lauantai 11. elokuuta 2018

J. Pekka Mäkelä: 391

Ostin J. Pekka Mäkelän 391-kirjan Finnconista vuonna 2013. Sain siihen nimmarin kirjailijalta samaisessa tilaisuudessa. Luin kirjan viimeisimmän lukumaratonin yhteydessä 2018. Vaikka lukutahtini on ihan kohtuullinen, niin minulla on kuitenkin niin paljon vanhempia kirjoja sekä vuosittain ilmestyviä uusia lukulistallani, että saattaa mennä hyvinkin 5-10 vuotta siitä kun kirjan hankin, ennen kuin se päätyy luettavaksi. 391 on julkaistu kuitenkin vuonna 2004, joten jo ostohetkellä se oli ns. vanhempaa tuotantoa.

Sairaskodin työntekijä tunnistaa työtoverinsa toisen maailman sodan aikaisesta kuvasta ja niinpä työtoveri ryhtyy yövuoron aikana kertomaan erikoista tarinaa ajassa matkustamisesta. Kanadansuomalainen sotavalokuvaajana toiminut henkilö tulee temmatuksi mukaan tulevaisuuden ihmisten aiheuttamassa aikapyörteessä Rooman valtakunnan hajoamisen ajankohtaan. Tulevaisuuden henkilöt ovat matkanneet sinne ottaakseen talteen Aleksandrian kirjaston harvinaisuuksia tuhoamisen alta. Useat vasten tahtoaan aikapyörteeseen joutuneet henkilöt etsivät itselleen oudossa ympäristössä paluuta takaisin kotiin tietämättä tulevatko koskaan onnistumaan.

Luin kirjan heti Roger Zelaznyn Kujanjuoksun jälkeen, jossa oltiin tulevaisuuden dystooppisessa maisemissa Amerikan mantereella. 391 oli hyppäys pehmeämpään, ihmisläheisempään kuvaukseen Välimeren rannalle Egyptiin. Lukutoukalle ajatus Aleksandrian kirjastosta tarinan kohteena on kihelmöivä, mutta vaikka kirjastoa kuvataankin yhden luvun verran, ei se nouse mitenkään erityisesti pinnalle tai eläväksi. Tarina tasapainottelee ihmissuhteissa ja arjen kuvauksessa, miten selviytyä vieraassa paikassa, outojen ihmisten kanssa. Ihmisiä, heidän luonnettaan ja tapojaan kuvataan elävästi. Kukaan ei kuitenkaan nouse ylitse muiden.

Siinä missä Kujanjuoksussa päähenkilö on yksinäinen susi, 391:ssä päähenkilö hakeutuu lähelle ihmisiä. Hänellä on tarve kertoa tarinansa, lähestyä henkilöä jolle sen kertoo. Tätä läheisyyttä hän tarvii myös aikamatkansa alkuetapissa vieraassa ja vaarallisessa ympäristössä. Normaaleissa olosuhteissa, jos olisin lukenut Kujanjuoksun ja 391:n eri aikoihin, en todennäköisesti olisi millään lailla vertaillut niitä keskenään. En nytkään varsinaisesti tarinan sisällön puolesta, mutta tunnelman, tapahtumaympäristön ja hahmojen erilaisuutta ei voinut olla maratonissa huomaamatta. Kujanjuoksussa maailma oli ydinkatastrofin jälkeen vihamielinen, mutta niin myös 391:ssä, jossa todellisen historian tapahtumat kulminoituvat kohti hävitystä ja sotataisteluja. Tavallaan on merkittävää ja käytöstä selittävää, että 391:n päähenkilö joutuu keskeltä sotaa toiseen väkivaltaiseen muutoksen hetkeen.

Menneisyyden tapahtumat limittyvät vanhusten hoidon arkeen. Kuvaukset laitosapulaisen työstä ovat realistisia ja vaikka ympäristö on erilainen, turvallisempi, päähenkilö hakee kuitenkin edelleen läheisyyttä. Hän on yhä irrallaan omasta ajastaan, vaikkakin sopeutunut. Lopussa tarinassa on onnistunut kiemura, joka ehkä ei aivan yllätyksenä tule, mutta on silti tarinallisesti hyvä ratkaisu. Ongelmani kirjan suhteen on, että se ei varsinaisesti saanut tuntemuksia aikaan. Siitä ikään kuin puuttui ilma siipien alta.

Koska en ollut aiemmin lukenut Mäkelän teoksia, en osannut odottaa kirjalta mitään erityistä. Nyt minulle jäi kuitenkin positiivinen vaikutelma kirjallisesta tyylistä ja otteesta, jonka perusteella olen kiinnostunut lukemaan lisääkin.

torstai 9. elokuuta 2018

Roger Zelazny: Kujanjuoksu

Roger Zelaznyn Kujanjuoksu (Damnation Alley, 1969, suom. 1990) on ollut pitkään lukulistallani ja sen myötä vihdoin sain myös pitkään roikkuneen aakkoshaasteen päätökseen. Kirjain Z on täytetty. Olen lukenut Zelaznylta kahdeksan kirjaa viime vuosikymmenellä, mutta blogistani löytyy ennestään vain Eye of the Cat -teoksen arvio vuodelta 2011.

Amerikan manner on ydinsodan jäljiltä saastunut ja vain erittäin harvat pystyvät kulkemaan sen halki ja pysymään elossa. Hell Tanner on viimeisin Helvetin Enkeleistä ja pääsee sovittamaan rikoksiaan kuuden hengen retkueeseen, jonka tulee viedä lääketarvikkeita Kaliforniasta ruton riivaamaan Bostoniin. Matkan varrella riehuu niin ydinkatastrofin jälkeiset luonnonilmiöt kuin järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuoliset ihmisetkin. Perille pääsy ei ole kiveen hakattu.

Kujanjuoksu kuvaa yksinkertaisimmillaan matkantekoa dystooppisessa Amerikassa ja kohtaamisia olosuhteissa, joissa kukanenkin yrittää selvitä parhaansa mukaan. Kirjan takakansitekstissä kuvataan Hell Tanneria kyyniseksi yksinäiseksi sankariksi. Minä jätän pois sanan "sankari". Tanner on rikollinen, enemmänkin antisankari, ja vaikka Zelazny on pyrkinyt pinnan alle kirjoittamaan hahmolle arvostamiseen kelpaavia piirteitä, hahmo ei silti ole miellyttävä. Pidän rosoisista piirteistä, mutta raiskaustuomio ei tällä kertaa vedä puoleensa.

Kujanjuoksussa on selkeää 60-luvun road-henkisyyttä, paketoituna science fiction -kääreeseen. Se kuvaa poikkeuksellisen yksilön suhdetta yhteiskuntaan ja hänen kapinallista asennettaan tavanomaisuutta kohtaan. Tannerin yksinäisen suden persoona tulee hyvin esille tarinassa, joka vastaavanlaisena heijastuu myöhemmin esimerkiksi Mad Maxin tyyppisissä elokuvissa. Itse asiassa kirjan pohjalta on tehty suoraankin elokuva, mutta sen käsikirjoitus poikkesi kirjasta sen verran paljon, ettei Zelazny hyväksynyt ratkaisuja ja pyysi nimensä poistettavaksi elokuvan yhteydestä.

Amerikan jäljellä olevat osavaltiot ovat kirjassa selkeästi erillisiä alueita, joista osalla menee paremmin, osalla, kuten Bostonilla, taas heikommin. Näiden ihmisasutusten välissä on aika huvittavasti mutatoituneita jättihämähäkkejä ja skorpioneja sekä superhurrikaaneja. Vaikka nämä ovat tarinallisesti kiinnostavia vastuksia matkan varrella, ne ovat myös epäuskottavia ylilyöntejä, kun vastapainona haetaan varsin realistisesti psykologista yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Sinänsä säteilyn aiheuttamat kauhuskenaariot eivät poikkea tässä siitä miten usein 50-60 -lukujen fiktiossa asiaa käsitellään. Kirjan naishahmo on sitten enimmäkseen "tyttö", vaikka hänellä on nimikin. Tämäkin aika tyyppilinen ilmiö ajankohdan genrekirjallisuudessa.

Kansikuva on ok kokonaisuudessaan, mutta ihmettelen, että kun kirjassa kuvataan ajoneuvo melkoisen tarkkaan, esimerkisi renkaiden lukumäärä, niin miksi kannen tekijä on päättänyt kuvittaa oman mielensä mukaan. Häiritsee. Kujanjuoksu on kiinnostava teos jopa ristiriitaisuudessaan. Loppu on hersyvän humoristinen, mistä tulee lisäpisteitä. Kirja ei varsinaisesti kolahtanut, mutta kuuluu jälleen kerran siihen joukkoon, joka on hyvä lukea genretuntemuksen vuoksi.

perjantai 3. elokuuta 2018

Blogistanian elokuun lukumaraton 2018 - päivittyvä

Elokuinen lukumaraton on jälleen täällä. Vetovastuu on Yöpöydän kirjat -blogilla ja säännöt kuten ennenkin. Varsinainen lukumaraton-päivä on 4.8., mutta aloittaa tai lopettaa voi siten, että osa ajasta osuu lauantaille. Minä aloitan nyt perjantaina klo 17.

Pengoin kirjapinoja, joita (yhä) kesken olevan uudelleenaakkostamisen seurauksena on kertynyt. Pinoista löytyi kolme kirjaa, jotka otin ehdolle maratoniin. Jos ei näillä suju, niin lisää ehdokkaita löytyy. Toivottavasti nyt keskittymisrauha on parempi kuin heinäkuussa.

Aloitan Roger Zelaznyn Kujanjuoksulla. Päivitän lukufiiliksiä alle sitä mukaan kun maraton etenee.

Klo 17:00 Kujanjuoksu alkaa.

Klo 19:00 Pari tuntia takana ja 43 sivua luettuna. Hieman erilainen teos mitä odotin, mutta en nykyään yleensä luekaan kovin tarkasti, jos ollenkaan, takakansitekstejä.

Klo 22:13 110 sivua luettuna. Olen kirjan jälkimmäisellä puoliskolla. Luen pätkittäin, mutta tarina kyllä pitää otteensa silloin kun siihen palaan.

Klo 23:11 Kujanjuoksu loppui ja siitä myöhemmin oma blogikirjoitus.
Siirryn seuraavaan kirjaan eli J. Pekka Mäkelän 391:een.

Heti aloituksessa pieni yllätys, kun huomasin kirjailijan signeerauksen nimiölehdellä. Olin pyytänyt sitä Finnconissa 2013. Hmm. Hieman kestänyt tämän kirjan aloitus (eikä ole ainoa tapaus, valitettavasti).

Klo 1:40 391:n alku tiputti täysin eri tunnelmiin kuin Kujanjuoksu. Pidän muutoksesta. Nyt on kuitenkin aika pitää unitauko. Lukeminen jatkuu aamulla.

