maanantai 14. tammikuuta 2019

JY Yang: The Black Tides of Heaven

Singaporelaisen JY Yangin pienoisromaani The Black Tides of Heaven (2017) keräsi useita palkintoehdokkuuksia vuonna 2018. Useimmiten voitot menivät Martha Wellsin All System Redille (arvostelu), mutta Yangin kirja sai paljon kuitenkin huomiota. Tuona vuonna en ehtinyt sitä lukemaan, mutta nyt tammikuun lukumaratonin yhteydessä otin ja luin Tensorate-sarjan ensimmäisen kirjan lähes yhteen menoon.

Ean valtakunnassa valtionhoitaja on tullut luvanneeksi tärkeälle luostarin apotille nuorimman lapsensa oppiin. Hän ei kuitenkaan halua luovuttaa nykyistä kuopustaan, vaan sen sijaan synnyttää yllättäen kaksoset, jotka molemmat viedään lapsina luostarin hoiviin. Mokoya ja Akeha ovat erilaisia. Mokoyalla kehittyy ennalta näkemisen lahja, minkä vuoksi hänen äitinsä haluaakin hänet takaisin hyötyäkseen siitä. Lapset päättävät aikanaan oman sukupuolensa ja kasvavat erilleen. Mokoya kasvaa palatsissa, kun taas Akeha kulkee ympäri maata, kunnes vuosia myöhemmin heidän polkunsa jälleen kohtaavat, kun on syntymässä kapinaliike ja kohtalo kertoo heidän olevan osa sitä.

The Black Tides of Heavenin on määritetty oleva silkpunkia, Itä-Aasiaan historiaan ja keksintöihin perustuvaa Viktorian ajan steampunkin vastinetta. Tarinassa harjoitetaan slackcraftia, eli jonkinlaista luonnontieteellistä maagisuutta, joka on harvojen etuoikeus. Fantasian pariin mennään, vaikka tiede on tuomassa uusia teknologisia asioita, joilla tavalliset tallaajat voivat korvata puutteensa slackissa. Tarina ei siltä osin ole ehkä täysin uraauurtava, mutta silti tervetullut lähestymistapa. Slackissa on monimutkaisuutta, joka ei ihan heti aukea ja paljastu ja maailmassa on muutenkin kiehtovaa salamyhkäisyyttä.

Jonkin verran alussa oli hankaluuksia päästä sisään they/their pronominin käytöstä hän-sanan yhteydessä. Tätä ongelmaa ei olisi suomenkielisenä, mutta englanninkielisessä tekstiin pitää keksiä milloin mitäkin välttääkseen sukupuolittamista. Tässä pointtina oli kuitenkin lisäksi, että tehtiin kielellisesti ero siitä elämän vaiheesta, jossa ei ollut vielä päätetty mitä sukupuolta haluaa edustaa ja siitä, kun valinta oli tehty. Mahdollisuus oli tietysti olla valitsematta. Miten tämä sitten suomenkielessä korostuisi ja erottuisi, on oma probleema. Ei taida olla tosin pelkoa, että teos suomennettaisiin. Joka tapauksessa, luulin alussa, että ihmiset ajattelevat itseään monikossa, joten heidän persoonaansa liittyy jotain salattua lisää. Mielikuvitus on ystävämme. Näin ei kuitenkaan ollut.

Tarinan juonessa ei osunut kaikki ihan kohdilleen, se oli liian hätäinen mielestäni ja ehkä kuitenkin liian mustavalkoinen asetelmiltaan, kuin mitä olisin toivonut. Minulle tunneside kaksosten välillä jäi tuntemukselta vaisuksi, sillä niin erilaisia he kuitenkin olivat. Mokoyan ja Akehan valinnat ovat ripauksen perinteiset makuuni. Ymmärrän tarinan saaman huomion ja saavutetut palkintoehdokkuudet. Pienoisromaani on piristävä varsinkin itämaisine lähtökohtineen. Rinnakkaisromaani The Red Threads of Fortune on hyvinkin lukulistalla. Ehkä se avartaa vielä maailmanluontia ja slackin salaisuutta, ja tuo jotain lisää muihinkin hahmoihin kuin kaksosiin. Äidin hahmon tausta olisi kiva lisä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Martha Wells: Artificial Condition

Artificial Condition (2018) on Martha Wellsin The Murderbot Diaries -sarjan toinen pienoisromaani. Luin ensimmäisen osan, All Systems Red, viime vuoden helmikuussa (arvostelu).

