lauantai 24. elokuuta 2019

Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku

Rivers Solomonin Menneisyyden kaiku (An Unkindness of Ghosts, 2017, suom. 2018) oli tänä vuonna yksi Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaista. Kirja meni ilmestyessään minulta ohi, enkä erityisesti kiinnittänyt siihen huomiota palkintoehdokkuuden aikanakaan. Päätin ottaa ekirjan kuitenkin luettavakseni elokuussa, ohi kaikkien lukujonojen, sillä huomasin kirjailijan osallistuvan Dublinin worldconiin. Luin kirjan worldconin aikana ja toivoin tapaavani kirjailijan jossain ohjelmassa. Näin ei käynyt, sillä hän ei ilmestynyt odottamaani paneeliin, johon hänet oli merkitty.

HSS Matilda on sukupolvialus, joka lähti tuhoutuneesta Maasta avaruuteen kohti taivaan valtakuntaa, uutta tulevaisuutta. Alukselle on syntynyt hierarkia, lokeroituneet rodulliset ja asemalliselliset ryhmittymät, joita valkoinen yläluokka hallitsee. Siellä missä yläkansilla on uima-altaita, urheilukenttiä ja luonnonalueita, alakansien lämpötilaa oli laskettu kipurajalle energiansaannin varmistamiseksi yläkansille. Astra on itseoppinut alakansien lääkitsijä, joka on aluksen virallisen ylilääkärin, Kirurgi Theon suojeluksessa ja mentoroitavana. Hienoisesta ylimääräisestä turvallisuudesta huolimatta Astra on vaarassa, sillä jos nykyinen ylipäällikkö kuolee, tulee tilalle toinen, joka on ottanut hänet silmätikukseen. Astra ystävänsä Gisellen kanssa pääsee äitinsä päiväkirjojen kautta aluksen salaisuuden jäljille, mutta onko tieto pelastukseksi vai tuhoksi?

Menneisyyden kaiun asetelma on siitä erikoinen, että vaikka se kuvaa tulevaisuuden sukupolvialuksen elämää, se pohjautuu hyvin vahvasti menneeseen, maassa vallinneeseen ja vallitsevaan sorron ja alistamisen hallitsemiskulttuuriin. Välillä niin voimakkaasti, että ympäristön aikakäsite hämärtyy. Alistamisen kohteet ovat pikipiiriläisiä, miehiä ja naisia, ihovärinsä tai muun ominaisuutensa vuoksi ihmistä ala-arvoisemmiksi luokiteltuja. Naiset ovat lisäksi vartijoiden mielihalujen ja väkivallan kohteita ja vaikka heissä elää pelko, ahdistus ja epätoivo, kapina ja vastaan taistelu on tukahdettu alistumiseksi.

Solomon kuvaa aluksen olosuhteita erityisesti kahden henkilön kokemuksien kautta, joista Astra on päähahmo. Astra on asioita järkeistävä ja tuntemuksia ulkoistava henkilö, jonka ajoittaiset purkaukset ovat enemmänkin totuuksia kuin kapinaa. Lähimmäksi hänen tunnemaailmaansa päästään kohtauksissa, joissa hän kaipaa menetettyä äitiään. Giselle on räjähtelevä, hallitsematon ja epävakaa, taipuva itsetuhoisuuteen kaikkien traumatisoivien kokemuksiensa jälkeen. Vaikka tarinan johtava juonilanka onkin Astran äidin päiväkirjojen salaisen sanoman ratkominen, hahmojen yksilöllisyys ja oikeus oman olemuksensa määrittelyyn nousee kirjan ehdottomaksi pääteemaksi. Tämä näkyy myös Kirurgissa, joka etuoikeutetusta asemastaan huolimatta taistelee oikeudestaan määrittää itsensä sukupuolisesta painostuksesta huolimatta.

Menneisyyden kaiku on monin osin merkittävä teos, mutta vaikka Solomon kuvaa monia ahdistavia raakuuksia ja väärinkäytöksiä, jää kirjasta kuitenkin päällimmäiseksi älyllinen ja kliininen tunne, johtuen ehkä Astran kokemuskuvauksista. Tarina jää vaivaamaan mielensopukoihin, mutta ei tunnetasolla, mitä olisin toivonut tämän kaltaiselta teokselta. Vertasin lukukokemusta Octavia E. Butlerin Kindrediin (arvostelu), sillä vaikka teosten teemassa onkin eroja, lähtökohdat ovat silti samat ja Butler onnistuu kuvaamaan ristiriitaisiakin tilanteita vaikuttavammin. Se, että tulin ajatelleeksi Butleria Solomonin kirjaa lukiessa on kuitenkin sinänsä jo erittäin positiivinen seikka.

