maanantai 26. kesäkuuta 2017

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus

Paperilta ruutuun -lukuhaastetta varten luin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin kirjoittaman Vitsaus-trilogian ensimmäisen kirjan, joka sekin on nimeltä Vitsaus. Englanninkielinen alkuperäisteos The Strain ilmestyi 2009 ja suomennos 2010, mikä antoi nopeutensa vuoksi odottaa, että kyseessä on kirja, jonka oletettiin myyvän massoille. Minua kirja ei silloin kiinnostanut, mutta nyt otin sen haasteen vuoksi luettavaksi. Käsittääkseni del Toron osuus on tarinan 12-sivuinen runko ja Hogan on kirjoittanut loput.

New Yorkin JFK:n lentokentälle laskeutuu lentokone, joka on pimeänä, eikä sisällä näy elonmerkkejä. Olosuhteet ovat epäilyttävät ja paikalle kutsutaan tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen tohtori Eph Goodweather ja hänen kollegansa Nora Martinez. Mentyään koneeseen, he huomaavat, että neljä henkilöä onkin elossa. Heissä on kuitenkin jotain outoa ja pian kaikki katoavat, niin elävät kuin kuolleetkin. Panttilainaamon omistajalla, holokaustista selvinneellä Abraham Setrakianialla on menneisyydessään kokemuksia, joiden pohjalta hän epäilee, että on koittanut hetki, jota hän on kauan pelännyt. On alkanut sota vampyyrizombieviruksen tuhoa vastaan.

Vitsaus on tapahtumiltaan vauhdikkaasti kirjoitettu ja alku onkin hyvin lupaava. Jostain syystä tarina ei missään vaiheessa kuitenkaan saa syvyyttä, vaan jää tavanomaiseksi kauhumätöksi, joka on enemmän draamallinen kuin kirjallinen. Tarkoitus on enemmän yököttää kuin luoda pelkoa. Kokonaisuus on yksinkertaisesti mitään sanomaton, ja kun kuvataan esimerkiksi Setrakianin menneisyyden kokemuksia Treblinkassa, jäädään auttamattomasti esimerkiksi Jasper Kentin The Danilov Quintet -sarjan 1800-luvun vaihtoehtohistoriallisen vampyyrikuvauksen jalkoihin tyylillisesti (kaksi ensimmäistä osaa). Kohtaukset ovat kuin flashbackeja elokuvassa. Ehkä del Toro ja Hogan hakevat mytologista taustaa, mutta näin eurooppalaisen lukijan näkökulmasta kovin juurettomaksi uudenmaailman jutuksi ainakin ensimmäisessä osassa puitteet jäävät. Eikä niiltäkään osin edes onnistuneesti.

Aloitin katsomaan The Strain tv-sarjaa, mutta en kokenut olevani kovin kiinnostunut siitä, joten jätin kesken jo heti alussa. Käsittääkseni sarjasta alkaa piakkoin viimeinen eli neljäs kausi. Vitsaus on kirja, jolla on mainosarvoa, kuuluisa ohjaaja ”kirjailijana”, tusinatarina, joka uppoaa tasapaksuun massaan jne. Näitä kirjoja eksyy harmittavan usein kustantamojen käännöspinoihin vain rahantekomielessä (muita uusia esim. David Duvhovny ja Gillian Anderson) ilman mitään kirjallisia ansioita. Maailmassa olisi niin paljon muita kirjallisesti korkeatasoisempia kirjoja, kauhugenressäkin.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Philip K. Dick: Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi

Jokunen kuukausi on vierähtänyt siitä kun luin Philip K. Dickin Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi -kirjan. Alkuteos Flow My Tears, the Policeman Said ilmestyi 1974 ja käännös 1993.

Kuuluisa televisiotähti Jason Taverner herää yhtenä aamuna ja huomaa olevansa täysin tuntematon, paitsi omille tutuilleen, myös miljoonille faneilleen. Hän on joutunut rinnakkaiseen maailmaan, jossa ilman henkilöllisyyttä joutuu vangituksi ja pakkotyöhön. Taverner yrittää laittomasti saada itselleen henkilöllisyystodistusta, mutta joutuu kiinni ja poliisin silmätikuksi. Hän yrittää selvitä tilanteesta käyttämällä hyödyksi erikoisominaisuuttaan, ja poliisipäällikön holtitonta sisarta.

Jälleen kerran Dick on kirjoittanut kirjan, joka on vähän vinksallaan, mielen logiikan ja psyykeen horjumisen välimaastossa. Lähtöasetelmissa ollaan maailmassa, joka on tyhjä, pinnallinen ja itsekäs ja sitä kirjailija sitten ravistelee. Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi on kiinnostava lukukokemus, se pitää otteessaan loppuun saakka, sillä jännite rakentuu siten, että lukija haluaa tietää mistä on kyse. Silti kun kirjan saa loppuun ja ratkaisu on tarjottu, on omituinen olo, ei lainkaan tyytyväinen. Pidin ironiasta, jota upotettu mukaan tarinaan ja Dickin kehittelemä usean yksityiskohdan verkosto on omaleimainen. Tarina on kuin painajainen, johon ei halua joutua. Olisi erittäin ahdistavaa herätä maailmaan, jossa edes omat läheiset eivät tunnistaisi.

Suurin ongelmani Dickin teosten suhteen on, etten ihan pysty lukemaan niitä noin vaan, vaan kuvittelen, että minun pitäisi ymmärtää tarinan psykologista luonnetta, mikä ei taida onnistua ilman ulkopuolisten lisäaineiden aiheuttamaa irrallisuuden tunnetta. Olen jumissa. En voi kuitenkaan olla ihailematta tämänkään kirjan kohdalla, kuinka selkeästi omaääninen kirjailija Dick oli. En ole suin päin ryntäämässä lukemaan seuraavaa Dickin kirjaa, mutta melkoisella varmuudella voin sanoa, että jonain päivänä palaan niihin takaisin, ainakin Palkkionmetsästäjään.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta

Brandon Sanderson on lukemieni pienoisromaanien perusteella ollut lukulistallani myös pidempien teostensa osalta. Nyt kun Jalava päätti suomentaa viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla julkaistun Mistborn-trilogian, oli hyvä mahdollisuus nostaa ahkeran kirjailijan vanhempaa tuotantoa luettavaksi. Usvasyntyinen-sarjan ensimmäinen osa Viimeinen valtakunta (Mistborn: The Final Empire, 2006) on luettavissa myös yksittäisenä kirjana.

