keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Barbara Hambly: Those Who Hunt the Night

Vampyyrikirjallisuuteen tutustuminen jatkuu hitaasti ja harkiten. Barbara Hamblyn Those Who Hunt the Night (1988) on julkaistu myös nimellä Immortal Blood.

Tarina sijoittuu Sherlock Holmesin aikakauteen eli 1800-luvun lopulle ja seuraavan vuosisadan alkuun. Kirjan esittelyssä mainittavan Holmesin ymmärtää lukiessa, sillä kirja on holmesmainen salapoliisitarina kauhulla kuorrutettuna. Aikakausi on merkittävä myös siinä suhteessa, että silloin alkoi avautua ja levitä käsite viruksesta, mikä näkyy kirjan juonessa. Tarinan päähenkilö on Oxfordin yliopiston professori James Asher, jonka vampyyri Don Simon Ysidro pyytää, lajitovereidensa vastustuksesta huolimatta, selvittämään kuka murhaa vampyyreja. Ysidro uhkaa Asherin vaimon Lydian henkeä, joten Asherille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Valinta osuu Asheriin koska tämä on ollut aiemmin vakooja ja tutkimustensa vuoksi uskoo vampyyrien olemassa oloon. Vampyyrit epäilevät myös, että surmaaja on ihminen, joten he tarvitsevat etsiväksi henkilön, joka pystyy työskentelemään päivänvalossa kuten epäiltykin. Asher alkaa kuitenkin uumoilla, että murhamies löytyykin vampyyrien omasta joukosta ja kun Lydia, joka on lääketieteen tohtori, tekee rinnalla omaa tutkimustyötään, lähtee tarina oletuksesta poikkeaville teille.

Vaikka vampyyrit ovat näkyvässä osassa kirjassa, niin päähenkilö on ehdottomasti James Asher, jonka watsonina toimii Lydia. Pariskunta onkin sinänsä hyvä valinta etsiviksi, vaikka heidän hahmonsa jäävätkin persoonina hieman liian värittömiksi. Esikuvahahmot Sherlock ja Watson ovat selkeästi mielenkiintoisempia. Jamesin ja Lydian taustaa valaistaan murhaselvittelyjen ohessa, niin Jamesin uravalintoja kuin Lydian ongelmia lääketieteen opiskelussa Viktoriaanisella aikakaudella ja miten heidän yhteinen taival alkoi.

Vampyyrit ovat osaltaan perinteisiä auringonvaloa kaihtavia yöeläjiä ja heihin tepsivät niin valkosipuli kuin hopeakin. He ovat julmia saalistajia, jotka surmaavat tai muuntavat uhrinsa. Myyttiin on saatu kuitenkin ilmavuutta tuomalla mukaan lääketiede ja sen kautta mahdolliset vampirismin aiheuttajat. Heti alusta lähtien Lydian tutkijanmieli lähtee etsimään vampyyrimystiikkaan luonnollisia selityksiä, innoittajanaan juuri ihmistietouteen saapuneet uudet veren patologiaa koskevat tutkimukset ja ajatus, että on paljon sellaista mitä lääketiede ei todellakaan vielä tunne.

Those Who Hunt the Night on ihan mukavaa luettavaa. Se ei ärsyttänyt imelyydellä, sillä avioparin rakkaustarinaa kerrottiin hillitysti ja ajoittain heräsin oikein kiinnostumaan kun pohdittiin vampirismiin liittyviä syitä ja merkkejä. Erityismaininnan annan kohdalle, jossa puhuttiin vampyyrien seksielämästä (tai sen puutteesta). Olen jo kauan ihmetellyt miten miesvampyyrit voivat olla niin viriilejä, kun heidän sydämensä ei lyö, jolloin ei pitäisi olla myöskään verenkiertoa. Ja kaikkihan me tiedämme miten heikko verenkierto vaikuttaa erektioon. No tämä on pikkuseikka siihen nähden, että vampyyrit mm. omaavat julmetut kulmahampaat (yrittäkääpä puhua sellaisten kanssa), liitävät ilmassa, näkevät pimeässä ja leimahtavat tuleen auringonvalossa. Kunhan mainitsin... Barbara Hambly on kirjoittanut käsittääkseni muitakin vampyyrikirjoja. Vaikka en niihin aiokaan tämän enempää tutustua, niin olen ihan tyytyväinen, että Those Who Hunt the Night tuli luettua. Tarinasta löytyy piirteitä, jotka tekevät kirjasta enemmän kuin siedettävää luettavaa tällaiselle vampyyrien kaihtajalle. Suosittelen vampyyreista pitävillekin ja sellaisille, joille viktoriaaninen Englanti salapoliisitarinoineen uppoaa, hiukan myös Mary Shelleynkin jalanjäljissä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ensimmäinen vilkaisu Game of Thronesin kakkoskauteen


Game of Thronesin kakkoskausi on vielä viiden kuukauden päässä esittämisestä ja joulukuussa sarjan kuvauksetkin jatkuvat vielä Islannissa, mutta nyt jo odotusintoni on korkealla, kun kakkoskauden In Production -video julkistettiin ja siinä vilahtaa kakkoskauden uusia hahmoja. Niin lyhyesti kuin Briennea Renlyn takaa nähdäänkin, se oli ehkä videon odotetuin hetki. Lohikäärmekivestä ja sen kuuluisasta Westerosin karttapöydästäkin saadaan maistiaisia. Näitä videopätkiä ehtii varmaan tulla lisää vaikka kuinka ennen sarjan alkua, mutta ensimmäinen on aina sykähdyttävin.