Näin jälkeenpäin ajatellen, olen hieman yllättynyt, että Menneisyyden kaiku ylitti käännöskynnyksen, mutta luonnollisesti positiivisesti yllättynyt. Ajankohtainen ja merkitykseltään tärkeä teos, joka on hyvä esimerkki siitä, että science fiction ei ole pelkkiä avaruusaluksia, vaan paljon muutakin.

maanantai 19. elokuuta 2019

2019 Hugo, Lodestar ja John W. Campbell -palkintojen voittajat

Dublinin Worldconissa jaettiin myöhään illalla Hugo-palkinnot sekä John W. Campbell sekä Lodestar -palkinnot. Ääniä annettiin 3087. Alla pääkategorioiden voittajat tummennettuna ja loput voi katsoa vaikka tästä linkistä. Äänestystilastot löytyy täältä.

Paras romaani
  • Record of a Spaceborn Few, Becky Chambers
  • The Calculating Stars, Mary Robinette Kowal
  • Revenant Gun, Yoon Ha Lee
  • Spinning Silver, Naomi Novik (arvostelu)
  • Trail of Lightning, Rebecca Roanhorse
  • Space Opera, Catherynne M. Valente
Paras pienoisromaani
  • The Black God’s Drums, P. Djèlí Clark
  • The Tea Master and the Detective, Aliette de Bodard
  • Beneath the Sugar Sky, Seanan McGuire
  • Binti: The Night Masquerade, Nnedi Okorafor
  • Gods, Monsters, and the Lucky Peach, Kelly Robson
  • Artificial Condition, Martha Wells (arvostelu)
Paras pitkänovelli
  • The Only Harmless Great Thing, Brooke Bolander
  • “If at First You Don’t Succeed, Try, Try Again“, Zen Cho
  • “The Last Banquet of Temporal Confections“, Tina Connolly
  • “Nine Last Days on Planet Earth“, Daryl Gregory
  • “When We Were Starless“, Simone Heller
  • “The Thing About Ghost Stories“, Naomi Kritzer
Paras novelli
  • “The Tale of the Three Beautiful Raptor Sisters, and the Prince Who Was Made of Meat“, Brooke Bolander
  • “The Secret Lives of the Nine Negro Teeth of George Washington“, Phenderson Djèlí Clark
  • “STET“, Sarah Gailey
  • “A Witch’s Guide to Escape: A Practical Compendium of Portal Fantasies“, Alix E. Harrow
  • “The Rose MacGregor Drinking and Admiration Society“, T. Kingfisher
  • “The Court Magician“, Sarah Pinsker
Paras sarja
  • Wayfarers, Becky Chambers
  • The Universe of Xuya, Aliette de Bodard
  • Machineries of Empire, Yoon Ha Lee
  • The October Daye series, Seanan McGuire
  • The Centenal Cycle, Malka Older
  • The Laundry Files, Charles Stross
Paras sarjakuva
  • Abbott, Saladin Ahmed, illustrated by Sami Kivela
  • Monstress, Vol 3: Haven, Marjorie Liu, illustrated by Sana Takeda
  • Black Panther: Long Live the King (issues 1-3), Nnedi Okorafor & Aaron Covington, illustrated by André Lima Araújo, Mario Del Pennino, Tana Ford
  • Paper Girls, Volume 4, Brian K. Vaughan, illustrated by Cliff Chiang (arvostelu)
  • Saga, Volume 9, Brian K. Vaughan, illustrated by Fiona Staples (arvostelu)
  • On a Sunbeam, Tillie Walden
Paras draamamuotoinen esitys, pitkä
  • Annihilation
  • Avengers: Infinity War
  • Black Panther
  • A Quiet Place
  • Sorry to Bother You
  • Spider-Man: Into the Spider-Verse
Paras draamamuotoinen esitys, lyhyt
  • Doctor Who: “Demons of the Punjab”
  • Doctor Who: “Rosa”
  • Dirty Computer, Janelle Monáe
  • The Expanse: “Abaddon’s Gate”
  • The Good Place: “Janet(s)”
  • The Good Place: “Jeremy Bearimy”
Paras oheistyö
  • Archive of Our Own (The Organization for Transformative Works)
  • The Hobbit Duology, Lindsay Ellis & Angelina Meehan (YouTube)
  • Ursula K. Le Guin: Conversations on Writing, Ursula K. Le Guin & David Naimon
  • Astounding: John W. Campbell, Isaac Asimov, Robert A. Heinlein, L. Ron Hubbard, and the Golden Age of Science Fiction, Alec Nevala-Lee
  • www.mexicanxinitiative.com/The Mexicanx Initiative Experience at Worldcon 76, Julia Rios, Libia Brenda, Pablo Defendini, John Picacio
  • An Informal History of the Hugos: A Personal Look Back at the Hugo Awards, 1953-2000, Jo Walton
Paras taidekirja
  • Daydreamer’s Journey: The Art of Julie Dillon, Julie Dillon
  • Spectrum 25: The Best in Contemporary Fantastic Art, John Fleskes, ed.
  • The Books of Earthsea: The Complete Illustrated Edition, Ursula K. Le Guin, illustrated by Charles Vess (arvostelu)
  • Tolkien: Maker of Middle-earth, Catherine McIlwaine, ed.
  • Dungeons & Dragons Art & Arcana: A Visual History, Michael Witwer, Kyle Newman, Jon Peterson, & Sam Witwer
  • Spider-Man: Into the Spider-Verse: The Art of the Movie, Ramin Zahed
John W. Campbell -palkinto parhaalle uudelle kirjailijalle (ei Hugo-palkinto)
Lodestar–palkinto parhaalle Young Adult -kirjalle
  • Children of Blood and Bone, Tomi Adeyemi
  • The Cruel Prince, Holly Black
  • The Belles, Dhonielle Clayton
  • The Invasion, Peadar Ó Guilín
  • Tess of the Road, Rachel Hartman
  • Dread Nation, Justina Ireland

