Finncon 2014 -raportti, osa 2

Raportin ensimmäisessä osassa kävin kevyesti läpi tämän vuoden Finnconin perjantain ja lauantain ohjelmaani. Tässä kakkososassa palaan lauantain naamiaisiin ja sunnuntain ohjelmaan. Kuvista sen verran, että istuin ensimmäisellä rivillä ja olin välillä liian lähellä saadakseni mahdutettua paneeliesiintyjät yhteen kuvaan, joten osa kuvista on yhdistelmiä kahdesta, eikä aina niin kovin onnistuneita. Naamiaisasujen joukossa oli joitain todella vaikuttavia, etenkin voittajan Simo Nousiaisen Geralt Rivialainen Andrzej Sapkowskin Noituri-saagasta. Yksityiskohdissa riitti ihastelemista, silmiä ja kenkiä myöten.

Tässä alla naamiaiskuvakavalkadi ilman sen kummempia esittelyjä. Keppiä heiluttava sisarhentovalkoinen (kuva 12) oli pelottava. Oikeasti, minulle nousi iho kananlihalle kun henkilö lähestyi. Teki mieli siirtyä takavasemmalle turvaan.

 

 

Raadin (Hannu Rajaniemi, Jukka Halme, Tanya Tynjälä ja Jenni Teerikangas) miettiessä palkintoja, Jukka Särkijärvi joutui viihdyttämään yleisöä väliajalla ilmeisesti ihan ex tempore, ja täytyy sanoa, että viihdyttävää oli. Laulu sujui ja tanssikin veti yleisön jopa jaloilleen taputtamaan. Kävi siinä Juha Jyrkäs, pupupojat ja ei-Conchitakin avittamassa ajankuluksi.

Koko porukka:

Pelottava ja ei-niin pelottava (huom! liitutaulu):

Sunnuntaina kävin ensimmäisenä kuuntelemassa Hannu Rajaniemen GoH-puheen. Loistavaa esiintymistä. Ensin faktoihin perustuvaa tarinankerrontaa avaruuspuvusta ja sen historiasta ja sen jälkeen fiktiivinen tarina, jossa keräilijä varastaa tunnetun astronautin avaruuspuvun Smithsonian-istituutin museosta, mutta yllättyykin sen vaikutuksesta ja joutuu turvautumaan puvun ommelleen naisen apuun. Oli todella mielenkiintoista kuulla avaruuspuvun kehityksen tulleen muodin alalta, Playtexiltä, joka valmisti rintaliivejä ja korsetteja, ja kuinka yleensä tummaihoiset naiset ompelivat ensimmäiset puvut pikkutarkasti käsin kerros kerrokselta. Sekä faktat että fiktiot herättivät runsaasti visuaalisia mielikuvia. Tätä puoltakin avaruusmatkailun historiasta voisi esittää elokuvassa. Hannu kertoi työn alla olevan standalone kirjan, jonka työnimi taisi olla The Letters from Summerland (tai jotain vastaavaa).

Fantasy Romancessa puhumassa olivat Merja Polvinen, Scott Lynch (mies), Marianna Leikomaa ja J.S. Meresmaa. En mitenkään erityisesti halua korostaa, että Scott Lynch on mies, mutta hän itse mainitsi tehtäväkseen paneelissa on olla mies. Romantiikka ei ole minun heiniäni kirjallisuudessa, mutta päätin kuunnella, jos aiheesta sanottaisiin jotain kiinnostavaa silti. Kovasti pohdittiin onko tämän päivän fantasiassa sijaa romanttisten toiveiden täyttymiselle ja voitaisiinko esim. yksinhuoltajuutta pitää toiveiden täyttymisenä. Taisi olla Meresmaa, joka sanoi, että luemme hahmoja kuten todellista maailmaa, ja näinhän se on, että tämä maailma muokkaa sitä taustaa minkä pohjalta lukemisemme hahmotamme ja koemme. Silti meillä on mahdollisuudet, kukin rajoitteidensa mukaan, hyväksyä yli ”normirajojen” meneviä tulkintoja. Paneeli ei ihan päässyt fantasiaromantiikan ytimeen, mutta kyllähän sitä kuunteli.

Women in publishingin toi ensimmäistä kertaa eteeni kirjailija Salla Simukan (kuvassa: Elizabeth Bear, Tanya Tynjälä, Cheryl Morgan, Salla Simukka, Johanna Sinisalo), jonka kirjoja en ole vielä lukenut, mutta mielelläni kuuntelin mitä sanottavaa hänellä on aiheesta. Naisten asemaa julkaisumarkkinoilla käsiteltiin niin USA:n, Britannian, Perun kuin Suomenkin näkökulmasta. Ehkä mielenkiintoisinta oli kuulla meillä vähemmän puhutusta Latinalaisen Amerikan tilanteesta Tanya Tynjälän kautta. Siellä naiset itse eivät halua kirjoittaa science fictionia, vaan suuntaavat mielummin valtavirtaan, eivätkä isot kustantamot edes julkaise tieteiskirjallisuutta ja hyvin vähän fantasiaakaan. Maaginen realismi mielletään valtavirtakirjallisuudeksi. Cherylin kautta tuli esille brittiläisten naisten kynnykset saada julkaistuksi ja eritoten mainostetuksi ja arvotelluksi omia teoksiaan. Aiheesta kävivät tiukkaa sanailua parin vuoden takaisessa Sweconissa myös agentti John Berlyne ja kirjailija Jo Walton. Keskustelu sai salivänkärinkin keskittymään aiheeseen niin hyvin, että aikalaput tuli näytettyä vasta kun Cheryl niitä (kelloa seuranneena) huvittuneena tiedusteli. Pienet sattumukset ovat joskus parasta antia.

Jukka Halmeen kunniavierashaastattelu Aleksi Kuution huomassa sujui rennoissa merkeissä, hauskaa oli ja muisteloita kerrottiin. Lopuksi haastateltava ja haastattelija laulaa luikautti, hieroen samalla jostain kumman syystä puhujapönttöä.

Definitiivinen definitiivinen (K-18) oli erään aikakauden loppu viimeisellä ohjelmallaan. Petri Hiltunen, Jukka Halme, Vesa Sisättö ja Veikko Laeslehto muistelivat entisiä definitiivejä ja mitä jäi puuttumaan.

Loppuseremoniassa muisteltiin vuoden aikana joukostamme poistuneita. Syvän hiljaisuuden ja jopa liikutuksen vallitessa vierestäni kuului naps ja yksinäinen salmiakkimerkkari kieri lattialle eturiville. Tilanne ei sallinut purskahtaa nauruun. Kiitos kakkosriville tästä pienestä sattumuksesta (sitä oli Archipelaconin pöydästä haettu niin paljon merkkareita, ettei kaikki mahtuneet pikkukätösiin). Cosplay-asusteita palkittiin ja kuvassa näkyvä pikkupojan supersankari oli todella mainio.

Kiitos 2014 Finnconin järjestäjille ja työvoimalle hienosti onnistuneesta tapahtumasta ja kaikille esiintyjille ja keskustelijoille kiinnostavista ohjelmista ja aiheista. Oli huippua! Ensi vuonna Archipelaconiin.