lauantai 29. huhtikuuta 2017

The Handmaid’s Tale – Orjattaresi – tv-sarja

Margaret Atwoodin The Handmaid’s Tale eli Orjattaresi oli yksi tämän vuoden odotetuimmista tv-sarjoista. HBO:lle on nyt ilmestynyt 10-osaisen sarjan kolme ensimmäistä jaksoa ja jatkossa yksi jakso viikossa. Osallistun tv-sarjalla Karvakasan alta löytyi kirja -blogin Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen, jossa luetaan tv-sarjaksi sovitettu kirja tai katsotaan tv-sarjaa, joka pohjautuu kirjaan. Luin alunperin vuonna 1985 julkaistun Orjattaresi-kirjan tammikuussa 2011 (arvostelu) ja se jäi mieleen varsin vaikuttavana ja sanomaltaan pätevänä teoksena, joskin suomennoksessa oli ongelmia ja luin kirjan loppuun englanniksi.

Lyhyesti tarina kertoo dystopiayhteiskunnasta USA:ssa, joka toteuttaa puritaanista uskontoa. Naisilta on viety kaikki itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys. Päähahmo on Offred, Frediläinen, yksi niistä naisista, jonka hedelmällisyys on säilynyt tuhotulla ja saastuneella mantereella. Hän on isäntäperheensä orja, jonka tehtävä on vain tulla raskaaksi ja synnyttää isännälleen lapsi. Kirjan tarina seuraa tiiviissä ja pienessä ympäristössä Offredin tarinaa, hyvin voimakkaasti hänen pään sisällä, sillä puhuminen ja ajatusten julkituonti on kiellettyä ja rangaistavaa. Laajempi kuvaus tarinan sisällöstä ajatuksistani siitä löytyy kirjan arvostelusta.


Suurin haaste kirjan ja tv-sarjan välillä on luonnollisesti Offredin sisäisen maailman ilmaiseminen. Vaikka tv-sarjassa Offred on välillä kertojaäänenä ja hänen näyttelijänsä Elizabeth Moss ei puhu, on ilmaisua jouduttu siirtämään lisää puheen puolelle. Offred ei ole myöskään ainoa näkökulmahenkilö, kuten kirjassa. Tv-sarja on silti kolmessa ensimmäisessä jaksossa onnistunut tuntemuksien ilmaisussa erinomaisesti. Mossin kasvojen lähikuvat, mikroeleiden muutokset kertovat hyvin paljon ilman sanojakin ja jättää tilaa myös katsojan omille mielikuville. Samoin toisen orjattaren, Ofglenin, Gleniläisen roolissa olevan Alexis Bledelin (joka tunnetaan parhaiten Gilmore Girlsin Roryna) silmät ovat hyvin ilmeikkäät, varsinkin kolmannessa jaksossa, jossa hänen kauhukokemuksensa korostuu.

Kirjan maailma on paitsi uskonnollinen, myös rasistinen. Tv-sarjassa rasistisuutta on hieman häilytetty pois, vaikka suurin osa näyttelijöistä on valkoihoisia. Offredin Moira-ystävä ja puoliso ovat kuitenkin tummaihoisia. Offredin nimeä ei kerrota suoraan kirjassa, vaikka se on pääteltävissä. Tv-sarja paljastaa sen jo ensimmäisessä jaksossa. Kirjassa Offredin komentaja ja hänen vaimonsa eivät ole ilmeisestikään kovin nuoria ja kauniita, mutta tv-sarjan maailmaan nuorennus- ja kauneusleikkaus on tietysti tehty. Isäntää näyttelee Joseph Fiennes.


