirjailijalta Markku Sadelehdon jokunen vuosi sitten toimittamassa antologiassa Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia, jota suosittelen yhä. Jäin silloin arvuuttelemaan liekö kirjailijalta löytyy parempiakin kertomuksia. No nyt pääsen sen arvioimaan! (ei kansikuvaa)

Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia (Like)

Neil Gaimanin uudelleen kerrottujen pohjoismaisten mytologiakertomusten Norse Mythology kiinnosti kovasti ilmestyessään muutama vuosi sitten, mutta uutuutena sitä ei tullut luettua. Olin hieman yllättynyt, että kirja ilmestyy suomeksi, mutta en protestoi. Mikä erinomainen mahdollisuus lukea kirja omalla kielellä. Olen lukenut Gaimanilta mm. satujen uusioversioita, kuten The Sleeper and the Spindle ja Hansel & Gretel, joten eiköhän tämäkin uppoa.



Robin Hobb: Salamurhaajan kohtalo (Otava)

Narri ja Näkijä –trilogian päätös osa. Luin alkuperäiskielellä ilmestymisen jälkeen ja arvio löytyy blogistani. En linkitä, en kommentoi. Jonain päivänä luen sarjan uudelleen kokonaisuudessaan, sillä välin tämä tulee kirjahyllyyni odottamaan.

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet (Otava) (syys-lokakuu)

En muistaakseni ole koskaan lukenut Ian McEwanin teoksia, mutta tämän tuoreen kirjan ajattelin lukea. Kirjan aihe ihmisen kaltaisesta androidista kotitaloudessa ja voiko androidi olla ihmisen kanssa tasavertainen ei ole mitenkään uusi. Siksipä kiinnostaa ottaa selville mitä kustannusyhtiön mainoslause ”kumouksellinen” vuonna 2019 tarkoittaa. Kirja on ollut englanninkielisen markkinoilla jonkusen kuukauden.

Ursula K. Le Guin: Maailman syntymäpäivä ja muita tarinoita (Vaskikirjat)

Luin Birthday of the World and Other Stories –kokoelman vuonna 2012. Ei ehkä paras Le Guinin kokoelmista, mutta lukemisen arvoinen. Ostan suomennetun kokoelmankin. (ei kansikuvaa)



Lokakuu

V.E. Schwab: Tummenevat varjot (Karisto)

Shades of Magic –trilogian toinen suomennettu osa. Luin ykkösosan Magian syvempi sävyn ihan vastikään, ja tarinan jatko kiinnostaa, joten tulevat osat ovat hankintalistalla.

Lisa Morton & Leslie S. Klinger (toim.): Klassikkokirjailijoiden parhaat kummitustarinat (Minerva)

Lisää kummitustarinoita syksyyn, tällä kertaa klassikkokirjailijoilta. Kauhunovelliantologioita ja –kokoelmia ei voi olla liikaa, tai ehkä voi, mutta tämä antologia tulee varmaankin hankittua ja luettuakin. Osa 1800-luvulla julkaistuista tarinoista saattaa tosin olla jo tuttuja muista yhteyksistä.


Olen iloinen syksyn sadon runsaudesta ja siitä että mukana on spefin alalta hitusen laajemmin mukana myös anglosaksisen maailman ulkopuolisiakin kirjailijoita ja tarinoita.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Heinäkuun 2019 lukumaraton - päivittyvä

Niina Yöpöydän kirjoista teki jälleen hienon tapahtumakuvan meille

Se on lukumaratonin aika jälleen! Unelmien aika -blogi kokoaa lukijat yhteen harrastamaan intensiivistä heinäkuista 24-tuntista nautintohetkeä kunkin omassa salaisessa lukukammiossaan. No, minä luen olohuoneen sohvalla, ja itse asiassa aluksi kuuntelen, mutta ei sillä niin väliä. Kaikki formaatit on sallittuja ja ihan mitä tahansa saa lukea. Tarkemmat ohjeet ja mukaan ilmoittautumiset voi tehdä Johannalle yllä olevan blogilinkin kautta.