Pitkät yöunet.
Klo 10:52 Lukeminen jatkuu.

Klo 11:45 391 on edennyt sivulle 77. Yhteensä luettu siis 249 sivua.

Klo 15:30 Mäkelän 391 luettu. Sivuja kertynyt 379. Kolmas kirjani on Frederik Pohlin Avaruuden portti, johon pääsen ruokailun jälkeen. Maratonia on jäljellä noin  1 tunti ja 30 minuuttia.

Klo 17:00 Lukumaraton päättyy. Luin Avaruuden porttia 51 sivua ja kokonaismääräksi tuli 430.

Roger Zelazny: Kujanjuoksu 172 s.
J. Pekka Mäkelä: 391 207 s.
Frederik Pohl: Avaruuden portti 51 s.

Kaikki kirjat osoittautuivat erinomaisiksi maratonkirjoiksi ja vaikka viimeisin on kesken, luen sen loppuun. Pääsin siinäkin hyvään alkuun. Kolme erilaista spefin miesääntä tiiviissä paketissa. Jotenkin outo fiilis siitä, miten nämä niputtautuivat kokonaisuudeksi vuorokaudessa. Lukuolosuhteilla on jonkin verran selvästi merkitystä luettavan kirjan kokemisessa.

torstai 2. elokuuta 2018

J.K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix

J.K. Rowlingin Harry Potter and the Order of the Phoenix (2003) on ensimmäinen kirja sarjasta, jonka luin ensin englanninkielisenä. Olin heti ilmestymisen jälkeen lomailemassa Irlannissa ja ostin kirjan Dublinin lentokentältä kotiinpaluumatkalla. Kirja oli kovakantisena sen verran iso, ettei se mahtunut käsimatkatavaroihini, joten kannoin sitä kädessäni mennessäni tullimuodollisuuksien läpi. Tuima miesvirkailija tutkiskeli passiani ja lopulta ojensi sen minulle, mutta ei päästänyt irti. Olin luonnollisesti hämmentynyt, kunnes hän totesi minulle: ” You’re not the first one with Harry Potter book”. Mitäpä minä muuta kuin hymyilin. Aloitin lukemisen heti kun pääsin portille odottamaan lennon lähtöä.

Little Whingingissä tapahtuu kummia, kun ankeuttajat hyökkäävät kesken kesäloman Harryn ja Dudleyn kimppuun. Tapahtumien seurauksena Harry on vähällä tulla erotetuksi Tylypahkasta. Aikuiset puuhastelevat salamyhkäsesti Feeniksin kilta -järjestössään suojellakseen salaista asetta, jota Voldemort tavoittelee ja taikaministeriö on hermostunut Dumbledoreen ja Harryyn, jotka heidän mielestään valehtelevat väittäessään, että Voldemort olisi palannut. Ministeriö laittaa oman henkilönsä, Dolores Umbridgen, opettajakuntaan, mikä aiheuttaa paljon närästystä ja harmia. Opiskelijat Harryn johdolla kokevat tarvitsevansa oman ryhmänsä selviytyäkseen niin tulevasta viidennen vuoden O.W.L.-kokeesta, kuin myös Voldemortin aiheuttamasta uhkasta. Harry kokee kuitenkin olevansa hyvin yksin ongelminensa, varsinkin kun Dumbledore tuntuu välttelevän häntä.

The Order of the Phoenix oli oitis suosikkini siihen mennessä ilmestyneistä kirjoista. Siinä on ahdistusta ja tunnetta sekä valtavia salaisuuksia, joiden taustalla on kuolemantärkeitä asioita. Nyt ei enää pidetä hauskaa, mikä tietenkin jotkut lukijat saa nurisemaan. Harry on mitä suurimmassa määrin teini-ikäinen. Hän tuntee olevansa kaltoin kohdeltu, häntä ei uskota, häneltä salataan asioita ja hän itse kokee itsessään muutoksia, joita kukaan ei tunnu ymmärtävän, ei edes hän itse. Ja kuitenkin juuri hän on se, joka näki koulukaverinsa tapon ja taisteli henkensä puolesta Voldemortia vastaan edellisellä lukukaudella. Vaikka ensimmäisella lukukerralla olin lukiessani aikuinen, tai ehkäpä juuri siksi, pystyin hyvin ymmärtämään Harryn käytöksen. Ahdistuin kaikista niistä huonoista päätöksistä ja arvioista, joita aikuiset hänen suhteensa tekee. Samoin nyt.

Mainitsin jo Goblet of Firen yhteydessä, ettei Severus Snape ole saanut sympatioitani, sillä oli aikuisen tausta mikä tahansa, hän ei saisi kohdella lapsia kuten Snape kohtelee. Order of the Phoenixin yhteydessä kuitenkin tunsin häntä kohtaan sympatiaa ja sääliä, mikä osoittaa Rowlingin kyvyn kääntää hahmoja harmaamman sävyisiksi. Samaa kyytiä, vaikkakin päinvastaista, saivat Sirius ja James, jossain määrin myös Hagrid. Yllätyin näin pitkän lukutauon jälkeen, että koin Hagridin erilaisena kuin aiemmin lukiessani. Olin kriittisempi hänen suhteensa.

Viides kirja sisältää tummempia sävyjä lähes kaikessa. Edes Harryn orastava ensi-ihastus ei hälvennä pilviä taivaalta. Olen iloinen kuinka Nevillen rooli kasvoi ja kuinka hahmo todellakin kehittyy tässä osassa. Vaikka olen lukenut kirjan ties kuinka monta kertaa, muutamat kohtaukset saa minut kyyneliin joka kerta. Ne ovat hiljaisia kohtauksia, pieniä liikkeitä yhdessä lauseessa ja siinä kaikki. On neroutta kirjoittaa jotain niin vähäeleistä, mutta silti niin vaikuttavaa. Toinen kohtauksista liittyy Nevilleen ja toinen Harryyn. Luna Lovegood on kaikessa outoudessaan erinomainen hahmolisä sarjaan.

Harry Potter and the Order of the Phoenix on erinomainen teos ja ainoa, mikä minua siinä hieman pitkästyttää on Hagridin tarina. Neljä ensimmäistä osaa on nostanut arvostustani niitä kohtaan ajan myötä, ja melkeinpä voin asettaa ne nyt samalle viivalle viidennen kanssa.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Isaak Asimov: Itse jumalat - Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7

Isaak Asimov on iso nimi science fictionissa ja hänen vuonna 1972 julkaistu The Gods Themselves, joka suomennettiin 1974 nimellä Itse jumalat, saavutti Hugo-, Nebula- ja Locus-palkinnot. Se kertoo kirjan suosiosta ja arvostuksesta ja aika on tehnyt kirjasta sitä myötä klassikon. Monen vuoden aikomukseni lukea kirja sai vihdoin toteutuksen, kun valitsin sen Unelmien aika -blogin vetämän kirjabloggaajien klassikkohaasteen teoksekseni. Klassikkohaaste on järjestyksessään seitsemäs. Luin kirjan suomennoksen, joka löytyy omasta hyllystä.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, jotka on alun perin julkaistu omina osinaan sf-lehdissä, mutta koottu yhtenäiseksi teokseksi. Ensimmäisessä osiossa ollaan Maassa suuren kriisin jälkeisessä ajassa, jolloin maan taloudellinen ja ekologinen tila on romahtanut. 2070 säteilykemisti Frederick Hallam huomaa volframinäytteensä muuttuneen ja tutkimusten jälkeen sen todetaan olevan plutonium-186:a, jota ei luonnollisesti voi maapallolla esiintyä. Käy ilmi, että rinnakkaistodellisuudessa oleva yhteiskunta vaihtaa alkuaineet keskenään energiantuotannollisista syistä, mikä johtaa suuren keksinnön elektronipumpun syntymiseen. Tämä mahdollistaa halvan ja puhtaan energiatuotannon maapallolle ja mullistaa elämänlaadun. Hallam saa keksinnöstä kunnian ja valtaa, vaikka hänen osuutensa asiaan on vähäinen. Fyysikko Lamont ja arkeologi Bronowski toteavat, että rinnakkaismaailman keksintö ei olekaan niin turvallinen kuin voisi luulla, mutta asian todistaminen Hallamia tukeville taholle on lähes mahdotonta.

Toisessa osassa mennään rinnakkaismaailmaan, jonka aurinko on kuolemassa. Maailmassa elää kahdenlaisia olentoja, kiinteitä ja pehmeitä, joista jälkimmäiset jakautuvat järjikköihin, tunteikkoihin ja emoisiin, jotka muodostavat perheen. Osassa kuvataan miten tämä ihmiskunnasta poikkeava yhteiskunta toimii ja sen kautta päästään asian ytimeen, miksi heidän motiivinsa ja aikeensa ovat energianvaihdossa Maan kanssa. Kolmas osa johdattaa planeettamme Kuuhun, jossa uudisasukkaat ja paljasjalkaiset lunalaiset ovat luoneet uuden yhteiskunnan. Maan ja Kuun välit eivät ole parhaimmassa kuosissa, kun entinen säteilykemisti Denison saapuu Kuuhun. Lunalaisen Selene Lindströmin avulla hän ryhtyy todistamaan pitkäaikaista teoriaansa, että elektronienvaihto rinnakkaismaailman kanssa on vaarallista. Tällä kertaa vastuksena on myös yhteiskuntien välinen poliittinen tilanne.

Ensimmäinen osa, joka on nimetty ”Tyhmyyttä vastaan…”, on luonteeltaan teknissävyinen ja sisältää tieteellistä selitystä, kuinka elektroninvaihto rinnakkaismaailman ja Maan välillä toimii. Selitys elektronien vajeesta tai ylimäärästä sekä niiden vaikutuksista toimii tarinallisesti, vaikka tieteellinen tausta sille onkin kuvitteellinen, koska 186Pu:a ei ole olemassa. Tekstissä on havaittavissa huumoria ja erityisesti yhteydenottoyritykset rinnakkaismaailmaan ovat kiinnostavia, joskin jäävät hieman taustalle. Hahmot jäävät persoonattomiksi, mistä syystä mieleeni jäi lähinnä Halla ärsyttävyytensä vuoksi.

Toinen osio, ”… itse jumalatkin…”, onkin luonteeltaan sitten hyvin erilainen ja suorastaan yllättävä. Asimov lähtee kuvaamaan alienperheen ydindynamiikkaa ja heissä kytevää erilaisuuden kaipuuta. Yhteiskunta seuraa sääntöjä, joita ei sen kummemmin ole tiedostettu miksi. Vaikka osassa innostutaan välillä omituisesti tuomaan esille alienien nolostuttavaa masturbointia, siinä siitä huolimatta kuoritaan erinomaisesti ja jopa trillerimäisesti auki kuvio, joka yllättää. Osa on selkeästi rullaavampi ja kiinnostavampi lukea kuin ensimmäinen.