Tarina sijoittuu maailmaan, jossa aurinko on punainen, vuorilta tuleva tuhka peittää maan alleen ja kasvit kituvat ruskeina ja ankeina. Viimeistä valtakuntaa johtaa kovalla otteella Lordihallitsija ja skaa-väestö on alistettu orjiksi, joiden henki ei ole paljon arvoinen. Kaikki skaat eivät kuitenkaan tyydy asemaansa, vaan vahvimmat nostavat kapinan taikuutta harjoittavien allomantikkojen avulla. Allomantian osaajista vahvimmat, usvasyntyiset Kelsier ja nuori kadun kasvatti Vin käyvät etunenässä epätoivoista vastarintaa Lordihallitsijan ja aateliston tyranniaa kohtaan.

Usvasyntyinen-sarja ja Viimeinen valtakunta sen myötä ovat osa Sandersonin luomaa Cosmere-universumia. Siihen samaan versumiin kuuluu myös The Emperor's Soul (arvostelu), jonka luin muutamia vuosia sitten ja josta pidin hyvin paljon. Samaa tunnelmaa on myös Viimeisessä valtakunnassa, joka osittain vetää ajatuksia myös Scott Lynchin Locke Lamoran valheisiin päin (pitäisi joskus lukea uudestaan jatko-osineen). Sandersonin kehittämä taikuus on omaperäistä ja hänen luoma maailma kiehtova. Sanderson kirjoittaa sujuvalukuista ja vauhdikasta fantasiaa, jossa riittää juonenkäänteitä ja monipuolisia henkilöhahmoja.

Tarinan juoni on hyvä, mutta joissakin hahmoissa on sellaista naiiviutta, että pisteet laskivat. Kadulla kasvaneen 16-vuotiaan päähenkilön on vaikea kuvitella olevan niin siloinen kuin Vin on ja tarinaan ympätty romantiikka on vähintään teinitasoista kerrontaa. Sandersonin fantasia ei rikokaan sovinnaisuuden rajoja ja tällaiselle grimdarkin suosijalle Viimeinen valtakunta on melkoisen kesy. Silti se on varsin lukukelpoista fantasiaa kirjailijan alkutaipaleelta. Hienoa, että UK-kansikuva valittiin myös suomennoksen kanneksi. Pidän siitä.

Aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavatkin osat, jotka kustantajan mukaan ovat suomeksi Ylenemisen kaivo ja Ajan sankari. Molempien pitäisi ilmestyä ensi vuonna. Miten olisi lisäksi ne Sandersonin kirjoittamat Robert Jordanin Ajan pyörä -sarjan viimeiset kirjat, joita ei ole vielä suomennettu?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton 1/2017 - päivittyvä

Kesän ensimmäinen lukumaraton on käynnistymässä minun osaltani. Lukeminen on hiipunut muutamien edellisten kuukausien ajan ja mietin nytkin onko minulla voimia keskittyä maratoonaamiseen. Mutta koska lukemisen vauhdin ja määrän saa itse määrätä, niin päätin sittenkin osallistua.

Blogistanian kesän ensimmäistä lukumaratonia emännöi Hannan kirjokansi -blogi ja säännöt on vanhat tutut eli 24 tuntia lukemista, taukoja saa pitää, mutta ne lasketaan maratonaikaan. Lukemisesta blogataan ja lopussa lasketaan luettujen sivujen määrä.

Tavoiteeni on vaatimaton. Yritän saada yhden kirjan loppuun tai edetä ainakin mahdollisimman pitkälle. Kirja on Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta, jota luen ekirjana. Päivitän lukemisen etenemistä alla.

Klo 12:45 Aloitan maratonosuuden kirjasta sivulta 76.

Klo 14:00 Lukeminen edennyt sivulle 100. Kahvin ja jäätelön paikka. Kirja ei vedä niin hyvin kuin toivoin.

Klo 16:00 122 sivulla mennään. Tosi hidasta tempoa.

Klo 21:00 Kaiken maailman taukojen jälkeen, luettuja sivuja kertynyt 252. Takana 8 tuntia ja vartti.

Klo 00:40 Kohta 12 tuntia maratoonattuna ja luettuja sivuja kertynyt 315.

Klo 9:00 Lähtötilanne toisena maratonpäivänä 350 luettua sivua. Vajaa neljä tuntia jäljellä. Viimeinen valtakunta on muuttunut vetävämmäksi. Olen päässyt tarinaan sisään.

Klo 12:45 Lukumaratoni on päättynyt. Loppusaldoksi sain 446 sivua. Viimeisessä valtakunnassa on yhteensä yli 600 sivua, joten en ehtinyt lukea koko kirjaa. Pääsin kuitenkin kiinni tarinaan ja lukemisen rytmiin, joten sateinen sunnuntai jatkuu maratonin päätyttyäkin kirjan parissa. Jälleen kerran oli hauskaa osallistua maratoniin ja ehkä 8.7. tulee seuraava mahdollisuus taas koettaa lukukestävyyttä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tähtifantasia-ehdokkaat 2017 on julkistettu

Helsingin Science Fiction Seura ry:n vuosittaisen Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle on julkistettu. Viisi ehdolla olevaa teosta perusteluineen ovat:
  • Joe Abercrombie: Halki puolen maailman (Jalava, suom. Mika Kivimäki) – "Uudenaikaisen seikkailufantasian kruunaamaton mestari hallitsee vetävän juonenkuljetuksen, lukijalle läheisiksi tulevien henkilöhahmojen luomisen sekä karujen opetusten kertomisen."
  • Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, suom. Tytti Viinikainen) – "Säväyttävässä urbaanifantasiassa eteläafrikkalainen magia ja henkieläimet yhdistyvät selviytymistarinaan kaunistelemattomasti kuvatussa nykytodellisuudessa." (arvostelu)
  • Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet (Vaskikirjat, suom. Laura Nieminen ja Johanna Vainikainen) – ”Kauhunovellikokoelma sisältää vivahteikkaasti suomennettuja, vahvatunnelmaisia klassikkotarinoita aaveiden ja makaaberin ystäville." (arvostelu)
  • Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, suom. Helene Bützov) – "Kaunis, viipyilevä kertomus käyttää keskiaikaisen romanssin taustaa pohdinnalle sodasta, syyllisyydestä, muistista ja rakkaudesta."
  • Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu (Tammi, suom. Kaisa Kattelus) – "Sekä lasten että aikuisten taianomainen tarina käsittelee fantasian keinoin ahdistusta, luopumista ja anteeksiantamisen vaikeutta."
Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Jukka Halme, Aleksi Kuutio, Anne Leinonen sekä Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Tähtivaeltaja-palkinto 2017 Zoo Citylle

