Finncon 2019 lyhyesti

Tämän vuoden Finncon tuli kuvioihin hieman suunnittelematta, mutta onnistuihan se niinkin. Kahdeksisen tuntia ajoa ja kymmenen minuuttia myöhässä aloituksesta kuuntelemaan Space opera – a new humanity -paneelia, jossa (kuvassa vas. lähtien) Anders Sandberg, Hannu Rajaniemi ja kunniavieraskirjailija Charles Stross keskustelivat Petri Hiltusen johdolla enemmän ja vähemmän ihmiskunnan kehittymisestä ja tekoälystä science fiction -kirjallisuudessa.

Sen jälkeen vimmainen etsintä Strossin uuden suomennoksen Singulariteettitaivaan löytämiseksi. Kirjan löydyttyä kiikutin sen kirjailijan signeerattavaksi (unohdin ottaa kuvan), minkä jälkeen jälleen kymmenen minuuttia myöhässä kuuntelemaan Kersti Juvan kunniavierashaastattelua. Vaikka en kaikista Juvan kannanotoista ihan samaa mieltä olekaan, niin hänen haastattelunsa oli kiinnostava ja hauska. Ammattilainen on ammattilainen ja ehkä lukija ei aina kaikkea työtä käännöksen takana tajuakaan. Toivottavasti kääntäjä ymmärtää, että lukijan ei aina edes tarvi tajuta.

Tämän jälkeen käytin tauon virkistykseen ja kirjaostoksiin. Ostin sen verran kuin reppu antoi periksi kantamuksille.

Kahden aikaan osutin itseni kuuntelemaan Monenlaisia maailmanloppuja. Toni Saarinen, Anu Holopainen, Maria Laakso ja Aino-Kaisa Koistinen (kuva alla) pohtivat mm. mikä niissä kiehtoo lukijoita/katselijoita/pelaajia. Kuten paneelissa tuotiin esille, monesti kirjat, elokuvat ja tv-sarjat eivät ole maailmanlopun teoksia lainkaan ja vaan post-apokalyptisia selviytymistarinoita. Minusta otsikon olisi pitänyt tarkentaa kyseessä olevan maailman sellaiseksi kuin me sen tunnemme, tai kuten esille tuli – ihmiskunnan loppuna. Holopainen toi esille gaiamaisuuteen taipuvan ajatuksen, että maapallon elämä selviää ihmiselämän jälkeenkin jossain muodossa. Kiinnostava keskustelu, joka saa aivoni aina huutamaan faktojen huomioimista esim. ilmastokriisifiktiossa.

Lauantain ohjelmani päätti Tähtifantasia-palkinnon voittajan julkistus, josta jo uutisoinkin erikseen. Voittaja oli siis Samanta Schweblinin Houreuni. Hieno teos. Harmi, ettei kustantajan edustaja tai suomentaja päässyt paikalle. Suosionosoitukset kuitenkin annettiin. Varjopaneelia ei tänä vuonna ollut, joten tilaisuus oli lyhyt.

Sunnuntaina kävin kuuntelemassa indiekirjailijoiden paneelia, jossa Inna Airola, Raita Jauhiainen ja Janne Kellari (kuvat järjestyksessä alla) keskustelivat indiekirjoittamisen ja -kustantamisen haasteista ja mahdollisuuksista. Keskustelijoista ainoastaan Jauhiaisen tuotanto oli minulle ennestään tuttua ja ehkä siksi halusinkin erityisesti kuulla miten omakustannekirjailijat kokevat markkinoinnin. Paneelissa tuli esille erinomainen idea verkostoitumisesta. Esimerkiksi Finnconissa voisi jatkossa olla indiekirjailijoiden yhteinen myyntipöytä. Tai ehkä ohjelma, jossa indiekirjailijat lukevat näytteen kirjoistaan? Joka tapauksessa ohjelmanumero toi erinomaisesti esille kolme omakustannekirjailijaa positiivisella tavalla.

Minä raahaudun aina paikalle, kun ohjelmassa on Hugo-paneeli. Niin tänäkin vuonna. Kaksi tuntia meni vilauksessa Jukka Halmeen, Tommy Perssonin, Kisu Leikomaan ja Jukka Särkijärven laukoessa mieliteitään Sini Neuvosen vetämässä ehdokkaiden läpikäynnissä. Olin havaitsevinani, että mielipiteet jakautuivat jonkin verran enemmän kuin aiemmin, mutta vihdoinkin sain vahvistusta joillekin omille tuntemuksilleni ehdokasasettelussa ja kategorioissa. Saga on kuitenkin minusta hemmetin hyvä sarjakuva. I love it.