Kolmas osio, ”… taistelevat turhaan?”, pyrkii löytämään loppuratkaisun tarinalle samalla kun kuvaa Kuuhun syntynyttä yhteiskuntaa. ”Rinnastin” Kuun painovoimattomuuden kuvauksen Arthur C. Clarken vastaavanlaiseen Uhka avaruudesta -kirjassa (arvio) lähinnä huvittavana. Näillä scifi-mestareilla on todellakin akilleen kantapäänsä. Olin silti varsin tyytyväinen tarinan kehitykseen ja energiantuotannon loppuratkaisuun, mutta sitten jostain ihmeen syystä Asimov antaa Maa-Kuu –poliittisen jännitteen rikkoa väärällä tavalla uskottavuuden. Kun puhutaan Kuun siirtämisestä pois radaltaan Maan tukahduttavasta läsnäolosta ja ilmineerataan, ettei Maa sitä tarvitsekaan oikeastaan ja samalla keskitytään laskeskelemaan kaikenlaisia fysiikan lainalaisuuksia, unohdetaan mikä merkitys Kuulla on maapallolle oikeasti. Siis miten olisi kuun aiheuttaman painovoiman vaikutus vuoroveteen, mikä mahdollistaa elämää ja rannikkojen sijainnin siellä missä ovat, tai vaikutus maapallon kiertonopeuteen, mikä saa aikaan noin 24-tunnin vuorokauden ja suhteellisen vakaat sääolosuhteet, tai vaikutus maan akselin kulman vakauteen, jonka ansiosta meillä on vuodenajat, eikä esim. 42 vuotta kesää ja saman verran talvea. Näiden puuttuminen olisi aika katastrofaalista elämälle, puhumattakaan, että olisi öisin pirun pimeää koko ajan.

Tässä vaiheessa siis tipahdin lopullisesti kirjan logiikasta. Ehkä se kaikki epämääräinen selitys elektronivuodoista ja kosmisesta munasta jossain vaiheessa teki tyhjäksi painovoiman merkityksen, vaikka siitä muussa yhteydessä kyllä jaksettiin puhua, mutta minä en sitä vain ymmärtänyt. Mea culpa. Tai ehkä ei olisi pitänyt tarttua kiinni moiseen yksityiskohtaan, sillä olihan se marginaalisen lyhyt episodi kirjan kokonaisuudessa. Joka tapauksessa niin kävi ja jäin harmittelemaan kirjan viimeisiä sivuja. Tarinallisesti loppuratkaisu toki löytyi, ja se oli ideana ihan hyvä.

Olen iloinen, että luin kirjan suomeksi, jossa hän-sana ei ilmennä sukupuolta. Kuulemani mukaan englanniksi rinnakkaismaailman olentojen yhteydessä käytettiin she/he-pronominia, eikä ole vaikea arvata kumpaa Asimov käytti ei niin älykkäiden tunteikkojen kohdalla ja kumpaa päätöksentekijöiden ja huoltajien yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan, kirjassa oli aikakautensa asenteita ja loogisia omituisuuksia, mutta myös kiinnostavaa yritystä luoda erilainen alien-tyyppi, jossa on jotain älykkään traagista. Asimov onnistui kuvaamaan myös tiedeyhteisöä piikkikkään terävästi, tarkoitti sitä tai ei. Denisonin tarinassa on todellinen jälki, joka onneksi ei huku taustalle. Itse jumalat on lukemisen arvoinen teos. Tiedän, että kukin lukija kokee sen painottaen eri asioita.


lauantai 28. heinäkuuta 2018

Pottermaraton - päivittyvä postaus

Osallistun tänään Lukujonossa-blogin käynnistämään Pottermaratoniin, jossa tarkoituksena on lukea vuorokauden ajan Potterversumiin kuuluvia kirjoja tai mitätahansa, joka liittyy J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjaan. Olen lukenut muutaman viimeisen vuoden ajan uusiksi kirjoja pitkästä aikaa ja viime vuonna pääsin neljänteen osaan saakka. Niinpä nyt maratonin yhteydessä jatkan viidennestä osasta.

Uudelleenluen englanninkielisiä ja ekirjaversioita, joten nyt työn alla on Harry Potter and the Order of the Phoenix. Tämä kirja on ilmestymisestään lähtien ollut suosikkini, mutta miten käy sijoituksen nyt, kun edellisestä lukemisesta on yli 10 vuotta.

Aloitin maratonin 28.7.2018 klo 00:45, joten päätän sen samaan aikaan ensi yönä. Lukeminen on edennyt sivulle 483. Seuraavaksi luku "The Eye of the Snake".

Lukutahti on hieman hidastunut ja pätkittynyt, mutta olen edennyt 24 lukua eli ekirjan sivulle 595. Tunnistan unohtaneeni useita yksityiskohtia, vaikka kirja on tullut luettua kutakuinkin 10 kertaa aiemmin. Kaikki ei säily ikuisuuksia päässä. Vajaa neljä tuntia jäljellä.

Pottermaratonini on päättynyt. En ehtinyt koko Feeniksin kiltaa lukea, mutta 625 sivua ekirjaversiosta. Jatkan kirjan loppuun luonnollisestikin. Kirjoitan kirjasta erillisen arvion myöhemmin blogiini, mutta tässä yhteydessä voin sanoa, että minkä tahansa Potter-teoksen lukeminen tuntuu hyvältä ja viidennellä kirjalla on yhä ne ansiot, mitkä siitä teki suosikkini 2003.


perjantai 27. heinäkuuta 2018

Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet

Becky Chambersin esikoisteos The Long Way to a Small, Angry Planet (2014) on alun perin omakustanne, mutta sai uusintapainoksen sittemmin kustannusyhtiön sopimuksella. Kirja on The Wayfarer-sarjan aloittava osa, mutta sen voi lukea hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Rosemary Harperin saavuttua madonreikätunneleiden, ”avaruuden pikakaistojen”, tekoon erikoistuneelle Wayfarer alukselle, sen pieni mutta erikoinen miehistö palkataan vaativaan tehtävään kaukana sijaitsevalle alueelle, joka vain vasta on liittynyt yhteiseen liittoutumaan. Hedra-planeetta ei ole ainoastaan kaukana, sen hallitsevalla klaanilla on sotaisa historia takana. Matkalla Rosemary tutustuu aluksen moninaiseen miehistöön, paitsi ihmisiin myös aandriskiin, grumiin ja sianatiin sekä Lovelace-tekoälyyn, kunnes on aika tarttua vaaralliseen tehtävään.

Kirja ammentaa paljon jo olemassa olevasta scifi-kontekstista, etenkin tv-sarjoista, mutta myös Ursula K. Le Guinin vaikutus on taustalla näkyvissä, esimerkiksi ansibelin muodossa. Star Trekistä pujahtaa ajatusmaailmaan liittoumat ja monikulttuurinen ja –rotuinen miehistö. Ensimmäinen asia kuitenkin, mikä kirjasta tuli mieleen oli tv-sarja Firefly ja etenkin teknikko Kizzy muistutti nimeään myöten tv-sarjan Kayleeta.

Aluksen kuvaus, miehistön toiminnan dynamiikka, hahmojen piirteet kaikki oli kuin häivähdys Fireflyta ja niin paljon kuin pidinkin tv-sarjasta, kirjassa tuo yhtäläisyys alkoi pikkuhiljaa harmittaa. The Long Way keskittyy paljon hahmojen kuvaamiseen, varsinkin höyhenpeitteinen aandrisk-pilotti Sissix saa huomiota paljon osakseen. Tarinassa jopa vieraillaan hänen kotiplaneetallaan. Teksti tuo erinomaisesti esille hahmojen erilaisuuden ja esimerkiksi Sianat-parin ristiriitaisuuden, mistä iso plussa. Hahmot esitettiin kuitenkin niin pitkälle positiivisessa valossa, että aloin väkisinkin suhtautua heihin kriittisemmin.

The Long Way tulisi todennäköisesti lukea viihteenä, kuten Fireflyta katsoo viihteenä. Yritin kovasti, mutta hieman epäonnistuin. Vaikka pidin kirjasta kohtalaisesti, tunsin samalla hieman pettymystä. Ehkä se johtuu juonen mitättömyydestä. Se taas voi johtua siitä, että kirja on aloitusosa, jossa on merkittävää esitellä hahmot ja maailma. Jatko-osa, joka oli Hugo-ehdokkaana 2018, ei käsittääkseni ole suora jatko tälle teokselle, vaan sijoittuu samaan maailmaan, mutta en ole varma haluanko palata maailmaan enää toistamiseen. Pitää harkita. Voin kyllä suositella kirjaa eteenpäin, sillä uskon sen miellyttävän tyylillään ja helppolukuisuudellaan monia.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

2018 World Fantasy -palkintoehdokkaat

Vuoden 2018 World Fantasy -palkintoehdokkaat on julkaistu. Alla lista kirjallisten kategorioiden ehdokkaista

Romaani

The City of Brass, S. A. Chakraborty
Ka: Dar Oakley in the Ruin of Ymir, John Crowley
The Strange Case of the Alchemist's Daughter, Theodore Goss
Spoonbenders, Daryl Gregory
The Changeling, Victor LaValle
Jade City, Fonda Lee

Pienoisromaani

The Teardrop Method, Simon Avery
In Caladria, Peter S. Beagle
Mapping the Interior, Stephen Graham Jones
Passing Strange, Ellen Klages
The Black Tides of Heaven, JY Yang

Novelli:

"Old Souls", Fonda Lee
"Welcome to Your Authentic Indian Experience", Rebecca Roanhorse
"The Birding: A Fairy Tale", Natalia Theodoridou
"Clearly Lettered in a Mostly Steady Hand", Fran Wilde
"Carnival Nine", Caroline Yoachim

Antologia:

The New Voices of Fantasy, ed. Peter S. Beagle & Jacob Weisman
Black Feathers: Dark Avian Tales, ed. Ellen Datlow
The Book of Swords, ed. Gardner Dozois
The Djinn Falls in Love and Other Stories, ed. Mahvesh Murad & Jared Shurin
The Best of Subterranean, ed. William Schafer

Kokoelma:
Wicked Wonders, Ellen Klages
Her Body and Other Parties, Carmen Maria Machado
Down and Out in Purgatory: The Collected Stories of Tim Powers, Tim Powers
Tender, Sofia Samatar
The Emerald Circus, Jane Yolen

Loput kategoriat löytyvät täältä.
Palkinnot jaetaan marraskuussa 2018.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Syksyn ja talven 2018 tulevia kirjoja

Kirjablogeissa on kesän myötä tehty katsauksia tulevan syksyn ja talven uutuuskirjoihin, niinpä minäkin ajattelin pitkästä aikaa kiinnittää huomiota tuleviin genrekirjoihin, spefiteoksiin, jotka minua kiinnostavat. Toki on eri asia ehdinkö lukemaan niitä, mutta yritän luonnollisesti mahdollisimman monta.