Helsingin Science Fiction Seuran vuoden 2017 Tähtivaeltaja-palkinto on annettu Lauren Beukesin Zoo City - Eläinten valtakunta -romaanille mm. seuraavin saatesanoin:
Lauren Beukesin Zoo City – Eläinten valtakunta -romaani on vahva ja omintakeinen tieteiskirja. Mielikuvituksellisiin kulisseihin sijoittuva dekkarimainen tarina kertoo niin pakolaisuudesta, muukalaiskammosta kuin kaiken kaupallistumisesta. Samalla värikkäillä roolihahmoilla kansoitettu teos puhuu sovituksesta ja sukupolvelta toiselle siirtyvistä synneistä. Beukes on voimakas, omaääninen kirjoittaja. Hänen kielensä on vetävää ja kerronta koukuttavaa. Tytti Viinikaisen suomennos tavoittaa oivallisesti alkuteoksen vimman ja vauhdin. Zoo City – Eläinten valtakunta on virkistävä tuulahdus maailmasta, joka poikkeaa monin tavoin tieteiskirjallisuutta pitkään hallinneesta angloamerikkalaisesta kulttuurikuvastosta.
Hieno kirja voitti, kuten kuuluukin. Minun arvioni Zoo Citystä löytyy vuodelta 2011.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Paperilta ruutuun -lukuhaasteen kooste

Osallistuin alkuvuoden aikana Karvakasan alta löytyi kirja -blogin lanseeraaman Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen, jossa tarkoituksena oli lukea kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja, tai katsoa tv-sarjaa, joka pohjautuu kirjaan.

Luin tai katsoin viisi kirjaa ja tv-sarjaa, jotka edustavat spefiä. Itse asiassa ehdin lukea kuudennenkin kirjan ja katsoa osan sen pohjalta tehdyn sarjan ensimmäisestä jaksosta, mutta en ehtinyt blogata kokemuksestani määräaikaan mennessä, joten jätän sen pois laskuista. Lukemani kirjat ja katsomani sarjat olivat:

Arthur Conan Doyle: The Lost World, josta tehty tv-sarja Sir Arthur Conan Doyle's The Lost World - 
Kadonnut Maailma

Susanna Clarke: Jonathan Strange and Mr. Norrell, jonka pohjalta tehty minisarja Jonathan Strange & Mr. Norrell

Philip K. Dick: Oraakkelin kirja, johon perustuu tv-sarja The Man in the High Castle

Margaret Atwood: Orjattaresi, jonka pohjalta on tehty tv-sarja The Handmaid's Tale

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu, johon tv-sarja The Childhood's End perustuu.

Neljä jälkimmäistä olivat varsin kannatettavia katsottavia tv-sarjoinakin, ja kirjoina kaikki olivat lukemisen arvoisia. Paperilta ruutuun -haaste oli kiinnostava, kiitos siitä! Olisin voinut jatkaa vähän pitempäänkin. Ehkä joskus uusiksi... Se bloggaamatta jäänyt kirja/tv-sarja on Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Novellihaasteen kooste

Luen vuosittain useita novellikokoelmia, sillä sff-genren alla julkaistaan niitä paljon niin kotimaassa kuin ulkomailla. Vuosittain ilmestyy kokoelmia ja antologioita ja lehdet julkaiset oman osuutensa. On kilpailuja ja palkintoja parhaimmistolle ja useimmat lukemani kokoelmat ovatkin anniltaan korkeatasoisia. Sen sijaan antologioista ei voi aina niin sanoa, varsinkaan englanninkielellä julkaistuista. Siksipä luen antologioita todella harvoin ja silloinkin enimmäkseen suomenkielisiä. Eli novelleja tulee luettua, tosin tämä alkuvuosi ei ehtinyt määrällisesti kovin suuri olla.

Osallistuin Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen vuoden alusta lähtien ja haaste päättyy huomenna 7.5. Tässäpä kooste siitä mitä ehdin lukea ja blogata.

Luin Francis Marion Crawfordin Ajattomat aaveet -kokoelman (arvostelu), joka sisäsi 8 novellia 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta. Pidin kokoelmasta. Se oli sutjakkaa kerrontaa ja viihdyttävää tarinointia omalta aikakaudeltaan. Luin myös toisen kokoelman, tuoreen kotimaisen eli Katri Alatalon Älä riko pintaa (arvostelu). Sen 10 novellissa oli muutamia, jotka eivät niin purreet minuun, mutta varsin kelpoinen luettava sekin. Eli saldoni novellihaasteeseen on 18 novellia.


Mainittakoon erikseen, että olen lukenut lisäksi Hannu Rajaniemen novellikokoelmaa, mutta se on kesken, enkä siten ole siitä haastekelpoisesti blogannut. Kiva haaste kuitenkin siltä osin kuin ehdin osallistumaan, kiitos siitä!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaat 2017 on julkistettu

Tämän vuoden Arthur C. Clarke -palkintoon ovat ehdolla seuraavat kuusi teosta:
  • A Closed and Common Orbit, Becky Chambers
  • Ninefox Gambit, Yoon Ha Lee (arvostelu)
  • After Atlas, Emma Newman
  • Occupy Me, Tricia Sullivan
  • Central Station, Lavie Tidhar
  • The Underground Railroad, Colson Whitehead
Palkinto jaetaan heinäkuun 27. päivänä 2017. Voittaja saa kirjatuen ja rahaa 2017 puntaa. Tuomareina toimivat:Una McCormack (British Science Fiction Association), Shana Worthen (British Science Fiction Association), Paul March-Russell (Science Fiction Foundation), Andrew McKie (Science Fiction Foundation), Charles Christian (SCI-FI-LONDON film festival).

tiistai 2. toukokuuta 2017

Childhood's End - Lapsuuden loppu - tv-sarja

Arthur C. Clarken Childhood’s End julkaistiin vuonna 1953 ja suomeksikin jo 44 vuotta sitten nimellä Lapsuuden loppu. Kirja on klassikko, jonka luin ensimmäisen kerran 70-luvulla ja uudelleen 2013. Kirja herätti monenmoisia ajatuksia ja jopa nyt palatessani blogikirjoitukseeni siitä, muistan omanlaisen tuohtumuksen ja myös kunnioituksen minkä se aiheutti. Katsoin kirjan pohjalta tehdyn kolmeosaisen tv-sarjan viime vuonna ja nyt minisarjaa esitetään myös Kuutosella sunnuntaisin. Kaksi jaksoa on jo nähty ja kolmas esitetään ensi sunnuntaina. Liitän sarjan mukaan Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen.