Artificial Condition jatkaa tarinaa suoraan. Murderbot etsii tietoa osuudestaan pahamaineisessa teurastuksessa, josta hänellä on vain heikot mielikuvat, jotta pystyisi tulevaisuudessa välttämään mahdollisesti saman tilanteen. Riistäytyikö hän todellakin hallinnasta, vai oliko kyseessä hakkerointi. Hän päätyy alukseen, joka osoittautuukin yllättävän päteväksi ja sen sijaan, että ilmiantaisi Murderbotin, hän ryhtyy avustamaan tätä tehtävässä. Päästäkseen tiedon saamiseksi kohteeseen, jossa verilöyly tapahtui, Murderbot ottaa tehtävän turvallisuuskonsulttina auttaakseen samalla kolmea tutkijaa saamaan työnsä tulokset takaisin yritykseltä, joka ne heiltä huijasi.

Artificial condition on tunnelmaltaan hieman erilainen kuin sarjan ensimmäinen osa, koska Murderbot on tässä pääasiassa omalla asiallaan. Kiinnitin tarinassa huomiota enemmän inhimilliseen puoleen, joka oli nyt helpompi hyväksyä, sillä kirjailija antaa androidille ihmisroolin peitetehtäväksi. Droidin tarve selvittää omaa rooliaan ja autonomista asemaa tekee siitä kiinnostavan päähahmon ja kohtalaisen sympaattisenkin, mutta onneksi mukana on myös sarkasmia. Kommunikointi aluksen tekoälyn ARTin kanssa on onnistunutta, vaikka mietin kuinka helposti kaikki saadaan onnistumaan nimenomaan tämän tuttavuuden vuoksi.

Kakkososa tuntuu hitusen paremmalta kokonaisuudelta kuin aloitusosa, vaikka en nyt kyllä vieläkään aivan myyty tälle sarjalle ole. Luin juuri toisen uudehkon kirjan, jossa robotit ja niiden autonomia oli tärkeä teema, ja jos olisin kirjoittanut tämän arvion ennen sen lukemista, olisin ehkä suhtautunut erilailla Murderbotia kohtaan. Toisesta kirjasta myöhemmin ja joka tapauksessa pidin Wellsin pienoisromaanista sen verran paljon, että aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat eli Rogue Protocol ja Exit Strategyn. Ties mihin tässä sarjassa vielä ylletään.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Ursula K. Le Guin: The Tombs of Atuan

The Books of Earthsea kokoaa kaikki Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat yksiin kansiin Charles Vessin kuvituksen kera. Luin heti alkuvuodesta ensimmäisen kirjan A Wizard of Earthsean (arvostelu) ja heti sen jälkeen kakkoskirjan The Tombs of Atuanin, joka on julkaistu alun perin vuonna 1971 (Atuanin holvihaudat, 1977).

Toisessa kirjassa pääosassa on nuori tyttö, Tenar, joka tulee lapsena tempaistua pois kodistaan ja julistetuksi uudeksi syntyneeksi korkeimmaksi papittareksi nimettömien temppeliin. Hän kasvaa Atuanin autiomaan keskellä tehtäväänsä yksinäisyydessä ja eristyksessä papittarien, muiden temppelin tyttöoppilaiden ja eunukkien seurassa. Temppelin hautapaasien alla kiemurtelee labyrintti, johon ei ole kuolevaisilla ja miehillä asiaa, ja osaan vain Arhaksi nimetyllä Tenarilla on pääsy. Mutta tähän pyhään paikkaan ilmestyy tunkeilija, velho nimeltä Ged etsimään aarretta. Gedin kohtaaminen avaa Tenarin silmät lopullisesti, sillä erällä toisella korkea-arvoisella papittarella on suunnitelmia, jotka uhkaavat paitsi Gedin, myös Tenarin henkeä.

Kuten esipuheessa Le Guin kertoo, hän lähti jo toisessa osassa etsimään pääosanaisen ääntä, mikä ei kovin yleistä fantasiassa ollut noihin aikoihin. Hän ei ihan tavoittanut sitä, sillä Tenar oli tarinassa vasta nuori tyttö, joka ei vielä ole löytänyt todellista itseään. Ged on sen sijaan jo kokeneempi ja The Tombs of Atuan palaa ykkösosan tapahtumiin antaen niille jatkoa. Le Guin tunnustaa jälkipuheessa, ettei hänellä ollut aikeita kirjoittaa jatkoa, mutta Maameren saaret olivat tulvillaan tapahtumia ja tarinoita, joihin oli pakko palata, tällä kertaa Kargishin kulttuuriin, jossa miesten hallitsemassa valtakunnassa naiset ovat papittaren roolissa. Hyvä näin, että palasi. Ykkösosan autiolla saarenpahasella asustaneet nainen ja mies saivat nyt tarinansa kuuluville ja nimettömien jumalat avartuivat pahuudessaan.