Käännöskirjallisuus

Aula & Co. luettelon mukaan syyskuussa on tulossa käännös alun perin kiinankielisestä Cixin Liun Kolmen kappaleen probleemasta, joka englanninkielisenä The Three-Body Problem, voitti Hugo-palkinnon 2015. Minulta jäi kirja silloin lukematta, mutta suomennos on ehdoton hankinta. 
Kyseessä on Muistoja planeetta Maasta -trilogian ensimmäinen osa. Kaikki kolme osaa ovat ilmestyneet jo englanniksi. Oletan kirjan olevan haastavaa luettavaa, mutta jos mainoksen mukaan presidentti Barack Obamakin sitä on suositellut, niin täytyyhän se lukea. Suomennoksen kantta ei ole vielä julkaistu.


Otava on palannut Robin Hobbin pariin muutaman väliin jääneen trilogian jälkeen, kustantaja julkaisee ainakin ensimmäisen osan Narri ja näkijä -trilogiasta, Narrin salamurhaaja (2014) syyskuussa. Tämä Fitzin ja Narrin tarinan päättävä trilogia on julkaistu jo kokonaan, ja englanniksi olen sen lukenut. Suomennos on silti välttämätön hankinta ja jonain päivänä pystyn vielä lukemaan sen uudelleenkin. 

Tämän kohdalla minua kyllä tosissaan harmittaa ne välistä jääneet suomentamattomat trilogiat. Uskon, että niiden lukematta jääminen vaikuttaa lukukokemuksen kokonaiskäsitykseen.


Vaskikirjoilta ilmestyy syksyllä uusi suomennos Ursula K. Le Guinin laajasta tuotannosta, tällä kertaa Orsinialais-tarinoiden joukkoon kuuluva Malafrena. Kyseessä on kuvitteelliseen eurooppalaiseen maahan 1800-luvulle sijoittuva tarina, johon kirjailija sanoo saaneensa vaikutteita venäläisestä kirjallisuudesta. 

Kyseessä on kirjailijan vähemmän huomiota ja suosiota saaneesta teoksesta, mutta itseäni kiinnostaa kaikki mitä Le Guin on kirjoittanut ja niinpä Malafrenakin on ehdoton hankinta. Suomennoksen kansikuvaa ei ole vielä nähtävillä.


Jalavalta julkaistaan joulukuussa Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian viimeinen osa, Ajan sankari (2008). Olen pitänyt kahdesta ensimmäisestä osasta kohtuullisesti ja erittäin kiinnostunut miten tarina päättyy näiden hahmojen osalta. 

Mistborn-tarinathan jatkuvat ainakin englanniksi, saa nähdä tuleeko enempää suomeksi.



Englanninkielinen kirjallisuus

Englanninkielistä spefikirjallisuutta ilmestyy pilvin pimein ja niiden joukosta on iso työ etsiä itseä kiinnostavat tuttujen kirjailijoiden uutuudet, mutta myös uusia tai vähemmän tuttujen innoittavia tuttavuuksia. Tässä jonkinlainen lyhyt kooste molempia.

Yoon Ha Lee on minulle tuttu kahden kirjan verran (Ninefox Gambit ja A Vector Alphabet of Interstellar Travel) ja sen sijaan, että jatkan hänen aiempaa trilogiaansa, ajattelin tutustua kirjailijan syyskuussa tulevaan YA-kirjaan Dragon Pearl, jossa hän vaihtaa paitsi kohderyhmää, myös science fictionin fantasiaan. 

Olen kiinnostunut kuinka älykäs ja haastava kirjailija toteuttaa niin nuorille suunnatun tekstin kuin myös korealaisen mytologian kokonaisuudeksi.



Christopher Priestin edellinen kirja vuodelta 2016 on vielä lukematta, mutta seuraava niin ikään syyskuussa ilmestyvä An American Story vaikuttaa sen verran erikoiselta vedolta, että voisin jopa siihen tarttua. 

Brittikirjailija nimittäin sijoittaa tarinansa 9/11-tapahtumien ympärille ja luvassa on mitä todennäköisimmin jälleen käsityskykyä kieputtavaa tuotosta.




Rena Rossnerin esikoiskirja, vaihtoehtohistoriallista fantasiaa edustava The Sisters of Winter Wood, ilmestyy syyskuussa. Huomioni kiinnittyi teokseen kun sitä mainostettiin Katherine Ardenin The Bear and the Nightingalen lukijoille, ja minä satuin pitämään kyseisestä kirjasta

The Sisters of Winter Wood ei ole ehkä ensimmäisten lukemisteni joukossa ilmestyttyään, mutta syksyn ja talven illat ovat pimeitä ja pitkiä, tarkoitettu juuri tällaisen kirjan tunnelmaan.



Vastaavanlainen mytologiaan ja itäiseen Eurooppaan tai Venäjälle viittaava teos on lokakuussa ilmestyvä Jane Yolenin Finding Baba Yaga. Kyseinen myyttihahmo on kiehtonut minua jo vuosia ja on kiinnostavaa nähdä miten ”Amerikan Hans Christian Andersen” aihetta lähestyy. 

Yolenia olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan verran (Briar Rose).





Mitä olisi syksy ilman uutta Saga-sarjakuvan osaa? Lokakuussa saapuu yhdeksäs Volume koostaen numerot 49-54. 

Saga on niitä tarinoita, joita ei yksinkertaisesti voi jättää väliin. Se ei ole vielä kertaakaan pettänyt tasossaan ja on saanut minusta uskollisen seuraajan.




Ursula K. Le Guinia ilmestyy syksyllä myös englanninkielisenä. Olen jo pitkään harkinnut Maameren tarinoiden uudelleenlukua ja nyt siihen tulee erinomainen mahdollisuus alkuperäisellä kielellä ja Charles Vessin kuvituksen kera, kun 50-vuotis juhlapainos The Books of Earthsea: The Complete Illustrated Edition ilmestyy. 

Le Guin ehti itse kirjoittaa esipuheen ja valita Vessin kuvituksen kirjaan, joka sisältää paitsi varsinaiset Maameren tarinat, myös novellit ja Le Guinin luennon aiheesta.

Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald -elokuva saapuu teattereihin marraskuun puolessa välin ja samaan aikaan julkaistaan J.K. Rowlingin elokuvan käsikirjoitus, kuten edellisenkin leffan aikaan. Kävin viimeksi katsomassa elokuvan ja luin kässärin sen jälkeen. Teen todennäköisesti samoin nyt lähinnä palauttaakseni yksityiskohtia mieleen repliikeistä. 

Elokuvan käsikirjoitus ei ole merkittävä tapahtuma tai hankinta, HP-fanit vaan joskus hurahtavat asioihin, jotka eivät niin järkeviltä vaikuta ulkopuolisilta.


George R.R. Martin ei ole saanut The Winds of Winteriä valmiiksi. Se ei ilmesty 2018. Se siitä. Sen sijaan marraskuussa ilmestyy Fire and Blood: A History of the Targaryen Kings from Aegon the Conqueror to Aegon III (osa 1). Targaryen-kuninkaat ovat kiinnostaneet minua Tulen ja jään laulu –sarjan alusta alkaen, joten tämä teos on must-hankinta. Minulla on vain pieni kynnys tarttua näihin oheiskirjoihin, sillä mielummin jatkaisin pääsarjan lukemista, mutta minkäs teet. 
Talvi on pitkä ja pimeä, joten tälle opuksellekin löytyy varmasti tilaa, kun inspiraatio lukemiseen iskee.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Hugh Howey: Hiekka

Luin Hugh Howeyn Siilo-sarjaa englanniksi vuosina 2012-2013, jolloin kirjailija oli juuri siirtynyt indiekirjoittamisesta kustannusyhtiön leipiin, ja kävin myös Helsingin kirjamessuilla 2013 kuuntelemassa mitä sanottavaa hänellä oli silloin erikoisella tavalla käynnistyneestä urastaan. Sittemmin kirjailija on hieman unohtunut, enkä ole saanut kuluneen viiden vuoden aikana luettua Siilon viimeistä osaa, Dustia (Kohtalo). Nyt luin kuitenkin erillisen tarinan, Hiekka (suom. 2016), joka alun perin on ilmestynyt Siilon tapaan useassa osassa vuosina 2013-2014.

Hiekka on dystopinen tarina hiekkaan hautautuneesta maailmasta, jossa isän katoamisen jälkeen rikkirevitty perhe yrittää selvitä. Isä lähti etsimään jotain parempaa, mutta ei koskaan palannut, vaan jätti perheensä jälkeen. Hänen lapsensa, kolme poikaa ja tytär ovat kaikki lahjakkaita, etenkin vanhimmat Palmer ja Vic hiekkasukelluksessa. Äiti on yrittänyt tehdä parhaansa, mutta ajautunut pitämään ja työskentelemään ilotalossa. Isän varjo häilyy koko ajan perheen yllä. Kun Palmer sotkeutuu omia tarkoitusperiään ajavan ryhmän asioihin, alkaa tapahtumat vyöryä kuin siirtyvät dyyniharjanteet.

Hiekka tuntuu sarjan ensimmäiseltä osalta. En tiedä onko sen tarkoitus koskaan jatkua, mutta minusta loppu tunnelmastaan huolimatta töksähtää kuin sanamäärä olisi tullut täyteen ja olisi pakko kuroa äkkiä jonkinlainen päätös tarinalle. Moni asia jää tyhjän päälle. Tarinassa kuvataan paljon perheen lapsia, joista vanhimmat ovat jo itsenäisiä nuoria aikuisia. Aluksi tuntui, että pääsisin heihin sisälle, mutta loppua kohden särmikkyyttä siloiteltiin, ja se jäi harmittamaan minua. Sisimmässään kaikki olikin hyviä ja rakastavia jne. Tylsää.

Kirjan ehdottomasti kiinnostavin anti on maailma, joka poimii monesta mallia, mutta onnistuu olemaan silti omalaatuinen. Sen sijaan, että menneet kaupungit olisivat veden (tai jään) alle uponneita, kuten monesti fiktiossa, ne olivat hiekan alla ja oli syntynyt hiekkasukeltajien ammattikunta. Sukelluksen kuvaaminen aiheutti klaustrofobisia tunnelmia, hiekan paineen ja liikkeen tai jämähtämisen pystyi aistimaan. Paine rintakehällä estämässä hengitystä oli kamalinta. Hiekkasukellus tuntui erilaiselta kuin veteen sukeltamisen kuvaus. Kuten inuiiteilla ja meilläkin on monta ilmaisua lumelle ja sen eri koostumuksille, on Howey kehittänyt vastaavia hiekalle, riippuen missä se on tai missä muodossa pakkautuneena tai tarttuneena. Tämä oli kiehtovaa luettavaa. Aloin miettimään ovatko vastaavat ilmaisut käytössä jo heimoilla, jotka elävät hiekan keskellä.