Minä poistuin paluumatkalle tässä vaiheessa, paitsi että taisin ostaa pari kirjaa lisää. Somesta tuli vastaan sitten ensi vuoden Tampereen Finnconin kunniavieraat: Helena Varis, Vesa Sisättö ja Mike Carey. Katsotaan miten käy matkabudjetin, kun Uuden-Seelannin worldcon houkuttelee heti perään.

Finncon 2016 -raportti

2016 Finncon eli tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen painottuva tapahtuma järjestettiin Tampereella viime viikonloppuna 1.-3.7. Ohjelmia tuli käytyä läpi ja tässä lyhyt kooste niistä mihin minä päädyin kuuntelemaan tällä kertaa.

Koskapa useimmiten coneihin osallistumiseni syynä ja houkuttimena ovat nimenomaan kunniavieraat, niin pyrin käymään kuuntelemassa heidän ohjelmiaan, ellen sitten ole nähnyt kyseistä kirjailijaa jo ennestään. Tämän vuoden kirjailijakunniavieraina olivat walesilainen Jasper Fforde, amerikkalainen Catherynne M. Valente ja suomalainen Anne Leinonen. Kaikilta on tullut luettua jotain. On writing -paneelissa kirjailijat kertoivat Saara Henrikssonin vetämänä mm. omista töistään, miksi heistä on tullut kirjailijoita ja mikä inspiroi heitä.

Perjantai oli osaltani lyhyt, sillä On writingin jälkeen kävin katsomassa vain The Shadow Seamstress (2015) -lyhytelokuvan (n. 17 min.), joka oli 30-luvulle sijoittuva fantasiatarina ompelijattaresta, jonka mielipuolinen liikemies vangitsee toteuttamaan pelottavaa suunnitelmaa. Filminpätkän oli ohjannut Nick Gillespie ja vaikka vähän jäykähkösti koko homma oli toteutettu, niin viihdyin vallan mainiosti sen tummissa tuunelmissa. Kauhua mikä kauhua.

Lauantaina missasin avajaiset ja matkalla kuuntelemaan Jasper Fforden The Writer’s Journeyta, huomasin olevani Suomalainen mytologia -paneelissa, jossa fanikunniavieras Eeva-Liisa Tenhunen, Anne Leinonen, Tiina Raevaara ja Juha Jyrkäs jutuskelivat. Kuuntelin hetken ihan kiinnostavaa keskustelua (näitä päällekkäisiä ohjelmia, joista olisi voinut valita, oli monta), ja lähdin kohti Ffordea.

Mitä kyseisen herran puheista jäi eniten mieleen, oli ettei hän niinkään kokenut kirjoittavansa genreä, vaan jotain mikä häntä itseä kiinnosti. Hän ei ollut erityisen kiinnostunut fantasiasta, vaan kirjallisuudesta yleensäkin. Saman asian ilmaisi aikoinaan J.K. Rowling ja sai kohtalaisesti buuauksia genrefandomista. Minusta Fforden (ja Rowlingin) ajatusmaailma on luonnollista, sillä olen itsekin lukenut kirjallisuutta, kunnes vasta 2000-luvun alussa tiedostin lukevani myös genresuuntautuneesti ja suuntautuvani sitä kohti enenevässä määrin. Fforden motto tuntui olevan ”write better books”, joka sopii ohjeeksi ja vastaukseksi moniin kysymyksiin. Nappasin puheen jälkeen signeerauksen omaan The Eyre Affairiini.

Seuraavaksi Johan Anglemark haastatteli Catherynne M. Valentea, jonka klassisen kirjallisuuden opinnot heijastuvat myös hänen kirjallisessa tuotannossaan. Valente saa minulta paljon pisteitä siitä, ettei hän halua alentaa kirjallista tasoa lapsille suunnatuissa teoksissaan, vaan mielummin nostaa vaatimuksia ikäryhmiin nähden ja käyttää monipuolista kieltä. Se on havaittavissa Satumaa-sarjassakin. Tolkienhan tuon upgradaus-ajatuksen esitti jo aiemmin, kauan sitten, ja se on yhä ajankohtainen.