Useita yksityiskohtia on siis muutettu tv-sarjaa varten, mutta ne toimivat ja kolme ensimmäistä jaksoa olivat niin lupaavia, että odotan kiinnostuneen jäljellä olevia seitsemää ja loppua, joka ainakin kirjassa teki vaikutuksen. Ekstraplussana oli hienoa nähdä itse Margaret Atwoodin pikainen cameorooli ensimmäisessä jaksossa. Se nostaa fiiliksiä aina, kun näkee kirjailijan, ohjaajan tai vastaavan omassa tuotoksessaan mukana. The Handmaid’s Tale on katsomisen arvoinen ja ajankohtainen tv-sarja. Luonnollisesti suosittelen lukemaan kirjan ensin.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Philip K. Dick: Ubik

Jatkoin Oraakkelin kirjan (arvostelu) jälkeen Philip K. Dickin tuotannon lukemista kahden kirjan verran. Ubik on vuonna 1969 julkaistu science fiction kertomus, joka suomennettiin 1994.

Tarinassa eletään 1990-lukua ja ihmiset ovat asuttaneet kuun. Telepatia on suurta bisnestä ja telepatiaa käytetään myös vakoilu ja rikollismielessä. Psyykkisen tunkeutumisen kohteeksi joutuneen yrityksen johtaja ja tärkeä bisnesmies pyytää apua Glenn Runciterilta, jonka oma yritys on erikoistunut psi-asiantuntijapalveluiden tarjoamiseen. Runciter kerää joukon erikoisominaisuuksia omaavia henkilöitä kohtalaisen tuttuun tehtävään, mutta homma ei etenekään kuten pitää ja Runciter kuolee. Kaikkien ihmetykseksi maailma alkaa muuttua ja taantua ajassa taaksepäin ja Runciterilta ilmaantuu omituisia vihjeitä ja viestejä tehtävästä henkiin jääneille. Oma roolinsa tilanteessa on Runciterin kauan sitten edesmenneellä vaimolla, joka elää puolielämää Vaalittujen Vainaiden Moratoriossa jäisessä usvavaahdossa ja toimii yhä puolisonsa neuvonantaja välillä herätettynä. Ja mikä on ihmeaine nimeltä Ubik?

Ubik on kiehtova kirja, joka pitää sisällään käänteitä ja ihmeentuntuakin sopivassa suhteessa. Se kulkee Alfred Besterin Muskatun miehen (arvostelu) viitoittamalla telepaattipolulla. Tarinan kaari on jännittävä ja muistuttaa monelta osin muutamia Dickin tarinoiden pohjalta sovitettuja toiminta- ja scifielokuvia. Myös Ubikia on yritetty sovittaa elokuvaksi, mutta projekti ei ole edennyt koskaan käsikirjoitusvaihetta pidemmälle. Vaikka tarina kuvaakin nykyaikaan nähden menneisyyttä, se on kuitenkin hyvin futuristinen syväjäädytettyine ihmisineen, jotka herätetään keskustelemaan protonifasonien johdattamien signaalien kautta, sekä psikenttineen ja anti-psivarontajärjestelmineen.

Ubikissa on myös monia omituisuuksia ja epäloogisuuksia. Alussa merkittävän roolin saanut menneisyyden muuttaja jää loppujen lopuksi vaille kunnon merkitystä ja ubik itsessään on vähintäänkin symbolinen. Lopusta tulee vähän hölmistynyt olo. Dickin ajatusmaailma juoksee välillä omissa sfääreissään, eikä kaikkia lankoja ole välttämätön sitoa tarinan juoneen, vaan ne voi jättää hieman leijumaan. Ubik on tavallaan uni, painajainen jos niin tulkitaan. Se on mielestäni tähän mennessä lukemistani Dickin teoksista parhain, mutta silti en voi väittää mitenkään innostuneeni tekstiin ja tyyliin. Minulla on tunne, että pitäisi enemminkin tulkita kirjailijaa kuin kirjaa. Luin myös Dickin Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi -teoksen, mutta siitä myöhemmin erillisessä blogikirjoituksessa.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

BSFA-palkintojen 2016 voittajat julkistettu

British Science Fiction Associationin BSFA-palkintojen tämän vuotiset voittajat on julkistettu Easterconissa Birminghamissa. Kategorioiden voittajat (tummennettu) valittiin yhdistyksen jäsenten ja Easterconiin osallistujien äänin.