Kirjan tarina kertoo avaruuden muukalaisista, jotka saapuvat Maahan rauhanomaisissa merkeissä, ohjaten ihmiskuntaa kohta parempaa maailmaa, utopiaa. Jotkut ihmiset vastustavat muukalaisten läsnäoloa, sillä heidän vaikutuksensa alkaa näkyä lapsissa uusina ominaisuuksina, mm. telekinesiana ja he eristäytyvät perheistään, eivätkä vanhemmat voi vaikuttaa siihen. Muukalaiset eivät näyttäydy ihmisille moneen kymmeneen vuoteen, mutta kun näyttäytyminen tapahtuu paljastuu myös todellinen päämäärä mihin ihmisten lajin on edettävä.

Tv-sarjaa on muutettu monilta osin ja melko paljonkin, vaikka ydintapahtumat etenevät kutakuinkin kirjan malliin. Ensimmäinen suuri muutos on muukalaisten kontaktihenkilö Rikki Stormgren, joka kirjassa on YK:n pääsihteeri. Tv-sarja on tehnyt hänestä maanviljelijän, jolla on taustarinanaan menetetty vaimo. Stormgrenistä yritetään tehdä kiinnostavaa hahmoa, jonka kanssa muukalaiset, tai lähinnä Karellen, olisivat inhimillisempiä, mutta mielestäni taustatarinalla pitkitetään minisarjaa ihan turhaan ja kaiken lisäksi hahmo on uskomattoman tylsä yrityksistä huolimatta.


Muut hahmot ovatkin sitten kiinnostavampia, ja vaikka heidän taustatarinaansa on yksityiskohdiltaan muutettu tai sulautettu keskenään, kuten astrofyysikko Milo Rodricksin (kirjassa Jan), niin heidän osuutensa toimii. Minisarjassa on myös uusi hahmo, uskovainen Peretta Jones, jota en kirjasta muista (mikä ei ole uutta), mutta tavallaan hän menee hyvin vastahahmoihin ja teemaan ylivaltiaiden ja jonkin ylimaallisen voiman läsnäolosta, joka ei kuitenkaan ole ihan sitä mitä ihmiskunta on asiasta aiemmin ajatellut. Charles Dancen valinta Karelleniksi osuu nappiin. Vaikka tv-sarja epäonnistuu monessa kohtaa, niin Karellenin ilmestys on yhtä vaikuttava tv:n ruudussa kuin se oli kirjassakin mielikuvan luomana. Yhä edelleen se saa minut läpsäyttämään kädet yhteen ja hykertelemään neroudessaan.

Lapsuuden loppu on tv-sarjana ihan katsottava, mutta monin paikoin myös puuduttava. Se ei yllä jännitteeltään kirjan tasolle, mutta ei ole myöskään täysi floppi. Käsikirjoitukseen on mahdutettu muutamia hauskoja yksityiskohtia, jotka pelastavat tilannetta ja liittyvät pitkälti myös Karelleniin. Lasten ”ylösnousemus” ja Jenniferin osuus on aika kornia, kliseistä ja tehotonta, mutta varsinainen loppu Karellenin osalta toimii. Tv-sarja on sävyltään pääosin surullinen, joten siinä se ainakin saavuttaa sen tunnelman minkä koin kirjassakin olevan. Ehkä minisarja toimii paremmin, jos ei ole lukenut kirjaa.


lauantai 29. huhtikuuta 2017

The Handmaid’s Tale – Orjattaresi – tv-sarja

Margaret Atwoodin The Handmaid’s Tale eli Orjattaresi oli yksi tämän vuoden odotetuimmista tv-sarjoista. HBO:lle on nyt ilmestynyt 10-osaisen sarjan kolme ensimmäistä jaksoa ja jatkossa yksi jakso viikossa. Osallistun tv-sarjalla Karvakasan alta löytyi kirja -blogin Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen, jossa luetaan tv-sarjaksi sovitettu kirja tai katsotaan tv-sarjaa, joka pohjautuu kirjaan. Luin alunperin vuonna 1985 julkaistun Orjattaresi-kirjan tammikuussa 2011 (arvostelu) ja se jäi mieleen varsin vaikuttavana ja sanomaltaan pätevänä teoksena, joskin suomennoksessa oli ongelmia ja luin kirjan loppuun englanniksi.

Lyhyesti tarina kertoo dystopiayhteiskunnasta USA:ssa, joka toteuttaa puritaanista uskontoa. Naisilta on viety kaikki itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys. Päähahmo on Offred, Frediläinen, yksi niistä naisista, jonka hedelmällisyys on säilynyt tuhotulla ja saastuneella mantereella. Hän on isäntäperheensä orja, jonka tehtävä on vain tulla raskaaksi ja synnyttää isännälleen lapsi. Kirjan tarina seuraa tiiviissä ja pienessä ympäristössä Offredin tarinaa, hyvin voimakkaasti hänen pään sisällä, sillä puhuminen ja ajatusten julkituonti on kiellettyä ja rangaistavaa. Laajempi kuvaus tarinan sisällöstä ja ajatuksistani siitä löytyy kirjan arvostelusta.


Suurin haaste kirjan ja tv-sarjan välillä on luonnollisesti Offredin sisäisen maailman ilmaiseminen. Vaikka tv-sarjassa Offred on välillä kertojaäänenä ja hänen näyttelijänsä Elizabeth Moss ei puhu, on ilmaisua jouduttu siirtämään lisää puheen puolelle. Offred ei ole myöskään ainoa näkökulmahenkilö, kuten kirjassa. Tv-sarja on silti kolmessa ensimmäisessä jaksossa onnistunut tuntemuksien ilmaisussa erinomaisesti. Mossin kasvojen lähikuvat, mikroeleiden muutokset kertovat hyvin paljon ilman sanojakin ja jättää tilaa myös katsojan omille mielikuville. Samoin toisen orjattaren, Ofglenin, Gleniläisen roolissa olevan Alexis Bledelin (joka tunnetaan parhaiten Gilmore Girlsin Roryna) silmät ovat hyvin ilmeikkäät, varsinkin kolmannessa jaksossa, jossa hänen kauhukokemuksensa korostuu.

