J.S. Meresmaa: Mifongin perintö

Mifongin perintö on J.S. Meresmaan viime vuonna ilmestynyt esikoiskirja, joka on saanut runsaasti huomiota kirjablogeissa. Reilu vuosi sitten luin Morren arvion kirjasta ja minulle jäi epämääräinen tunne, että kirja sisältää liikaa romantiikkaa minun makuuni. Niinpä kesti näinkin kauan ennen kuin lopulta luin kirjan. Hankin sen ekirjaversiona.

Merontesin prinsessa Ardis on luvattu puolisoksi itseään reilusti vanhemmalle Belonen kuninkaalle. Ardis ei pidä päätöksestä ja pyrkiessä vaikuttamaan siihen, hän joutuu onnettomuuteen, josta hänet pelastaa itäisestä Sudhaerista kotoisin oleva Dante Rondestani. Dante on Merontesissa veljensä asialla etsimässä kuuluisaa Keisarin kirjaa, yhtä osaa neljästä kadonneesta, josta selviäisi tietoja myyttisistä mifongeista ja niiden sukulaiseläinten maruaaniliskojen ja muinaisen marmosiinikansan kesken vallitsevasta liitosta. Vaan toinenkin taho on kiinnostunut kirjoista, eikä kaihda keinoja saadakseen ne käsiinsä ja saattaakseen kirjat yhteen, jolloin niiden voima paljastuu. Dante sisaruksineen joutuu mukaan vaarallisiin tapahtumiin, joissa Ardisilla tuntuu olevan keskeinen rooli.

Puran nyt heti tähän alkuunsa: tässä kirjassa on romantiikka-allergiselle liikaa romantiikkaa siinä muodossa, jollaista tapaa nimenomaan naistenkirjoissa. On läpättävää sydäntä ja heilahtavaa vaunua, jolloin nainen vahingossa nojautuu tummasilmäiseen mieheen, koskettaa tämän reittä, mikä saa aikaan lisää läpätystä jne. Argh. Nyt kun olen saanut tämän allergiaoireen liennytetyksi, voin sanoa, että onneksi tämän tyylinen vaihe keskittyy alkuun ja toiseen osioon päästyttyä, romantiikkataso laskee minunkin siedettävälle tasolle.

Kun selvisin Ardis/Dante-aloituskuviosta, aloin pitää kirjasta ja mitä pidemmälle luin ja tarina laajeni, sen kiehtovammalta se tuntui. Mifongit, niihin liittyvä neljään elementtiin sidottu luomiskertomus ja historia ovat parasta antia ja taustassa sekä juonessa on monimutkaisuutta ja vauhtia. Matkantekofantasiaksi Mifongin perintö on toimiva; on salaisuuksia jotka aukeavat siirryttäessä paikasta toiseen, on vaarallisia tilanteita, on tunnelmallisia hetkiä, maisemien kuvailua ja tietenkin vastapeluri, vihollinen ja petoksia. Tarinassa on huumoriakin ja vaikka huumori on melkoisen kilttiä, niin se tuntuu ajoittain aikuisemmille lukijoille suunnatulta. Kirjastossa Mifongin perintö näkyy kuitenkin löytyvän nuortenkirjaosastolta. Eeppiseen fantasiaan luonteenomaisesti kuuluva alun kartta auttaa hahmottamaan maailmaa, kun matkaa tehdään.

Kirjan vahvuus on maailmanluonti. Se on vivahteikasta ja yksityiskohtaista. Meresmaa maalaa kuin taidemaalari välillä hienoja näkymiä ja tunnelmia mieleen. Olin ilahtunut.

"Harmaa sumu verhosi tummana edessä siintävän saaren ja haukkasi palan Merikäärmeen korkeista mastoista. Kevyttä ja lämmintä vesitihkua ripotteli ilmassa. Se sai kansilaudat kiiltelemään tummina ja vaatteet kostumaan läpikotaisin. Nuhaiselta kuulostava lintu heitteli ilmaan aamunkoitosta ilmoittavia puhalluksia rannan tiheiköstä. Aurinko oli vain rajatonta valkeaa valoa sumuseinämän takana. Jo nyt lämpö kietoutui ympärille kuin toinen iho."

Esimerkkejä voisi poimia useita, mutta ne palvelevat tarinaa parhaiten muun tekstin keskellä. Erityisesti pidin kohtauksesta, jossa veli ja sisar juttelevat kahden ja tupruttelevat druchumia. Siinä on luontevaa tuokiokuvaa, tuli ikävä veljeäni. Kirjan tapahtumapaikat ovat houkuttelevia, jopa merirosvokaupunki Chuanta Vespes, jonka ilmapiiri tuli elävästi esille.

"Chuanta Vespesin vanhin taverna oli tupaten täynnä meluisia merirosvoja, jotka eivät osanneet päättää kummalla kädellä joisivat ja kummalla kourisivat ilotyttöjä, jotka olivat vallanneet paikan tietoisena tuottoisasta illasta. Kaksikerroksinen taverna oli avara iso tila, jonka kolmea laitaa kiersivät parvet, joista päästiin yksityisiin kabinetteihin ja tuntitaksalla vuokrattaviin huoneisiin. Alakerrassa oli pitkä kaareva anniskelutiski, useita pyöreitä kolhiintuneita pöytiä ja reunoilla muutamia hämyisempiä looseja."

Rondestanien suvun antikvariaatti on loistava lisä, se sopii fantasiaan, jossa usein käytetään salaisia tai vaikeaselkoisia maagisia kirjoja sidottuna tarinaan. Pidän laivoista ja merimatkojen kuvauksesta, joten siinäkin suhteessa kirja tarjoaa minulle hitusen. Henkilöhahmoihin ja heidän vuorovaikutukseen jää parantamisen varaa, ja vaikka opinkin sietämään sekä Dantea että Ardisia, jälkimmäistä varsinkin äitinä, en päässyt alun ärsytysmomentista täysin yli, vaan suhtauduin heihin loppuun asti hieman epäluuloisesti. Sen sijaan pidin Danten sisaresta Linnistä, joka ajoittain toi mieleeni Robin Hobbin Althean (Liveship Traders -trilogia).

Mutta missä on Pantterikansan laakso, jota niin kaupiteltiin matkakohteena Finnconissa? Ilmeisesti se tulee vastaan kakkososassa, joka on jo ilmestynyt. Ekirja-asiakkaana joudun kuitenkin kustantajan antaman tiedon mukaan odottelemaan syksyyn päätöstä, ilmestyykö Mifongin aika ekirjana lainkaan. Harkitsen kirjastolainaa.

Lopuksi vielä kirjan virallinen trailer. Se on hieno, tykkään.