Tenar/Arha oli alussa naiivin ärsyttävä, mikä varmastikin niissä kasvuolosuhteissa on ymmärrettävää. Hän kuitenkin osoittautuu harkitsevammaksi ja uskaltaa tunnustaa puutteensa, vaikkakin vielä nuoruuden uhmalla. Itse labyrintti on kiehtova, mutta samalla pelottava, sillä tiedän miltä maan alla pimeääkin pimeämmässä pimeydessä olo tuntuu. Maameren sarja on kategorisoitu ja luokiteltu nuorille, mutta kyllä tämä ihan täydestä menee aikuisellekin.

Olen todella iloinen, että päätin lukea sarjaa uudestaan ja alkuperäiskielellä. Lukeminen on nautinto. Tämä teos on mukana Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteessa.


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kevään 2019 tulevia kirjoja

Tein viime heinäkuussa katsauksen syksyn 2018 tuleviin genrekirjoihin, joista osan olen ehtinyt jo lukea, osa on kesken ja muutama vasta ilmestynyt tai ilmestymässä hieman myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Kaikki lukemattomat ovat yhä lukulistalla, johon nyt lisään tämän kevään tulevia kiinnostavia spefiteoksia.

Suomenkielinen kirjallisuus


Gummerus julkaisee tammikuun lopulla käännöksen Naomi Aldermanin vuonna 2016 julkaistusta The Power -kirjasta nimellä Voima.

Vaikka teoksen kansi muistuttaa jotenkin itänaapurimme vanhaa kommunistista julistetta, itse tarina sukupuolien voimien tasapainon järkkymisestä tuntuu kiehtovalta, joten eiköhän tule luettua.



Helmikuussa ilmestyy Otavalta Robin Hobbin Narri ja Näkijä -sarjan toinen osa, Narrin vaellus, suomeksi. Tiedän, etten vieläkään pysty lukemaan sarjaa uusiksi englanninkielisten jälkeen, mutta kirja on kuitenkin ostoslistalla ehdottomasti.

Niin ikään Otavalta on tulossa Conn Igguldenin Suolan valtakunta -sarjan toinen osa, Shiang. Kuuluu lukulistalle.



Vaskikirjoilta ilmestyy kevään ja alkukesän aikana pari kiinnostavaa teosta: August Derlethin Cthulhun jäljet -novellikokoelma helmi-maaliskuussa ja touko-kesäkuussa Harry Harrisonin Eedenistä länteen. Vaskikirjojen tarjonta on aina huomion arvoista ja nämä molemmat ovat hankintalistalla.
Derlethiä en ole aiemmin lukenut, joten ehkä tästä on hyvä aloittaa. Harrisonin vaihtoehtohistoriallinen dinosaurustarina on sarjan ensimmäinen osa ja yhden Harrisonin luetun kirjan jälkeen suhtaudun siihen varovaisen odottavasti.



V.E. Schwabin Lontooseen keskittyvä Magian syvempi sävy on Kariston julkaisulistalla maaliskuussa. Kyseessä on Shades of Magic -sarjan ensimmäinen osa.

Tämä teos vaikuttaa todella kiehtovalta, koska tapahtumapaikka on Lontoo, mutta mitään superteosta en kuitenkaan odota. Toivottavasti yllättää positiivisesti, olen kuullut kirjasta hyviä arvosteluja




Maaliskuu on muutenkin kiihkeä julkaisukuukausi, sillä silloin ilmestyy Karistolta vielä myös Josh Malermanin Lintuhäkki. Menin ja katsoin Bird Box -elokuvan Netflixistä ennen kuin tajusin kirjan olevan tulossa myös suomeksi.

Elokuva oli kiehtovalla tavalla pelottavan outo, joten ehkäpä luen myös kirjan, vaikka yleensä mielummin luen ja katson toisessa järjestyksessä.



Englanninkielinen kirjallisuus


The Bear and the Nightingale -kirjan kirjoittajalta Katherine Ardenilta on tulossa sarjaan jo kolmas kirja, The Winter of the Witch ihan muutamien päivien kuluttua. Toinen osa on lukulistan kärjessä, joten kunhan saan sen ensin luettua, on uutuuskin vuorossa.

Toivottavasti sarja jatkuu yhtä kiehtovana kuin ensimmäinen osakin.




Huhtikuulla on tiedossa Lauren Beukesin Motherland, dystopinen ja psykologinen trilleri, jonka todennäköisesti otan lukulistalle.