Kirjan maailma on paitsi uskonnollinen, myös rasistinen. Tv-sarjassa rasistisuutta on hieman häilytetty pois, vaikka suurin osa näyttelijöistä on valkoihoisia. Offredin Moira-ystävä ja puoliso ovat kuitenkin tummaihoisia. Offredin nimeä ei kerrota suoraan kirjassa, vaikka se on pääteltävissä. Tv-sarja paljastaa sen jo ensimmäisessä jaksossa. Kirjassa Offredin komentaja ja hänen vaimonsa eivät ole ilmeisestikään kovin nuoria ja kauniita, mutta tv-sarjan maailmaan nuorennus- ja kauneusleikkaus on tietysti tehty. Isäntää näyttelee Joseph Fiennes.


Useita yksityiskohtia on siis muutettu tv-sarjaa varten, mutta ne toimivat ja kolme ensimmäistä jaksoa olivat niin lupaavia, että odotan kiinnostuneen jäljellä olevia seitsemää ja loppua, joka ainakin kirjassa teki vaikutuksen. Ekstraplussana oli hienoa nähdä itse Margaret Atwoodin pikainen cameorooli ensimmäisessä jaksossa. Se nostaa fiiliksiä aina, kun näkee kirjailijan, ohjaajan tai vastaavan omassa tuotoksessaan mukana. The Handmaid’s Tale on katsomisen arvoinen ja ajankohtainen tv-sarja. Luonnollisesti suosittelen lukemaan kirjan ensin.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Philip K. Dick: Ubik

Jatkoin Oraakkelin kirjan (arvostelu) jälkeen Philip K. Dickin tuotannon lukemista kahden kirjan verran. Ubik on vuonna 1969 julkaistu science fiction kertomus, joka suomennettiin 1994.

Tarinassa eletään 1990-lukua ja ihmiset ovat asuttaneet kuun. Telepatia on suurta bisnestä ja telepatiaa käytetään myös vakoilu ja rikollismielessä. Psyykkisen tunkeutumisen kohteeksi joutuneen yrityksen johtaja ja tärkeä bisnesmies pyytää apua Glenn Runciterilta, jonka oma yritys on erikoistunut psi-asiantuntijapalveluiden tarjoamiseen. Runciter kerää joukon erikoisominaisuuksia omaavia henkilöitä kohtalaisen tuttuun tehtävään, mutta homma ei etenekään kuten pitää ja Runciter kuolee. Kaikkien ihmetykseksi maailma alkaa muuttua ja taantua ajassa taaksepäin ja Runciterilta ilmaantuu omituisia vihjeitä ja viestejä tehtävästä henkiin jääneille. Oma roolinsa tilanteessa on Runciterin kauan sitten edesmenneellä vaimolla, joka elää puolielämää Vaalittujen Vainaiden Moratoriossa jäisessä usvavaahdossa ja toimii yhä puolisonsa neuvonantaja välillä herätettynä. Ja mikä on ihmeaine nimeltä Ubik?

Ubik on kiehtova kirja, joka pitää sisällään käänteitä ja ihmeentuntuakin sopivassa suhteessa. Se kulkee Alfred Besterin Muskatun miehen (arvostelu) viitoittamalla telepaattipolulla. Tarinan kaari on jännittävä ja muistuttaa monelta osin muutamia Dickin tarinoiden pohjalta sovitettuja toiminta- ja scifielokuvia. Myös Ubikia on yritetty sovittaa elokuvaksi, mutta projekti ei ole edennyt koskaan käsikirjoitusvaihetta pidemmälle. Vaikka tarina kuvaakin nykyaikaan nähden menneisyyttä, se on kuitenkin hyvin futuristinen syväjäädytettyine ihmisineen, jotka herätetään keskustelemaan protonifasonien johdattamien signaalien kautta, sekä psikenttineen ja anti-psivarontajärjestelmineen.

Ubikissa on myös monia omituisuuksia ja epäloogisuuksia. Alussa merkittävän roolin saanut menneisyyden muuttaja jää loppujen lopuksi vaille kunnon merkitystä ja ubik itsessään on vähintäänkin symbolinen. Lopusta tulee vähän hölmistynyt olo. Dickin ajatusmaailma juoksee välillä omissa sfääreissään, eikä kaikkia lankoja ole välttämätön sitoa tarinan juoneen, vaan ne voi jättää hieman leijumaan. Ubik on tavallaan uni, painajainen jos niin tulkitaan. Se on mielestäni tähän mennessä lukemistani Dickin teoksista parhain, mutta silti en voi väittää mitenkään innostuneeni tekstiin ja tyyliin. Minulla on tunne, että pitäisi enemminkin tulkita kirjailijaa kuin kirjaa. Luin myös Dickin Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi -teoksen, mutta siitä myöhemmin erillisessä blogikirjoituksessa.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

BSFA-palkintojen 2016 voittajat julkistettu

British Science Fiction Associationin BSFA-palkintojen tämän vuotiset voittajat on julkistettu Easterconissa Birminghamissa. Kategorioiden voittajat (tummennettu) valittiin yhdistyksen jäsenten ja Easterconiin osallistujien äänin.

Paras romaani
  • Chris Beckett – Daughter of Eden
  • Becky Chambers – A Closed and Common Orbit
  • Dave Hutchinson – Europe in Winter
  • Tricia Sullivan – Occupy Me
  • Nick Wood – Azanian Bridges

Paras novelli
  • Malcolm Devlin – The End of Hope Street
  • Jaine Fenn – Liberty Bird
  • Una McCormack – Taking Flight
  • Helen Oyeyemi – Presence
  • Tade Thompson – The Apologists
  • Aliya Whiteley – The Arrival of Missives

Tietoteokset

Paras taidetuotos

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Hugo ja John W. Campbell -ehdokkaat 2017 julkistettu

Hugo- ja John W. Campbell-ehdokkaat 2017 on julkaistu. Hugo-nimeämisääniä annettiin äänestyshistorian toiseksi eniten, 2464 kpl (ennätys on 4032 ääntä). Alla osa kategorioista, loput löytyvät tämän linkin takaa. Tänä vuonna oli mukana varmaankin ennätyksellinen määrä suomalaisia ehdokasnimeäjiä ja kun Hugo-palkinnot jaetaan vielä Suomen Worldconissa elokuussa, jännitin josko tällä kertaa ehdokaslistalle kipuaisi myös useita suomalaisia. Faniartistien joukkoon ylsi jo aiemminkin ehdokkuuden saanut Ninni Aalto ja uutena Vesa Lehtimäki. Onnittelut heille! Harmi, ettei romaanikategoriaan yltänyt yhtään suomalaista. Tilastot kertonevat myöhemmin lopullisen äänestyksen jälkeen pääsivätkö edes lähelle. Tänä vuonna mukana on uusi kategoria Paras sarja, mikä sekin aiheutti erityisesti kiinnostusta - ja lopulta sitten pettymyksen, ainakin minulle.

