2015 World Fantasy -palkintoehdokkaat julkaistu, mukana Pasi Ilmari Jääskeläinen

2015 World Fantasy -palkintoehdokkaat on julkaistu ja listassa on pienoisromaanien kategoriassa Pasi Ilmari Jääskeläisen teos Where the Trains Turn eli Missä junat kääntyvät, joka löytyy suomeksi Taivaalta pudonnut eläintarha -kokoelmasta. Olisin tarinaa odottanut jo Hugo-ehdokkaaksi, mutta hugojen suhteen tapahtui omituisia koiranpentujuttuja eli ne menivät miten menivät. Onnittelut Pasille ehdokkuudesta! Hieno saavutus jo sellaisenaan. Mielenkiintoista, että samassa kategoriassa on ehdokkaana myös Mary Rickert, jonka teoksiin vertasin Jääskeläisen novelleja blogiarviossani. En ole lukenut Rickertin tarinaa vielä, mutta aion kyllä. Alla listattuna muidenkin kategorioiden ehdokkaat.

Romaani:

• The Goblin Emperor, Katherine Addison
• City of Stairs, Robert Jackson Bennett
• The Bone Clocks, David Mitchell
• Area X: The Southern Reach Trilogy, Jeff VanderMeer
• My Real Children, Jo Walton (arvostelu)

Pienoisromaani:

• We Are All Completely Fine, Daryl Gregory
• “Where the Trains Turn”, Pasi Ilmari Jääskeläinen (arvostelu)
• “Hollywood North”, Michael Libling
• “The Mothers of Voorhisville”, Mary Rickert
• “Grand Jeté (The Great Leap)”, Rachel Swirsky
• "The Devil in America", Kai Ashante Wilson

Novelli:

• “I Can See Right Through You”, Kelly Link
• Do You Like to Look at Monsters?, Scott Nicolay
• “Death’s Door Café”, Kaaron Warren
• “Jackalope Wives", Ursula Vernon
• “The Fisher Queen”, Alyssa Wong

Antologia:

• Fearful Symmetries, Ellen Datlow, ed.
• Long Hidden: Speculative Fiction from the Margins of History, Rose Fox & Daniel José Older, eds.
• Shadows & Tall Trees 2014, Michael Kelly, ed.
• Monstrous Affections, Kelly Link & Gavin J. Grant, ed.
• Rogues, George R.R. Martin & Gardner Dozois, eds.

Kokoelma:

• Mercy and Other Stories, Rebecca Lloyd
• Gifts for the One Who Comes After, Helen Marshall
• They Do the Same Things Different There, Robert Shearman
• The Bitterwood Bible and Other Recountings, Angela Slatter
• Death at the Blue Elephant, Janeen Webb

Taiteilijat:

• Samuel Araya
• Galen Dara
• Jeffrey Alan Love
• Erik Mohr
• John Picacio

Palkinnot jaetaan marraskuun 5-8. välisenä aikana.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: The Rabbit Back Literature Society

Luin kesällä Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta (arvostelu) -kirjan ja pidin siitä, sen outoudesta, huumorista ja omaperäisyydestä. Kirja ilmestyi juuri myös englanninkielisenä käännöksenä nimellä The Rabbit Back Literature Society, ja koskapa sen sai hankittua Amazon.comista ekirjana varsin edulliseen hintaan, uteliaisuuttani päätin maallikkona katsastaa miltä teksti tuntuu englanniksi.