En pidä kuitenkaan kiirettä sen kanssa, jos vaikka Beukes olisi mahdollisesti vielä suomennettavien listalla.




Aloitin Loppiaisen lukumaratonissa Claire Northin The Gameshouse -sarjan pienoisromaanien luvun. Kaikki kolme, The Serpent, The Thief ja The Master ilmestyvät kokoelmana toukokuun lopulla sarjan nimellä. Ensimmäisen osan jälkeen olin kohtalaisen omituisissa fiiliksissä, ja aion jatkaa jatko-osien lukemista. Kokoelma on lähinnä muistutukseksi, että tsekkaan onko siinä jotain lisä-arvoa. Niille jotka eivät lue yksittäisiä pienoisromaaneja, kokoelma on varmastikin parempi vaihtoehto.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Loppiaisen lukumaraton 2019 - päivittyvä postaus

Vuoden ensimmäinen yhteisöllinen lukumaraton sijoittuu loppiaisviikonloppuun ja sen vetäjänä on Bibliofiilin päiväunia -blogin Mari. Ehdin jo yhden henkilökohtaisen lukumaratonin vetää vuoden alkajaisiksi, mutta koska myös tämä viikonloppu sopii lukemiselle, niin osallistunpa tähänkin. Mukaan mahtuu vielä. Säännöt on tutut vanhat, eli 24 tuntia lukemista ja tauot lasketaan mukaan.

Kuten aiemminkin, päivitän tähän postaukseen lyhyesti etenemistä. Jonkin verran myös Twitteriin, jota voi seurata esim. sivupalkin alaosasta, jonne twiittini on linkitetty. Olen valinnut joukon ekirjoja ennakkoon, kaikki rästilukemisia. Listalla mm. Martha Wellsia, JY Yangia, Annalee Newitzia ja Claire Northia. Nähtäväksi jää mitä heidän kirjoistaan ennätän lukea.


Aloitan lauantaina klo 00:05 Martha Wellsin Artificial Conditionilla, joka on Murderbot Diaries -sarjan toinen osa.

Klo 00:05. Nyt alkaa.

Klo 3:12 Artificial Condition on luettu, sivuja ekirjassa oli pienoisromaanimittaisesti 129. Piti hyvin otteessaan reilut kolme tuntia.

Silmiä hieman väsyttää, mutta aloitan joka tapauksessa JY Yangin The Black Tides of Heavenin.

Klo 9:40 jälleen hereillä jatkamaan. Etenin kirjaa vajaa 50 sivua yöllä, mikä oli alkulämmittelyä tarinassa, joten siitä eteen päin nyt. Reilu 14 tuntia lukumaratonia jäljellä.

Klo 12:00 Maraton noin puolessa välissä. The Black Tides of Heavenia luettuna 118 sivua. On tauon paikka.


Klo13:45 The Black Tides of Heaven luettu kokonaisuudessaan, 163 sivua.


Seuraava pienoisromaani on Claire Northin The Serpent, The Gameshouse-sarjan eka osa.

Klo 15:30 17 % The Serpentistä luettu. Tarkistan sivumäärän myöhemmin, sillä Kindlessä sitä ei näe. Nyt pidän tauon ja käyn pelaamassa Pokemon Gon ex-raidin välillä. Hieman happihyppelyä samalla.

Klo 19:40 Lukuvauhti on hidastunut, sillä väsymys painaa. Olen jossain 60 sivun paikkeilla menossa The Serpentiä. Hieman erikoinen teos. Vielä noin 4,5 tuntia maratonia jäljellä.

Klo 22:00. The Serpent luettu, 138 sivua. Olipahan kirja, josta ei heti tiedä mitä ajatella. Maratonia on vielä 2 tuntia jäljellä.


Aloitan Annalee Newitzin Autonomousin.


Klo 23:05 Uni painaa melkoisesti, joten lukeminen ei enää onnistu. Päätän siis tämän kertaisen lukumaratonin tuntia aiemmin. Ehdin lukea Autonomousia 19 sivua. Loppusaldoksi tuli 3 kokonaista pienoisromaania ja yhden kirjan aloitus, yhteensä 404 sivua.

Oli erinomainen lukumaraton kirjavalintojen suhteen. Niistä tarkempia mietteitä myöhemmin.

torstai 3. tammikuuta 2019

Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Luin Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat jo aikaa sitten, ja minulla on jäänyt niistä haaleahko mielikuva, etteivät ne yllä minun makuni mukaan kirjailijan scifituotannon tasolle. En edes muista mistä syystä, joten kun viime vuonna ilmestyi sarjan aloituksen 50-vuotisjuhlapainos The Books of Earthsea: The Complete Illustrated Edition päätin, että on aika lukea sarja kokonaisuudessaan uusiksi alkuperäisellä kielellä ja katsoa miltä se tuntuu tänä päivänä, kun vettä on virrannut paljon sillan alta edellisen lukukerran jälkeen.