En juurikaan ole suunnitellut lukemisiani, sillä ajatuksena on vain saada kolme keskeneräistä kirjaa joko loppuun tai edetä niissä mahdollisimman pitkälle. Keskeneräiset kirjat vaativat aina loppuun lukemista ja ärsyyntyvät, jos ne jätetään pitkäksi aikaa huomiotta. On minulla pikkuvälipalalukemisiakin vauhdittamaan, jos jään johonkin jumiin. Aloitan klo 21 tänä iltana ja lopetan varsinaisena maratonpäivänä klo 21. Päivitän lukutilannetta tähän postaukseen ja teen lopuksi yhteenvedon. Mitään ihmeempiä en kirjoittele, sillä oletettavasti keskityn lukemiseen.

 
.
Klo 21:00. Lukumaraton alkaa osaltani. Aloitan Eedenistä länteen. Ekirja on menossa sivulla 186 eli jatkan siitä. Minulla on näissä ekirjoissa omat sivunumeroinnit, kun joudun näköni vuoksi suurentamaan tekstiä. Palautan normaaliasetukset sitten yhteenvetovaiheessa.

Klo 23:00 Eedenistä länteen on edennyt sivulle 293. Siirryn nyt kuuntelemaan äänikirjaa eli Where Late the Sweet Birds Sangia. Minulla on siitä jäljellä 5 tuntia 24 minuuttia. Katsotaan mihin asti pääsen ennen kuin uni yllättää.


Klo 23:30 Päätin kuunnellessani selailla samalla Tolkien's World: Paintings of Middle-Earthia. Kaksi kirjaa yhtä aikaa. Tätä ei usein tapahdu.

Klo 00:20 Tolkien's World: Paintings of Middle-Earth luettu. Siitä tuli 157 sivua.

Klo 8:35 Sain kuunneltua Where Late the Sweet Birds Sangin loppuun. Kirjoitetuksi tekstiksi käännettynä sivuja tuli yhteensä 140.

Koska tekstin lukeminen ei houkuttele vielä, niin jatkan kuuntelua vasta hankkimallani Emily St. John Mandelin Station Elevenillä.

Klo 10:20 Ohessa lukemiseksi on valikoitunut Vesa Sisätön 100 klassikkoa tunnissa teos. Lyhyet tekstipätkät harvakseltaan luettuna eivät häiritse kuuntelua. Hieman pitempään tämän kanssa näin menee kuin tunti.

Klo 11:10 Kuta kuinkin tunti 100 klassikkoon meni. Sivuja kertyi 120. Liitän kirjan Kohti kotimaisia kirjoja -haasteeseeni, vaikkei spefiksi lasketakaan. Lounastauon aika.

Klo 14:05 Hieman on joutilainen olo pelkästään äänikirjaa kuunnellessa. Taidan kohta siirtyä Eedenistä länteen. Station Eleven on kohta puolessa välissä (5h 20 min), joten pysäytän siihen ja teen siirron. Sopivasti kahvitauon paikka.

Klo 16:00 Eedenistä länteen on edennyt sivulle 405 saakka. Tarina on muuttunut vetävämmäksi, joten etenen sillä edelleen.

Klo 18:30 Eedenistä länteen on nyt luettuna ja sivuja kertyi kokonaisuutena 372. Vielä on 2,5 tuntia lukumaratonia jäljellä, joten taidan edistää Uinuvien kirjojen kaupungin tilannetta lähtien sivulta 378. Hieman väsyttää.

Klo 20:08 Kaikki ennakkoon keskeneräiset kirjat on tullut luettua. Vielä noin 50 minuuttia aikaa, minkä käytän Station Elevenin kuunteluun.

Klo 20:59 lukumaraton päättyy. Tässä koonti:

Tolkien's World: Paintings of Middle-Earth 157 s.
Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa 120 s.
Harry Harrison: Eedenistä länteen 372 s.
Walter Moers: Uinivien kirjojen kaupunki 145 s.
Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang 5 h 24 min (140 s.)
Emily St. John Mandel: Station Eleven 6h 3 min (182 s.)

Yhteensä 1116 sivua tai 794 sivua ja 11 h 27 min.

torstai 11. heinäkuuta 2019

V.E. Schwab: Magian syvempi sävy

V. E. Schwabin maaliskuussa julkaistu käännös Magian syvempi sävy (A Darker Shade of Magic, 2015) aloittaa Shades of Magic -trilogian, joka on maailmalla aiheuttanut ilmeisesti jonkin verran fanitusta. Nuorille aikuisille suunnattu trilogia valmistui muutama vuosi sitten, joten ihan samaan faniryntäykseen Suomessa ei ehditty, mutta hyvä, että reagoitiin joka tapauksessa.