Hiekka ei ole kovinkaan pitkä kirja ja vaikka se ajoittain tempaisi mukaan, se ei jaksanut vetää minua kovin pitkää aikaa kerrallaan. Olen lähes jokaisen kirjan jälkeen tyytyväinen, että tulipa luettua, oli sitten kokemus laatuaan mitä tahansa. Hiekan anti oli laajentunut ajatusmaailma hiekan olemuksesta, sen tunnusta kehon ympärillä ja miltä se kielellä tuntuu kuvainnollisesti, kun konkreettisesti jo tiedän. Minä nimittäin työssäni silloin tällöin maistelen maata.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

2018 Arthur C. Clarke -palkinnon voittaja on valittu

2018 Arthur C. Clarke -palkinnon voittaja on julkistettu. Palkinnon sai Anne Charnock teoksellaan Dreams Before the Start of Time. Ehdokkaissa oli mukana uusia nimiä, joihin olisi kiva ehtiä tutustua. Ehkä jonain päivänä.

Muut ehdokkaat olivat:
Sea of Rust , C. Robert Cargill
American War ,  Omar El Akkad
Spaceman of Bohemia ,  Jaroslav Kalfař
Gather the Daughters , Jennie Melamed
Borne ,  Jeff VanderMeer

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Tähtifantasia-palkinto 2018 jaettu

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto vuonna 2017 julkaistulle parhaalle käännösteokselle on myönnetty David Michellin Luukelloille. Palkintoraati perustelee päätöstään mm.
"Luukellot on oivallinen yhdistelmä urbaania fantasiaa, yliluonnollista mysteeriä ja perinteistä kaunokirjallisuutta. Teos ei jää paikoin raskaiden teemojensa vangiksi, vaan pysyy viihdyttävänä ja kiinnostavana loppuun asti."
Minulla kirja on hankittuna, mutta sen lukeminen on vielä vaiheissa. Eiköhän se tule kuitenkin jossain vaiheessa luettua.

Muut ehdolla olleet kirjat olivat:
Eka Kurniawan: Kauneus on kirous
Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa
Andri Snær Magnason: Aika-arkku
Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta

tiistai 10. heinäkuuta 2018

BFS-palkintoehdokkaat 2018

British Fantasy Society on julkaissut muutamia päiviä sitten tämän vuotiset palkintoehdokkaansa. Romaanikategoriassa jaetaan kaksi palkintoa; August Derleth -palkinto parhaalle kauhukirjalle ja Robert Holdstock -palkinto parhaalle fantasiakirjalle. Tässä osa kirjallisista kategorioista, loput kuten sarjakuva- ja tv/elokuva-ehdokkaat löytyy täältä.

Fantasia-romaani:
  • Age of Assassins, RJ Barker
  • The Court of Broken Knives, Anna Smith Spark
  • The Ninth Rain, Jen Williams
Kauhu-romaani:
  • The Boy on the Bridge, M.R. Carey
  • The Changeling, Victor LaValle
  • Relics, Tim Lebbon
  • The Crow Garden, Alison Littlewood
  • Behind Her Eyes, Sarah Pinborough
Pienoisromaani:
  • A Pocketful of Crows, Joanne Harris
  • Passing Strange, Ellen Klages
  • Cottingley, Alison Littlewood
  • Naming the Bones, Laura Mauro
  • Brother’s Ruin, Emma Newman
  • The Murders of Molly Southbourne, Tade Thompson
Novelli:
  • “Four Abstracts”, Nina Allan
  • “The Anniversary”, Ruth EJ Booth
  • “Shepherd’s Business”, Stephen Gallagher
  • “Illumination”, Joanne Hall
  • “Looking for Laika”, Laura Mauro
  • The Little Gift, Stephen Volk
Antologia:
  • You Will Grow Into Them, Malcolm Devlin
  • Norse Mythology, Neil Gaiman
  • Strange Weather, Joe Hill
  • Tanith by Choice, Tanith Lee
  • Tender: Stories, Sofia Samatar
Kokoelma:
  • Imposter Syndrome, James Everington & Dan Howarth, eds.
  • Pacific Monsters, Margrét Helgadóttir, ed.
  • New Fears, Mark Morris, ed.
  • 2084, George Sandison, ed.
  • Dark Satanic Mills: Great British Horror 2, Steve Shaw, ed.
Palkinnot jaetaan FantasyConissa lokakuussa 2018.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Blogistanian heinäkuun lukumaraton 2018 - päivittyvä

Unelmien aika -blogi johdattelee kirjojen ystäviä tällä kertaa heinäkuiseen lukumaratoniin. Koska maratonin voi aloittaa jo tänään, vaikka varsinainen maraton päivä on huomenna, niin käytän tilannetta hyväksi. Huomenna on Pokemon Go:n Articuno-päivä ja tiedän olevani raidaamassa kolme tuntia tuona aikana. Se on pois maratonista, mutta tauot lukemisessa on sallittuja.

Olen harvinaisen valmistautumaton tällä kertaa. Minulla on muutamia kirjoja kesken, joten jatkan fiiliksen mukaan niistä. Päivitän sivumääräkuulumisia harvakseltaan tähän blogitekstiin ja huomenillalla sitten lopullisen sivumäärän.


klo 20:00 

Aloitan maratonin klo 20:00 Hugh Howeyn Hiekalla. Olen lukenut ekirjaa ennestään sivulle 30, joten jatkuu siitä.

klo 00:45 Hidas aloitus. Olen päässyt vasta sivulle 74 ja väsymys vaatii nukkumista. Aamulla jatkuu.

klo 9:55 Hiekan lukeminen jatkuu.

klo 10:55 Sivuja on kertynyt 104. Nyt tulee PoGo-tauko, jonka jälkeen palaan maratoniin.

klo 16:10 Lukumaraton jatkuu.

klo 20:00 Lopetin lukumaratonin ennen määräaikaa. Ei ihan mennyt putkeen tällä kertaa kaiken muun toiminnan häiritessä, mutta sain luettua Hiekkaa eteenpäin 168 sivua, mikä on enemmän kuin mitä viime aikoina olen saanut yleensäkään luettua.

Pohdin, että vaikka pidän erityisesti ajatuksesta kollektiivisesta lukumaraton-tempauksesta, minulle tässä vaiheessa sopii ilmeisemminkin paremmin henkilökohtaiset lukumaratonit, jolloin voin päättää parhaiten sopivan ajankohdan. Pidin niitä keväällä useitakin, joten ehkä nyt myös kesällä.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

2018 Locus-palkintojen voittajat

Sillä aikaa, kun vierailin Kanadassa, jaettiin Locus Science Fiction -säätiön vuoden 2018 Locus-palkinnot. Tässäpä näitä eri kategorioiden voittajia tummennettuina:

Science Fiction -romaani
  • Persepolis Rising, James S.A. Corey
  • Walkaway, Cory Doctorow
  • The Stars Are Legion, Kameron Hurley
  • Provenance, Ann Leckie
  • Raven Stratagem, Yoon Ha Lee
  • Luna: Wolf Moon, Ian McDonald
  • Seven Surrenders, Ada Palmer
  • New York 2140, Kim Stanley Robinson
  • The Collapsing Empire, John Scalzi
  • Borne, Jeff VanderMeer

Fantasia-romaani
  • The Stone in the Skull, Elizabeth Bear
  • City of Miracles, Robert Jackson Bennett
  • Ka: Dar Oakley in the Ruin of Ymr, John Crowley
  • The House of Binding Thorns, Aliette de Bodard
  • The Ruin of Angels, Max Gladstone
  • Spoonbenders, Daryl Gregory
  • The Stone Sky, N.K. Jemisin (arvostelu)
  • Jade City, Fonda Lee
  • The Delirium Brief, Charles Stross
  • Horizon, Fran Wilde

Esikoiskirja
  • The Bear and the Nightingale, Katherine Arden (arvostelu)
  • The City of Brass, S.A. Chakraborty
  • Amberlough, Lara Elena Donnelly
  • Winter Tide, Ruthanna Emrys
  • The Strange Case of the Alchemist’s Daughter, Theodora Goss
  • The Art of Starving, Sam J. Miller
  • Autonomous, Annalee Newitz
  • Lincoln in the Bardo, George Saunders
  • An Unkindness of Ghosts, Rivers Solomon
  • Amatka, Karin Tidbeck

Nuorille aikuisille suunnattu kirja
  • Tool of War, Paolo Bacigalupi
  • In Other Lands, Sarah Rees Brennan
  • The Dragon with a Chocolate Heart, Stephanie Burgis
  • Chalk, Paul Cornell
  • Buried Heart, Kate Elliott
  • A Skinful of Shadows, Frances Hardinge
  • Frogkisser!, Garth Nix
  • Akata Warrior, Nnedi Okorafor
  • Shadowhouse Fall, Daniel José Older
  • The Book of Dust: La Belle Sauvage, Philip Pullman (arvostelu)

Pienoisromaani
  • In Calabria, Peter S. Beagle
  • River of Teeth, Sarah Gailey
  • Agents of Dreamland, Caitlín R. Kiernan
  • Passing Strange, Ellen Klages
  • Down Among the Sticks and Bones, Seanan McGuire
  • Binti: Home, Nnedi Okorafor
  • “And Then There Were (N-One)“, Sarah Pinsker
  • All Systems Red, Martha Wells, (arvostelu)
  • The Black Tides of Heaven, JY Yang
  • The Red Threads of Fortune, JY Yang

Pitkä novelli
  • “Children of Thorns, Children of Water“, Aliette de Bodard
  • “The Hermit of Houston”, Samuel R. Delany
  • “Come See the Living Dryad“, Theodora Goss
  • “The Worshipful Society of Glovers“, Mary Robinette Kowal
  • “Extracurricular Activities“, Yoon Ha Lee
  • “The Hidden Girl”, Ken Liu
  • “The Mathematical Inevitability of Corvids”, Seanan McGuire
  • “Wind Will Rove”, Sarah Pinsker
  • “The Lamentation of Their Women“, Kai Ashante Wilson
  • “Waiting on a Bright Moon“, JY Yang

Novelli
  • “Don’t Press Charges and I Won’t Sue“, Charlie Jane Anders
  • “Zen and the Art of Starship Maintenance”, Tobias S. Buckell
  • “Persephone of the Crows”, Karen Joy Fowler
  • “Fire.”, Elizabeth Hand
  • “Dear Sarah”, Nancy Kress
  • “The Martian Obelisk“, Linda Nagata (arvostelu)
  • “Fandom for Robots“, Vina Jie-Min Prasad (arvostelu)
  • “Welcome to Your Authentic Indian ExperienceTM“, Rebecca Roanhorse (arvostelu)
  • “Starlight Express”, Michael Swanwick
  • “Carnival Nine“, Caroline M. Yoachim (arvostelu)

Antologia
  • Cosmic Powers, John Joseph Adams, ed.
  • Black Feathers, Ellen Datlow, ed.
  • The Book of Swords, Gardner Dozois, ed.
  • The Year’s Best Science Fiction: Thirty-Fourth Annual Collection, Gardner Dozois, ed.
  • Bookburners, Max Gladstone, ed.
  • The Djinn Falls in Love and Other Stories, Mahvesh Murad & Jared Shurin, eds.
  • The Best of Subterranean, William Schafer, ed.
  • The Best Science Fiction & Fantasy of the Year, Volume Eleven, Jonathan Strahan, ed.
  • Infinity Wars, Jonathan Strahan, ed.
  • Transcendent 2: The Year’s Best Transgender Speculative Fiction, Bogi Takács, ed.