The Books of Earthsea kokoaa kaikki Maameren tarinoihin liittyvät romaanit ja novellit yhteen täydennettynä Charles Vessin kuvituksella. Kokoelman esittelyn kirjoitti Le Guin itse helmikuussa 2016. Hän kiinnittää siinä huomiota kuvituksiin, jotka ovat vuosikymmenien varrella usein kuvanneet hahmot vaaleaihoisina, mitä selvästikään useimmat eivät ole. Vessin kuvitus toteuttaa Le Guinin maailmaa sellaisena kuin sen tarkoitus on olla. Vaikka kyseessä on kokoelma, käyn jokaisen yksittäisen kirjan läpi omanaan ja palaan alkupuheeseen myös myöhempien kirjojen osalta.

Earthsea-sarjan aloittaa vuonna 1968 julkaistu A Wizard of Earthsea (Maameren velho, 1976). Liitän kirjan mukaan Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen.

Syrjäisessä ja vaatimattomassa kylässä asuva Sparrowhawk on pieni poika, joka osoittaa maagisia kykyjä jo varhain. Hän saa voimakkaalta velholta tosinimensä Ged ja päätyy Roken saarelle velhokouluun, jossa hän on lahjakas ja nopea oppilas, mutta myös turhamaisen innokas osoittamaan olevansa parempi kuin muut. Niinpä hän tekee virheen ja päästää elävien maailmaan varjon, joka voi tuhota hänet tai hänen kauttaan muita. Alkaa Gedin todellinen oppimatka velhouden hallitsemiseen.

Tämä lukukerta oli minun oppimatkani tunnustamaan jälleen, ettei ensimmäinen lukeminen aina riitä, olipa syy mikä tahansa – väärä lukuhetki, mieliala, kieli. Joskus todellinen teksti löytyy vasta myöhemmin ja näin kävi minulle nyt. Englanninkielisenä Earthsea heräsi elämään, se oli kaunis kaikkine saarineen ja jopa karuine sateineen. Ged huonoine puolineen oli elävä ja uskottava ja näin hänet paremmin kuin muistikuvani antoi ymmärtää. Tajusin kuinka värikäs Maameren asutus on ja kuinka selvästi se kuvaillaan. On vaikea ymmärtää miksi en ensimmäisellä lukukerralla saanut samoja mielikuvia ja tuntemuksia.

Gedin vaiheet velhokoulussa olivat kiinnostavia, sillä ne toivat erityisesti esille varttuvan pojan luonteenpiirteet ja vertailukohdan siihen mikä tuntuu arvostettavalta ja tavoiteltavalta, eli vanhemman velhon Ogionin hiljaisuus ja vaatimattomuus.
Though a very silent man he was so mild and calm that Ged soon lost his awe of him, and in a day or two more he was bold enough to ask his master, ”When will my apprenticeship begin, Sir?”
”It has begun,” said Ogion.
There was a silence, as if Ged was keeping back something he has to say. Then he said it: ”But I haven’t learned anything yet!”
”Because you haven’t found out what I am teaching,” replied the mage…
Tarina on Gedin kasvutarina, erityisesti velhokoulun jälkeen, jolloin hänen on itse yksinään löydettävä keinot selviytymiseen.

Kiinnitin tarinassa huomiota nyt erityisesti taikuuden hallitsemiseen, kuinka se jaoteltiin naisten jokapäiväiseen elämään liittyvään arkielämän pikkutaikuuteen ja todelliseen miesten harjoittamaan suureen maagisuuteen. Tämä harmitti, mutta Le Guin antaa sille selityksen esipuheessa. Fantasiagenre oli miesten hallitsemaa ja naislukijat olivat kasvaneet miesnäkökulmaan kirjallisessa maailmassa, eikä sen maailman muovaaminen ollut helppoa. Le Guin kuitenkin ryhtyi siihen sarjan edetessä. Siksi tämän linjan seuraaminen uudelleenlukukierroksella on seikka mihin haluan kiinnittää huomiota, koska Le Guin rikkoi samaan aikaan jo rajoja science fiction tuotannollaan.

Arvostukseni A Wizard of Earthseata kohtaan lisääntyi ja odotan innoissani mitä muut sarjan teokset antavat uudelleen luettuna.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...