Hugo-paneelin käyn kuuntelemassa aina kun vain se mahtuu matkustusaikatauluun ja nyt mahtui reippaasti. Hugo-kategorioista löytyy tänä vuonna ihan hyviä ehdokkaita ja sitten niitä surullisen rupuja. Jukka Särkijärven johdolla omat kommenttinsa ehdokkaista lausuivat Jukka Halme, Carolina Gómez Lagerlöf ja Tommy Persson. Täytyy nostaa hattua niille panelisteille, jotka olivat lukeneet short story ja novelette -kategoriat, joihin minä en taida koskea. Eikä panelistien mielipiteiden jälkeenkään tuntuisi olevan tarvetta. Best Related work -kategorian arvioita odotin ehkä eniten ja niistä ei panelisteilta löytynyt kehuja. Tommylle ja Carolinalle extrapisteitä Sevenevesin luku-urakastaan. Jälkimmäisen mukaan Anathemiin verrattuna se on tylsä.

Kirjasta näytelmäksi: Teemestarin kirja oli ehdoton ohjelmanumero, sillä kävin viime helmikuussa katsomassa Kulttuuriosuuskunta Kajeen teatterisovituksen kirjasta Tampereella ja halusin kuulla miten kirjailija Emmi Itäranta koki esityksen ja miten käsikirjoittaja/näyttelijä Sanna Majanlahti muokkasi kirjan lavalle. Keskustelu oli molemmin puolin kiinnostava. Kuulen vähemmän teatteripuolen haastatteluja, joten Majanlahden kertomat yksityiskohdat siitä miten kirjan eri kohtauksia lähestyttiin, oli tuoretta. Ehdottomasti yksi tämän vuoden Finnconin minulle osuvimmista ohjelmista.

Lauantai-iltapäivän viimeisenä ohjelmana näin Sadut – portti kauhun maailmaan, jolta myös odotin paljon. Keskustelijoina olivat Artemis Kelosaari, Juha Jyrkäs ja Lucilla Lin. Hieman jäi aihepiirin käsittely kliiniseksi muistelemiseksi, ero satujen ja esim. 1700-1800 –luvun kauhutarinoiden välillä ei tullut käsitellyksi, eikä kahden lajin keskinäisestä suhteesta saatu kunnon otetta (ero on kuin vereen piirretty viiva, kuten Jyrkäs taisi todeta). Ehkä minulla oli väärät odotukset. Valenten yhteydessä oli puhetta lapsille suunnattujen tarinoiden tasosta ja sama tuli esille satujen yhteydessä, jotka ovat oikeasti alunperin pelottavia ja raakoja. Mielestäni ne ovat kuitenkin tärkeitä ihmisen kehitykselle nuoressa vaiheessa ja jäänkin (huumorimielessä) ihmettelemään millainen vaikutus on Puhahilkka-sadulla tuleville sukupolville, jos mummo pistetäänkin vain kaappiin sen sijaan, että susi syö hänet?

Sunnuntaina Kisu Leikomaa haastatteli Jasper Ffordea, joka oli (jälleen) hauskaa kuultavaa. Olen jättänyt ”lehtimieselkeet”, joten en kirjoita kenenkään sanomisia enää sen kummemmin ylös. Minusta Kisu käsitteli hienosti kaikki Fforden sarjat läpi ja toi niistä tärkeimmät pointit esille, mitä kirjailija itse sitten höysti ja laajensi tarinoinnillaan. Erityisesti haluaisin lukea Fforden esiintymisten jälkeen Nursery Crimes -kirjat, ja kas kummaa, ehdin The Big Over Easyn aloittaakin jo ennen Finnconia, joten siitä on hyvä jatkaa.

Hetkeksi pistäydyin kuuntelemassa Petri Hiltusen alati suosittua esiintymistä ja tällä kertaa aiheena oli Flesh for Fantasy. Kyllä lihaa nähtiin. Öljytyssä muodossa lähinnä. Lähdin salista siinä vaiheessa, kun tappajaheinät hyökkäsivät ja siirryin kuuntelemaan Synkeänpimeää, jossa Jukka Halme ja Aleksi Kuutio käsittelivät grimdark-fantasian lähtökohtia ja suosion syitä. Joe Abercrombie, itse Lord Grimdark, oli luonnollisesti hyvin esillä keskustelussa, mutta muitakin kirjailijoita mainittiin, kuten Mark Lawrence (kiinnostaa), K.J. Parker (kiinnostaa) ja Michael R. Fletcher (kiinnostaa). Alkujuuriteoksista otettiin esille Mervyn Peaken Gormenghast (Titus Groan), David Gemmelin Legenda (arvostelu) ja Glen Cookin Musta komppania (joka odottaa lukupinossa edelleen). Suosion syitäkin pohdittiin yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuvaksi, periaatteella synkät ajat, synkät tekstit, mutta enpä tiedä. Ehkä laajassa mittakaavassa. Itselläni on taipumusta pitää enemmän karheista kuin pehmeistä tarinoista riippumatta ollaanko taantumassa vai ei. Jos grimdark onkin painumassa hieman taka-alalle tällä hetkellä, niin huhut kertoo, että cyberpunk olisi nousussa. Ei ihan valoisa subgenre sekään.