Paras romaani
  • Chris Beckett – Daughter of Eden
  • Becky Chambers – A Closed and Common Orbit
  • Dave Hutchinson – Europe in Winter
  • Tricia Sullivan – Occupy Me
  • Nick Wood – Azanian Bridges

Paras novelli
  • Malcolm Devlin – The End of Hope Street
  • Jaine Fenn – Liberty Bird
  • Una McCormack – Taking Flight
  • Helen Oyeyemi – Presence
  • Tade Thompson – The Apologists
  • Aliya Whiteley – The Arrival of Missives

Tietoteokset

Paras taidetuotos

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Hugo ja John W. Campbell -ehdokkaat 2017 julkistettu

Hugo- ja John W. Campbell-ehdokkaat 2017 on julkaistu. Hugo-nimeämisääniä annettiin äänestyshistorian toiseksi eniten, 2464 kpl (ennätys on 4032 ääntä). Alla osa kategorioista, loput löytyvät tämän linkin takaa. Tänä vuonna oli mukana varmaankin ennätyksellinen määrä suomalaisia ehdokasnimeäjiä ja kun Hugo-palkinnot jaetaan vielä Suomen Worldconissa elokuussa, jännitin josko tällä kertaa ehdokaslistalle kipuaisi myös useita suomalaisia. Faniartistien joukkoon ylsi jo aiemminkin ehdokkuuden saanut Ninni Aalto ja uutena Vesa Lehtimäki. Onnittelut heille! Harmi, ettei romaanikategoriaan yltänyt yhtään suomalaista. Tilastot kertonevat myöhemmin lopullisen äänestyksen jälkeen pääsivätkö edes lähelle. Tänä vuonna mukana on uusi kategoria Paras sarja, mikä sekin aiheutti erityisesti kiinnostusta - ja lopulta sitten pettymyksen, ainakin minulle.

Paras romaani-kategorian ehdokkaista olen lukenut yhden ja kaksi on parhaillaan kesken, eli The Obelisk Gate ja Too Like the Lightning. Ehkä luen loputkin ehdokkaat, vaikka Andersin kirja ei valitettavasti houkuttele. Pienoisromaaneista Wilsonin teoksen jätin kesken ja Bujoldin olen aloittanut, mutta en ole siitä liian innostunut. Kumpikaan ei todennäköisesti sijoitu kovin korkealle äänestyksissäni. Novellit ovat kaikki outoja. Oheiskirjoista olen lukenut Carrie Fisherin The Princess Diaristin, mutta se ei ollut kovinkaan hyvä, enkä viitsinyt sitä erikseen arvioida. Ehkä nyt kirjoitan siitä jossain vaiheessa katsauksen. Sarjakuvista olen lukenut Brian K. Vaughanin ja kumppaneiden teokset ja ne ovat paikkansa ehdokaslistalla ansainneet mielestäni.