torstai 15. elokuuta 2019

1944 Retro Hugo -voittajat on julkistettu

Terveisiä Dublinin Worldconista! Täällä jaettiin juuri spefikirjallisuuden Hugo-palkinnoista vuoden  1944 Retro Hugot. Pääkategorioiden voittajat ovat alla tummennettuina:

Paras romaani
  • Das Glasperlenspiel [The Glass Bead Game], Hermann Hesse
  • Conjure Wife, Fritz Leiber, Jr.
  • Gather, Darkness!, Fritz Leiber, Jr.
  • Perelandra, C.S. Lewis
  • Earth’s Last Citadel, C.L. Moore & Henry Kuttner
  • The Weapon Makers, A.E. van Vogt
Paras pienoisromaani
  • “We Print the Truth”, Anthony Boucher
  • “Attitude”, Hal Clement
  • The Little Prince, Antoine de Saint-Exupéry (arvostelu)
  • “The Dream-Quest of Unknown Kadath”, H.P. Lovecraft
  • The Magic Bed-Knob; or, How to Become a Witch in Ten Easy Lessons, Mary Norton
  • “Clash by Night”, Lawrence O’Donnell (C.L. Moore & Henry Kuttner)
Paras pitkänovelli
  • “Citadel of Lost Ships”, Leigh Brackett
  • “The Halfling”, Leigh Brackett
  • “Thieves’ House”, Fritz Leiber, Jr
  • Mimsy Were the Borogoves”, Lewis Padgett (C.L. Moore & Henry Kuttner)
  • “The Proud Robot”, Lewis Padgett (Henry Kuttner)
  • “Symbiotica”, Eric Frank Russell
Paras novelli
  • “Death Sentence”, Isaac Asimov
  • “Yours Truly – Jack the Ripper”, Robert Bloch
  • King of the Gray Spaces” (AKA “R is for Rocket”), Ray Bradbury
  • “Exile”, Edmond Hamilton
  • “Q.U.R.”, H.H. Holmes (Anthony Boucher)
  • “Doorway into Time”, C.L. Moore
Paras sarjakuva
  • Plastic Man #1: “The Game of Death”, Jack Cole
  • Garth, Steve Dowling
  • Le Secret de la Licorne [The S
  • o
  • the Unicorn], Hergé
  • Wonder Woman #5: “Battle for Womanhood”, William Marsden & Harry G. Peter
  • Buck Rogers: “Martians Invade Jupiter”, Philip Nowlan & Dick Calkins
  • Flash Gordon: “Fiery Desert of Mongo”, Alex Raymond
Paras draamamuotoinen esitys, pitkä
  • Batman
  • Cabin in the Sky
  • A Guy Named Joe
  • Heaven Can Wait
  • Münchhausen
  • Phantom of the Opera
Paras draamamuotoinen esitys, lyhyt
  • The Ape Man
  • Frankenstein Meets the Wolfman
  • Der Fuehrer’s Face
  • I Walked with a Zombie
  • The Seventh Victim
  • Super-Rabbit
Retro Hugojen  äänestystilastoja voi katsoa täältä
Tämän vuoden Hugo-palkinnot jaetaan sunnuntai-iltana 18.8.

tiistai 13. elokuuta 2019

Rory Power: Wilder Girls

Rory Powerin esikoisteos Wilder Girls (2019) päätyi lukulistalle kustantajan somemainostuksen kautta. Harvoin nämä hehkutukset menee läpi, mutta tällä kertaa tehoa lisäsi harvinaisen mieleen jäävä kansikuva. Niinpä päädyin lukemaan teoksen pikaisella päätöksellä.

Raxter-saaren tyttökoulu joutui karanteeniin puolitoista vuotta sitten. Toxiksi kutsuttu sairaus surmasi ensin lähes koko opetushenkilöstön ja jokaisen teini-ikäisen tytön kehot alkoi muuttua tuskallisella tavalla oudoksi. Osa kuoli, osan muutokset ovat jatkuvia, eikä kukaan parane. Hetty menetti silmänsä, Reesen käsi muuntui ja Byattille kasvoi toinen selkäranka. Mantereelta luvattiin apua ja parannusta, mutta ruokalähetyksetkin ovat vähäisiä. Koulun aitauksen ulkopuolella saari on vielä pelottavampi ja villimpi. Kun Byatt katoaa, on Hettyn ja Reesen päätettävä uhmatako karanteenikäskyä ja yritettävä pelastaa ystävänsä, mikä tarkoittaa aitauksen ulkopuolelle menoa.