Koko Finnconin viimeinen ohjelma minun osalta oli Markku Soikkelin Mitä tieteiselokuvista kannattaa tietää? Esityksen runko myötäili Soikkelin Tieteiselokuvan käsikirjan sisältöä aina mykkäelokuvan ajan lyhytfilmeistä nykypäivän digitekniikkatuotantoihin. Aihe on mielenkiintoinen ja ostin esityksen jälkeen kirjan omaksi, kuten useimmat nykyisin julkaistavat genreen liittyvät kotimaiset tietokirjat. Taiteellisesti merkittävistä scifi-elokuvista Soikkeli mainitsi venäläisen Aelitan (1924) , englantilaisen Tulevia aikoja (1936) ja saksalaisen Metropoliksen (1927). ”Oikeasti unohdettu klassikko” eli The Hellstrom Chronicle (1971) alkoi kiinnostaa ja hieman muistelen, että olisin sen nähnytkin. Youtubesta ainakin tuntuu löytyvän.

Jälleen kerran Finncon oli antoisa tapahtuma, kiitos siitä kaikille järjestäjille ja esiintyjille! 2018 sitten Turkuun, mutta välissä worldcon Helsingissä.

Sergei Lukjanenko Helsingin kirjamessuilla 2015

Pistäydyin Helsingin kirjamessuilla pikaisesti sunnuntaina 25.10., ainoana tarkoituksena käydä kuuntelemassa venäläistä kirjailijaa Sergei Lukjanenkoa, jonka Into Kustannus oli maahan kiikuttanut vierailemaan. Lukjanenko tunnetaan Suomessa Partio-sarjan kirjoistaan eli Yöpartio (arvostelu), Päiväpartio, Hämärän partio ja Viimeinen partio. Sekä vielä ilmestymättömistä Uusi partio ja Kuudes partio. Minä olen lukenut sarjasta vasta ensimmäisen kirjan ja hieman jännitti josko kuulen spoilereita kysymyksissä, mutta sellaista tilannetta ei onneksi vastaan tullut.

Minulla ei ole aavistustakaan kuka tummin aurinkolasein varustautunut jäppinen Sergei Lukjanenkon seurassa oli tulkin lisäksi ensimmäisessä keskustelussa, vaikka tutulta näyttää (kuva yllä – voiko joku valaista asiaa?), eikä hänellä ollut erityistä rooliakaan tilaisuudessa. Esitti vain pari kysymystä, jonka jälkeen siirryttiin yleisökysymyksiin. Lukjanenko puhui pelkästään venäjää ja yleisössä oli joukottain venäjänkielistä porukkaa. Pääsin itse esittämään pari kysymystä (suomeksi), joista ensimmäinen koski kirjailijan koulutustaustaa ja onko hän hyödyntänyt sitä esim. Partio-sarjan hahmojen kohdalla, esim. hyvän ja pahan välisessä suhteessa. Taustana tähän kysymykseen oli mielikuva harmaista hahmoista, mikä syntyi Yöpartiota lukiessa. Tiesin kirjailijan olevan koulutukseltaan (lasten)psykiatri, minkä hän toi myös esille ja sanoi, että tämä ehkä vaikuttaa siihen miten hän maailmaa katsoo, mutta ei varsinaisesti fantasiamaailmaan sijoittuvaan tarinaan. Hänen mielestään jonkin ammatin tai koulutuksen omaavat ihmiset eivät kirjoita työhönsä liittyvistä asioista, vaan jostain ihan muusta. Ehkä ei ihan täysin pidä paikaansa, mutta kirjailijan näin näki.