Season 2 - In Production

Niin, ja se ykköskausihan alkaa YLE 2:lla torstaina 12.1.2012 klo 22:05!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Mervyn Peake: Titus Groan

Tänä vuonna vietetään Mervyn Peaken 100-vuotisjuhlaa ja sen kunniaksi ajattelin minäkin viimein tutustua kirjailijan paljon viitattuun Gormenghast-trilogiaan, jonka tosin oli tarkoitus alunperin olla pidempi kuin kolme kirjaa ellei kirjailija olisi sairastunut ja kuollut. Trilogiaa voi pitää yhtenä merkittävimmistä genren vielä suomentamattomista klassikoista. Titus Groan on ensimmäinen osa ja julkaistu vuonna 1946. Minulla on trilogiasta kuvitettu kokoomapainos e-kirjana. Kuvituksesta vastaa Mervyn Peake itse, myös ylläoleva kansikuva on hänen piirtämänsä.

Groanin suvun viimeisin miespuolinen perillinen Titus syntyy tarinan alkuvaiheissa, mutta vielä ensimmäisessä kirjassa itse taapero ei pääse paljoakaan esille kuin vasta loppupuolella. Sen sijaan Peake esittelee Titusin syntymäkodin ja sen omituistakin omituisemmat ihmiset sekä tapahtumat, jotka tulevat todennäköisesti vaikuttamaan seuraavissa osissa Titusin elämään ratkaisevasti. Titusin vanhemmat, kreivi Sepulchrave ja kreivitär Gertrude, eivät pahemmin ole kiinnostuneita toisistaan, eivätkä ole tekemisissä toistensa kanssa muuten kuin pakollisten perillisten tuottamisessa ja virallisissa tilaisuuksissa. Heille on aiemmin syntynyt tytär, Fuchsia, joka on luonteeltaan ailahteleva. Sepulchraven kaksossisaret, valtaa havittelevat ja katkerahkot Cora ja Clarice asuvat myös linnassa. Henkilökuntaan kuuluvat mm. vanha lastenhoitaja, huonomuistinen ja epävarma Nannie Slagg, Sepulchraven henkilökohtainen miespalvelija Flay ja kokki Swelter.

Kirja kuvaa psykologisella tasolla Gormenghastin asukkaiden sisäistä maailmaa ja heidän välistensä suhteiden jännitteitä, joita hämmentämään tulee vielä omalta osaltaan kokin apulainen Steerpike (alla olevassa ensimmäisessä kuvassa ylempi hahmo). Kirjan pääkäänteet ovatkin Steerpiken käsialaa. Nuoresta iästään huolimatta poika on vallanhaluinen, päämäärätietoinen suunnittelija, jolle Gormenghastin ilmapiiri on mitä oivallisin juonittelualusta. Gormenghastin linna rakennuksena on huikean mielenkiintoinen paikka ympäristöineen. Se on salaperäinen sokkelo, joka kutkuttaa seikkailunhaluisen mielikuvitusta. Sen sijaan Peaken hahmot ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Heihin ei mielellään haluaisi tutustua.




Lisää kuvitusta Gormenghastin virallisilta sivuilta

Peake onnistuu paitsi kirjallisessa kuvauksessaan, myös piirtämään hahmojensa olemuksen. He ovat kulmikkaita, synkkäkulmaisia, pistäväsilmäisiä, pitkäkaulaisia, kumaraharteisia jne. Peaken kirjoitustyyli on loistavaa ja yksityiskohtaista, mutta myös verkkaista. Välillä hän pysähtyy kohtaukseen (e-kirja)sivukaupalla ja vaikka hänen tyyliään ihasteleekin ja arvostaakin, niin pitemmän päälle lyhytpinnaisella lukijalla alkaa ilmetä levottomuuden merkkejä. Minulle tarinan vastapuoliksi asettuvat Steerpike ja Fuchsia. Steerpike on mielenkiintoinen hahmo nokkeluudessaan ja juonisuudessaan, ja itse asiassa jäi pelottamaan mikä hänen vaikutuksensa tulee olemaan seuraavissa osissa. Niin ärsyttävä kuin Fuchsia ajoittain onkin, hän on ainoa hahmo, jota kohtaan pystyy tuntemaan todellista myötätuntoa. Gormenghast ei vaikuta kovinkaan miellyttävältä paikalta lapselle kehittyä henkisesti. Positiiviseksi hahmoksi koin myös tohtori Prunesquallorin ärsyttävästä naurustaan huolimatta.

Titus Groan on kolkko tarina mieleltään enemmän tai vähemmän horjuvista hahmoista, jotka ovat eristäytyneitä oman päänsä sisälle. Kirjan tunnelmasta kertoo paljon metaforisesti se, että yksi hahmoista pystyy elämään linnassa vuoden tapaamatta muita asukkaita. Peaken maailmanluonti onnistuu täydellisesti, hahmojen nimiä myöten. Peake kirjoittaa upeaa tekstiä, ja jos synkeät hahmot ja hidas kerronantahti vain uppoavat fiilikseen, niin suosittelen ehdottomasti. Ihan heti en itse pysty jatkamaan sarjan toiseen osaan, mutta ei epäilystäkään etteikö myös Gormenghast ja Titus Alone tule luettua jossain vaiheessa.

torstai 17. marraskuuta 2011

Tulevia kirjoja 2012 (päivitetty 4.12.2011)

Olen parina aiempana vuonna tehnyt ennakkokatsauksen seuraavan vuoden tuleviin sff-uutuuskirjoihin, jotka minua kiinnostavat, joten jatkan perinnettä tänäkin vuonna. Aloitetaan käännöskirjoista. Tähän mennessä vain harvan tulevan suomennoksen kansikuva on vielä julkistettu, joten tilanpitäjänä alkuperäiset kansikuvat. Vaihdan ne myöhemmin oikeisiin versioihin.