Kirjassa hypätään suoraan altaan syvään päätyyn, eli tarina alkaa tapahtumien jo edettyä pitkälle. Tiedonmurusia tippuu pikkuhiljaa ja tunnelma on tiivis. Alku on niin kihelmöivän salaperäinen, että sadan sivun paikkeilla tuntui, etten pysy housuissani, kun niin teki mieli saada asioita selville. Heti sen jälkeen alkaakin tarinan salaisuuksien auki keriytyminen, mutta viimeiset murut tarjotaan vasta ihan loppupuolella.

Wilder Girlsia kuvataan YA-kirjaksi ja sen päähahmot ovatkin 16-17 vuoden ikäisiä. Teksti on kohtalaisen raakaa, välillä jopa epämiellyttävää, kun tyttöjen oireita kuvataan. Kirjailijan sivulla on lista varoituksia, esimerkiksi kuolemaan, väkivaltaan ja erilaisiin ruumiin iljettävyyksiin sekä kärsimyksiin liittyen, että voi arvata, että kyseessä on science fictionin lisäksi kauhukategoriaan solahtava teos. Pohdin ennen kirjan lukemista, miksi juuri Jeff VanderMeer on mainoskehumassa kirjaa, mutta näin jälkeenpäin se on ihan ymmärrettävää.

Tarinassa on tärkeää tyttöjen väliset suhteet, joista heidän selviytymisensä on kiinni. Kirjaa rinnastetaan joissain mainoksissa Kärpästen herraan, mutta minä näen tämän psykologisella tasolla erilaisena. Ehkä pitäisi lukea Kärpästen herra uudestaan, edellisestä kerrasta kun jo useita vuosikymmeniä. Joka tapauksessa minulla oli useita déjà-vu kokemuksia kirjan alkupuolella, joita en pystynyt erityisemmin yhdistämään mihinkään tarkemmin.

Tarinan loppupuoli venyi hieman, eikä se jaksanut nousta kiinnostavuudessa enää alun nostamien odotusten tasolle. Wilder Girls on kuitenkin erinomainen esikoisteos ja toivottavasti kirjailijalta tulee jatkossakin yhtä intensiivistä kerrontaa. Tämän näytön jälkeen, olen kiinnostunut seuraavastakin teoksesta.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Maja Lunde: Sininen

Odotin innokkaasti norjalaisen Maja Lunden uutta kirjaa nimeltään Sininen (Blå, 2017), sillä kirjailijan edellinen teos Mehiläisten historia (arvostelu) oli mielestäni onnistunut teos ja hiljaisella tavalla puhutteleva. Sininen jatkaa ihmisen maapallolle aiheuttamien muutosten teemaa, tällä kertaa ilmastonmuutoksen mukanaan tuoman kuivuuden seuraamukset. Pääosassa siis vesi.

Kirjassa on kaksi rinnakkaista tarinaa. Vuonna 2017 Norjan tunturien ja vuonojen maisemissa syntyneestä Signestä kasvaa isänsä jalanjäljissä luontoaktivisti, joka vastustaa kotiseutunsa jokien valjastamista ja tunturijäätiköiden louhimista eksoottisena jäänä rikkaiden drinkkeihin. Hänen entinen rakastettunsa on osallinen jäänlouhintaan ja Signe päättää lähteä merimatkalle, sanomaan suorat sanat mitä hän tämän kaltaisista bisneksistä ajattelee. 2040-luvulla Etelä-Euroopan väestö on joutunut lähtemään vesipakolaisiksi kohti pohjoista, jossa huhutaan olevan vielä vettä ja mahdollisuus elää. Nuori isä David ajautuu tyttärensä Loun kanssa pakolaisleirille odottamaan kadonnutta vaimoaan ja poikaansa. Lähistöltä hän löytää kuivan uoman läheisyydestä veneen, jossa hän ja tytär haaveilevat sateista ja purjehtimisesta pohjoisen turvaan.

En osaa sanoa mikä meni pieleen, mutta vaikka Sininen sisältää kaikki samat ainekset kuin Mehiläisten historiakin, se epäonnistuu tunnelmassa ja sanomassaan. Lunde kuvaa Norjan luontoa kauniisti ja antaa pohjaa tuskalle katoavasta luonnosta. Tämä kaikki jää kuitenkin äänekkään lapsen jalkoihin, joka ei tunnu kasvavan aikuiseksi, vaan jatkaa kuvainnollista huutoaan läpi kirjan. Signen aktivismin voi ymmärtää, mutta hänen ihmissuhteensa ovat ahdistavia ja jyrkkiä. Signessä Lunde menettää sanoman voiman.