Paras romaani 
  • Charlie Jane Anders: All the Birds in the Sky
  • Cixin Liu: Death's End
  • N.K. Jemisin: The Obelisk Gate
  • Becky Chambers: A Closed and Common Orbit
  • Yoon Ha Lee: Ninefox Gambit (arvostelu)
  • Ada Palmer: Too Like the Lightning
Paras pienoisromaani
  • Victor LaValle: The Ballad of Black Tom
  • Kij Johnson: The Dream-Quest of Vellitt Boe (arvostelu)
  • Seanan McGuire: Every Heart a Doorway
  • Lois McMaster Bujold: Penric and the Shaman
  • Kai Ashante Wilson: A Taste of Honey
  • China Miéville: This Census-Taker
Paras pitkänovelli
  • Stix Hiscock: Alien Stripper Boned From Behind By The T-Rex
  • Nina Allan: “The Art of Space Travel”
  • Fran Wilde: “The Jewel and Her Lapidary”
  • Ursula Vernon: “The Tomato Thief”
  • Carolyn Ives Gilman: “Touring with the Alien”
  • Alyssa Wong: “You’ll Surely Drown Here If You Stay” 
Paras novelli
  • N. K. Jemisin: “The City Born Great”
  • Alyssa Wong: “A Fist of Permutations in Lightning and Wildflowers”
  • Brooke Bolander: “Our Talons Can Crush Galaxies”
  • Amal El-Mohtar: “Seasons of Glass and Iron”
  • Carrie Vaughn: “That Game We Played During the War”
  • John C. Wright: “An Unimaginable Light” 
Paras oheiskirja
  • Kameron Hurley: The Geek Feminist Revolution
  • Carrie Fisher: The Princess Diarist
  • Robert Silverberg and Alvaro Zinos-Amaro: Traveler of Worlds: Conversations with Robert Silverberg
  • Neil Gaiman: The View From the Cheap Seats
  • Sarah Gailey : “The Women of Harry Potter”
  • Ursula K. Le Guin: Words Are My Matter: Writings About Life and Books, 2000-2016 
Paras sarjakuva
  • Ta-Nehisi Coates & Brian Stelfreeze: Black Panther, Volume 1: A Nation Under Our feet
  • Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress, Volume 1: Awakening
  • G. Willow Wilson & Takeshi Miyazawa: Ms. Marvel, Volume 5: Super Famous
  • Brian K. Vaughan, Cliff Chiang, Matthew Wilson & Jared Fletcher: Paper Girls, Volume 1 (arvostelu)
  • Fiona Staples, Brian K. Vaughan & Fonografiks: Saga, Volume 6 (arvostelu)
  • Tom King & Gabriel Hernandez Walta: The Vision, Volume 1: Little Worse Than a Man
Paras sarja
  • The Craft Sequence, Max Gladstone
  • The Expanse, James S.A. Corey
  • The October Daye Books, Seanan McGuire
  • Peter Grant/Rivers of London, Ben Aaronovitch
  • Temeraire, Naomi Novik
  • The Vorgogan Saga, Lois MacMaster Bujold
Paras draamamuotoinen esitys, pitkä
  • Arrival
  • Deadpool
  • Ghostbusters
  • Hidden Figures
  • Rogue One
  • Stranger Things; Season One
Paras draamamuotoinen esitys, lyhyt 
  • Black Mirror: "San Junipero"
  • Doctor Who: "The Return of the Doctor Mysterio"
  • The Expanse: "Leviathan Wakes"
  • Game of Thrones: "Battle of the Bastards"
  • Game of Thrones: "The Door"
  • Slendor & Misery
John W. Campbell -palkinto parhaalle uudelle kirjailijalle (ei Hugo-palkinto)
  • Sarah Gailey
  • Malka Older
  • J. Mulrooney
  • Ada Palmer
  • Laurie Penny
  • Kelly Robson

Hugo-äänestys päättyy heinäkuun 15. ja voittajat julkistetaan Worldcon 75:ssa elokuun 11. päivä.


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Charles Yu: How to Live Safely in a Science Fictional Universe


How to Live Safely in a Science Fictional Universe on Carkes Yun vuonna 2010 julkaistu esikoisteos, jonka luin alkuvuodesta. Siitä kirjoittaminen blogiin on hieman venynyt, sillä kirja ei erityisesti tehnyt vaikutusta tai edes kovinkaan kiinnostanut, mutta luin sen, koska halusin saada pitkään roikkuneeseen Aakkoshaasteeseen Y-kirjaimella alkavan kirjailijan teoksen.

Kirjan päähenkilö Charles Yu (mainittu kerran) on aikakonemekaanikko, joka korjailee keskeneräisessä Universe 31:ssä ihmisten käyttämien aikakoneiden vikoja. Hänen äitinsä elää yhden tunnin aikasilmukassa ja kadoksissa oleva isänsä ei ollut lapsuudessa kaikkein paras malli-isä. Kirjassa ei ole selkeää juonikuviota, vaan monia yksittäisiä kohtaamisia Charlesin ja eri ihmisten kesken, kuten asiakkaan Linus Skywalkerin, joka ei tahdo kestää kuuluisan Luke-isänsä varjossa elämistä. Charles joutuu aikasilmukkaan ampumalla tulevaisuuden itsensä, joka antaa hänelle ennen kuolemaansa kirjan, jonka hän kirjoittaa uudestaan olemassa olevan kirjan pohjalta, tullakseen jälleen tulevaisuudessa ammutuksi ja ojentaakseen kirjan itselleen. Charles katkaisee silmukan, etsii isänsä käsiinsä selvittääkseen välit ja lopulta tavoittelee elämänsä naista.