Ensimmäisenä kiinnitin huomiota joidenkin nimien käännöksiin. Laura Lumikosta on tullut Laura White, Ingrid Kissalasta Ingrid Katz, Martti Talvimaasta Martti Winter ja Valkoinen emo on saanut muodon Mother Snow. Kirjakahvila Emon kympistä on tullut siten Mother Snow's Book Cafe. Myös joitain mainittuja sivuhahmojen nimiä on joko käännetty (esim. Kauno K. Koirakkala = Douglas Dogson), jätetty kääntämättä tai jätetty pois (esim. taiteilija Sopanen). Jääskeläinen kertoo TQR:n haastattelussa kääntäjä Lola Rogersin ratkaisusta Lumikon nimen kohdalla. Suora käännös Laura Weaseliksi ei todellakaan olisi toiminut ja vaikka Whitessa ei ole samanlaista otusmaista viehätystä kuin Lumikossa, niin on se selkeästi parempi ratkaisu. Kissalan muuttamista Katziksi pidän hieman heikompana ratkaisuna, sillä nimeen liittyy useammanlaista painottumista, mutta Rogers on kokenut nimen ilmeisen tyydyttävänä ratkaisuna. Moreeni-sanan käännöksestä päätin nipottaa, sillä se kuuluu ammattisanastooni. Morainen sijasta olisin käyttänyt termiä till. Jälkimmäinen kuvaa nykykielessä yleistä maalajia ja ensimmäinen (geneettistä) muodostumaa. Pikkujuttu. Kirjaa oli miellyttävää ja sujuvaa lukea englanniksikin, joten uskoisin käännöksen olevan varsin hyvä ja näkemäni arvostelut siitä ovat olleet positiivisia.

Teksti tuntuu erilaiselta vieraalla kielellä ja ehkä jopa selittävämpänä sanavalintojen vuoksi. Tai sitten toinen lukukerta yleensäkin avarsi enemmän sisällölle riippumatta kielestä. Joka tapauksessa tajusin tai ainakin kuvittelen tajunneeni uudelleenluvun yhteydessä muutaman asian tavalla, joka kolahti eri lailla kuin aiemmin. Miksi en huomannut ajatella asiaa heti ekalla kerralla?! Lumikko ja yhdeksän muuta/The Rabbit Back Literature Society nousi astetta nerokkaammaksi tekeleeksi ja siksipä otankin esille seuraavan seikan:

The Hugos are World awards. Works are eligible when they are first published. They can be published anywhere in the world (or out of it), and they can be published in any language.

Because the vast majority of Hugo voters currently come from English-speaking countries, works first published in a language other than English are also eligible in their first year of publication in English translation.

Lainaus on Hugo-palkintoehdokkaiden kelpoisuussäännöistä. Vaikka Lumikko ja yhdeksän muuta on julkaistu suomeksi jo vuonna 2006, sen ilmestyminen englanninkielisenä vuonna 2013 tekee siitä Hugo-ehdokaskelpoisen ensi vuoden ehdokasäänestyksessä Best Novel -kategoriassa. En ole varma pystyvätkö amerikkalaiset ostamaan ekirjaa Amazon.comista, mutta ainakin jokainen pystyy hankkimaan sen brittipaperiversiona. Toivoisin, että kirja saa sen verran paljon huomiota osakseen, että se löytää tarpeeksi lukijoita ja niiden lukijoiden joukosta löytyy tarpeeksi monta rohkeaa ja avarakatseista äänestämään käännöskirjaa Hugo-ehdokkaaksi. The Rabbit Back Literature Society ansaitsee sen.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha ja Missä junat kääntyvät -kokoelmien (arvostelut) jälkeen luin kirjailijan teoksen Lumikko ja yhdeksän muuta (2006). Luulin teosta alunperin nimensä vuoksi novellikokoelmaksi, mutta kyseessä on romaani. Ostin teoksen ekirjana, ja kuten edellisessäkin Jääskeläisen ekirjassa, tässäkin oli jokin tavutusongelma, joka häiritsi jonkinverran lukukokemusta. Kirja on muuten parhaillaan paperisena versiona kesäkampanjatuote AdLibriksessa ja sen saa todella edullisesti pokkarina. Lisäys: Ekirjanakin on alennuksessa.

