Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha ja Missä junat kääntyvät -kokoelmien (arvostelut) jälkeen luin kirjailijan teoksen Lumikko ja yhdeksän muuta (2006). Luulin teosta alunperin nimensä vuoksi novellikokoelmaksi, mutta kyseessä on romaani. Ostin teoksen ekirjana, ja kuten edellisessäkin Jääskeläisen ekirjassa, tässäkin oli jokin tavutusongelma, joka häiritsi jonkinverran lukukokemusta. Kirja on muuten parhaillaan paperisena versiona kesäkampanjatuote AdLibriksessa ja sen saa todella edullisesti pokkarina. Lisäys: Ekirjanakin on alennuksessa.

Ella Milana on sijaisopettajana Jäniksenselässä, pienessä kylässä, joka on tunnettu kuuluisasta kirjailijasta Laura Lumikosta. Lumikko on perustanut aikanaan kirjallisuusseuran, johon hän valitsi yhdeksän lupaavaa lasta, joista kaikista on tullut sittemmin tunnettuja kirjailijoita. Kymmenes seuran jäsen, joka kuoli nuorena, onkin sitten salaisuus, josta kukaan ei halua vapaaehtoisesti puhua. Lumikko valitsee Ellan Seuran uudeksi kymmenenneksi jäseneksi, ja samana päivänä kun Ella liittyy virallisesti mukaan, myös kuuluisa kirjailija katoaa selittämättömästi. Ella ryhtyy pelaamaan Seuran sisällä kehitettyä peliä selvittääkseen kuolleen jäsenen ja kadonneen kirjailijan mysteeriä.

Lumikko ja yhdeksän muuta -tarinassa on paljon samanlaista outouden ja omaleimaisuuden tuntua kuin Jääskeläisen novelleissakin. Se on kuitenkin astetta kevyempi kokonaisuus. Vaikka tarina kertookin paljolti kirjoittamisen vaikeudesta ja raakuudestakin, lukukokemuksena se on vaivaton ja sujuva, useiden tyylien sekoituksesta huolimatta. Maaginen realismi tai reaalifantasia, miksi sitä haluaakin kutsua, on tullut hyvinkin tutuksi vuosien varrella ja silti aina yllätyn, kun jokin lajityypin kirja tuo mukanaan uutuuden tunnetta. Lumikossa sitä on, suomalaiseen tyyliin. On aina fantastista lukea kirjaa, joka jättää auki asioita mielikuvituksen varaan. Niinpä en ole lainkaan varma onko puutarhatonttuja olemassa vai ei...

Kirjan hahmot ovat ajoittain karrikoituja, mutta sellaisina kiinnostavia ja hauskoja. Lumikko onkin humoristinen kirja, ironinenkin. Nauroin monta kertaa mielikuville kirjailijoista kiipeilemässä ja väijymässä toisiaan, haastaakseen pelaamaan ja saadakseen ideoita tuleviin teoksiinsa. Haastamisen seuraus oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hauskaa, sillä siinä vuodettiin enemmän tai vähemmän hahmojen syvintä sisintä ulos. Kirjojen ja lehtien sisällön muuttuminen vaikutti minusta metaforalta, sillä joskus tuntuu kuin olisin lukenut eri kirjan kuin joku toinen lukija, vaikka teoksella olisikin sama tekijä ja nimi. Niin monella tapaa eri asioita voi painottaa ja tulkita. Varmasti kirjailijoistakin joskus tuntuu oudolta miten heidän kirjojaan on tulkittu.Lumikossa on monikerroksellisuutta, ja niinpä siitä löytyy myös melankolian sävyjä, surua ja menetystä.

Miksihän kukaan elokuvantekijä ei ole tarttunut tähän kirjaan? Minulle lukijana se oli ainakin hyvinkin visuaalinen kokemus. Näin silmissäni paitsi edellä mainitut kirjailijoiden toistensa vaanimiset, myös esimerkiksi kirjailija Martti Talvimaan puutarhan ympärillä pyörivät koirat. Samoin Laura Lumikon kirjan hahmoista ja Seuran alkuvaiheista saisi oivallisia takaumakohtauksia. Ehkäpä nyt kun kirja ilmestyy myös englanniksi loppuvuodesta nimellä Rabbit Back Literature Society se saa arvoistaan laajempaa huomiota ja vaikkapa Tim Burtonin käsikirjoittaja/ohjaajakseen. Niin Helena Bonham Carterista tulisi ehkä Ingrid Kissalla. 

Lumikko ja yhdeksän muuta on enemmän kuin mitä pystyn ilmaisemaan, joten suosittelen sen lukemista ja kokemista henkilökohtaisesti. Ties vaikka luette ihan erilaisen kirjan.