How to Live Safely in a Science Fictional Universe on näppärä ja hauska, sellainen nörttilukijan samaistuttava teos, jossa leikitellään ajalla ja sen ulottuvuuksilla sekä mahdollisuuksilla. Kirja on science fictiota monilla tieteen/tietotekniikan knoppikoukeroilla, osittain metatasolla ja se vaati ainakin minulta sopivan kaltaista fiilistä upota. Valitettavasti niin kävi vain ajoittain, eikä Charles jaksanut innoittaa hahmona lainkaan. Aivan kuin tämän tyyppisten nörttikuvausten aika olisi jo ohi, vaikka kirjan ilmestymisestä ei ole kuin seitsemän vuotta.

Kirja on monilta osin abstraktimainen. Termeineen ja yksityiskohtineen tarinalla on varmastikin useita esikuvia sf-genressä, ja Yu hakee esikoisromaanillaan paikkaa humoristiseltakin sektorilta. Doctor Whon ja Douglas Adamsin huumori on toistaiseksi uponnut hyvin, mutta en saanut otetta Yun vastaavaan. Sisällössä on liikaa alisuorittamista tai jotain vastaavaa. Tuli luettua, ei ollut minulle sopiva kirja, siirryin lukemaan seuraavaa teosta.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Philip K. Dick: Oraakkelin kirja & The Man in the High Castle -tv-sarja

Katsoin viime jouluna Amazon Prime -striimipalvelusta The Man in the High Castle -tv-sarjaa ensimmäisen tuotantokauden verran. Sarja oli hyvä, herätti ehdottomasti mielenkiinnon lukea saman niminen kirja, johon se löysästi perustuu. Philip K. Dickin Oraakkelin kirja (1992) julkaistiin alun perin vuonna 1962. The Man in the High Castle voitti 1963 Hugo-palkinnon ja suomennos 1993 Tähtivaeltaja-palkinnon. Oli siis aika lukea teos, jonka liitän mukaan Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen mukaan.

Oraakkelin kirja on vaihtoehtohistoriallinen kertomus millainen maailma on, kun toinen maailmansota päättyi toisin ja Saksa ja Japani ovat voittajavaltiot. Adolf Hitlerin ja hänen seuraajansa Bormannin johtama natsi-Saksa on valloittanut suurimman osan Eurooppaa ja Neuvostoliiton ja toteuttanut valtavia kansanmurhia mm. liittolaisensa Italian kanssa Afrikassa. Saksa pitää hallussaan myös laajalti Etelä-Amerikkaa. Japani miehitti Kiinan, Intian ja Tyynenmeren saaristot. Yhdysvallat on jaettu kahtia, länsi Japanille ja itä Saksalle. Väliin mahtuu kapea neutraali vyöhyke. Saksa on kehittynyt teollisuudessa melkoista vauhtia ja valloittaa harppauksin avaruutta, kun taas japanilaiset pitäytyvät menneessä ja perinteissä.

Tarinan näkökulmahahmoina on useita henkilöitä. Amerikkalainen antiikkikauppias Robert Childan, joka myy nostalgisia menneen Amerikan muistomerkkejä lähinnä niitä innokkaasti keräileville japanilaisille. Nobusuke Tagomi on japanilainen virkamies, joka etsii asioiden merkitystä ja sisäistä rauhaa tilanteessa, jossa Japanin imperiumia uhkaa vaara ja häneltä vaaditaan kaikkea muuta kuin rauhoittavia toimia. Frank Frink on juuriaan piilotteleva amerikanjuutalainen, jolla on sotamenneisyys ja jonka vaimo otti ja lähti. Hän etsii itselleen toimeentuloa. Juliana Frink on Frankin ex-vaimo ja judo-ohjaaja, joka työskentelee neutraalilla vyöhykkeellä. Hän kiinnostuu Heinäsirkat peittävät maan -kirjasta, joka on suosittu teos lännessä, mutta kielletty Saksan puoliskolla. Hän lähtee etsimään käsiinsä kirjailijaa Abendsenia yhdessä uuden italialaisen poikaystävänsä kanssa.