Ella Milana on sijaisopettajana Jäniksenselässä, pienessä kylässä, joka on tunnettu kuuluisasta kirjailijasta Laura Lumikosta. Lumikko on perustanut aikanaan kirjallisuusseuran, johon hän valitsi yhdeksän lupaavaa lasta, joista kaikista on tullut sittemmin tunnettuja kirjailijoita. Kymmenes seuran jäsen, joka kuoli nuorena, onkin sitten salaisuus, josta kukaan ei halua vapaaehtoisesti puhua. Lumikko valitsee Ellan Seuran uudeksi kymmenenneksi jäseneksi, ja samana päivänä kun Ella liittyy virallisesti mukaan, myös kuuluisa kirjailija katoaa selittämättömästi. Ella ryhtyy pelaamaan Seuran sisällä kehitettyä peliä selvittääkseen kuolleen jäsenen ja kadonneen kirjailijan mysteeriä.

Lumikko ja yhdeksän muuta -tarinassa on paljon samanlaista outouden ja omaleimaisuuden tuntua kuin Jääskeläisen novelleissakin. Se on kuitenkin astetta kevyempi kokonaisuus. Vaikka tarina kertookin paljolti kirjoittamisen vaikeudesta ja raakuudestakin, lukukokemuksena se on vaivaton ja sujuva, useiden tyylien sekoituksesta huolimatta. Maaginen realismi tai reaalifantasia, miksi sitä haluaakin kutsua, on tullut hyvinkin tutuksi vuosien varrella ja silti aina yllätyn, kun jokin lajityypin kirja tuo mukanaan uutuuden tunnetta. Lumikossa sitä on, suomalaiseen tyyliin. On aina fantastista lukea kirjaa, joka jättää auki asioita mielikuvituksen varaan. Niinpä en ole lainkaan varma onko puutarhatonttuja olemassa vai ei...

Kirjan hahmot ovat ajoittain karrikoituja, mutta sellaisina kiinnostavia ja hauskoja. Lumikko onkin humoristinen kirja, ironinenkin. Nauroin monta kertaa mielikuville kirjailijoista kiipeilemässä ja väijymässä toisiaan, haastaakseen pelaamaan ja saadakseen ideoita tuleviin teoksiinsa. Haastamisen seuraus oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hauskaa, sillä siinä vuodettiin enemmän tai vähemmän hahmojen syvintä sisintä ulos. Kirjojen ja lehtien sisällön muuttuminen vaikutti minusta metaforalta, sillä joskus tuntuu kuin olisin lukenut eri kirjan kuin joku toinen lukija, vaikka teoksella olisikin sama tekijä ja nimi. Niin monella tapaa eri asioita voi painottaa ja tulkita. Varmasti kirjailijoistakin joskus tuntuu oudolta miten heidän kirjojaan on tulkittu.Lumikossa on monikerroksellisuutta, ja niinpä siitä löytyy myös melankolian sävyjä, surua ja menetystä.

Miksihän kukaan elokuvantekijä ei ole tarttunut tähän kirjaan? Minulle lukijana se oli ainakin hyvinkin visuaalinen kokemus. Näin silmissäni paitsi edellä mainitut kirjailijoiden toistensa vaanimiset, myös esimerkiksi kirjailija Martti Talvimaan puutarhan ympärillä pyörivät koirat. Samoin Laura Lumikon kirjan hahmoista ja Seuran alkuvaiheista saisi oivallisia takaumakohtauksia. Ehkäpä nyt kun kirja ilmestyy myös englanniksi loppuvuodesta nimellä Rabbit Back Literature Society se saa arvoistaan laajempaa huomiota ja vaikkapa Tim Burtonin käsikirjoittaja/ohjaajakseen. Niin Helena Bonham Carterista tulisi ehkä Ingrid Kissalla. 

