Sorykah on saanut lapsensa takaisin, mutta joutuu taistelemaan oman itsensä hallinnasta. Sukupuolenvaihtajana hänen miespuoleinen alter egonsa Soryk haluaa myös elää elämäänsä, eikä heidän kahden tavoitteet mene täysin yksiin toistensa kanssa. Sorykah huomaa jäävänsä pian kamppailussa kakkoseksi, kun Sorykin tahto voimistuu. Vaikka somaatikkokeräilijä Matuk on poissa pelistä, hänen perillisensä Chen on noussut vielä vaarallisemmaksi uhkaksi. Kuvioissa on mukana huume, jota saadakseen saalistetaan octamerooneja, joiden suonissa virtaa muinaisen pitkään piilossa olleen jumalan myrkyllinen veri. Nyt tulivuoren uumenissa uinuva jumala on heräämässä ja uhkaa purkauksella sulattaa koko somaatikkojen jäätikkövaltakunnan.
Tattoo jatkaa tyylillisesti Ice Songin jalanjäljissä. Kirja alkaa mytologisella osuudella, jonka merkitys selviää vasta tarinan edetessä. Tapahtumat ovat ajoittain rosoisen synkkiä ja ihmiseläinyhdistelmät ovat raadollisen todellisia. Yleensä tällaisia ”eläimellisiä” ominaisuuksia omaavat ihmishahmot ovat jollain tavoin ylivoimaisia ja antaa heille etuuksia. Kasai ansaitsee suuren kiitoksen siitä, että hänen maailmassaan somaatikot eivät ole superihmisiä, vaan heillä on aidosti eläimeen liittyviä persoonallisia piirteitä. Samalla tavoin kuin esim. Carol Emshwillerin Carmen Dogissa (arvostelu). Tosin siinä missä Emshwiller pistää peliin huumoria, Kasain hahmot ovat enemmänkin traagisia ja suurelta osin hyväksikäytön uhreja.
Ice Songissa saattoi pitää pienoisena puutteena Sorykahin miespuolen taustalle jääntiä, mutta paljonpa tiesin kirjailijan suunnitelmista. Taka-alalle jättö oli selvästikin tarkoituksellista ja suunniteltua, jotta päästään tähän kakkoskirjan asetelmaan, jossa Soryk on selvästikin sisuuntunut siitä, ettei hän saa toteuttaa halujaan ja haaveitaan tarvittavissa määrin. Ja kun Soryk saa valtaa, Sorykah joutuu taipumaan omasta osuudestaan ja jopa lapsistaan, sillä he eivät kuulu Sorykin elämänsuunnitelmiin. Tilanne on varsin ongelmallinen. Sorykahin vähentynyt osuus vaikuttaa kirjan tunnemaailmaan. Ice Songissa keskityttiin pitkälti Sorykahin tehtävään ja sen myötä päähahmo tuntui läheiseltä. Nyt kun Sorykah on vähemmän esillä ja muut esille tuodut hahmot ovat vähemmän sympaattisia, Tattoo tuntuu astetta etäisemmältä tarinana.
Tattoon maailmankuvaus on eteerisen kaunista, ja muutenkin Kasain kirjoitustyyli on parantunut entisestään. Tattoo on tasaisempaa ja kypsempää tekstiä kuin Ice Song. Kasai kirjoittaa myös eroottista kirjallisuutta ja sen huomaa enenevässä määrin tässä kakkoskirjassa. Siinä missä Ice Song sisälsi periaatteessa vain yhden eroottisen osuuden, Tattoo sisältää niitä useita pitkin matkaa Chenin roolin ja häneen liittyvän juonenkaaren saadessa lisää tilaa. Kohtaukset ovat maulla kirjoitettuja ja ne nivoutuvat hyvin pitkälti kirjan juoneen ja noir-henkeen. Silti toivon suuresti, että kun kirjailija jatkaa tuotantoaan tässä maailmassa, niin tämän enempää erotiikkaa ei mukaan sotketa. Vaikka alussa sanoinkin, että Tattoon voi lukea itsenäisenä teoksena, on selvää, että jatkoa seuraa ja kirjailija on viimeisimmässä haastattelussa kertonutkin hieman tulevista suunnitelmistaan. Tattoo ei minulle noussut yhtä korkeille pisteille kuin Ice Song, mutta silti se hahmoineen ja maailmoineen on kiinnostava lukukokemus ja jään odottamaan Kasain seuraavaa teosta. Tattoon ekirja-versiossa on ekstrana neljä lyhyttä novellia: somaatikkopojan Pavelin näkökulmakertomus, Chenin ja Matukin välinen tarina, raportti kuningatar Sidra the Lovelysta ja kohtaus Sorykin menneisyydestä. Kannattaa ehdottomasti hankkia ekirja, jos on mahdollisuus, sillä nämä novellit tuovat mukavasti lisävalaistusta edellä mainittuihin hahmoihin.