Kokoelma
  • Six Months, Three Days, Five Others, Charlie Jane Anders
  • The Overneath, Peter S. Beagle
  • Norse Mythology, Neil Gaiman
  • Strange Weather, Joe Hill
  • Wicked Wonders, Ellen Klages
  • Cat Pictures Please and Other Stories, Naomi Kritzer
  • Ursula K. Le Guin: The Hainish Novels and Stories, Ursula K. Le Guin
  • Her Body and Other Parties, Carmen Maria Machado
  • Tender, Sofia Samatar
  • The Refrigerator Monologues, Catherynne M. Valente

Ei-fiktiivinen teos
  • Sleeping with Monsters: Readings and Reactions in Science Fiction and Fantasy, Liz Bourke
  • In Search of Silence: The Journals of Samuel R. Delany, Volume 1, 1957-1969, Samuel R. Delany
  • The Invention of Angela Carter, Edmund Gordon
  • Star-Begotten: A Life Lived in Science Fiction, James Gunn
  • Iain M. Banks, Paul Kincaid (arvostelu)
  • Luminescent Threads: Connections to Octavia E. Butler, Alexandra Pierce & Mimi Mondal, eds.
  • Not So Good a Gay Man, Frank M. Robinson
  • Don’t Live for Your Obituary, John Scalzi
  • A Lit Fuse: The Provocative Life of Harlan Ellison, Nat Segaloff
  • J.G. Ballard, D. Harlan Wilson

Loput kategoriat löytyy täältä.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Novellihaaste 2 kooste

Olen kuluvan vuoden aikana osallistunut Nipvet-blogin Novellihaaste 2 -lukuhaasteeseen. Vuosi on periaatteessa pitkä aika lukea jos vaikka mitä, myös novelleja, mutta kun se on mennyt, joutuu toteamaan, että olisi voinut lukea enemmänkin. Pidän novellimuodosta, joten haasteeseen on ollut ilo osallistua sillä millä kykeni. Kiitos Juhalle haasteen lanseeramisesta! Tämän linkin kautta voi katsoa, mitä kaikkea osallistujat ovat lukeneet.

Tässäpä sitten kirjailijan mukaan aakkostettu luettelo lukemistani novelleista (56):

Allan, Nina: The Art of Space Travel
Bolander, Brooke: Our Talons Can Crush Galaxies
Chambers, Robert W.: Morsiuspari
Chambers, Robert W.: Maineiden paikkaaja
Chambers, Robert W.: Naamio
Chambers, Robert W.: Lohikäärmeen pihalla
Chambers, Robert W.: Keltainen Merkki
Chambers, Robert W.: Demoiselle d'Ys
Chambers, Robert W.: Profeetan paratiisi
Chambers, Robert W.: Neljän tuulen katu
Chambers, Robert W.: Ensimmäisen ammuksen katu
Chambers, Robert W.: Niittyjen neidon katu
Chambers, Robert W.: Rue Barrée
Doyle, Arthur Conan: Ruskea käsi
El-Mohtar, Amal: Seasons of Glass and Iron
von Eschstruth, Nataly: Harmaasisar
Gilman, Carolyn Ives: Touring with the Alien
Hai, Magdalena: Lokakuu
Hai, Magdalena: Pahanukke
Hai, Magdalena: Näkymätön
Hai, Magdalena: Namusetä
Hai, Magdalena: Summertime
Hai, Magdalena: Eelis ja järvihirviö
Hai, Magdalena: Poika portilla
Hai, Magdalena: Pelastavat kirkonkellot
Hai, Magdalena: Meistä on moneksi
Hai, Magdalena: Peto ja Perhonen
Hai, Magdalena: Metsätie ja aarnikotka - murhenäytelmä seitsemässä osassa
Hai, Magdalena: Pikajuna 214 Uhriniituntakaiseen
Hai, Magdalena: Takarivin tyttö
Hai, Magdalena: FPS
Hai, Magdalena: Täydellinen Alina
Hai, Magdalena: Talven lapset
Hai, Magdalena: Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa
Hai, Magdalena: Haiseva käsi
Hiscock, Stix: Alien Stripper Boned From Behind By The T-Rex
Hodgson, William Hope: Kuoleman jumalatar
Howard, Robert E.: Villeféren metsässä
Hulme-Beaman, Emeric: Unitalo
Jemisin, N.K.: The City Born Great
Lagerlöf, Selma: Kummituksen
de Maupassant, Guy: Käsi
Nagata, Linda : The Martian Obelisk
O’Brien, Fitz-James: Mikä se oli?
Prasad, Vina Jie-Min: Fandom for Robots
Roanhorse, Rebecca: Welcome to Your Authentic Indian Experience™
Vaughan, Carrie: That Game We Played During the War
Vernon, Ursula: Sun, Moon, Dust
Vernon, Ursula: The Tomato Thief 
Wilde, Fran: Clearly Lettered in a Mostly Steady Hand 
Wilde, Fran: The Jewel and Her Lapidary 
Wong, Alyssa: You’ll Surely Drown Here If You Stay
Wong, Alyssa: A Fist of Permutations in Lightning and Wildflowers
Wright, John C.: An Unimaginable Light
Yoachim, Caroline M.: Carnival Nine
Zola, Émile: Verta

Eniten luin novelleja siis Magdalena Hailta eli 18, jotka kaikki sisältyivät Haiseva käsi -kokoelmaan. Robert Chambersilta luin 11 novellia, joista 10 sisältyi kokoelmaan Keltainen kuningas ja yksi Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia -antologiaan. Tähän antologiaan mahtuu yhdeksän muista lukemistani, ja loput ovat Hugo-ehdokasnovelleja viime (pitkät, lyhyet) ja tältä vuodelta. Joukkoon mahtuu niin erinomaisia kuin vähemmän innostaneita. 

Jatkan novellien lukemista entiseen tapaan ja yksi kokoelma onkin jo aloitettu. Novellien lukeminen on antoisaa haasteen kera tai ilman.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Glen Cook: Musta komppania

Jonkun vuoden on Glen Cookin Musta komppania (The Black Company 1984, suom. 2015) vartonut lukemistaan, ensin alkuperäiskielisenä ja sittemmin suomennoksena. The Black Company -sarja käsittää kymmenkunta kirjaa, joista ensimmäiset kolme muodostavat suomennetun kokonaisuuden. Sarja on synkän fantasian edustaja, mm. Joe Abercrombien The First Law -sarjan edelläkävijä, vaikkakin itse tutustuin niihin päinvastaisessa järjestyksessä.

Palkkasoturiarmeija Musta komppanialla on pitkät perinteet kunnioittaa sopimuksia, joita he palkkaajansa kanssa tekevät, mutta tällä kertaa he haluavat päästä eroon nykyisestä sopimuksestaan ja siihen tarjoutuu tilaisuus, kun Pohjoisen valtakunnan valtiaan Ladyn lähettiläs tarjoaa heille sopimuksen kapinallisia vastaan taistelemisesta. Samalla joukkoon värväytyy uusi jäsen, jonka pelastama mykkä pikkutyttö seuraa mukana. Ladylla ja hänen erikoisominaisuuksia omaavilla kaapatuillaan on synkkä menneisyys ja komppanian lääkärin, Puoskarin, romanttiset haaveet Ladysta alkaa karista mitä pitemmälle yhteenotto kapinallisten kanssa käy ja hän joutuu vastatusten tämän legendan kanssa. Ennustus kertoo Valkoisesta ruususta, joka tuo rauhan. Hänet vain tarvitsee löytää.

Mustan komppanian aloittaminen oli hyppy tuntemattomaan, siltä ainakin lukiessa tuntui. Kesti hetken ennen kuin kerrontaan pääsi sisälle ja nimien ja paikkojen tulvan häkellyksestä selviytyi. En heti alkuun erottanut mikä oli ihmisen tai kaupungin nimi, joten esim. kärpänenkin piti miettiä oliko se hyönteinen vai ihminen. Ehdin jo ajatella, että eihän tämä iske minulle ollenkaan, mutta niin vain kävi, että kun sinnikkäästi jatkoin lukemista, se alkoi nykiä kummasti mukaansa.

Puoskarin eli Aikakirjojen pitäjän näkökulmasta kerrottu tarina toimiI. Komppanian hahmot ovat karskeja ja rivien välistä ja vihjailuista voi lukea heidän olevan myös epämiellyttäviä ja moraalittomia. Kunniantunto liittyy komppanian perinteeseen ja ryhmäkäyttäytymiseen, joka sekin tosin rakoilee yksilöiden kohdalla. Mistään sankareista ei ole siis kyse. Heidän palkkaajansa, tässä tapauksessa erityisesti velhohallitsija Lady, on kymmenkertaisesti arveluttavampi motiiveissaan. Vaan siinäpä se tarinan kiehtovuus onkin, miten kirjailija saa väännettyä hahmoista kaikkine vikoineen niin vetäviä, että lukija haluaa jatkaa lukemista. Minulle ehkä hankalinta oli sulattaa pienet vihjeet pedofiliasta, mutta sen joko hyväksyy osana tarinaa tai sitten ei.

Olin erityisen kiinnostunut mitä oli tapahtunut menneisyydessä, mikä oli salaperäisen Ladyn tarina, millainen oli Alistaja ja millaisia olivat Kaapattujen taustat. Kyllähän ne osittain tyydyttävästi avattiinkin tarinan tyyliin kompaktisti ja kiemurtelematta. Jäin jonkin verran kaipaamaan lisää. 

Musta komppania on tyylilajinsa kelpo edustaja. Ei täysosuma, mutta ei epäilystäkään, ettenkö haluaisi jatkaa seuraavaan osaan.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, Volume 4

Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls -sarjakuva on edennyt neljänteen osaan, Volume 4 (2018). Tällä kertaa aikaharppaus vie tyttöporukan 2000-vuoden vaihteeseen tilanteeseen, jossa kauhuskenaario Y2K-ongelmasta on tapahtunut. Tiffany on tällä kertaa ajautunut eroon tovereistaan ja omaa kyvyn nähdä valtavia taistelevia robotteja, jota ajassa elävät eivät näe. Hän kohtaa tulevaisuuden minänsä ja aviomiehensä.