Steph Swainstonin Castle-sarjan (Nelimaa) kolmannen kirjan Modern Worldin käännös Uusi maailma (Like) ilmestyy alustavan tiedon mukaan maaliskuussa. Edellisenkin kirjan piti ilmestyä keväällä, mutta julkaistiin lopulta heinäkuussa, joten saa nähdä tuleeko Uusi maailma ensi vuoden ensimmäisellä vai toisella puoliskolla. Joka tapauksessa hienoa, että tulee. Gene Wolfen Uuden auringon kirjan ensimmäisen osan ilmestyminen siirtyi tältä vuodelta ensi vuodelle, joten maaliskuun kieppeissä Kiduttajan varjoa (Gummerus) voinee odotella. Pidän suomennoksen kannesta. Päivitys: Hannu Rajaniemen Fraktaaliruhtinas (Gummerus) on ilmestymässä suomeksi ennen englanninkielistä huhtikuussa. Tai sitten ennakkotieto on päivittämätön ja käännös ilmestyy syksyllä.

Maaliskuun lopulla on näillä näkymin ilmestymässä isojen kehujen kirja, Erin Morgensternin Yösirkus (Basam Books). Kirja on vasta ilmestynyt englanniksi ja nyt jo käännöstä pukkaa, nopealla aikataululla. Minua arveluttaa kirjan tosirakkaus-teema, mutta eiköhän kirja pääty lukulistalle siitä huolimatta. Huhtikuussa on luvassa Finncon 2012 kunniavieraan Liz Williamsin Rikosetsivä Chen -sarjan ensimmäinen osa Snake Agent suomeksi nimellä Aavekauppiaan tytär (Like). Harkitsin, että lukisin nimenomaisen kirjan englanniksi ennen kirjailijan vierailua, mutta ehkäpä sittenkin odotan käännöstä. Päivitys: Iain M. Banksilta on tulossa huhtikuussa suomennettuna Pintakuvio (Gummerus), joka on kirjailijan uusimman Kulttuuri-kirjan Surface Detailin käännös. Liken julkaisulistalla on helmikuussa Simon Lelicin Laitos, joka saattaisi olla kiinnostava kirja sekin.

Kesällä Andrzej Sapkowskin kolmas Noituri-kirja Haltiain verta (WSOY) näkee päivän valon, ja sitä sopii odottaa innolla, sillä kaksi aiempaakin teosta ovat viihdyttäneet kiitettävästi. Luin joku vuosi sitten venäläisen Sergei Lukjanenkon The Night Watch -kirjan ja kirjahyllyssä odottavat vuoroaan The Day Watch, The Twilight Watch ja The Last Watch. Nyt ensimmäinen osa on kuitenkin ilmestymässä myös suomeksi huhtikuussa nimellä Yöpartio (Into). Paperikirjana en teosta enää meinaa ostaa, mutta jos e-kirjana julkaistaan, kuten kustantajan sivulta voisi päätellä julkaistavan, niin sen voisinkin hankkia ja jopa lukea kirjan uusiksi. Päivitys: Iain M. Banksia saadaan suomeksi toisenkin kirjan verran, kun syksyllä pitäisi ilmestyä Transitionin käännös (Gummerus).

Ursula K. Le Guinin hainilaiskirja City of Illusions (Avain) on niin ikään tulossa suomeksi nimellä Harhakaupunki ensi vuoden aikana, kuin myös mahdollisesti George R.R. Martinin A Dance with Dragonsin käännös (Kirjava) tai Patrick Rothfussin The Wise Man's Fearin käännös (Kirjava). Jälkimmäinen on epätodennäköinen. Kirjavalta olen tänä vuonna hartaasti odottanut Joe Abercrombien Ensimmäinen laki -sarjan toisen osan käännöstä eli Ennen kuin heidät on hirtettyä, mutta ei vain ole vielä kuulunut. Jos kirja ei nyt reilun kuukauden aikana putkahda ulos, niin sen voi liittää ensi vuoden ilmestyvien listalle.

Ja sitten englanninkielisiä 2012 ilmestyviä:

Lavie Tidharin kolmas The Bookman-kirja The Great Game ilmestyy alkuvuodesta ja hetkohta sen jälkeen Robin Hobbin kolmas The Rain Wild -kirja City of Dragons. Oi onnea! Yksi ensi vuoden odotetuimmistani eli Paolo Bacigalupin The Drowned Cities julkaistaan toukokuun vaihteessa, kuin myös Daniel Abrahamin The Dagger and the Coin -sarjan toinen osa The King's Blood. Abrahamin uuden sarjan eka osa oli hienoinen pettymys, joten odotan kakkoselta parannusta. Douglas Hulickin Sworn in Steel julkaistaan kesäkuussa ja jos hyvin käy, niin myös Scott Lynchin aina-vain-lykkääntyvä The Republic of Thieves. Vaikka minusta tuntuu, että kirja on jo siirretty jälleen ilmestyväksi myöhemmin.