Magian syvempi sävy sijoittuu Lontooseen George III:n (joka suomeksi halutaan kääntää Yrjöksi) aikaan 1819. Itse asiassa Lontoita on kolme, joista hulluksi kuninkaaksi kutsutun George III:n ja meidän Lontoo on Harmaa, savuinen ja magiaton. Päähenkilö Kell on yksi harvoista Antareista, verimaagikoista, jolla on kyky matkustaa eri Lontoiden välillä. Hänen koti-Lontoonsa on Punainen, täynnä magiaa, jossa Kell asuu adoptoituna kuningasparin ja prinssin kanssa. Valkoista Lontoota hallitsee kaksoset Athos and Astrid Dane, jotka janoavat lisää oman Lontoonsa kuihtuvaa magiaa ja sen myötä valtaa. Aikoinaan oli neljäskin Lontoo, tuhoutunut Musta Lontoo, joka yhä on tapahtumien taustalla. Kell törmää Harmaassa Lontoossa nokkelaan taskuvarkaaseen Lila Bardin, joka janoaa puolestaan seikkailua, irtipääsyä nykyisestä elämästään. Ja se järjestyy Kellin seurassa Lontoiden välisessä valtapelissä.

Lontoo on loistava paikka magialle ja mielikuvituksellisille ala-, oheis- ja rinnakkaismaailmoille, minkä ovat todistaneet aiemmin jo mm. Neil Gaiman, J.K. Rowling ja Ben Aaronovich. Schwabin Lontoot sopivat hyvin lisäkortena kekoon. Värein erotetut kaupungit ja esimerkiksi Thames magian lähteenä ovat varsin kiehtovia ja kukapa ei haluaisi asua Schwabin punaisessa Lontoossa siinä missä käydä ostoksilla Rowlingin Lontoon Diagon Alleyssakin. Magian syvemmässä sävyssä maailmanluonti onkin ehkä se olennaisin osa, vaikka selvästi onkin vajaavaista, koska yksi osa kokonaisuudesta puuttuu eli Musta Lontoo. Se ei kuitenkaan ole huolestuttavaa, sillä onhan kyseessä sarjan ensimmäinen osa ja eiköhän salaperäiseen puuttuvaan Lontooseen vielä palata jatko-osissa. Kirjailija on kehittänyt maailmaansa sopivaa magiaa, joka toimi ja oli kehityskelpoinen.

Kell on tyypillinen menneisyyden omaava (minulla on aavistus tästä menneisyydestä), erikoislahjakas nuori mies. Lila Bard on nokkela selviytyjä, joka haluaa pärjätä omillaan ja teeskentelee ajoittain olevansa miespuoleinen. Hänellä on oma taustansa käytökseen. Kellin kohdalla syvyyttä syntyi jonkin verran hänen kohdatessa kuningas Georgen (mikä oli hieno alku kirjalle) ja kasvatusveljensä Rhyn. Lilallekin oli yritystä syvyyteen, vaikka ei toiminut tehokkaasti. Olisiko turhaa toivoa, että tässä kirjasarjasta selvittäisiin ilman jonkin sortin paritusta? Hahmot eivät yltäneet ihan odotusten tasolle, mikä oli kirjan ikävin pettymys. Juonen pohjustus kesti pitkään ja lopulta, kun tapahtumat vierähtivät käyntiin, ne vyöryivät yli eikä niistä oikein löytynyt omaperäisyyttä. Mustavalkoisuus ei ole kiehtovaa. Jälleen pistän toivoni siihen, että tarina kehittyy mutkikkaammaksi ja täyteläisemmäksi seuraavissa osissa.

Trilogian toinen osa, Tummevat varjot, on ilmestymässä lokakuun puolessa välin. Se kuuluu ehdottomasti lukulistalle.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Finncon 2019 lyhyesti

Tämän vuoden Finncon tuli kuvioihin hieman suunnittelematta, mutta onnistuihan se niinkin. Kahdeksisen tuntia ajoa ja kymmenen minuuttia myöhässä aloituksesta kuuntelemaan Space opera – a new humanity -paneelia, jossa (kuvassa vas. lähtien) Anders Sandberg, Hannu Rajaniemi ja kunniavieraskirjailija Charles Stross keskustelivat Petri Hiltusen johdolla enemmän ja vähemmän ihmiskunnan kehittymisestä ja tekoälystä science fiction -kirjallisuudessa.


