T.H. White: The Witch in the Wood

T.H. Whiten alunperin vuonna 1939 julkaistu The Witch in the Wood on painettu hieman lyhennettynä myös nimellä The Queen of Air and Darkness. Minulla on kirjasta vuoden 1940 kirjailijan kuvittama painos, joka edeltääjäänsä verrattuna (The Sword in the Stonen arvostelu) on varsin käsiteltävässä kunnossa, mutta valitettavasti ilman kansipaperia. Sen lisäksi minulla on myös The Once and Future King -kokoelman versio.

The Witch in the Wood keskittyy paljolti kertomaan Arthurin tarinaan liittyviä yksityiskohtia pohjoisesta kuningas Lotin valtakunnan tapahtumien näkökulmasta. Lotin puolisona on Morgause, joka on myös Arthurin sisarpuoli, tosin sitä ei Arthur tarinassa vielä tiedä ennen kuin liian myöhään. Kuningas Lot ei hyväksy Arthuria kuninkaaksi, vaan lähtee taistelemaan tätä vastaan. Lotin ja Morgausen pojat Gawain, Agravaine, Gaheris ja Gareth ovat kasvaneet Arthurin vastaisessa ilmapiirissä ja tarinan yhdeksi teemaksi nousee kasvatuksen ja rakkauden merkitys ihmisen kehityksessä. Morgause heittäytyy äitiyden pyhään idealismiin ja itsekorostukseen, mutta käytännössä lapset saavat hänestä ristiriitaisia merkkejä. Sanojensa mukaan heidän äitinsä rakastaa heitä yli kaiken, toisaalta teot osoittavat välinpitämättömyyttä. Pojat palvovat äitiään, mutta heidän keskusteluistaan kuultaa läpi epävarmuus.

Merlyn jatkaa tuoreen kuninkaan opettamista, ja Arthur pohtiikin mahdin ja oikeutuksen käsitteitä pyöreän pöydän idean äärellä pitkin ja poikin tarinaa. Arthur katsoo tehtäväkseen pitää huolta valtakunnastaan ja oikeuttaa sotatoimet ja raakuudet kunhan ne valjastetaan totuutta ja oikeutta palvelevaan päämäärään. Hän aikoo nostaa ritarillisuuden kunniaan ja mukaan astuu velvollisuus. Merlyn poistuu tarinasta fyysisesti omaa kohtaloaan toteuttamaan, mutta hänen oppinsa ovat Arthurin mukana myöhemminkin, kun Arthur alkaa kokemuksen kautta ymmärtää omien ideoidensa ja tekojensa seuraamukset ja merkitykset.

Ykköskirjasta tutut Sir Grummor Grummursum ja King Pellinore sekä Sir Palomides esiintyvät The Witch in the Woodissakin tuoden siihen sen komediallisen puolen. Pellinoren hirviönmetsästysinto on hiipunut, sillä hän on rakastunut, millä on omat seuraukset Arthurin tulevassa tarinassa. Palomides ja Grummore yrittävät houkutella Pellinorea jälleen innostumaan metsästyksestä pukeutumalla hirviöksi, mutta toimenpide osuu omaan nilkkaan, kun oikea Questing Beast ilmestyykin kuvioihin. White tuo hienosti esille hirviönmetsästyksen todellisen merkityksen. Harvinaisen otuksen tappaminen ei olekaan lopulta tärkeintä.

Vaikka The Witch in the Wood on The Sword in the Stonen tavalla edelleen huumorintäyteinen ja kielellisesti leikittelevä kirja, on sen tyylissä tapahtunut askel vakavoitumaan päin. Otin tämän askeleen vastaan positiivisesti, sillä se saa kirjan tuntumaan tasapainoisemmalta. White käyttää yhä edelleen mm. poliittisia ja taloudellisia termejä, jotka ovat aikakauden ulkopuolisia ja vilahtaapa psykoanalyysikin tekstissä pariin otteeseen, niin kuin esineistössä esimerkiksi silmälasit ja megafoni. Nämä seikat eivät häirinneet enää niin paljoa kuin ykköskirjassa. Ehkä niitä osasi jo odottaa tai ehkä ne asettuivat tekstin joukkoon sulavammin. Morgausen kuvaus kirjassa sen sijaan jäi hieman häiritsemään. Hän on vahva hahmo ja noita, mutta valitettavasti yksipuoleisen negatiivinen hahmo jopa äitiydessään. Morgause on syy sotaan (hän on se jolla on housut jalassa Lothin linnassa) ja Morgause viettelee Arthurin ja synnyttää tämän pojan, joka on oleva Arthurin lopullinen kohtalo. Jäin kaipaamaan Morgausessa sitä samaa monivivahteisuutta, jota White esittelee muissakin hahmoissaan.

The Witch in the Wood on askel parempaan suuntaan The Once and the Future King -sarjassa. Huomenna blogissani arvostelu kolmannesta kirjasta, The Ill-Made Knightista.