Ehkä Sininen on kuitenkin kasvutarinakin, sillä vastaavasti isän roolia opetteleva David tuskailee pakolaisuuden kaaottisissa olosuhteissa kuinka pitää huolta tyttärestään, vaikka huomaa myös itsekkäitä tarpeita. Nuoren vanhemman, joka joutuu yksinään ottamaan vastuuta lapsestaan, sisimmässä pyörii varmasti satoja itseluottamukseen liittyviä asioita, ja Lunden kuvaus on varmastikin osuvaa. Davidin ja Loun osuus onkin kirjassa onnistuneempi, ei niin äänekäs, mutta ei lähellekään sitä hiljaisuutta minkä koin Mehiläisten historiassa olennaiseksi ja tärkeäksi.

Kirjan tarinat nivoutuvat yhteen, mutta homma ontuu. En tiedä yrittikö kirjailija saavuttaa Sinisessä samankaltaista päätöstä valopilkahduksineen kuin Mehiläisten historiassa, mutta kun on kyse ilmastonmuutoksesta ja muutamien vuosikymmenten aikajanasta, ei sellaiseen ole mahdollisuutta. Niinpä loppu pissii. Ja sitten vielä venematkat. Veneen hallinnan yksityiskohtia sivu toisensa jälkeen, enkä edes löytänyt niistä mitään allegorista kuvausta.

Sininen oli nopea ja helppo lukea. Lopputulos oli kuitenkin harmittava pettymys. En sano, että tämä oli erityisen huono kirja, se vaan ei yltänyt samalle tasolle kuin edeltäjänsä.

perjantai 9. elokuuta 2019

Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki

Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupunki (Die Stadt der Träumenden Bücher, 2004), joka ilmestyi suomeksi 2008, oli loppuunmyyty ja vähäisessä kierrossa, kun minä lähdin sitä tavoittelemaan noin viitisen vuotta sitten. Löysin vuotta myöhemmin vihdoin yhden hyväkuntoisen käytetyn ja maksoin siitä normaalia korkeamman hinnan, koska halusin kirjan hyllyyn myöhemmin ilmestyneen Uinuvien kirjojen labyrintin viereen. Sittemmin kirja on odottanut lukemistaan, kunnes tänä vuonna aloitin ystävänpäivän lukumaratonin yhteydessä ja lopetin heinäkuun lukumaratonin yhteydessä. Liitän kirjan mukaan Kirjasähkökäyrä-blogin järjestämään Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen, jossa luetaan kirjahyllyssä pitkään odottaneita kirjoja.

Zamonialaislohikäärme Hildegunst von Mythenmetz saa kuolleelta runokummiltaan perinnöksi uskomattoman käsikirjoitustekstin, joka häikäisee nerokkuudellaan aloittelevan nuoren kirjailijan. Hildegunst lähtee kuuluisaan Kirjalistoon, kirjailijoiden unelmakaupunkiin, Uinuvien kirjojen kaupunkiin, etsimään lyhyen näytetekstin salaperäiseksi jäänyttä kirjailijaa. Kirjalisto on täynnä kirjakauppoja, antikvariaatteja, kustantamoita, haamukirjoittajia, kirjallisuusagentteja sekä runoilijoita ja kirjailijoita tietysti. Etsintä vie hänet kaupungin alle, katakombeihin, jossa kirjallisuuden uhkaavat puolet näyttäytyvät ja hänen henkensä joutuu vaaraan.

Uinuvien kirjojen kaupunki on hengästyttävän mielikuvituksellinen nuorille lukijoille suunnattu teos, joka käy erinomaisesti myös aikuisille. Moersin sanasto on nokkelaa, omaperäistä ja kuvailevaa. Kun Hildegunst meni kahvilaan ja menusta löytyi mm. musteviiniä, nyyhkykahvia, makeaa herkkupaperia, jolle saattoi myös kirjoittaa, muusansuukkokaakaota, ideavettä, Ojahnn-Golgo-van-Fonthewegin (anagrammi Johann Wolfgang von Goethelle) kierukoita ym., teki mieli lähteä kahvilaan lukemaan kirjaa ja lähdinkin. Lohikäärmelinnoituksen ja Kirjaliston asukkaissa löytyi lajikirjoa mitä omituisimmista otuksista, joilla on välillä suomennettuja kuvailevia nimiä, kuten Hildegunstin runokummi Danzelot von Tavutorvella. Tähän lienee inspiraationa ollut Kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritari, Lancelot (saks. Lanzelot). Osan nimistä kääntäjä on jättänyt sellaisikseen, kuten yllä Goethen anagrammin. Anagrammeja on useita, mutta en itsekseni niitä lukiessa juuri osannut väännellä tai edes tunnistaa.