Erin, KJ ja Mac lähtevät seuraamaan sarjakuvaan piilotettua koodivihjettä ja saavat selville käynnissä olevasta aikataistelusta, The Battle of the Ages. Ryhmä aikamatkaajia taistelee esi-isiään, old-timersia, vastaan muuttaakseen tulevaisuuden kauheuksia, kuten pilvenpiirtäjiin törmääviä lentokoneita ja puhelimiinsa addiktoituneita ihmisiä. Old-timersilaiset yrittävät pitää ajan muuttumattomana. Vahingossa ajansyövereihin joutuneet tytöt ovat pahassa välikädessä tulla tuhotuksi.

Volume 4 ottaa aimo harppauksen tarinassa ja valottaa rutkasti aiemmin vain vihjailtua aika-aspektia. Siinä missä kolmas osa tuntui pienimuotoiselta tarinalta, hahmottuu nelosessa laajempi kuva. Tämän hetkiset juonen vaiheet vaativat tarkkaavaisuutta lukiessa. Uskon, että juoni sen kun mutkistuu ja tästä sarjakuvasta on tulossa Sagan tyyliin eeppisempää kerrontaa kuin alussa saattoi kuvitellakaan.

Aikahyppäykset ovat todella kiinnostavia, mutta myös problemaattisia tässä sarjakuvassa. Niissä jokaisessa tuodaan esille jotain ominaista kustakin aikakaudesta, mutta toisen aikakauden silmin. Taistelevat jättirobotit Transformersin, Pacific Rimin ym. hengessä sopivat tähän osaan. Jokseenkin ongelmallinen on tyttöjen tulevaisuuden versiot. Kehittyminen sellaisiksi kuin he ovat sen jälkeen kun heidän varhaisemmat versiot ovat kulkeneet siellä täällä ajassa, ei selity kaikilta osin. Monesti aikamatkakertomuksissa pyritään välttämään itsensä tapaamista, jottei aikajatkumoon tule kupruja, mutta Vaughanille tämä ei ole merkittävä seikka. Pää menee melkeinpä sekaisin, kun miettii millaisia ongelmia ja seuraamuksia tapahtuu tai pitäisi tapahtua sarjan tavoin sähläämisestä aikajatkumossa. Silti sillä ei ole merkitystä kovastikaan, sillä tarina on kiinnostava.

Volume 4 siirtää tarinaa isommille urille ja koin sen erittäin hyvänä asiana. Paper Girls on lähdössä vasta vauhtiin.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

2017 Nebula-, Ray Bradbury ja Andre Norton -palkinnot

Amerikan science fiction ja fantasia -kirjailijoiden järjestö, SFWA on valinnut vuoden 2017 Nebula, Ray Bradbury ja Andre Norton -palkintojen voittajat, jotka on alla listassa tummennettuina. Kirjallisten kategorioiden voittajat eivät yllätä.

Romaani
  • Amberlough, Lara Elena Donnelly
  • The Strange Case of the Alchemist’s Daughter, Theodora Goss
  • Spoonbenders, Daryl Gregory
  • The Stone Sky, N.K. Jemisin (arvostelu)
  • Six Wakes, Mur Lafferty
  • Jade City, Fonda Lee
  • Autonomous, Annalee Newitz
Pienoisromaani
  • River of Teeth, Sarah Gailey
  • Passing Strange, Ellen Klages
  • “And Then There Were (N-One)”, Sarah Pinsker
  • Barry’s Deal, Lawrence M. Schoen
  • All Systems Red, Martha Wells (arvostelu)
  • The Black Tides of Heaven, JY Yang
Pitkä novelli
  • “Dirty Old Town”, Richard Bowes (F&SF 5-6/17)
  • “Weaponized Math”, Jonathan P. Brazee (The Expanding Universe, Vol. 3)
  • “Wind Will Rove”, Sarah Pinsker (Asimov’s 9-10/17)
  • “A Series of Steaks”, Vina Jie-Min Prasad (Clarkesworld 1/17)
  • “A Human Stain”, Kelly Robson (Tor.com 1/4/17)
  • “Small Changes Over Long Periods of Time”, K.M. Szpara (Uncanny 5-6/17)
Novelli
  • “Fandom for Robots”, Vina Jie-Min Prasad (Uncanny 9-10/17) (arvostelu)
  • “Welcome to Your Authentic Indian ExperienceTM”, Rebecca Roanhorse (Apex 8/17) (arvostelu)
  • “Utopia, LOL?”, Jamie Wahls (Strange Horizons 6/5/17)
  • “Clearly Lettered in a Mostly Steady Hand”, Fran Wilde (Uncanny 9-10/17) (arvostelu)
  • “The Last Novelist (or A Dead Lizard in the Yard)”, Matthew Kressel (Tor.com 3/15/17)
  • “Carnival Nine”, Caroline M. Yoachim (Beneath Ceaseless Skies 5/11/17) (arvostelu)
Ray Bradbury -palkinto draamamuotoiselle esitykselle
  • Get Out (Written by Jordan Peele)
  • The Good Place: “Michael’s Gambit” (Written by Michael Schur)
  • Logan (Screenplay by Scott Frank, James Mangold, and Michael Green)
  • The Shape of Water (Screenplay by Guillermo del Toro & Vanessa Taylor)
  • Star Wars: The Last Jedi (Written by Rian Johnson)
  • Wonder Woman (Screenplay by Allan Heinberg)
Andre Norton -palkinto nuorille aikuisille suunnatulle science fictionille tai fantasialle
  • Exo, Fonda Lee (Scholastic Press)
  • Weave a Circle Round, Kari Maaren (Tor)
  • The Art of Starving, Sam J. Miller (HarperTeen)
  • Want, Cindy Pon (Simon Pulse)

maanantai 14. toukokuuta 2018

Brandon Sanderson: Ylenemisen kaivo

Luin viime kesänä Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian ensimmäisen kirjan Viimeinen valtakunta (arvostelu). Nyt oli vuorossa mukavan lyhyen odotteluajan jälkeen kakkososa Ylenemisen kaivo (The Well of Ascension, 2007), joka toki alkuperäiskielellä ilmestyi jo kymmenen vuotta sitten.

Lordihallitsija on kukistettu ja nykyisellä hallitsijalla, Elend Venturella, on kädet täynnä töitä saattaessaan valtakuntaa uuteen tulevaisuuteen, varsinkin kun hänen johtajuuteen ei luoteta. Lisäksi lordihallitsijan yhä kadoksissa olevat atiumvarastot kiinnostavat niin Elendin isää kuin muitakin hallitsijan paikkaa tavoittelevia ja pian useat sotajoukot ovat kolkuttelemassa Viimeisen valtakunnan pääkaupungin muureja. Usvasyntyinen Vin pyrkii turvaamaan uutta kuningasta ja kaupunkia Kelsierin perustaman ryhmän kanssa, mutta salaperäinen syvyys on muuttunut uhkaavammaksi ja legendaarinen ylenemisen kaivo kutsuu ja vaatii hänen huomiotaan. Vanhan diktatuurin poistuminen tuo mukanaan uudet ja hallitsemattomat haasteet.

Ylenemisen kaivon ekirjaversiossa on 755 sivua. Luin kirjan parin päivän aikana, sillä tarinankerronta piti otteessaan ja useista hieman hitaammista kohdista huolimatta, tapahtumien kulku pysyi kiinnostavana. Voisin jopa sanoa, että kakkososa oli parempi kuin ykkönen, vaikka yhä muutamat ”seurapiirikohtaukset” ja ihmissuhdejahkaukset huokaisuttivat naiiviudellaan. Annettakoon lipsahdukset kirjailijalle anteeksi. Juonitteluja tarinassa oli kiitettävästi ja myös positiivisesti erehdyksiä hahmojen käyttäytymisessä. Nuoruudelle ja kokemattomuudelle on annettu tilaa. Sanderson kuljettaa vanhaa legendaa nykyisen tarinan mukana onnistuneesti ja saa lopussa sen avulla aikaan yllätyksen juonessa.

Usvasyntyisen hienosti luotu taikuusjärjestelmä eli kyky polttaa metalleja ja saada niistä erikoisominaisuuksia tulee voimakkaasti esille kirjassa, mikä on hienoa. Pelkäsin, että jossain vaiheessa sen suhteen tulisi toistoa, mutta kirjailija onnistui välttää sen. Taistelukohtaukset sen sijaan oli makuuni nähden liian pitkään kuvattuja. Alussa yli 10 sivun pituinen ottelu oli hyydyttää minut alkutekijöihin, mutta pääsin onneksi sen yli. Ehkä kirjaa olisi editointivaiheessa voinut hieman tiivistää.

Ylenemisen kaivo on onnistunutta korkeaa fantasiaa ja erinomainen trilogian kakkososa, joka toimii kokonaisuutena, mutta jättää runsaasti kysymyksiä ja odotuksen kihelmöinnin loppuratkaisusta. Viimeinen osa, Ajan sankari, ilmestynee loppuvuodesta ja päätyy ehdottomasti lukulistalle.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Dick King-Smith: Vesihevonen

Katsoin joskus ihan sattumalta telkkarista koko perheen fantasialeffan nimeltä Vesihevonen – legenda syvyyksistä. En juurikaan muista elokuvasta muuta kuin pääidean ja että se oli sentimentaalinen, mutta tunnistin sen samaksi kun vastaan tuli Dick King-Smithin kirja Vesihevonen (The Water Horse, 1990, suom. 2008). Kirja on roikkunut hyllyssäni pitkän aikaa, mutta nyt tempaisin ja luin sen välipalana. Kirja on lapsille suunnattu, tekstikoko on suurehko, joten 123 sivun lukeminen ei vienyt kauaa. Suomennoksen kansi on elokuvakansi, kohtaus ei ole kirjasta. King-Smith on tunnettu muistakin filmatuista lastenkirjoistaan, esim. Babe-possusta.

Kahdeksanvuotias Kirstie löytää pikkuveljensä kanssa rannalta munan, jonka vievät salaa kotiin kylpyammeeseen. Siellä siitä kuoriutuu pienen pieni kelppi eli vesihevonen, eikä otus pysy kauaa salaisuutena, vaan pian koko perhe pohtii millä ruokkia ja mihin siirtää Crusoeksi nimetty uusi lemmikki. Se nimittäin kasvaa melkoista vauhtia. Salaisuus on kuitenkin säilytettävä ulkopuolisilta.

Vesihevonen on leppeän mukava ja harmiton tarina legendasta. Crusoe kiehtoo varmasti jokaista lasta, joka kaipaa lemmikkiä ja miksei aikuistakin. Oli hauska lukea sen ääntelystä ja rapsutuksen nautinnosta. Vaikka selvästikin perhe kiintyy otukseen ja todella näkee vaivaa sen piilossa pitämiseen, ei kirja ole ylitunteellinen, vaan aikuiset ja lapset yhdessä tekevät järkeviä päätöksiä. Toki tunteet ohjaavat niitäkin ajoittain, kun Kirstie haluaa kelpin olevan kuitenkin tavattavissa. 