Toinen kysymykseni koski huumoria, jota vertasin Sapkowskin ja Lemin tyyliin, mikä tuntui miellyttävän kirjailijaa, sillä hän nyökkäili jo kuunnellessaan suomenkielistä kysymystäni. Hän tunnustautuikin molempien kirjailijoiden ihailijaksi. Hän oli aluksi science fiction -kirjailijana kovin vakavanpuoleinen, mutta sitten totesi ystävänsä kehoituksesta lisänneensä huumoria tarinaan. En tiedä menikö jotain hukkaan vastauksista ja kysymyksistä käännösten yhteydessä, välillä kyllä tuntui siltä. Venäjänkielinen henkilö kysyi kirjailijalta myös kuudenteen eli sarjan viimeiseen kirjaan liittyvän kysymyksen spoilaamatta pahemmin. Lukjanenko puhui asiasta, mutta suostuin painamaan mieleen vain seikan, ettei hän vanno, etteikö koskaankirjoittaisi enää Antonin elämään liittyviä tarinoita, mutta hän ei suunnittele sellaista tällä hetkellä. Lukjanenkon kirjoja on käännetty lukuisille kielille ja hän tuntuu olevan erittäin suosittu varsinkin Venäjällä ja Malesiassa. Joku väitti Partion olevan Venäjällä suositumpi kuin Taru sormusten herrasta tai Harry Potter, mutta kirjailija hymähteli väitteeseen ja sanoi, ettei yllä millään Harry Potter -tasolle. Hän totesi tajunneensa yhtäläisyydet Potterversumin ja Partio-maailman välillä luettuaan ensimmäisen Potterin. Yöpartio on julkaistu vuosi Viisasten kiven jälkeen. Lukjanenko on aiemmin julkaissut science fiction tarinoita. Päiväpartio-kirja on kirjoitettu yhteistyössä Vladimir Vasiljevin kanssa, joka on hänen ystävänsä. Kirjailjan mukaan yhteistyökirjoittaminen sujuu vain, jos toinen henkilö on hyvä ystävä, muuten saattaisi mennä käsirysyksi.

Luonnollisestikin pyysin kirjailijalta nimmarin ja sain myös venäjän kielisen tervehdyksen Yöpartiooni.

Toinen haastattelutilaisuus alkoi reilu puolisen tuntia myöhemmin, haastattelijana Partio-kirjojen suomentaja Arto Konttinen (kuva yllä). Varsin asiapitoinen haastattelu sekin, jostain syystä vain pisti välillä hymyilyttämään hienoinen tahaton komiikka kirjailijan ja kääntäjän välillä. Osa kysymyksistä sivusi aiemmin esille tulleita asioita, mutta Lukjanenko puhui myös enemmän kirjoihinsa perustuvista elokuva- ja tv-tuotannoista. Kirjailija taisi mainita, että lähes jokaisen hänen kirjansa filmaamisoikeudet on ostettu, mutta tämä seikka ei kovin paljoa itseäni kiinnostanut. En ole saanut katsottua loppuun edes ensimmäistä Yöpartio-leffaa. Sen sijaan enemmänkin kiinnosti hänen tuleva kirjansa, erilainen zombie-tarina Quasi (eikä sitten ole aavistustakaan miten sana oikeasti kirjoitetaan!). Toivottavasti sekin saadaan joskus suomeksi, kuten puuttuvat Partio-sarjan kirjat. Palaan niiden lukemisen pariin jossain vaiheessa - ekirjoina.

WORLDCON 2017 HELSINKIIN!!!

Vuoden 2017 science fiction ja fantasiakirjallisuuden merkittävimmästä häppeningistä, worldconista on äänestetty, koko päivä siitä on pöhisty ja onnesta hihkuttu, sillä worldcon 2017 eli

WORLDCON 75

järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 9.-13.8.2017!

Onnittelut bidin ahertajille ja lykkyä tykö tulevan conin vastaaville Saija Arolle, Crystal Huffille ja Jukka Halmeelle. Yritämme auttaa kukin kykymme mukaan urakassa, jotta ensimmäisestä suomalaisesta maailmanconista tulee paras mahdollinen kokemus.

Worldcon 75 kotisivu on avattu ja kunniavieraat on julkaistu. Mukana ovat John-Henri Holmberg, Nalo Hopkinson, Johanna Sinisalo, Claire Wending ja Walter Jon Williams. Mutta eihän se tähän tietenkään jää, vaan eiköhän tuolla conissa tulla näkemään melkoinen määrä tämän hetken genren tunnettuja ja tuntemattomiakin tekijöitä ja fandomia. Toiveissa on että pohjoismaiden ohella maailma on todellakin edustettuna monipuolisesti. Ei muuta kuin jäsenyyksiä hankkimaan.