Kirjalistoa kuvaavassa tekstissä vilisee kirjan tuottamiseen ja painamiseen liittyviä sanoja ja keksintöjä siinä määrin, että tulva alkoi jo hidastaa lukemista. Otin tauon. Kesti hetken ennen kuin pystyin taas omaksumaan tarinaa. Katakombeissa vauhti jatkui, mutta vaikka juonessa itsessään ei ollut paljon jutun juurta, niin maailman kuvailu kantoi koko paksun kirjan loisteliaasti. Kirjailijan itsensä tekemiä kuvituksia esiintyy niitäkin kirjassa runsaasti ja välillä ne, kuten tekstikin olivat humoristisia. Ajoittain hahmoja oli vaikea kuvitella eläimiksi/olennoiksi, kuten Hildegunst itsekin oli lohikäärme, mutta kuvat auttoivat pääsemään antropomorfisiin mielikuviin. Myös eri fonttien käytöllä oli merkitystä.

Uinuvien kirjojen kaupungissa on paljon yksityiskohtia mihin kiinnittää huomiota. Kirjailijat, kustantajat ja kirjapainohenkilöt löytävät niitä sieltä varmaan vielä tarkemmin kuin normi kohderyhmälukija, mutta silti anti on yltäkylläinen. Pidin kirjasta paljon, mutta ihan heti en lähde lukemaan jatkoa Zamonian maailmaan. Antaa ajan taas tehdä tehtävänsä.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kohti kotimaisia spefikirjoja 2

Laitoin viime elokuussa itselleni henkilökohtaiseksi lukutavoitteeksi lukea vuoden aikana kotimaista kirjallisuutta vähintään 10 kirjan verran. Luen kotimaista spefiä kohtalaisen vähän eli noin 5 kirjaa vuodessa*, koska en tunnu löytävän joukosta esittelytekstien perusteella tarpeeksi houkuttelevia teoksia enempää. Olen kyllä yrittänyt vuosien varrella aloittaa lukuisia kirjoja. Päätin kuitenkin tutustua kohtalaisen laajaan antiin tarkemmin. Tämän tavoitevuoden aikana olen keskeyttänyt kaksi kotimaista kirjaa, mutta muut aloittamani olen lukenut.

Miltä siis näyttää lukutavoitteen saldo?

Olen lukenut vuoden aikana 9 kotimaista spefiteosta ja yhden ei-spefin. Kuudesta kirjasta olen ehtinyt jo blogata, kolme on vielä bloggausjonossa, mutta niistäkin ajatuksia on tulossa, minkä jälkeen laitan linkit kohdilleen.
  1. J. Pekka Mäkelä: 351
  2. Saara Henriksson: Syyskuun jumalat
  3. Maria Turtschaninoff: Maresin voima
  4. Johanna Sinisalo: Enkelten verta
  5. Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki
  6. Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
  7. Maria Turschaninoff: Arra
  8. Shimo Suntila: Tähtiviima
  9. O. E. Lönnberg: Langanpäitä
  10. Ei spefi-kirja: Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa
Olen yrittänyt valita lukemiseni painostamatta itseäni liikaa, yhtäkään kirjaa en suostu lukemaan pakolla. E-kirjastoni on jo sen verran laaja (noin 1250 eri kirjailijaa), että sitä voi selailla ja saada lukuinspiraatioita. Toki paperikirjojakin löytyy, mistä valita. Ostan kotimaisiakin kirjoja tasaiseen tahtiin, vaikken niitä hetsillään ole aikeissa lukea. Kaikki lukemani ovat olleet ekirjoja, paitsi 100 klassikkoa tunnissa. 100 klassikkoa on sen verran pikalukuinen kirjanen, joten hieman minulla on tunne etten ihan saavuttanut 10 kirjan tavoitetta, mutta olen kuitenkin tyytyväinen lukemiini teoksiin.

En voi sanoa, että lukisin edelleenkään kotimaisia kirjoja enemmän, ellen kiinnitä asiaan huomiota. Seuraavan 12 kuukauden aikana en lähde uusimaan tavoiteta tällä kokeilutavalla, vaan ajattelin, että luen jonkin sarjan osia, joko jo aloittamani tai sitten täysin korkkaamattoman. Ja jos innostun voin lukea esim. pari valmista trilogiaa tai jotain keskeneräisen sarjan osia. Kirjamäärä ei ole olennaista tällä kertaa vaan tutustuminen kotimaisiin kirjasarjoihin, mikä on jäänyt yksittäisten romaanien jalkoihin sekin. En sano, ettenkö lukisi yksittäisiä teoksiakin, jos kiinnostavia vastaan tulee.

En ole vielä päättänyt mitä spefisarjoja lukisin, joten vinkkejä saa antaa (romantiikka ei edelleen houkuttele).

*Pidän viittä kirjaa vähäisenä, mutta tosiasiassa, jos Hesarissa julkaistun mielipidekirjoituksen tilastot pitävät paikkaansa, niin vain 20 % suomalaisista yleensäkään lukee 5 kirjaa vuodessa. Siihen suhteutettuna viisi kirjaa on hyvä saavutus sekin.

tiistai 6. elokuuta 2019

Tolkien’s World: Paintings of Middle-Earth

Tolkien’s World: Paintings of Middle-Earth on vuonna 1992 julkaistu pääosin kuvakirja, joka sisältää kuvituksia Inger Edelfeldtiltä, Michael Haguelta, John Howelta, Anthony Galuidilta, Roger Garlandilta, Robert Goldsmithilta, Alan Leeltä , Ted Nasmithiltä ja Carol Emery Phenixiltä. Alussa on sivun mittainen tiivistelmä J.R.R. Tolkienin henkilöhistoriasta ja tuttu kuva hymyilevästä kirjailijasta piippu suussa.