Paras romaani-kategorian ehdokkaista olen lukenut yhden ja kaksi on parhaillaan kesken, eli The Obelisk Gate ja Too Like the Lightning. Ehkä luen loputkin ehdokkaat, vaikka Andersin kirja ei valitettavasti houkuttele. Pienoisromaaneista Wilsonin teoksen jätin kesken ja Bujoldin olen aloittanut, mutta en ole siitä liian innostunut. Kumpikaan ei todennäköisesti sijoitu kovin korkealle äänestyksissäni. Novellit ovat kaikki outoja. Oheiskirjoista olen lukenut Carrie Fisherin The Princess Diaristin, mutta se ei ollut kovinkaan hyvä, enkä viitsinyt sitä erikseen arvioida. Ehkä nyt kirjoitan siitä jossain vaiheessa katsauksen. Sarjakuvista olen lukenut Brian K. Vaughanin ja kumppaneiden teokset ja ne ovat paikkansa ehdokaslistalla ansainneet mielestäni.

Paras romaani 
  • Charlie Jane Anders: All the Birds in the Sky
  • Cixin Liu: Death's End
  • N.K. Jemisin: The Obelisk Gate
  • Becky Chambers: A Closed and Common Orbit
  • Yoon Ha Lee: Ninefox Gambit (arvostelu)
  • Ada Palmer: Too Like the Lightning
Paras pienoisromaani
  • Victor LaValle: The Ballad of Black Tom
  • Kij Johnson: The Dream-Quest of Vellitt Boe (arvostelu)
  • Seanan McGuire: Every Heart a Doorway
  • Lois McMaster Bujold: Penric and the Shaman
  • Kai Ashante Wilson: A Taste of Honey
  • China Miéville: This Census-Taker
Paras pitkänovelli
  • Stix Hiscock: Alien Stripper Boned From Behind By The T-Rex
  • Nina Allan: “The Art of Space Travel”
  • Fran Wilde: “The Jewel and Her Lapidary”
  • Ursula Vernon: “The Tomato Thief”
  • Carolyn Ives Gilman: “Touring with the Alien”
  • Alyssa Wong: “You’ll Surely Drown Here If You Stay” 
Paras novelli
  • N. K. Jemisin: “The City Born Great”
  • Alyssa Wong: “A Fist of Permutations in Lightning and Wildflowers”
  • Brooke Bolander: “Our Talons Can Crush Galaxies”
  • Amal El-Mohtar: “Seasons of Glass and Iron”
  • Carrie Vaughn: “That Game We Played During the War”
  • John C. Wright: “An Unimaginable Light” 
Paras oheiskirja
  • Kameron Hurley: The Geek Feminist Revolution
  • Carrie Fisher: The Princess Diarist
  • Robert Silverberg and Alvaro Zinos-Amaro: Traveler of Worlds: Conversations with Robert Silverberg
  • Neil Gaiman: The View From the Cheap Seats
  • Sarah Gailey : “The Women of Harry Potter”
  • Ursula K. Le Guin: Words Are My Matter: Writings About Life and Books, 2000-2016 
Paras sarjakuva
  • Ta-Nehisi Coates & Brian Stelfreeze: Black Panther, Volume 1: A Nation Under Our feet
  • Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress, Volume 1: Awakening
  • G. Willow Wilson & Takeshi Miyazawa: Ms. Marvel, Volume 5: Super Famous
  • Brian K. Vaughan, Cliff Chiang, Matthew Wilson & Jared Fletcher: Paper Girls, Volume 1 (arvostelu)
  • Fiona Staples, Brian K. Vaughan & Fonografiks: Saga, Volume 6 (arvostelu)
  • Tom King & Gabriel Hernandez Walta: The Vision, Volume 1: Little Worse Than a Man
Paras sarja
  • The Craft Sequence, Max Gladstone
  • The Expanse, James S.A. Corey
  • The October Daye Books, Seanan McGuire
  • Peter Grant/Rivers of London, Ben Aaronovitch
  • Temeraire, Naomi Novik
  • The Vorgogan Saga, Lois MacMaster Bujold
Paras draamamuotoinen esitys, pitkä
  • Arrival
  • Deadpool
  • Ghostbusters
  • Hidden Figures
  • Rogue One
  • Stranger Things; Season One
Paras draamamuotoinen esitys, lyhyt 
  • Black Mirror: "San Junipero"
  • Doctor Who: "The Return of the Doctor Mysterio"
  • The Expanse: "Leviathan Wakes"
  • Game of Thrones: "Battle of the Bastards"
  • Game of Thrones: "The Door"
  • Slendor & Misery
John W. Campbell -palkinto parhaalle uudelle kirjailijalle (ei Hugo-palkinto)
  • Sarah Gailey
  • Malka Older
  • J. Mulrooney
  • Ada Palmer
  • Laurie Penny
  • Kelly Robson

Hugo-äänestys päättyy heinäkuun 15. ja voittajat julkistetaan Worldcon 75:ssa elokuun 11. päivä.


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Charles Yu: How to Live Safely in a Science Fictional Universe


How to Live Safely in a Science Fictional Universe on Carkes Yun vuonna 2010 julkaistu esikoisteos, jonka luin alkuvuodesta. Siitä kirjoittaminen blogiin on hieman venynyt, sillä kirja ei erityisesti tehnyt vaikutusta tai edes kovinkaan kiinnostanut, mutta luin sen, koska halusin saada pitkään roikkuneeseen Aakkoshaasteeseen Y-kirjaimella alkavan kirjailijan teoksen.