Ian Tregillisin Milkweed Triptych -trilogian kakkoskirja The Coldest War ilmestynee heinäkuussa ja sekin on kirja jota on siirretty kerta toisensa jälkeen, vaikka kirja on ollut valmis jo aikoja sitten. Alkusyksyn 2012 kirjoja ovat Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan seuraaja The Fractal Prince ja Joe Abercrombien A Red Country (työnimi), jota SUURESTI odotan. Myöhäissyksyn valopilkku on sitten Ajan pyörä -sarjan vihoviimeinen osa A Memory of Light. Vuoden kuluttua näihin aikoihin pitkä sarja on saanut päätöksensä.

Tässä on vain pieni osa niistä kirjoista, jotka kiinnostavat ensi vuoden julkaisuista, mutta aika on rajallista ja nämä ainakin ovat niitä mitkä jonkinsorttisella varmuudella luen. Jos jotain yllättäviä julkaisuja ensi vuodelle ilmestyy etenkin käännöskirjojen puolelle, niin lisäilen listaan myöhemmin. Kuten myös tarkempia ilmestymisaikoja ja kansikuvia. Lisätietoja kirjoista löytyy Risingshadown kirjailijatietokannoista ja kustantajien sivuilta.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Nälkäpeli ja Game of Thrones


Lukeminen tökkii tällä hetkellä, mutta onpahan tullut katsottua kymmenkunta elokuvaa sen sijaan ja päivitettyä tilannetta silläkin rintamalla. Erityisesti mieleen jäi katsotuista Terrence Malickin The Tree of Life, joka on hypnoottisen upeasti tehty. Taiteellinen, mutta ei liian yliampuva. Ei varmasti sovi kuitenkaan kaikille katsottavaksi. Jotkut ovat pitäneet täytenä roskanakin koko leffaa, mutta minuun se puri. Toinen elokuva, joka onnistui viihdyttämään on Steven Soderberghin Contagion eli Tartunta. Leffa on amerikkalaisen kosiskeleva, mutta sen verran dynaaminen, että piti otteessaan. Sopivaa pelotteluviihdettä, kun ei halua liikaa käyttää aivojaan.

The Hunger Games eli Nälkäpeli on saanut ensimmäisen trailerin. Elokuva julkaistaan maaliskuun 23. päivä Suomessa (IMDB:n mukaan), joten tässä ehtii tulla vielä muutama trailer ennen sitäkin. Ensimmäinen pikakatsaus ei ollut ihan sitä tunnelmaltaan mitä kirjan pohjalta odotin, mutta ei se kovin pahaltakaan vaikuttanut. Ehkä luotan vielä siihen, että kirjan tarinaa ei ole pilattu ja leffan voi mennä hyvillä mielin katsomaan.

YLE uutisoi tänään, että Game of Thrones saapuu valtion tv-kanavalle 12. tammikuuta! Nyt sitten nekin, jotka eivät ole halunneet maksaa sarjan katsomisesta pääsevät arvioimaan miltä ne Westeros ja Essos näyttävät kuvaruudulla. Minä odotan kiinnostuneena, miten YLEllä on tekstit käännetty. Eli 12.1-15.3.2012, torstaisin kello 22:05-23:00 YLE2. Pistäkää kalentereihin ylös, jos sarja on vielä katsomatta! Lainaus YLEltä:
"Game of Thrones perustuu palkitun George R. R. Martinin romaaniin. Sarjan maailma muistuttaa Tolkienin Keskimaata ja visuaalinen ilme on kuin Sormusten Herra -elokuvista. Game of Thrones keräsi viime Emmy-gaalassa peräti 13 ehdokkuutta mukaan lukien parhaasta draamasarjasta, parhaasta ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta. Sarjaa on kuvattu Skotlannissa, Pohjois-Irlannissa, Maltalla ja Marokossa. Ensimmäinen tuotantokausi sisältää kymmenen jaksoa."
YLEn lähetysten johdosta on taas varmaankin odotettavissa kirjasarjankin myynnin lisääntyminen. A Dance with Dragonsin suomennos on tekeillä, mutta jää nähtäväksi julkaistaanko sitä vielä kokonaan tai edes puolikkaana ensi vuonna. Brittipokkari pistetään odotetusti kahteen osaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Maureen F. McHugh: After the Apocalypse

Maureen F. McHugh on niitä kirjailijoita, joka on kerännyt arvostusta ja palkintoja jo vuosia, mutta silti onnistunut livahtamaan ohitseni huomaamatta, kunnes tänä syksynä kiinnitin huomiota nettivilinässä Small Beer Pressin tuleviin uutuuksiin. After the Apocalypse -novellikokoelma julkaistiin kuun alkuviikolla ja Publishers Weekly on valinnut sen jo vuoden 2011 kymmenen parhaimman kirjan joukkoon. Siihen joukkoon se asettuu minullakin. Kirja sisältää yhdeksan novellia, joista kolme julkaistiin tässä kokoelmassa ensimmäistä kertaa.
  • The Naturalist (2010)
  • Special Economics (2008)
  • Useless Things (2009)
  • The Lost Boy: A Reporter at Large (2007)
  • The Kingdom of the Blind (2008)
  • Going to France (2008)
  • Honeymoon (2011)
  • The Effect of Centrifugal Forces (2011)
  • After the Apocalypse (2011)
Kirjan novellit kertovat nimen mukaisesti tarinoita lähitulevaisuudesta eri tasoisten katastrofien jälkeen. Joissain tarinoissa katastrofit ovat kansakuntia koskevia, joissain vaikutukset pelkästään yksilötasolla.