Lumikko ja yhdeksän muuta on enemmän kuin mitä pystyn ilmaisemaan, joten suosittelen sen lukemista ja kokemista henkilökohtaisesti. Ties vaikka luette ihan erilaisen kirjan.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha ja Missä junat kääntyvät

Ostin Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2008 ilmestyneen Taivaalta pudonnut eläintarha -novellikokoelman ekirjana aikomuksenani vihdoinkin tutustua kirjailijan tuotantoon. Pienenä kynnyksenä matkalla on ollut tuputtava reaalifantastikkouden lanseeraustyyli, aivan kuin lukijan pitäisi ymmärtää nyt tulkita juttuja tietyllä tavalla, ei toisella. Myös kirjan esipuhe, joka sinänsä on yksi omaperäisimmistä lukemistani esipuheista, hieman korostaa genreluokittelua. Ehkä sen on tarkoitus olla hauska, tai siinä on jotain sisäpiirijuttua, jota en vain ymmärrä. Joka tapauksessa, esipuheessa käy ilmi, että osa novelleista on julkaistu ennenkin, mm. Missä junat kääntyvät -kokoelmassa. Novelleja on kuitenkin editoitu ja niinpä minulle iski hillitsemätön halu saada vanhempi kokoelma käsiini. Siihen liittyy oma tarinansa, josta myöhemmin.

Taivaalta pudonnut eläintarha jakautuu kahteen osioon: Morfeus ja Katakombit, jotka sisältävät esipuheen lisäksi yhteensä 12 novellia.

I Morfeus

• Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1
• On Murmaa kaatunut!
• Missä junat kääntyvät
• Morfeuksen kolikot
• Armandin ratsu
• Laurelia etsimässä

II Katakombit

• Katakombeista
• Viimeinen luku
• Alla pinnan Toiseus piilee
• Olisimmepa mekin täällä
• Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa
• Taivaalta pudonnut eläintarha 

Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 on kauhutyyppinen kertomus naapuruston lapsijoukosta ja ajoittain näkyvästä salaperäisestä talosta. Taustajuonen ohella keskitytään lasten keskinäiseen dynamiikkaan ja aikuisten maailman ulkopuolisuuteen. Tarina toi välittömästi mieleen kotikylän kummitustalon, jonka luona kylän tenavien piti osoittaa rohkeutta kiertämällä talo kolme kertaa myötäpäivään ja koputtaa oveen kolme kertaa, jolloin kuollut vanha-Maija avaisi oven. Kukaan kylän lapsista ei tainnut uskaltaa tehdä rohkeuskoetta oikeasti (itse koputin vain kahdesti), päinvastoin kuin Jääskeläisen novellissa, jossa tarina muutenkin kääntyy hieman toisenlaiseksi.

On Murmaa kaatunut! vaikuttaa ensilukemalta fantasiaparodialta, mutta pidemmälle edetessä tarinan psykologinen luonne muuttuu. Tulkitsin tarinan saaneen vaikutteita Taru sormusten herrasta -teoksesta ja ehkä muista luomiskertomusmytologioista. Novellin loppupuoli ei toimi minulle ja muutenkin novelli tuntuu liian pitkältä. Silti pidin monista yksityiskohdista. Missä junat kääntyvät kertoo pojasta, jonka äiti yrittää muuttaa oman mielensä mukaisesti, hyvää tarkoittaen, pois mielikuvitusmaailmoista realismiin. Jälleen tarinan alkupuoli on kiehtova ja selittämättömän hienoa kerrontaa, mutta vaihtoehtohistorialoppu ei toimi. Novelli hyppäsi tosiaan raiteilta, kuten minäkin. Eri aikaan vain. Morfeuksen kolikoissa kerrotaan sisarusten välisistä tuntemuksista unen ja todellisuuden maagisrealistisessa hengessä. Tarina on lyhyt, mutta vielä lyhyempi on Armandin ratsu, jossa myös käsitellään tuntemuksia lapsen näkökulmasta.