Kirjan päähenkilö Charles Yu (mainittu kerran) on aikakonemekaanikko, joka korjailee keskeneräisessä Universe 31:ssä ihmisten käyttämien aikakoneiden vikoja. Hänen äitinsä elää yhden tunnin aikasilmukassa ja kadoksissa oleva isänsä ei ollut lapsuudessa kaikkein paras malli-isä. Kirjassa ei ole selkeää juonikuviota, vaan monia yksittäisiä kohtaamisia Charlesin ja eri ihmisten kesken, kuten asiakkaan Linus Skywalkerin, joka ei tahdo kestää kuuluisan Luke-isänsä varjossa elämistä. Charles joutuu aikasilmukkaan ampumalla tulevaisuuden itsensä, joka antaa hänelle ennen kuolemaansa kirjan, jonka hän kirjoittaa uudestaan olemassa olevan kirjan pohjalta, tullakseen jälleen tulevaisuudessa ammutuksi ja ojentaakseen kirjan itselleen. Charles katkaisee silmukan, etsii isänsä käsiinsä selvittääkseen välit ja lopulta tavoittelee elämänsä naista.

How to Live Safely in a Science Fictional Universe on näppärä ja hauska, sellainen nörttilukijan samaistuttava teos, jossa leikitellään ajalla ja sen ulottuvuuksilla sekä mahdollisuuksilla. Kirja on science fictiota monilla tieteen/tietotekniikan knoppikoukeroilla, osittain metatasolla ja se vaati ainakin minulta sopivan kaltaista fiilistä upota. Valitettavasti niin kävi vain ajoittain, eikä Charles jaksanut innoittaa hahmona lainkaan. Aivan kuin tämän tyyppisten nörttikuvausten aika olisi jo ohi, vaikka kirjan ilmestymisestä ei ole kuin seitsemän vuotta.

Kirja on monilta osin abstraktimainen. Termeineen ja yksityiskohtineen tarinalla on varmastikin useita esikuvia sf-genressä, ja Yu hakee esikoisromaanillaan paikkaa humoristiseltakin sektorilta. Doctor Whon ja Douglas Adamsin huumori on toistaiseksi uponnut hyvin, mutta en saanut otetta Yun vastaavaan. Sisällössä on liikaa alisuorittamista tai jotain vastaavaa. Tuli luettua, ei ollut minulle sopiva kirja, siirryin lukemaan seuraavaa teosta.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Philip K. Dick: Oraakkelin kirja & The Man in the High Castle -tv-sarja

Katsoin viime jouluna Amazon Prime -striimipalvelusta The Man in the High Castle -tv-sarjaa ensimmäisen tuotantokauden verran. Sarja oli hyvä, herätti ehdottomasti mielenkiinnon lukea saman niminen kirja, johon se löysästi perustuu. Philip K. Dickin Oraakkelin kirja (1992) julkaistiin alun perin vuonna 1962. The Man in the High Castle voitti 1963 Hugo-palkinnon ja suomennos 1993 Tähtivaeltaja-palkinnon. Oli siis aika lukea teos, jonka liitän mukaan Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen mukaan.

Oraakkelin kirja on vaihtoehtohistoriallinen kertomus millainen maailma on, kun toinen maailmansota päättyi toisin ja Saksa ja Japani ovat voittajavaltiot. Adolf Hitlerin ja hänen seuraajansa Bormannin johtama natsi-Saksa on valloittanut suurimman osan Eurooppaa ja Neuvostoliiton ja toteuttanut valtavia kansanmurhia mm. liittolaisensa Italian kanssa Afrikassa. Saksa pitää hallussaan myös laajalti Etelä-Amerikkaa. Japani miehitti Kiinan, Intian ja Tyynenmeren saaristot. Yhdysvallat on jaettu kahtia, länsi Japanille ja itä Saksalle. Väliin mahtuu kapea neutraali vyöhyke. Saksa on kehittynyt teollisuudessa melkoista vauhtia ja valloittaa harppauksin avaruutta, kun taas japanilaiset pitäytyvät menneessä ja perinteissä.

Tarinan näkökulmahahmoina on useita henkilöitä. Amerikkalainen antiikkikauppias Robert Childan, joka myy nostalgisia menneen Amerikan muistomerkkejä lähinnä niitä innokkaasti keräileville japanilaisille. Nobusuke Tagomi on japanilainen virkamies, joka etsii asioiden merkitystä ja sisäistä rauhaa tilanteessa, jossa Japanin imperiumia uhkaa vaara ja häneltä vaaditaan kaikkea muuta kuin rauhoittavia toimia. Frank Frink on juuriaan piilotteleva amerikanjuutalainen, jolla on sotamenneisyys ja jonka vaimo otti ja lähti. Hän etsii itselleen toimeentuloa. Juliana Frink on Frankin ex-vaimo ja judo-ohjaaja, joka työskentelee neutraalilla vyöhykkeellä. Hän kiinnostuu Heinäsirkat peittävät maan -kirjasta, joka on suosittu teos lännessä, mutta kielletty Saksan puoliskolla. Hän lähtee etsimään käsiinsä kirjailijaa Abendsenia yhdessä uuden italialaisen poikaystävänsä kanssa.

Niin innokas kuin olenkin ollut katsomaan Philip K. Dickin teosten pohjalta tehtyjä elokuvia, on itse kirjojen lukeminen jäänyt erittäin vähäiseksi. Aiemmin olen lukenut vain Hämärän vartija -teoksen (arvostelu). Dickin teksti on näennäisesti helposti lähestyttävää, mutta jollain lailla kuitenkin vinksahtanutta. Oraakkelin kirja oli helpompi luettava kuin Hämärän vartija, toisaalta hieman latteampi. Dick on tarkka varsinkin ihmisten välisissä kuvauksissaan. Se on ulkopuolisuuden kuvausta, ajautumista, eikä kovinkaan paljon oman osuuden tunnistamista tapahtumista. Kirjassa hehkuu jonkinlainen 1950 ja 1960-luvun tunnelma suuren muutoksen jälkimainingeissa.