The Naturalist sijoittuu zombie-epidemian jälkeiseen aikaan, jossa rikolliset suljetaan jäljellä olevien zombien alueelle rangaistukseksi ja heidän on löydettävä keinot sopeutua ja selviytyä. Lintuinfluenssan tuhottua suuren osan maailman väestöstä, maalta kaupunkiin lähtenyt kiinalaisnainen etsii Special Economicsissa työpaikkaa päätyen vihreään biotekniikkaan erikoistuneeseen New Life -yhtiöön, jonka tuotteita toimitetaan erityisesti Amerikkaan. Työpaikka osoittautuu hieman rajoittavammaksi kuin hän odottaa. Ilmaston lämpeneminen on tehnyt elämästä haastavamman ja ajanut ihmisiä talouspakolaisiksi Useless Thingissa. Uudessa Meksikossa asuva taiteilija ansaitsee niukan elantonsa tekemällä ihmislapsen kaltaisia nukkeja ja tiukan paikan tullen myös seksileluja selviytyäkseen. Mutta myös vaeltavat pakolaiset aiheuttavat yksin asuvalle naiselle huolia. The Lost Boy on reportterin näkökulmasta kerrottu tarina pojasta, joka usean paikallisen Likainen pommi-iskun jälkeen on menettänyt traumaattisesti muistinsa ja omaksunut toisen nimen ja asuinpaikan omakseen. Reportteri kuvaa hänen vaiheitaan takaisin alkuperäisen perheensä pariin.

The Kingdom of the Blindissa nuori nainen selvittelee sairaalatietojärjestelmään mahdollisesti syntynyttä tekoälyä ja Going to Francessa ollaan uuden ajan edessä todistamassa ihmisen muutosta. Honeymoon kertoo naisesta jonka avioliitto hajoaa alkuunsa jä hän päätyy lääkkeiden ihmistestaajaksi ansaitakseen rahaa häämatkaan, joka häneltä jäi kokematta. The Effect of Centrifugal Forces -tarinassa kanoista lähtöisin oleva, hullun lehmän taudin oireiden kaltainen sairaus on tarttunut laajalti ihmisiin. Irene seuraa äitinsä aivoja tuhoavaa kituuttavaa kuolemaa ja miettii mikä häntä odottaa hänen jäätyä vastentahtoisesti toisen äitinsä kanssa kahden, kun kuolevan äidin entinen naisystävä ei huumeriippuvuudeltaan pysty hänestä huolehtimaan. Kirjan nimikkotarinassa After the Apocalypsessa on jälleen kansakuntaa terrorisoitu Likaisella pommilla ja aiheutettu talouden romahtaminen. Ihmiset ovat liikkeellä, etsien ruokaa ja parempia alueita elääkseen. Jane on matkalla kohti Kanadaa teini-ikäisen tyttärensä kanssa, yrittäen selvitä niin ruuan hankinnasta ja uhkaavista muista matkaajista kuin riippuvaisesta tyttärestään, jonka luonne on hänen omastaan poikkeava.

After the Apocalypse on kaikkea muuta kuin helppoa luettavaa, sillä novellit ovat synkkiä. Vaikka lähes jokaisen tarinan taustalla on jokin suurempi tapahtuma, joka heilauttaa yhteiskuntaa, on kertomuksissa kuitenkin hyvin tiukka ote yksilön kokemuksiin, tunteisiin ja näkemyksiin. McHughin ihmiset ovat aitoja ja arkisia. He ovat omantyylisiä selviytyjiä, mutta joskus ja aika useinkin selviytyminen saa ihmiset tekemään kyseenalaisia ja jopa halveksuttavia tekoja. Jotkut tarinoista riipaisevat toden teolla, silloinkin kun hahmojen valinnat sotivat lukijan moraalikäsitystä ja ymmärrystä vastaan. Novellit ovat ajanhermolla puhuttavine ja yhteiskunnallisesti pelottavine aiheineen, kuten terrorismi, epidemiat, ilmaston lämpeneminen ja talouden romahdus.

Pari novellia ei tunnu sijoittuvan varsinaisen katastrofin jälkeen, vaan tulkintani mukaan uumoilevat ajan muuttumista. Tai ehkä jokin suurempi tekijä on ajanut seuraavan muutoksen alkuun. The Kingdom of Blindista ja Going to Francesta minulle jäi tunne tulevasta, jostain ehkä ravisuttavasta tapahtumasta, joka ei välttämättä ole kauhuskenaario. Jouduin lukemaan molemmat novellit kahteen kertaan ennen kuin ne tuntuivat aukeavan, ja sittenkin jäin miettimään onko tulkintani niistä oikea. Molemmat nousivat kuitenkin suosikeikseni kokoelmassa, vaikka kaikki tarinat itse asiassa ovat korkeatasoisia. The Kingdom of the Blindin voi lukea kokonaisuudessaan Lightspeed Magazinen sivulta. McHugh on kirjailijana terävänäköinen hahmojen kuvaaja, joka ei tee kompromisseja. Jokainen novelli alkaa ja loppuu kesken tapahtumien. Hän antaa tarinassa sen verran tietoja, että lukija pääsee mukaan tilanteeseen ja hahmojen sisälle, mutta yksikään novelleista ei pääty. Tarinoiden hahmot jatkavat elämäänsä sanojen jälkeenkin, McHugh ei tarjoa valmista loppua. Jää lukijan oman halun varaan miettiikö mitä sen jälkeen. Kesti usean päivän ennen kuin sain jäsenneltyä ajatuksiani kirjasta. Tarkoitukseni oli vain nopeasti tässä vaiheessa vilkaista tekstiä ja aloittaa lukeminen varsinaisesti myöhemmin. Tuntien kuluttua huomasin, että en voinut laskea kirjaa käsistä. Niin ankeita kuin tarinat olivatkin, McHughin kirjoitustyyli tempaisi mukaan, vangitsi ja piti otteessaan. Ankeuden keskelläkin huomasin myös hitusen huumoria ja elämäniloa, tahdonvoimaa pyrkiä muutokseen ja selviytymiseen, kaikki riippuu vain katsontakulmasta. Joskus katastrofia voi pitää uuden alkuna.
Erittäin suositeltava, ajatuksia herättävä novellikokoelma. Nimikkonovelli ehdottomasti ensi vuonna Hugo-ehdokkuuden arvoinen.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Suzy McKee Charnas: The Vampire Tapestry

