Kovakantinen Kuninkaiden koitos

Kirjava julkisti vihdoin George R.R. Martinin Kuninkaiden koitoksen kovakantisen laitoksen kansikuvan ja se on hieno.

Petri Hiltusen alkuperäinenkin kuva on upea ja nyt sinisellä pohjalla se miellyttää silmääni erityisesti. Kansitaiteen idea lisätä väri kerrallaan kuhunkin osaan on ovela ja näyttää säilyneen myös näissä kovakantisissakin. Kuninkaiden koitoksen pehmeäkantinen on ollut jo jonkin aikaa loppuunmyyty, mutta onneksi uusi painos on piakkoin tulossa myyntiin. Pakkohankintahan tämä tietty on, sillä se sisältää Hiltusen taidetta sisäsivuillakin ja saattaapa jokunen kappale ilmestyä fanisivuston arvontaankin. Tulen ja jään laulu -sarjan kakkososalle (ja muillekin osille) on varmasti kysyntää lähivuosina, sillä Game of Thrones tv-sarjan kakkoskausi on tulossa ensi vuonna ja kirjojenkin suosio mitä todennäköisemmin kasvaa entisestään. Ainakin toivon niin.

Pehmeäkantisessa Kuninkaiden koitoksessa on sivuja 778 (+liitteet), kovakantiseen on tullut 6 sivua lisää. Hiltunen ilmoitti aiemmin tehneensä 17 piirrosta kirjaan, joten toivottavasti ne kaikki ovat mahtuneet mukaan. Olen iloinen, että Kirjava päätti lähteä Tulen ja jään laulu -sarjan kansitaiteessa omaperäiselle linjalle. Tusinafantsukansia on maailma ihan liian täynnä.

Ja muuten: 40 päivää A Dance with Dragonsiin!

Tulen ja jään laulu kansitaidetta

Tulen ja jään laulu -sarjan ranskalainen kustantaja J'ai Lu julkaisee uusintapainokset sarjan neljästä ensimmäisestä kirjasta. Painoksia varten digitaalitaiteilija Marc Simonetti on tehnyt uudet kansikuvat.

Ranskalaisen Valtaistuinpelin kannessa on kuva Muurista: 

Kuninkaiden koitoksen kannessa nähdään Tyrion Kuninkaansatamassa:

Miekkamyrskyn metsäinen kansikuva:

Korppien kestien kansikuva sijoittuu Greyjoyn Piikille:

Suuremmat ja tarkemmat versiot löytyvät taiteilijan kotisivujen galleriasta.

Kansikuvat eivät ole erityisen omaperäisiä, mutta tunnelmaltaan juuri sellaisia, joista minä pidän. Erityisesti Kuninkaiden koitoksen Kuninkaansatamassa on jotain todella kiehtovaa, vaikkakin muistuttaa hieman Lynchin The Lies of Locke Lamoran pariakin kansiversiota. Greyjoyn Piikki ei ihan vastaa kirjan antamaa kuvausta paikasta ja ehkäpä mielummin näkisin kuvan muutenkin sini-vihertävässä sävyssä meriaiheen vuoksi. Miekkamyrskyn kansikuvan metsässä olen oikeasti tainnut olla kävelemässä itsekin, niin aidon oloinen se on. Tosin, onko se kaikkein soveltuvin aihe kolmannen kirjan kanneksi, on eri asia.

Jos ranskankieli sujuu, ja juuri nämä versiot kiinnostavat, niin ensimmäinen ja toinen kirja ilmestyvät tammikuussa, kolmas kesäkuussa ja neljäs syyskuussa 2010.

Mitä tulee suomenkielisen Kuninkaiden koitoksen kovakantiseen painokseen, niin se on kustantajan mukaan harkinnassa, mutta aikataulusta ei ole tarkempaa arviota viimeisimmän tiedon mukaan. Kuninkaiden koitoksesta on viime vuonna otettu kolmas painos, joten ehkä kun se on lopuillaan, tulee markkinoille kovakantinen, kuvitettu laitos? Miekkamyrskyn 2 osasta otettiin tänä vuonna uusintapainos, joten kovakantista versiota ei taida kolmannen kirjan kummastakaan osasta olla kuvioissa vähään aikaan.

Kansitaidetta 2

Okei, ja minä kun luulin, että edellisessä Kansitaidetta -kirjoituksessani oli mainittu todella epäonnistuneita kansikuvia. Gollancz linkitti tänään Twitterissä sivustolle, josta löytyy voittajia...

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Good Show Sir - Only the worst Sci-fi / Fantasy Book covers.

Kansitaidetta

Maailmantuskan soturia lukiessani, jäin taas kerran pohtimaan miten... hmmm.... vähemmän erinomaista "kansitaidetta" kirjoissa voikaan olla. Kaikki kunnia kansien tekijöille, tarkoitukseni ei ole loukata ketään, ilmaisen vain mielipiteeni. Makuja on monenlaisia, eri mieltä saa olla. Eri aikakausilla on erilaisia trendejä kansikuvituksissa, mutta näyttää siltä, että kauniit naiset, muskelimiehet, ritarit ja miekat ovat pysyviä. En oikeastaan löydä Maailmantuskan soturin kannesta (alla)mitään mikä miellyttäisi minun silmää.