Kirjan sisäkanteen on liitetty kartta Skotlannin ylämaan alueelta täydentämään tarinan sijainnillista kuvausta. Olen matkaillut ja vaellellut tuolla alueella, joten mielikuvat pohjautuvat niihin muistoihin. 

Tarinan loppu on sen suola, onnistunut. Minulle tuli kuitenkin tunne, että katsomani elokuva taisi olla erilainen ja niinhän se olikin. Lähes kaikki on muutettu; perhe, Crusoen kasvaminen, aikajakso sota-aikaan ja paljon muuta. Elokuva on kuvattu pääosin Uudessa-Seelannissa ja Loch Nesskään ei näytä siltä kuin pitäisi. Yksityiskohtien muutoksista huolimatta elokuva on hyvä ja viihdyttävä, se vain ei ole sama tarina kuin kirjassa, vaikka lähtökohta onkin sama. Niinpä siis on syytä aina lukea alkuperäinen teos. Useimmiten se on jopa parempi tarina.

torstai 10. toukokuuta 2018

Philip Pullman: Vedenpaisumus

Vedenpaisumus (La Belle Sauvage, 2017, suom. 2018) aloittaa uuden trilogian, Lyran kirjat (The Book of Dust), joka sijoittuu aikaan ennen ja jälkeen Universumien tomu -trilogian. Lyra on ensimmäisessä osassa vielä vauva, joka on tuotu nunnaluostariin turvaan. 11-vuotias majatalon pitäjien poika, Malcolm Polstead, huomaa kuitenkin outojen henkilöiden olevan kiinnostunut vauvasta ja kun ennätysmäinen tulva nousee kylälle, hän joutuu pelastamaan Lyran uhkaavan vihollisen Gerard Bonnevillen kynsistä kanottinsa, apunaan kyläläistyttö Alice. Kolmikon ja heidän daimoninsa vaarallinen matka turvapaikan etsinnästä alkaa.

Universumien tomu oli sarja, jonka lukeminen ns. silitti minua vastakarvaan. Pidin ja en pitänyt sarjasta. Sarjan maailma on kiehtova kaikkinensa, mutta kun fantasiaan istutetaan aate/filosofia, olipa se mikä tahansa, minulle tulee tunne propagandasta puettuna helpommin nieltävään muotoon. Sarjan lukemisesta on kylläkin jo aikaa, joten joka tapauksessa halusin lukea uuden trilogian aloituskirjan. Sen sanoma totalitarismia vastaan ja vapaan sananvapauden puolesta on selkeä. Uskontoon ei tässä vaiheessa oteta kovin paljon kantaa. Nunnatkin ovat mukavia ja erittäin päteviä, mutta eivät kantaaottavia.

Kyseessä on seikkailutarina, ja vaikka Vedenpaisumus on nuorten kirja, se on vahvasti myös raaka. Tarina herätti ajoittain epämiellyttäviä mielikuvia ja kerran jopa koin ahdistusta hyvin elävästä väkivaltakuvauksesta. Se plussa Pullmanin kirjoissa on, että ne tarjoavat toiminnan lisäksi älykkyyden, tiedon ja kirjallisuuden korostusta, eikä sankareilla ole kaikkia ominaisuuksia tyhjästä, vaan uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta. Vaikka tarina on raaka, se on myös hyvin lempeä, sillä seikkailussa mukana on pieni vauvaikäinen. Kirja on suoraviivaisempi pakomatkakuvaus kuin Tomu, mikä tekee siitä helpommin lähestyttävän, luulisin.

En voi sanoa, että pidin Vedenpaisumuksesta varauksetta, mutta pidin päähenkilö Malcolmista ja hänen daimonistaan. Ja pidin vauva-Lyrasta. Taustalla oleva salainen organisaatio Oakley Street ja sen aletiometritulkitsija Hannah Relf jäävät hiukan kellumaan, mikä jätti miettimään voiko tämän trilogian lukea sellaisenaan ilman Tomua. Seuraavassa kirjassa ilmeisesti hypätään aikaan jolloin Lyra on parikymppinen. Ehkä ideaa olisi lukea tämä esiosa ensin ja sitten Universumien tomu-trilogia, minkä jälkeen jatkaa tuleviin osiin. The Secret Commonwealthin ilmestymisaikaa ei ilmeisesti tällä hetkellä ole vielä virallisesti lyöty lukkoon. Olen kuitenkin kiinnostunut lukemaan senkin ja eiköhän se ilmesty myös suomeksi, kuten Vedenpaisumuskin.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Hugo-ehdokkaat 2018: novellit

Tämän vuoden Hugo-palkinnon Novelli-kategoriassa olevat ehdokastarinat löytyvät kaikki netistä, joten aloitin lyhyiden tekstien lukemisen niistä, ennen kuin Hugo-paketti on tullut saataville. Kolmelta kirjailijalta en ollut lukenut aiemmin yhtään tarinaa.

Caroline M. Yoachim: Carnival Nine

Tarina hyödyntää uudelleen vanhaa ideaa leluista, jotka heräävät henkiin omaan elämään, kun ihmiset nukkuvat. Tässä nuket vedetään avaimella käyntiin, ja taustalla ihmisenä on vain leluntekijä. Zee on onnekas, sillä hänellä on hyvä vieteri ja hän jaksaa pitempään kuin isänsä, jonka kanssa hän asuu Closet Cityssä. Karnevaali kiehtoo häntä, ja siellä hän vierailullaan tutustuukin Valeen, jonka kanssa myöhemmin perustaa oman perheen.

Tarina on arkinen, se kertoo nuoren tytön elämänkaaresta iloineen ja pettymyksineen. Siinä ei ole varsinaista huippua, vaan jonkinlainen elämänviisaus, jonka kukin joko oivaltaa elämänsä aikana tai sitten ei. Kullekin annetaan sen verran kuin heidän vieterinsä kestää. Itsessään kertomus on ehkä hieman laimeahko, mutta puitteet ja maailma pienoiskoossa viehättävä. Pidin novellista kohtalaisen paljon.

Fran Wilde: Clearly Lettered in a Mostly Steady Hand

Jouduin lukemaan tarinan kahdesti, sillä en ollut varma ensimmäisen kerran jälkeen mistä oli kyse. Kerronnassa käytettiin sinä-muotoa, johon asettuminen kesti hetken. Kun siihen pääsi sisään, alkoi matka läpi jonkinlaisen kauhugalleriaesittelyn, jossa loppua kohden oppaan vihjailut muuttuivat hienovaraisiksi syytöksiksi ja kostoksi. Niin oppaassa kuin vierailijassakin tapahtuu näyttelyiden aikana muutoksia. Lopputulema on melkoisen karmiva. Tarina on haasteellinen ja oikeastaan vasta jälkeenpäin pohdiskelu herättää mielikuvituksen, joka laajenee ja laajenee.

Vina Jie-Min Prasad: Fandom for Robots

Computron on ainoa olemassa oleva tiedostava robotti, joskin jo auttamattomasti vanhaa mallia. Se esiintyy Simak Robotics Museon Now and Then -esittelyssä, jossa nuori tyttö kysyy onko robotti seurannut Hyperdimension Warp Record -animea. Tästä alkaa robotin tutustuminen sarjaan, sen fanittajiin ja samalla löytöretkeen omaan tietoiseen itseensä, sekä oman äänen luomiseen. Computronissa on samaa tietoisuutta tunteettomuudesta, mikä huokuu esille myös Martha Wellsin All Systems Red -pienoisromaanin (arvostelu) androidista. Kirjailija tuo esille lempeän huvittavasti fandomin stereotyyppisen käyttäytymisen, minkä jälkeen novellin kommentit olivat hauskaa luettavaa. Novelli nousi humoristisella otteellaan tähän mennessä luetuista ykköseksi. Pidin kovasti.

Linda Nagata : The Martian Obelisk

Hitaasti kuolevalla maapallolla Susannah Li-Langford on luonut useiden vuosikymmenien jälkeen Marsiin obeliskia, jota kukaan ihminen ei koskaan tule näkemään. Marsin asuttaminen on epäonnistunut ja automaattiset robotit ovat ainoat siellä yhä toimintaansa jatkavat. Tai niin Susannah ja hänen mesenaattinsa Nathaniel Sanchez luulevat. Jokin tässä novellissa tökki minua väärällä tavalla. Tarina ei oikein toiminut ja varsinkin loppu on tekemällä tehty, se ei tuntunut soljuvalta loppuratkaisulta. Ei tämä hassumpi tarina ole, mutta kun sen luki Prasadin novellin jälkeen, se jäi valjuksi.

Ursula Vernon: Sun, Moon, Dust

Vernonin novelli on ainoa fantasiaksi luokiteltava ehdokkaiden joukosta. Siinä nuori maanviljelijä Allpa saa isoäidiltään perinnöksi maagisen miekan, jonka kautta voi kutsua kolme hahmoa avukseen. Allpa ei varsinaisesti apua kaipaa, eikä Aurinkoa, Kuuta ja Pölyä edustavat hahmot paljoa apua tarjoakaan, kunhan vain jotain puuhastelevat. Idea on hyvä ja tarinan luki ihan sutjakkaasti, mutta jälkeenpäin käteen ei oikeastaan jäänyt mitään. Novelli ei tarjonnut mitään uutta tai merkittävää, ellei Allpan päätöstä lopussa katsota sellaiseksi. Minusta se oli itsestäänselvyys.


Rebecca Roanhorse: Welcome to Your Authentic Indian Experience™

Jesse Turnblatt työskentee virtuaalisia hengellisiä elämyksiä tarjoavassa yrityksessä. Hän on intiaaniopas, joka johdattaa turisteja elokuvista tuttuihin intiaanikulttuurin syövereihin. Jesse on varsin hyvä työssään, mutta tietoinen, että se on luotua Hollywood-kulttuuria, ei todellista. Kaikki muuttuu, kun asiakkaaksi tulee "White Wolf", jolle ei perinteinen elämys kelpaakaan. Pian asetelmat kääntyvät päälaelleen.

Ehdolla olevista novelleista Prasadin teos sai tästä oivallisen kilpailijan, jonka hiuksen hienolla erolla pistän listan ykköseksi. Roanhorse on kirjoittanut kertomuksen, jossa todellinen ja virtuaalinen on saman kolikon puoliskoja. Novellista tulee mieleen Westworld-tv-sarja tai jopa Iso-Arskan Total Recall, vaikkei dystooppisesta maailmasta liene kysekään. Novelli ei ole mitenkään maata mullistava, mutta se toimii ja nostaa esille alkuperäiskansan hieman samassa hengessä, kuin Buffalo Billin Wild West -showssa 1800-luvulla.

Osallistun näillä novelleilla myös Novellihaaste 2:seen.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...