Suzy McKee Charnasin The Vampire Tapestry julkaistiin vuonna 1980, jolloin vampyyrikirjallisuus ei ollut kovinkaan muodikasta. Lukulistalleni kirja päätyi näin 31 vuotta myöhemmin ekirjana googlehaun kautta. Ehkäpä juuri ajankohta, 70-80 -lukujen vaihde, sai Charnasin kirjoittamaan vähemmän perinteistä, stereotypioita rikkovaa vampyyritarinaa, joka yhä edelleen vampyyribuumin keskelläkin tuntuu tuoreelta, vaikka tarinassa ulkoisilta puitteilta eletään selkeästi mennyttä.

The Vampire Tapestry koostuu viidestä ajallisesti järjestyksessä olevasta osiosta, joista kukin kuvaa tapahtumia antropologi Edward Weylandin elämästä.
  • The Ancient Mind at Work
  • The Land of Lost Content
  • Unicorn Tapestry
  • A Musical Interlude
  • The Last of Dr. Weyland
Tohtori Weyland on vampyyri, joka elää salaista elämäänsä ihmisten keskuudessa. Hän on ikivanha, mutta vailla muistoja menneisyydestään. Silti hänessä elää vuosisatojen ajan alkukantainen tarve ja voima sekä tietoisuus omasta ylivoimaisuudestaan, jota tulee kuitenkin vaalia. Ensimmäisessä osassa Weyland työskentelee unitutkijana collegessa. Näkökulmakertojana on buurinainen Katje, joka epäilee Weylandin todellista luonnetta ja kohtaa tämän väkivaltaisin seuraamuksin. Toisen osan kertojana on vanhempiensa avioerosta kärsivä teinipoika Mark, joka tapaa Weylandin vangittuna ja hyväksikäytettynä setänsä luona. Kolmannessa tarinassa psykoterapeutti Floria pääsee pikku hiljaa vampyyrin ajatusmaailman sisään ja kahdessa viimeisessä tarinassa lukija pääsee tarkastelemaan ihmislajin ja kulttuurin vaikutusta vampyyriin.

Kirjan kuvauksesta päätellen tiesin odottaa poikkeavaa vampyyritarinaa, mutta silti Charnasin kirja oli yllättävä. The Vampire Tapestry asettaa vampyyritarinan puitteet arkiseen ympäristöön. Vampyyri elää ihmisten joukossa oman lajinsa tiettävästi ainoana edustajana näennäisesti erottumatta. Hän on vanhempi herrasmies, jossa on seksuaalista vetovoimaa, mutta hän ei ole seksuaalinen perinteisessä mielessä. Hän tyydyttää verenjanonsa lajinsa tarpeiden mukaisesti, mutta ei tee sitä holtittomasti. Weyland ei ole verenhimoinen tappaja, mutta silti hänen taustallaan on jotain alkukantaista, vaarallista. Pidän Weylandin tunteettomuudesta ja ehkäpä jopa viileästä ylimielisyydestä, mikä saa vampyyrin eroamaan tarinan ihmisistä. Verrattuna ihmisen tekemään amatöörimäiseen väkivaltaan tai julmuuteen, hän vaikuttaa psykopaattisen ammattimaiselta, järjestelmälliseltä ja suunnitelmalliselta. Hän on ravintoketjun huipulla, ihmislajin luontainen vihollinen, mutta ei tapa syödäkseen. Hän jopa luennoi vampyyreista:
“Fangs are too noticeable and not efficient for bloodsucking,” observed Dr. Weyland. “Large, sharp canine teeth are designed to tear meat. Polish versions of the vampire legend might be closer to the mark: they tell of some sort of puncturing device, perhaps a needle in the tongue like a sting that would secrete an anticlotting substance. That way the vampire could seal his lips around a minimal wound and draw the blood freely, instead of having to rip great, spouting, wasteful holes in his unfortunate prey.” Dr. Weyland smiled.
Kirjassa asetetaan verrattavaksi ihmisväkivalta ja vampyyriväkivalta. Mielestäni ainoastaan Katje hahmoista nousee Weylandin tasolle tavassaan ajatella tappamista. Yksi kirjan teemoista on tunteet. Vaikka niitä käsitellään hillityn analyyttiseen tapaan, voi muun muassa musiikillisen välinäytöksen Toscan yhteydessä todeta, kuinka vaikuttavia ne ovat. Koko kirjan alun ajan Weyland on ja vakuuttaa olevansa ihmistunteiden yläpuolella, mutta hänenkään lajinsa ei ole täysin kliininen. Charnas rakentaa vampyyrikuvaa hienovaraisesti ja omalla tyylillään erinomaiseen loppuun saakka. Erityinen plussa siitä, että hänen vampyyrinsä ei ole fyysisesti pelkästään yöeläjä eikä hänellä ole hillittömiä kulmahampaita. Ylivoimaisuudestaan huolimatta hän on myös traaginen hahmo, jotain mitä voisi melkein jopa sääliä. Melkein.