Niin innokas kuin olenkin ollut katsomaan Philip K. Dickin teosten pohjalta tehtyjä elokuvia, on itse kirjojen lukeminen jäänyt erittäin vähäiseksi. Aiemmin olen lukenut vain Hämärän vartija -teoksen (arvostelu). Dickin teksti on näennäisesti helposti lähestyttävää, mutta jollain lailla kuitenkin vinksahtanutta. Oraakkelin kirja oli helpompi luettava kuin Hämärän vartija, toisaalta hieman latteampi. Dick on tarkka varsinkin ihmisten välisissä kuvauksissaan. Se on ulkopuolisuuden kuvausta, ajautumista, eikä kovinkaan paljon oman osuuden tunnistamista tapahtumista. Kirjassa hehkuu jonkinlainen 1950 ja 1960-luvun tunnelma suuren muutoksen jälkimainingeissa.

Tv-sarjalla on useita käsikirjoittajia ja ohjaajia. Sarjasta on ilmestynyt kaksi kautta ja kolmas on tuloillaan. Olen nähnyt vain ensimmäisen kauden. Tv-sarja poikkeaa kirjasta reilusti. Tarinakehys on sama, eli eletään Saksan ja Japanin hallitsemassa Yhdysvalloissa. Saksassa käydään vallansiirtymistoimia ja sisäisiä kapinahankkeita sekä salaisia suunnitelmia kaapata lopullinen valta Japanilta. Tv-sarja on enemmän trillerimäinen kuin kirja, joka puolestaan on ajankuva, jolla ei ole varsinaista juonijatkumoa. Dick ilmineerasi aikoinaan, että jatkoa voisi tulla, mutta ei koskaan sitä kirjoittanut. Tv-sarja on kärjistetympi ja Kalliovuorten osavaltioista on tullut kapinallisten kodinsijoja. Kirjasta poiketen tv-sarjassa välittyy vaaran tunne. Koska näin tv-sarjan ennen kirjan lukemista, koin tuon vaaran tunteen puuttumisen kirjasta hienoisena pettymisenä. Siitä ehkä se lattauden tunne, vaikka pidin silti kirjasta.

TV-sarjassa Juliana ja Frank eivät ole aviopari, eikä Juliana varsinaisesti ole jättänyt Frankia. Molemmilla on lisäksi oma perhe. Tarinassa salakuljetetaan vaihtoehtohistoriallisia filmejä, eikä ole kiellettyä kirjaa, Piilossa oleva Abendsen on vastarintajohtaja, "The Man in the High Castle" ja Juliana sekaantuu filmien salakuljetukseen. Lisäksi tv-sarjassa on suuressa roolissa amerikkalainen sotilas John Smith, joka nykyään on natsi-Saksan upseeri. Saksa saakin tv-sarjassa paljon suuremman osuuden kuin kirjassa.

Poikkeavuuksista huolimatta pidin tv-sarjan ensimmäisestä kaudesta ja sen tunnelmasta. Sarja on hyvin toteutettu, ihmisillä laajempia taustoja ja maailma muutenkin huomattavasti visuaalisempi kuin Dickin kirjan kuvauksissa. Olen erityisen tyytyväinen Japani-osan näyttelijöihin ja varsinkin suuressa roolissa olevaan Nobusuke Tagomin näyttelijään Cary-Hiroyuki Tagawaan, jonka kasvoilta näkee valtavan määrän ilmaisua ilman puhettakin.

The Man in the High Castlen ensimmäinen kausi päättyy kirjasta poikkeavaan melkoiseen cliffhangeriin, ja voin vain ihmetellä miten kakkoskausi etenee. Se pitää katsoa, kunhan saan käsiini. Jälleen kerran erinomainen visuaalinen sovitus Dickin kirjan pohjalta, ja vaikka tarina ei olekaan täysin uskollinen kirjalle, se onnistuu seisomaan omilla ansioillaan, kuten elokuvista Blade Runner ja Minority Report

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...