Laurelia etsimässä on pitkä tarina, jonka alkulainaus asetti ajatukseni elokuvamaailman polulle, mitä kautta sain visuaalisia mielikuvia novellin hahmoista ja ilmeisestä. Samalla tipuin kristinuskon hallitsemaan maailmaan, jonka ahdistavuus, puhumattomuus, salailu ja epävarmuus tihkui lukukokemukseen. Kahden keskeisen hahmon välinen suhde tuntuu raastavalta ja katkeransuloiseltakin. Vaikka olen jälleen sitä mieltä, että tarina olisi voinut olla lyhyempikin, se kuitenkin puhutti tunnelmallaan.

Katakombeista meni idealtaan minulta ohi, voin vain aavistella mitä kirjoitus tarkoittaa ja loikata täysin pieleen ajatuksineni. Viimeinen luku kertoo kirjailijavanhuksesta, jolle kirjoittaminen on menneisyyttä ja maailmassa on tapahtunut galaktista luokkaa oleva muutos. Mutta muutama omaelämäkerrallinen sana on silti vielä sanottavana.

Tajusin heti, etteivät ohjelmat olleet ihmisten tekemiä. Kaikki oli totaalisen käsittämätöntä, lumoavaa ja lamauttavaa.
Tuona historiallisena syysaamuna katsoin uusia kanavia pisamanenäisen naisen seurassa. On mahdotonta kuvailla sanoin mitä näin. Välillä kuvittelin melkein ymmärtäväni jotain. Katsoin televisiota puoli tuntia. Sitten purskahdin itkuun ja oksensin rakastajattareni syliin.
Hän ei pahastunut, silitti vain päätäni ja jatkoi ohjelman katsomista.
Erosimme iltapäivällä mitään sanomatta. Emme nähneet pariin päivään. Kun yritin soittaa hänelle, kuulin hänen hypänneen sillalta Thamesiin.

Alla pinnan Toiseus piilee -tarinassa Montgomery Laurentius saa kenttätehtävän ja joutuu lähtemään Toiseuteen, Ihmisyyden rajan toiselle puolelle, pois synteettisestä yleviä humanistisia periaatteita ja päämääriä ilmentävästä kaupungista. Tehtävänä on oikaista mytologiaa oikeille raiteille. Laurentius kohtaa mytologian Erasmuksen ja kuulee tämän tarinan. Alla pinnan Toiseus piilee on kokoelman paras tarina, jonka dystopinen maailma on täynnä mieltäkutkuttavia yksityiskohtia, kuten erityyppiset leonardot ja luonnon kokemisen kauheus, mikä myös lopulta selittyy. Tarinassa on huumoria ja traagisuutta ja se toimii alusta loppuun saakka tyylillisesti.

Olisimmepa mekin täällä tuo eteen maailman, jossa on mahdollista irtaantua lihallisesta ruumiistaan ja jatkaa elämäänsä sähköisenä entiteettinä. Tarinassa vaimo haluaa siirtyä virtuaalielämään, kun taas psykologipuoliso ei. Kun vaimo tekee ratkaisunsa, seuratan mitä tapahtuu kahdessa eri rinnakkaismaailmassa. Tarina keskittyy voimakkaasti ihmisten kokemuksiin ja tuntemuksiin tilanteissa enemmänkin kuin juonikaareen.

Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on kunnianhimoinen ja monitahoinen sekä hauska tarina Oswaldista, joka kohtaa elämänsä rakkauden ja selvittelee tämän kanssa aikaan liittyviä fysiikan lakejakin rikkovia ominaisuuksia. Jälleen yksityiskohdat aikavirtoineen, akankoskineen ja kirjailijakomppuineen innostavat.

Kirjailijakomput olivat kalliita, mutta periaatteessa kuka tahansa saattoi ostaa Dostojevskin, Vonnegutin, Waltarin, Irvingin ja Tolkienin kompuversion ja panna sen tuottamaan tekstiä annettujen parametrien mukaisesti. Tosin kun työtoverini yritti saada Tolkien-kompun kirjoittamaan pornoversiota Sormusten herrasta, järjestelmä kaatui kerta toisensa jälkeen. Tolkien-kompussa ei ollut lainkaan erotiikkapiiriä.