Marraskuun teemani sai hyvän alun The Vampire Tapestrysta. Erilainen, omaperäinen vampyyritarina on sitä mitä etsinkin, enkä joutunut siis pettymään. Ja onhan mukana verenmakuakin perinteeksi. Tästä on hyvä jatkaa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

George R.R. Martin: Nightflyers

Nightflyers on paitsi George R.R. Martinin pienoisromaani, myös kokoelma, joka sisältää nimiteoksen lisäksi viisi muuta novellia. Kokoelma julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1985.
  • Nightflyers (1980)
  • Override (1973)
  • Weekend in a War Zone (1977)
  • And Seven Times Never Kill Man (1975)
  • Nor the Many-Colored Fires of a Star Ring (1976)
  • A Song for Lya (1974)
Nightflyers, joka sisältyy myös kokoelmaan Songs the Dead Men Sing (arvostelu) on avaruusmatkailutarina tieteilijöistä, jotka vuokraavat edullisen avaruusaluksen käyttöönsä päämääränä löytää salaperäinen volcryn, joka on vaeltanut läpi universumin iäisyyksiä. Nightflyers-aluksen mukana matkalle osallistuu kapteeni Royd Eris, jota muut matkaajat eivät kuitenkaan tapaa muuten kuin hologrammina. Kun matkustajille alkaa tapahtua outoja onnettomuuksia ja henkiä menetetään, epäilyt kohdistuvat Erisiin.

Martinin Thousand Worlds -maailmaan sijoittuvat tarinat ovat omalla tavallaan yhtä kiehtovia kuin Dunk & Egg -novellit, jotka pieni pala kerrallaan avaavat lisää kokonaiskuvaa Tulen ja jään laulu -sarjan fantasiamaailmasta. Thousand Worlds esiintyy vain yhdessä varsinaisessa kirjassa (Dying of the Light) ja joukossa novelleja. Maailman eri planeetoista, kaupungeista, ihmisistä ja outouksista saadaan vain välähdyksiä. Minusta Martinin varhaisten science fiction -novellien lukemisessa osa hupia on poimia niistä linkkejä toisiinsa.

Nightflyers on päätynyt myös valkokankaalle vuonna 1987 nimellä Lähtölaskenta kuolemaan. Elokuvaa ei ole koskaan taidettu julkaista dvd:nä ja minullakin on siitä vanhalta videolta talteen pelastettu versio. Elokuva on suoraan sanottuna surkea. Alku pyrkii noudattamaan kirjan tarinaa edes hieman, mutta monet päätapahtumat ja loppu on muutettu jokseenkin toiseksi ja samantein latistettu. Vielä kun tulevaisuuden hahmot on saatu näyttämään 80-luvun perikuvilta takatukkineen, niin voisin sanoa, että jos elokuva on jäänyt väliin, niin suurta menetystä ei ole tapahtunut. 



Overriden tarina sijoittuu Grotton maailmaan. Martin esittelee tässä tarinassa myöhemmin myös Meathouse manissa (mm. kokoelmassa Songs the Dead Men Sing) esille tulevan ruumiinkäyttäjän ammatin. Override on kuitenkin luonteeltaan vähemmän puistattava. Siinä zombie-ihmisiä hyväksikäyttävät swirlstone-etsijät joutuvat kohtaamaan ammattikuntaansa vastaan tunnetun vastenmielisyyden ja ovat uuden ajan edessä. Keskinkertainen tarina Martinilta.

Weekend in a War Zone on näppärä psykologisesti rakentuva pikkutarina vasten tahtoaan todellisiin sotaleikkeihin osallistuvasta miehestä, jonka motiivina on tehdä vaikutus ja edetä urallaan. Hän saa ohjaajakseen kokeneen veteraanin ja itseään nuoremman pyrkyrin. Jostain syystä olin unohtanut tarinan aiemman lukukerran jälkeen lähes kokonaan, joten se tuntui tuoreelta tässä vaiheessa. Ei Martinia parhaimmillaan, mutta silti kiinnostava tarina.

And Seven Times Never Kill Man on saanut nimensä Rudyard Kiplingin Viidakkokirjasta, mikä sopiikin hyvin tarinan tapahtumaympäristöön. Thousand Worlds -maailmaan sijoittuvan tarinan jumalhahmo on päätynyt myös Tulen ja jään laulu -sarjaan ja tarinassa viitataan mm. Avalonin kosmopoliittiseen maailmaan, joka esiintyy useissa Martinin novelleissa. Maailman nimi on tietenkin peruja myyttisestä Avalonin saaresta ja se olisi myös Thousand Worlds -maailmaan sijoittuneen kirjan nimi, jos Martin olisi saanut sen valmiiksi. Tosin keskenjäänyt teos johdatti hänet kirjoittamaan A Song of Ice and Fire -sarjaa, joten en valita. Sotilaallinen uskonnollinen järjestö Steel Angels pyrkii valloittamaan uuden asuintilansa karkoittamalla julmasti pois aiemmat asukkaat. Steel Angelsit pitävät rauhanomaisia karvapeitteisiä olentoja, jaensheja, jotka palvovat omaa jumalaansa, sieluttomina ja vähäpätöisinä. Jaensheihin tutustunut kauppamies ryhtyy kuitenkin vastarintaan alkuperäisten asukkaiden puolesta. Kokoelman toiseksi paras novelli.