Tv-sarjalla on useita käsikirjoittajia ja ohjaajia. Sarjasta on ilmestynyt kaksi kautta ja kolmas on tuloillaan. Olen nähnyt vain ensimmäisen kauden. Tv-sarja poikkeaa kirjasta reilusti. Tarinakehys on sama, eli eletään Saksan ja Japanin hallitsemassa Yhdysvalloissa. Saksassa käydään vallansiirtymistoimia ja sisäisiä kapinahankkeita sekä salaisia suunnitelmia kaapata lopullinen valta Japanilta. Tv-sarja on enemmän trillerimäinen kuin kirja, joka puolestaan on ajankuva, jolla ei ole varsinaista juonijatkumoa. Dick ilmineerasi aikoinaan, että jatkoa voisi tulla, mutta ei koskaan sitä kirjoittanut. Tv-sarja on kärjistetympi ja Kalliovuorten osavaltioista on tullut kapinallisten kodinsijoja. Kirjasta poiketen tv-sarjassa välittyy vaaran tunne. Koska näin tv-sarjan ennen kirjan lukemista, koin tuon vaaran tunteen puuttumisen kirjasta hienoisena pettymisenä. Siitä ehkä se lattauden tunne, vaikka pidin silti kirjasta.

TV-sarjassa Juliana ja Frank eivät ole aviopari, eikä Juliana varsinaisesti ole jättänyt Frankia. Molemmilla on lisäksi oma perhe. Tarinassa salakuljetetaan vaihtoehtohistoriallisia filmejä, eikä ole kiellettyä kirjaa, Piilossa oleva Abendsen on vastarintajohtaja, "The Man in the High Castle" ja Juliana sekaantuu filmien salakuljetukseen. Lisäksi tv-sarjassa on suuressa roolissa amerikkalainen sotilas John Smith, joka nykyään on natsi-Saksan upseeri. Saksa saakin tv-sarjassa paljon suuremman osuuden kuin kirjassa.

Poikkeavuuksista huolimatta pidin tv-sarjan ensimmäisestä kaudesta ja sen tunnelmasta. Sarja on hyvin toteutettu, ihmisillä laajempia taustoja ja maailma muutenkin huomattavasti visuaalisempi kuin Dickin kirjan kuvauksissa. Olen erityisen tyytyväinen Japani-osan näyttelijöihin ja varsinkin suuressa roolissa olevaan Nobusuke Tagomin näyttelijään Cary-Hiroyuki Tagawaan, jonka kasvoilta näkee valtavan määrän ilmaisua ilman puhettakin.

The Man in the High Castlen ensimmäinen kausi päättyy kirjasta poikkeavaan melkoiseen cliffhangeriin, ja voin vain ihmetellä miten kakkoskausi etenee. Se pitää katsoa, kunhan saan käsiini. Jälleen kerran erinomainen visuaalinen sovitus Dickin kirjan pohjalta, ja vaikka tarina ei olekaan täysin uskollinen kirjalle, se onnistuu seisomaan omilla ansioillaan, kuten elokuvista Blade Runner ja Minority Report

tiistai 14. maaliskuuta 2017

J.K. Rowling: Fantastic Beasts and Where to Find Them: Hogwarts Library Book - laajennettu versio 2017

J.K. Rowlingin Fantastic Beasts and Where to Find Them -hyväntekeväisyyskirjasesta on ilmestynyt tänään uusi painos alaotsikolla Hogwarts Library Book (2017). Kuten aiemminkin, myös tämän uuden painoksen tuotosta osa menee hyväntekeväisyyteen Comic Relief UK:lle ja Lumos Foundationille. Luin amerikkalaisen painoksen ekirjaversion, jonka kannen on kuvittanut Olly Moss. Pidän kuitenkin enemmän brittipainoksen veikeästä Jonny Duddlen käsialaa olevasta kannesta, jonka tilasin paperiversiona. Se saapuu muutamien päivien viiveellä postitse.

Fantastic Beasts sisältää uuden esipuheen, jossa Newt Scamander perustelee miksi päivitys on ollut paikallaan ja kumoaa muutaman Rita Skeeterin hänestä kirjoittaman väitteen. Alkupuhe on joiltain osin salamyhkäinen ja Rowling lupaakin, että lisää tietoa on tulossa. Oletan sen tarkoittavan elokuvan muodossa. Kirja sisältää kuusi uutta otusta sekä joukon Tomislav Tomicin kuvituksia. Uudet otukset ovat:
  • Hidebehind
  • Hodag
  • Horned Serpent
  • Snallygaster
  • Thunderbird
  • Wampus Cat
Näiden perusteella on selvää, että päivitetty versio on tehty Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvan vanavedessä ja amerikkalaisen Ilvermorny velhokoulun lisäysten vuoksi. Kolme uusista otuksista kun on antanut nimensä Ilvermornyn tuville ja loputkin linkittyy Amerikan mantereelle. Itse olen tullut lajitelluksi Horned Serpentiin, mikä aika lailla muistuttaa brittiläistä Ravenclawta, joka niin ikään on oma tupani, mutta jossa on annos Slytherinia mukana. Ilvermornyn perustaja Isolt Sayre kun oli J.K. Rowlingin mukaan Salazar Slytherinin verisukulainen, joka pakeni 1600-luvulla Amerikkaan. Tästä taustatarinasta voi lukea lisää Pottermoren sivulta, mutta juuri siksi erityisesti Horned Serpent minua kiinnosti näistä eniten. Koskapa Isoltin ja Horned Serpentin legenda on jo tuttu, niin kirjan päivitys ei tunnu riittävältä. Ehkä tapaamme otuksen elokuvissa Newtin tarinan edetessä, Thunderbird eli ukkoslintuhan tuli jo vastaan. Kuudesta uudesta vain Hodag on kolmen X:n otus, muut ovat neljä tai viisi X:ää (vaarallisuusaste).


Tomislav Tomicin mustavalkopiirrokset ovat viehättäviä ja selkeitä, mikä on hyvä lisä kirjalle. Yhtä aikaa ekirjan ja paperikirjan kanssa julkaistiin myös äänikirjaversio, johon lukijaksi on saatu elokuvien Newt Scamander, Eddie Redmayne. Muun muassa kultasieppi on päässyt ääninäytteeksi, jossa taustalla on myös tehosteääniä. Näytteen voi kuunnella täältä. Itse en ole niinkään kiinnostunut äänikirjasta, mutta odotan kyllä paperiversion tuloa, josko siinä on vielä jäljellä Harryn, Ronin ja Hermionen raapustukset. Ekirjassa niitä ei ole.

Horned Serpent
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Tylypahkan kirjasto saa suomenkielisen päivitysversion ilmeisesti heinäkuussa. On kiinnostavaa nähdä jälleen Jaana Kapari-Jatan käännökset uusista otuksista.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...