En edes osaa sanoa kuinka iloinen olen tänään. Voin vain kuvitella mitkä tunnelmat ovat olleet bidiläisillä Spokanessa laskennan jälkeen. Helsinki voitti kerralla ykkösäänillä (52%)  ja sai ääniä pyöreästi viitisensataa enemmän kuin voimakkain kilpakumppaninsa Washington. Maailma ilmaisi mielipiteensä selkeästi.

#Sasquan 2017 Site Selection: @helsinkiin2017 1363; @DCin17 878; Montreal 228; @Nippon_in_2017 120; Rest write-ins/oddballs

— Kevin Standlee (@KevinStandlee) August 22, 2015

Paljon onnea Helsinki, Suomi ja me. Nyt työ alkaa.

Archipelacon-raportti 2015

Archipelacon tapahtui 25.-28.6.2015 Maarianhaminassa ja paikalle oli kokoontunut lähemmäs 800 ihmistä. Kirjailijakunniavieraana olivat Karen Tidbeck, Johanna Sinisalo ja George R.R. Martin, fanikunniavieraana Parris McBride ja Akateemisena GoHina Gary K. Wolfe. Saavuin paikalle torstai-iltana, mutta varsinaisia ohjelmia pääsin katsomaan vasta perjantaina. Ensimmäisenä pakollisena oli tsekata mitä arvoisat Hugo-asiantuntijakeskustelijat Tommy Persson, Jukka Särkijärvi, Carolina Gómez Lagerlöf ja Kisu Leikomaa olivat mieltä tämän vuoden ehdokkaista. Koskapa en ole saanut itseäni niskasta kiinni ja lukenut ehdokkaita sen kummemmin, niin varsinkin kiinnosti millaisia tuntemuksia lyhyet tarinat herättivät panelisteissa. Keskustelu oli antoisa ja siitä sai vinkkiä mihin keskittyä nyt kun lukuaikaa on enää kuukausi jäljellä ennen äänestyksen deadlinea. ”No awards” tuli esille useampaan kertaan. Tästä tulee mielenkiintoinen äänestystulos.

Hugo-paneeli

Life in Fandomia kuuntelin vain loppuosan, mutta ihan mukavalta muisteloinnilta keskustelu vaikutti Johan Anglemarkin johdolla Gary K. Wolfen, Parris McBriden ja GRRM:n kesken.

Life in Fandom

Johanna Sinisalon osin jopa tunteikas (juuri saatu viisivuotinen taiteilija-apuraha herkisti) kunniavieraspuhe oli innostava ja on aina myös ilo kuulla kirjailijan lukevan omaa tekstiään, tällä kertaa kyseessä oli pätkä Auringon ytimestä.

Johanna Sinisalo

Translating A Song of Ice and Firessa suomeksi Tulen ja jään laulu -sarjaa kääntävä Satu Hlinovsky ja espanjaksi kääntävä Cristina Macia kertoivat Johanna Vainikaisen vedolla omista kokemuksistaan Martinin tekstien parissa. Macia osoittautui hyvin huumorintajuiseksi henkilöksi ja keskustelua oli pääosin hauska kuunnella. Kääntäjät todellakin tekevät melkoisesti työtä, varsinkin sarjan nimien parissa, mistä tuli mainioita esimerkkejä. Mm. Reek-hahmon käännös on tuottanut molemmille kääntäjille päänvaivaa, eikä lopputulos ole täysin tyydyttävä. Pienenä uutisena voinee sanoa, että The Ice Dragon –nuortenkirja (arvostelu) on seuraava suomennoksena ilmestyvä Martinin teos ja Dunk & Egg -kokoelma ilmestyy vuoden tai parin kuluttua (tai jotain).

Translating A Song of Ice and Fire

Martin jutuskeli jonkin verran omassa Reading-tilaisuudessaan ja vastaili myös kysymyksiin. Enpä tehnyt muistiinpanoja, mutta mielestäni mitään uutta ei tilanteeseen nähden tullut ilmi. Martin luki Barristan-luvun The Winds of Winteristä. Kuulin sen ensimmäistä kertaa, mutta Martin on toki lukenut sen muussa yhteydessä aiemminkin. Olen vain yrittänyt tällä kertaa pysytellä pois lähes kaikista näytekappaleista, jotta kirja on ilmestyttyään tuoreen tuntuinen.