Kunkin taiteilijan kuvitusta edeltää ote siitä tekstistä, mitä kuva esittää. Edustettuina ovat kirjat: Hobitti, The Fellowship of the Ring, The Two Towers, The Return of the King, The Silmarillion, The Book of Lost Tales, Volume One ja Two, The Smith of Wootton Major, The Lost Road, The Return of the Shadow.


Katkelmia ja kuvia noin 60 kpl eli useampi jokaiselta taiteilijalta. Minun ehdottomia suosikkejani ovat Alan Lee, John Howe ja Ted Nasmith, joiden maisemakuvauksissa on paljon tunnelmaa. Michael Haguelta pidin kovasti Rescue by Eaglesista, mutta toisessa kuvituksessa samainen piirtäjä on tehnyt haltioista keskiaikaisia kuninkaallisia muikeine suineen, mikä ei miellyttänyt silmää lainkaan. Katselin kuvia todellakin vain täytenä maallikkona, enkä osaa niistä sen kummemmin arvioida tekniikkaa tai muita taiteellisia arvoja. Osa kuvista on vesivärimaalauksia. Maisemat ovat usein hulppeita, mutta hobitit tai muut hahmot ovat sitten paljolti makukysymyksia. Yksikään hobitin naamataulu ei minusta ollut kovinkaan onnistunut.

Inger Edelfeldt: Legolas (osa)
Ruotsalaisen Inger Edelfeldtin piirroksissa paistaa läpi pohjoismaisuus tai ainakin tulkitsen ne niin. Esimerkkikuvassa on hänen näkemyksensä Legolasista, takana koivunrunkoja. Ja tietenkin Legolasin hiusten väri pistää silmään, kun on tottunut elokuvien näkemykseen Legolasin vaaleudesta.
Roger Garland: Earendil and
Elwing (osa)
Roger Garlandin tyyli on hyvin toisenlainen, jotkut kuvat miellyttivät toisia enemmän. Tällainen on esimerkkinä Earendil and Elwing -kuvitus.

Maisemakuvituksista Ted Nasmithin aukeaman kokoinen Rivendel ja Robert Goldsmithin On the Road to Rivendel (alla näytteet) ovat värimaailmaltaan ja tunnelmaltaan erilaisia, mutta pidän molemmista hyvin paljon. Tolkien tekstit ja niihin liittyvät kuvat ovat erinomainen yhdistelmä. Ne saivat aikaan melkoista haikeutta päästä sisään kirjojen maailmaan – ainakin juuri tuollaisiin maisemahetkiin, ei niinkään nazgûlien seuraan, jotka nekin löytyvät kuvituksista.


Kirjan lopussa on esittelyt taiteilijoista ja mikä heidän historiansa Tolkien-kuvitusten kanssa on. Tolkien’s World: Paintings of Middle-Earth on välipalateos, mutta välillä lukemisten keskelle tarvitaan myös kuvia. Arvostan Tolkienin tekstejä paljon ja mielelläni kuvittelen ne omassa mielessäni, mutta muidenkin näkemyksille on oma sijansa ja jopa tarve.

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 10

© Niina/Yöpöydän kirjat

Klassikkokirjat kiinnostavat yhä! Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt 10. kierrokselle. Heinäkuun viimeisenä päivänä päättyi edellinen klassikkohaaste ja perinteiseen tapaan seuraava alkaa heti perään ja päättyy puolen vuoden kuluttua eli tällä kertaa 31.1.2020.

Olen osallistunut kolmannesta haasteesta lähtien, mutta seurannut heti alusta alkaen kiinnostuneena mitä klassikoita bloggaajat valitsevat ja lukevat. Osa kirjoista on ollut tuntemattomia ja osa hyvinkin tuttuja. Oma ajatukseni on pyrkiä löytämään spefikirjallisuuden moninaisista lajityypeistä ne teokset, jotka ovat vaikuttaneet genreen, yli genrerajojen ja jopa muihin taidelajeihin. Klassikkojen ei tarvitse olla populaarisia.

Klassikkohaasteen viralliset säännöt:
1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.)
2. Lue valitsemasi klassikko.
3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.1.2020. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä.
4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä!
5. Toista kohta neljä useasti!

Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta #klassikkohaaste.

Haasteeseen voi ilmoittautua milloin vain, kunhan klassikkopostaus ilmestyy 31.1. Kirjaa saa vaihtaa kesken kaiken tai voit valita kirjan myöhemminkin, jos tarvit miettimisaikaa. Apuja klassikon valintaan saa mm. aiempien klassikkohaasteiden koonneista.