Sen jälkeen vimmainen etsintä Strossin uuden suomennoksen Singulariteettitaivaan löytämiseksi. Kirjan löydyttyä kiikutin sen kirjailijan signeerattavaksi (unohdin ottaa kuvan), minkä jälkeen jälleen kymmenen minuuttia myöhässä kuuntelemaan Kersti Juvan kunniavierashaastattelua. Vaikka en kaikista Juvan kannanotoista ihan samaa mieltä olekaan, niin hänen haastattelunsa oli kiinnostava ja hauska. Ammattilainen on ammattilainen ja ehkä lukija ei aina kaikkea työtä käännöksen takana tajuakaan. Toivottavasti kääntäjä ymmärtää, että lukijan ei aina edes tarvi tajuta.


Tämän jälkeen käytin tauon virkistykseen ja kirjaostoksiin. Ostin sen verran kuin reppu antoi periksi kantamuksille.

Kahden aikaan osutin itseni kuuntelemaan Monenlaisia maailmanloppuja. Toni Saarinen, Anu Holopainen, Maria Laakso ja Aino-Kaisa Koistinen (kuva alla) pohtivat mm. mikä niissä kiehtoo lukijoita/katselijoita/pelaajia. Kuten paneelissa tuotiin esille, monesti kirjat, elokuvat ja tv-sarjat eivät ole maailmanlopun teoksia lainkaan ja vaan post-apokalyptisia selviytymistarinoita. Minusta otsikon olisi pitänyt tarkentaa kyseessä olevan maailman sellaiseksi kuin me sen tunnemme, tai kuten esille tuli – ihmiskunnan loppuna. Holopainen toi esille gaiamaisuuteen taipuvan ajatuksen, että maapallon elämä selviää ihmiselämän jälkeenkin jossain muodossa. Kiinnostava keskustelu, joka saa aivoni aina huutamaan faktojen huomioimista esim. ilmastokriisifiktiossa.


Lauantain ohjelmani päätti Tähtifantasia-palkinnon voittajan julkistus, josta jo uutisoinkin erikseen. Voittaja oli siis Samanta Schweblinin Houreuni. Hieno teos. Harmi, ettei kustantajan edustaja tai suomentaja päässyt paikalle. Suosionosoitukset kuitenkin annettiin. Varjopaneelia ei tänä vuonna ollut, joten tilaisuus oli lyhyt.


Sunnuntaina kävin kuuntelemassa indiekirjailijoiden paneelia, jossa Inna Airola, Raita Jauhiainen ja Janne Kellari (kuvat järjestyksessä alla) keskustelivat indiekirjoittamisen ja -kustantamisen haasteista ja mahdollisuuksista. Keskustelijoista ainoastaan Jauhiaisen tuotanto oli minulle ennestään tuttua ja ehkä siksi halusinkin erityisesti kuulla miten omakustannekirjailijat kokevat markkinoinnin. Paneelissa tuli esille erinomainen idea verkostoitumisesta. Esimerkiksi Finnconissa voisi jatkossa olla indiekirjailijoiden yhteinen myyntipöytä. Tai ehkä ohjelma, jossa indiekirjailijat lukevat näytteen kirjoistaan? Joka tapauksessa ohjelmanumero toi erinomaisesti esille kolme omakustannekirjailijaa positiivisella tavalla.

Minä raahaudun aina paikalle, kun ohjelmassa on Hugo-paneeli. Niin tänäkin vuonna. Kaksi tuntia meni vilauksessa Jukka Halmeen, Tommi Perssonin, Kisu Leikomaan ja Jukka Särkijärven laukoessa mieliteitään Sini Neuvosen vetämässä ehdokkaiden läpikäynnissä. Olin havaitsevinani, että mielipiteet jakautuivat jonkin verran enemmän kuin aiemmin, mutta vihdoinkin sain vahvistusta joillekin omille tuntemuksilleni ehdokasasettelussa ja kategorioissa. Saga on kuitenkin minusta hemmetin hyvä sarjakuva. I love it.


Minä poistuin paluumatkalle tässä vaiheessa, paitsi että taisin ostaa pari kirjaa lisää. Somesta tuli vastaan sitten ensi vuoden Tampereen Finnconin kunniavieraat: Helena Varis, Vesa Sisättö ja Mike Carey. Katsotaan miten käy matkabudjetin, kun Uuden-Seelannin worldcon houkuttelee heti perään.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...