George R. R. Martin

Jatkoin kirjailijoiden lukutilaisuuksien kuuntelua ja seuraavana vuorossa oli Anne Leinonen, jonka Pienen rasian jumala tuli kuultua osittain sekä suomeksi Leinosen itsensä lukemana että englanniksi Juha Tupaselan lukemana. Sen verran keskenjäävän tarinan suunta alkoi kiinnostaa, että menin ja ostin suomenkielisen novellikokoelman, jonka nimikkonovellina tarina on. Pitäähän se loppukin saada tietää.

Anne Leinonen ja Juha Tupasela

Minun ohjelmallisen perjantain päätti Dublinin vuoden 2019 Worldcon bidin esittely, jossa paikalla olivat James Shields, Liz Batty ja Sanna Lehtonen. Kannatan Dublinin bidiä, sillä se on Euroopassa ja haluan jälleen Irlantiin hyvällä tekosyyllä. Worldconin pitopaikka vaikutti hyvältä, joskin kohtalaisen pieneltä, ja sijainti ja kulkuyhteydet tuntuivat toimivilta. Dublinilla ei tällä hetkellä ole kilpailijoita, mutta eiköhän niitä ilmesty. Äänestys käydään vuonna 2017 (joka toivottavasti on Helsingin worldcon-vuosi).

Dublin in 2019

Lauantaina missasin The New Icelandic SFF Scenen, mutta ehdin hyvinkin kuuntelemaan islantilaisen Emil Hjörvar Petersenin lukutilaisuutta. Petersen kertoi pitkältikin fantasiamaailmansa taustoja ja työskentelystään sarjan parissa ja luki englanninkielisen esittelypätkän Saga Eftirlifenda -trilogiastaan, joka on mielenkiintoinen historiallinen mytologia/steampunk/fantasia sekoitelma Ragnarökistä selviytyneistä hahmoista. Voisinpa jopa harkita lukevani, jos joskus saadaan englanninnokset. Kirjailija luki myös näytteen islanniksi, mikä ilahdutti suuresti.

Emil Hjörvar Petersen

The Birth of New Latvian Science Fiction and Fantasy (2010-2015) oli alussa suoraan todellisen elämän dystopiaa, kun kirjailija Ieva Melgalve kertoi Latvian SFF-genren olemassa olosta neuvostovallan aikana. Tai olemassa olemattomuudesta. Genrekirjallisuus ei todellakaan kukoistanut Latviassa, eikä se kukoista oikein vieläkään. Maa on aika sulkeutunut yhä fandomiltaan, ja suurin osa kirjoitetuista teoksista on Melgalven mielestä kohtalaisen huonoa. Käännettyjä teoksia ei juurikaan ole ja maan länsimaissa tunnetuin genrekirjailija taitaa olla Tom Crosshill, joka on Finnconissakin nähty. Melgalven kivikauteen sijoittuva fantasiakirja vaikutti itsessään mielenkiintoiselta, mutta sitäpä ei pääse lukemaan, jos käännöksiä ei ilmaannu. Joka tapauksessa genrekirjallisuus nostaa päätään myös Latviassa, sillä onhan heillä on jo kansantaruista koostettu mytologiakin olemassa, joten lisäkuulumisia odotellessa.

Ieva Melgalve

Latviasta Espanjaan ja espanjalaiseen fandomiin sekä vuoden 2016 Euroconiin. Cristina Macia, joka esiintyi aiemmin mm. kääntäjäpaneelissakin, esitteli Ian Watsonin kera hieman millaista meno on Espanjassa ja toki se on hyvin erilaista kuin Latviassa. Macia/Watsonin sanailu oli hauskaa kuunneltavaa ja erittäin hyvää mainosta Barcelonan Euroconille, jonne aion todennäköisesti itsekin osallistua. Puheista kuitenkin pisti korvaan useampaan kertaan, kuinka vähän Espanjassa osataan englantia, ja kuinka espanjalainen fandom ei ymmärrä conin maksullisuutta, eikä välttämättä halua englanninkielistä ohjelmaa. Minulla on kokemusta euroconeista vain yhden conin verran (Dublin), joten en tiedä miten yleisesti asiaan suhtautua, mutta hieman negatiivinen käsitys jäi Barcelonan conista. Hmmm.