Nor the Many-Colored Fires of a Star Ring on avaruusoopperatarina, jonka hienous ei ainakaan minulle ole auennut. Star Ring on teorian mukaan portti universumin toisiin kolkkiin ja Kerin ja Jenny pyrkivät testaamaan Nowheressa, josko Jennyn oma teoria itseään ylläpitävän portin luonnista käytännössä onnistuu. Hyvin visuaalisin sanankääntein kirjoitetussa novellissa on hieman vanhahtava tunnelma, eikä se ole onnistunut herättämään innostustani missään vaiheessa. Tarinan päähahmojen kaltaiset hahmot ovat monissa muissa tarinoissa paremmin ja terävämmin luotuja ja tämä tuntuukin vain välityöltä.

A Song for Lya on yksi Martinin Hugo-palkituista kirjoituksista, jolla on mittaa pienoisromaanin verran. Kaksi telepaattia, rakastavaiset Robb ja Lya, saapuvat Shkean planeetalle, jossa paikallisten keskuudessa vallitsee yksi ja ainoa itseuhrauksen vaativa uskonto, the Cult of Union. Kukaan ei ole ollut huolissaan ennen kuin nyt, kun ihmisasukkaat ovat ryhtyneet liittymään mukaan kulttiin ja heitä uhkaa myös lopullinen uhrautuminen hirveällä tavalla. Robbin ja Lyan tehtävänä on selvittää miksi ihmiset ovat vapaaehtoisesti liittyneet ja liittyvät enenevässä määrin kulttiin, vaikka tietävät sen lopputuloksen, ja tehtävä vaikuttaa heihin odottamattomalla tavalla. A Song for Lyassa Martin kirjoittaa jälleen rakastamisen vaikeudesta, riittämättömyydestä ja menettämisestä. Tarina on haikean kaunis ja maailmanluonti on onnistunutta, Nightflyers-kokoelman paras.

Nightflyers on keskitasoa parempi novellikokoelma, jossa tosin on pari keskinkertaisempaakin tarinaa. Kokonaisuutena kirjoitukset sopivat kuitenkin hyvin yhteen johtuen siitä että ne sijoittuvat pääosin samaan maailmankaikkeuteen. Kokoelma on tasapainoinen.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Lukulistalla 11/2011


Marraskuu. Pimeä kuukausi, varsinkin jos lunta ei ole tulossa. Ja pimeydessä vaanivat saalistajat...
iStockPhoto - maksettu kuva, ethän kopioi
Taikakirjaimet ujuttautuu vampyyrien maailmaan, ja ihmissusienkin, ja zombien.  

Taikakirjaimet goes kauhu!
Siinäpä marraskuun teemaa kerrakseen. Pelottelen itseni kuoliaaksi. Tai sitten en. Joka tapauksessa ajattelin lukea useamman vampyyrikirjan tässä kuussa, koskapa sillä(kin) saralla minulla on vajetta lukukokemuksissa. Kuulun vanhaan koulukuntaan, jonka mukaan vampyyrien kuuluu olla _enemmän_ pelottavia ja mystisiä (ks. yllä oleva kuva) kuin trendikkäitä ja seksikkäitä (lukuunottamatta Spikea ;)). Yleensä kai tämä kauhu-teema kuuluu lokakuulle, mutta lokakuussa ei ollut siihen inspiraatiota, ja kaikkein olennaisinta lukemisessahan on, ettei se ole pakkopullaa, jotta siitä voi nauttia.

Olen aiemmin blogissani kirjoittanut arviot Jasper Kentin Twelvestä, Eugie Fosterin vampyyrinovelleista, Richard Mathesonin Olen legendasta ja George R.R. Martinin Fevre Dreamista, joita kaikkia voin suositella vampyyritarinoista kiinnostuneille. Pyrin kulkemaan näiden teosten viitoittamalla linjalla, joten en edelleenkään halua lukea muodikasta tusinatuutista ulos puserrettua urbaanivelliä, jota voi imeskellä pillillä, vaan etsin jotain mistä voi puraista kunnon lämpimästä verestä höyryäviä paloja tai jotka haastavat poikkeuksellisella näkemyksellään ja tyylillään. Huumorikin käy. Suosituksia saa tehdä, jonossa ei ole montaa kirjaa.

Lukulistalla:
  • Suzy McKee Charnas: Vampire Tapestry
  • Barbara Hambly: Those Who Hunt the Night
  • M.D. Lachlan: Wolfsangel
  • Mervyn Peake: Titus Groan
  • George R.R. Martin: Nightflyers
  • Jasper Kent: Thirteen Years Later
Sivupalkin lukulaskurikin muuttui viikko sitten ensin halloween ja nyt kauhuteemaan sopivaksi, ja kuten luvuista näkyy, olen ylittänyt tämän vuoden tavoitteeni eli 80 luettua kirjaa. Ehkä pääsen sataan...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...