Aiemmat klassikkohaasteet:

On edelleen lukuisia klassikoita, joita en nolokseni ole lukenut, mutta tällä kertaa lähden kokeilemaan Mervyn Peaken goottiklassikko Gormenghastia.

Antoisia lukuhetkiä klassikoiden parissa!

Mukaan ilmoittautuneet:
Donna mobilen kirjat - ?
Jokken kirjanurkka - Geoffrey Chaucer: Canterburyn tarinoita
Kartanon kruunaamaton lukija - ?
Kirjan jos toisenkin - Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
Kirjasähkökäyrä - ?
Kirjojen pyörteissä - ?
Kirsin Book Club - ?
Lasisipulissa - Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Nannan kirjakimara - ?
Oksan hyllyltä - ?
Tahaton lueskelija - Edgar Allan Poe: Novelleja
Tarukirja - ?
Tuntematon lukija - ?
Tuulevin lukublogi - Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
Yöpöydän kirjat - Octavia E. Butler: Aamunkoitto (ehkä)
Taikakirjaimet - Mervyn Peake: Gormenghast


perjantai 2. elokuuta 2019

Emily St. John Mandel: Station Eleven

Vuonna 2014, kun Emily St. John Mandelin Station Eleven ilmestyi, sitä hypetettiin kovin ja vaikka kirjalle myönnettiin Arthur C. Clarke -palkinto, kirjailija ei itse pitänyt kirjaansa science fictionina. Kirjailijan haastattelun perusteella taustalla oli tietenkin pelko, että mainstreamlukijat hylkivät sitä sf-leiman vuoksi, eikä kirja myy. No, kirjan myyntiluvuista en tiedä, mutta ainakin se on nyt optioitu elokuvaksi tv-sarjaksi ja käsikirjoitus on tekeillä. Joten eiköhän kirjailija siitä ole tuloa saanut. Minä en saanut luettua kirjaa silloin, sillä sen kuvaus ei koskaan tuntunut tarpeeksi kiinnostavalta. Nyt tv-sarjauutisen jälkeen kuuntelin kirjan kuitenkin äänikirjana.

Tarina alkaa, kun näyttelijä/julkkis Arthur Leander kuolee King Lear -esityksen aikana. Sattumalta samaan aikaan puhkeaa superinfluenssa, joka leviää vauhdilla läpi maapallon ja tuhoaa pääosan ihmiskunnasta. Yksi selvinneistä on näytelmässä mukana ollut tyttö, Kirstin Raymonde, joka 20 vuotta myöhemmin on mukana kiertävässä näyttelijöiden ja muusikoiden ryhmässä. Hän sai aikoinaan Arthurilta Dr. Eleven -sarjakuvan ja kiertäessään esiintymässä pienissä ihmisten asuttamissa leireissä Yhdysvaltain ja Kanadan entisellä rajalla Suurten järvien alueella, hän penkoo tyhjenneistä kaupungeista muistoja Arthurista ja ajasta ennen pandemiaa. Tarina kulkee sekä nykyisyydessä että menneisyydessä linkittäen henkilöt ja tapahtumat toisiinsa.

Kirjan päävetovoima on ihmissuhteissa, joihin katastrofi tekee nyrjäyksen. Tarina on matkan tekoa niin nykyisessä kuin muistojen menneessä maailmassa. Vaikka puitteet ovat synkät, vain yksi prosentti maapallon ihmisistä on selviytynyt hengissä, itse tarina viipyilee niin paljon menneisyydessä, että synkkyys pysyy loitolla. Tai ehkä on kyse kerronnan tyylistä, tai lukijan äänensävystä. Kyseessä on muistojen vaalimista ja niiden säilyttämistä, kun ihmiskunta aloittaa uutta alkua.

Minua menneisyyden osiot eivät jaksaneet kiinnostaa lainkaan, ja tarina heilui oudolla lailla pinnallisella tasolla, kun syvemmällekin olisi voitu mennä. Ihmisten nykykäyttäytymisessä ei ole trauman jälkiä, haavoittuvuutta, menetyksen tuskaa ja selviytymisen vaistoja. Kirja on kuin näytelmä post-apokalyptisestä maailmasta, eivätkä näyttelijät oikeasti kärsi esittämistään asioista. Ihmisen oletetaan olevan itsensä pahin vihollinen, mutta aihetta kartetaan lahjakkaasti. Tarina on kevyt repäisy tuhon kärsineen maailman selviytyneistä, joita esimerkiksi Cormac McCarthy kuvaa Tiessä (arvostelu) ihan eri tasolla. Uskon, että tietyn kynnyksen ylitettyään ihmiskunta tarvitsisi kulttuurisia kokemuksia ja huumoria jopa post-apokalyptisessä maailmassa, ehkäpä juuri menneen maailman ajoilta. Silti tällä tavoin kerrottu tarina ei tyydyttänyt minua.

Jos kirjasta jonain päivänä valmistuu tv-sarja, se voisi toimia paremmin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...