Ian Watson ja Cristina Macia

Helsinki in 2017 Worldcon-bidin kohtalonhetket lähestyvät kovaa vauhtia ja Michael Lee, Crystal Huff ja Eemeli Aro käyttivät tämänkin tilaisuuden vielä esitelläkseen hanketta ja vastasivat useisiin kysymyksiin, mm. liikkumiseen, jäsenmaksuun ja ohjelmiin liittyen. Jos Helsinki saa Worldconin, niin ohjelmaa saattaa olla saunassakin, ainakin epävirallisesti. Helsinkiä voi äänestää 10.8.saakka, joten: http://taikakirjaimet.blogspot.fi/2015/05/nyt-voi-aanestaa-helsinkia-worldcon.html
 

Helsinki in 2017

Naamiaisissa oli erityisesti mukana luonnollisesti Tulen ja jään laulu -hahmot ja niiden suosituimpien lisäksi ilahduttavasti tällä kertaa myös Tarthin Brienne. Alla kuvia porukoista ilman sen kummempia esittelyjä.

Käsittäkseni Loki (kaksoiskuvien toinen oikealta seisovista) voitti , mutta loppukatselmuksessa oli hauskinta katseltavaa mm. Houndin ja Briennen taistelut ja kävipä Brienne hieman pienempienkin kanssa sohimaan (alakuva vasemmalla).

Lauantai-iltana oli Brotherhood without Bannersin allasbileet, jossa mm. Brienne lauloi It’s Raining Dead Menin (kuva alla) ja paikalla olijoita tarkkasivat FBIn erikoisagentit Fox Mulder (jolla on hieman pituusongelmia) sekä Dana Scully. Minulla on yhteiskuva Martinista ja naisista, joilla oli Jon Snow is valonqar -paidat päällään, mutta jääköön se julkaisematta.

Brienne laulaa karaokea

Fox Mulder ja Dana Scully

Sunnuntaini aloitti World of Ice and Fire -keskustelu eli puhuttiin sen nimisestä kirjasta ja sen tekemisestä sekä sisällöstä. Puhujina olivat luonnollisesti George R.R. Martin sekä Westeros-sivuston ja foorumin perustaneet Elio M. García ja Linda Antonsson.

Linda Antonsson, Elio M. García ja GRRM

George R.R. Martin

Sequential Speculation -paneelissa Pete Sutton veti Ninni Aallon, Essi Variksen ja Katja Kontturin keskustelua kuinka sarjakuvat sopivat spekulatiivisen fiktion mediaksi ja millaisia vaikutteita ne ovat saaneet ja antavat muille mediatyypeille. Onko olemassa muutakin kuin supersankareita? Aihe ei sinänsä ole kovinkaan lähellä minun mukavuusaluettani, sillä olen genresarjakuvien maailmassa kovin vihertävä, mutta ihan mielenkiintoisia pointteja tuli esille, joista minäkin jotain ymmärsin.

Sequential Speculation

Petri Hiltusen ohjelma Elokuvien sarjisversiot – turhaa oheisroskaa vai oma taideteoksensa jatkoi aiheesta ja oli hauska. Minulla oli vain harmaa käsitys siitä, että elokuvien pohjalta on tehty sarjiksia, jotka ovat omina tulkintoinaan saattaneet päätyä sittemmin itsekin elokuvien materiaaliksi, joten paljon tuli uutta tietoa. Ymmärsin, että tämä esitys on nähty myös Finnconissa Tampere Kupliissa (ks. kommentit), mutta minulta se on jäänyt aiemmin väliin. Hiltusen omakohtainen historia sarjakuvien parissa on hyvin erilainen kuin omani. Minulla ei ollut saatavilla sarjakuvia (tai kukaan ei johdattanut niiden pariin), mutta elokuviin pääsin kyllä kohtalaisen varhaisessa vaiheessa. Ja ilmeisesti olen saanut katsoa elokuvia ja tv-sarjoja, joita ei ole oikein lapsille edes tarkoitettukaan.

Petri Hiltunen

Revenge of the Daughter of the Bimbo -esityksessä oli hieman teknisiä ongelmia, mutta yleensä ottaen salillinen kuuntelijoita ja katselijoita tuntui viihtyvän Saija Aron esityksen seurassa. Sitä saatiin mitä oli odotettavissakin: outoa, viksahtaneita sekä hauskoja otoksia internetin syövereistä. Nauratti tai ei.

Revenge of the Daughter of the Bimbo

Ja loppu koitti vääjäämättä. Kiitos Archipelaconin järjestäjille hienosta conitapahtumasta. Se oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Edit: Elion ja Lindan raportit Martinin osuuksista Tukholmasta ja Maarianhaminasta löytyy englanninkielisenä Westerosista. Sieltäpä sisältöinfoa Martinin sanomisista.