Maailmanluonti nousee minulle henkilöhahmoja tärkeämmäksi tekijäksi, vaikka Jääskeläinen on vahvasti ihmisten ja heidän välisten vuorovaikutusten kuvaaja. Psyyke ja sen kuvaaminen epätavanomaisessa tilanteessa ovat avainsanoja. Taivaalta pudonnut eläintarha päättää kokoelman ja tekee sen loistavasti. Tarina on syvän symbolinen kertomus perheen isän menneisyydestä, josta hän ei ole kyennyt puhumaan, mutta päätyy lopulta purkamaan tarinan pojalleen lapselle sopivalla tavalla.

Monissa novelleissa kiehtoo etenkin lapsen näkökulma ja kyky erilaisiin tulkintoihin. Mieleen tulevat reilu pari vuotta sitten lukemani M. Rickertin novellit Holiday-kokoelmassa (arvostelu), tosin osa näistä on huomattavasti raaempia ja synkempiä mitä Jääskeläisen. Lasten kautta kerrotut tarinat voivat olla onnistuessaan usein moninkertaisesti vaikuttavampia kuin aikuisten kautta kerrotut.

Maakuntakirjastoon tehdyn haun perusteella koko Lapissa ei löytynyt kirjastosta Missä junat kääntyvät -teosta (2000). Koska Frank-monihaku kertoi kuitenkin, että kirjaa saa muualta, tein kaukolainapyynnön. Oli sunnuntai. Maanantai-aamuna sain ilmoituksen, että kirja oli noudettavissa. Siitä ei peritty varausmaksua. Ihmettelin ja tarkistin, että kirjaa ei todellakaan ole tietokannassa ja yllättäen se oli, mutta sijaintipaikka jäi kummittelemaan.

Ilmestyykö kauan sitten loppuunmyyty Missä junat kääntyvät meidän maailmassamme kirjastooni silloin kun sen joku haluaa, ja katoaa sitten taas kun se palautetaan. Missä kirja on silloin kun se ei ole kirjastossa tai lainassa?

• Esipuhe – Liisa Rantalaiho
• Missä junat kääntyvät
• Pinnan alla Toiseus piilee
• Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1
• Laurelia etsimässä
• On Murmaa kaatunut!
• Olisimmepa mekin täällä
• Taivaalta pudonnut eläintarha
• Perheterapiaa
• Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa

Missä junat kääntyvät sisältää ainoastaan yhden novellin, joka ei ole myös Taivaalta pudonneessa eläintarhassa. Perheterapiaa kertoo teinipojasta, joka aiheuttaa käytöksellään harmia perheelleen ja paikalle kutsutaan terapeutti korjaamaan tilanne. Novelli on pikkunäppärä ja toimii ihan hyvin, vaikka ei olekaan kaikkein omaperäisin tarina. Kuten jo alussa ilmeni, niin varhaisemman kokoelman novelleja on muokattu myöhempään kokoelmaan ja viilaukset olivatkin selvästi havaittavissa ja vaikutus on pääsääntöisesti positiivinen. Tarinojen varsinainen sisältö ei ole muuttunut. Yhden novellin otsikon sanajärjestys näyttää muuttuneen ja olen tyytväinen, että muun muassa Laurelia etsimässä -novellin loppulainaus on muutettu Taivaalta pudonnut eläintarha -kokoelmassa alkuun. Sillä on yllättävän paljon vaikutusta.

Jääskeläisen novellit pärjäävät fantastisesti maailmanluokan vertailussa. Lukukokemus oli sen verran mainio, että aloittelin jo Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjaa. Taivaalta pudonneen eläintarhan e-kirjaversiosta on pakko mainita sen verran, että se sisältää tolkuttoman paljon tavutusvirheitä, riippumatta millä sovelluksella sen luki. En ole huomannut samanlaista ongelmaa muiden suomenkielisten ekirjojen kohdalla. Seikka jäi häiritsemään melkoisesti. Kirjan saa myös paperiversiona.