 

Samoja teemoja toistuu mm. seuraavissa kansissa, mutta otamme mukaan nyt myös lohikäärmeen. Dragon Bonesissa on jälleen omituisen lihaksikas heppu (yllä). Kirjan nimi pomppii välillä isoista kirjaimista pieniin ja kokonaisuus tuntuu epätasapainoiselta. Masquesin kannessa olevalla naisella on toppi. Totta kai naiset - riippumatta siitä mistä aikakaudesta on kyse - ovat käyttäneet toppeja. Blood Knightin kansi perinteisyydestään huolimatta ei muuten ole huono, mutta mieleen tulee kuitenkin sekatavarakauppa. Kansi on jollain tavoin ahdas. Samoin kuin Baker's Boyn, joka on kaiken lisäksi mielenkiintoisen kliseinen.

Yllä olevista kansista kaksi ensimmäistä on Patricia Briggsin kirjoja. Jostain syystä hänen kirjoihinsa kustantaja on päättänyt melkeinpä kaikkiin valita genren mauttomimmat kannet. Kuten myös seuraava kansi:

Paljastavassa asussa oleva, joko herkän tai koviksen näköinen naishenkilö. Tatuoinnit ovat kiva lisä. *huoh* Varmasti jotkut tykkää, mutta minuun ei oikein tehoa. Aivan kuin ei olisi haluttukaan panostaa siihen mitä kansi kertoo sisällöstä. Täytyy kyllä myöntää, että en ole Mercedes Thompson -kirjoja lukenut, joten ehkäpä kansi sittenkin kertoo sisällön laadusta...
Hyvin usein kansissa näkyy myös puolikkaita naisen päitä. Muutama esimerkki:
[valitettavasti kuvat ovat kadonneet]

Pidän enemmän maalatuista tai piirretyistä kansista kuin valokuvakansista, vaikka joitain todella hienoja valokuvakansiakin on vastaan tullut. Nämä kaksi yllä eivät kuulu siihen joukkoon. Jälleen kerran tulee mieleen, että on menty siitä missä aita on matalin, eikä yritettykään ilmentää kirjan sisältöä. Vähän aikaa sitten tähän puolikas-pää -kategoriaan liittyi myös rodullinen skandaali. Bloomsbury yritti julkaista Justine Larbalestierin Liar-kirjan kannella, jossa oli vaaleaihoinen tyttö. Ei mitenkään sinänsä erikoista, sillä fantasiakirjojenkaan kansissa ei juurikaan näe tummaihoisia hahmoja. Mutta kun Liarin päähenkilö _on_ tummaihoinen. Kiivaan keskustelun jälkeen, tai itse asiassa aika pian, Bloomsbury vaihtoi kanteen tummaihoisen tytön kuvan. Edelleen jäätiin puolikas-pää -teemaan kuitenkin:

Kun Joe Abercrombien Best Served Coldin amerikkalaiskansi ilmestyi, niin olin pettynyt ensinnäkin kuinka sekavaksi se oli tehty ja toisaalta, kuin modernin näköinen kirjan päähenkilö, Monza, siinä kuvassa oli. Kun sitten The Blade Itselfin pokkariversion uusi kansi tuli näytille, kannessa oli Logen Ninefingers, ja se ei ollutkaan pettymys. Ehkäpä se johtui siitä, että vaikka Logen onkin hieman modernimman näköinen kuin oletin, se vastasi täysin omaa mielikuvaani hänestä. Niin subjektiivista tämä kansien katsominen voi olla. Ensimmäiset kommentit, jotka ulkolaisilta foorumeilta luin Logen kannesta olivat tyrmääviä. Kukaan ei tuntunut pitävän siitä. Olen siis eri mieltä.

 Joitain suomennoksienkin kansia on vaikea katsoa. Ajan pyörä -sarjassa löytyy rimanalituksia:

Cro magnon-Rand ei yksinkertaisesti iske! Ja miten ihmeessä Rand kävelee noilla Keulakuvan jaloillaan? Valitettavasti Thomas Riiminiekan pelkistetty kansitaidekaan ei ole minun makuuni, vaikka jotkut ovat pitäneet siitä kovastikin, mm. itse kirjailija.

 
Mistä minä sitten pidän? Nyt on aika laittaa makuni todella arvioitavaksi :) Meri-teemat ovat kiehtovia. Rakastan venäläisen Ivan Aivazovskyn meriaiheisia maalauksia, joten siinä hengessä Kage Bakerin Or Else My Lady Keeps the Keyn kantta katsoisin vaikka kuinka kauan. 

Scott Lynchin The Lies of Locke Lamora on saanut osakseen muutamia kiehtovia kansikuvia, vaikkakin nimen tekstityyppi hieman arvelluttaa:

Ja ehkäpä viehättävin kansi, jonka tiedän on:

Olen nähnyt joidenkin kirjailijoiden sanovan, että heillä on vähän, jos ollenkaan valtaa siihen millaisia kansia heidän kirjoihinsa tulee. Joskus se on varmasti hyvä asia, mutta joiden mauttomien kansien kohdalla soisi kirjailijalle veto-oikeuden. Heidän kirjojensa imagostahan on kyse. Mutta moninaiset ovat markkinoiden tutkimattomat tiet. Kustantajat väittävät tietävänsä millaiset kannet käy kaupaksi, mikäpä minä olen siihen vastaan sanomaan. En edes valitse lukemiani kirjoja kansien perusteella, vaan aihe ja sisältö ratkaisee.