Christopher Priest: The Islanders

Christopher Priest on ennestään tuntematon kirjailija minulle, vaikkakin tiedän katsoneeni hänen The Prestige -kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Myöhemmin olen kuullut, että elokuva ei miellyttänyt kirjailijaa, mutta se ei ole uusia asia. Näin taitaa käydä useinkin. Päätin lukea tuoreen The Islanders -kirjan, koskapa Twitterin kautta kantautui ennakkotietoja, että kirja on poikkeuksellinen ja vieläpä erinomainen. The Islanders on ensimmäinen ekirja, jonka tilasin ennakkoon ja Amazon toimitti sen moitteettomasti ilmestymispäivänä keskiyöllä ameriikan aikaa.

There are no maps or charts of the Dream Archipelago. At least there are no reliable ones, or comprehensive ones, or even whole ones.

The Islandersin juonta on vaikea yksiselitteisesti kuvata. Kirja on tavallaan fiktiivinen maantieteellinen tietokirja, jossa esitellään niin pohjoiselle kuin eteläisellekin pallonpuoliskolle ulottuvat, Midway Sea -saaristomereen sijoittuvat saariryhmät ja yksittäiset saaret, kuvataan niiden luontoon liittyviä erityispiirteitä, historiaa, kulttuuria, teknologiaa ja tunnetuimpia ihmisiä turismin kannalta kiinnostavaan tapaan. Mutta matkaoppaaksi kirja ei suinkaan jää. Osa luvuista on henkilökohtaisia näkökulmakertomuksia tapahtumista kirjeiden tai lehtijuttujen muodossa. Saarten esittelyn lomassa käsitellään miimikkotaiteilijan murhaa. Vaikka murhaan on löydetty syyllinen ja tuomiokin on annettu, niin kirjailija sekoittaa pakkaa siihen malliin, että lukija pakostakin joutuu korjaamaan käsityksiään ja epäilemään saatua informaatiota sekä kertojien motivaatioita sitä mukaa kun kirja etenee. Kirjan päähahmoiksi nousevat taide/kirjallisuusalan henkilöt, mm. kirjailija Chaster Kammeston, sosiaalisen omatunnon ääni Caurer, taiteilija Dryd Bathurst, tunnelitaiteilija Jordenn Yo ja tietenkin miimikko Commis sekä heihin linkittyvät ihmiset.

Kirjan esittelypuheen on kirjoittanut Chaster Kammeston, joka on siis yksi tarinan hahmoista, tosin en sitä heti alussa ymmärtänyt. Luettuani tekstiä jonkin aikaa, ehdin ajatella, että tämä on varmasti vuoden tylsin kirjan aloitus. Hetki sen jälkeen tajusin, että alku oli juuri sellainen kuin Priest sen tarkoittikin olevan. Kammestonista annettavan kuvan mukaan hän ei ole erityisen huumorintajuinen tai edes mitenkään miellyttävä hahmo, ja se käy selväksi jo muutamassa sivussa. Kirjailija onnistuu erinomaisesti hahmonkuvauksessa heti kättelyssä. Seuraavat luvut kertovatkin sitten varsin dokumentoivasti, mutta silti kiehtovasti ja jopa kauniisti saarten erityispiirteistä. Alussa varsinkin thrymes-ötökät herättävät eläviä mielikuvia, ja palataanpa niihin myöhemminkin. Priestin kirjoitustyyli on koruttoman kuvailevaa. Lukujen tyyli vaihtelee sen mukaan ollaanko opaskirjamaisessa kerronnassa vai henkilökohtaisemmassa tarinoinnissa. Samalla kun luodaan kuvaa maailmasta, vilautetaan myös mysteerejä. Silti kirjan rakenne pysyy ehjänä, vaikka varsinaista läpi kirjan kantavaa juonikaarta ei selkeästi olekaan. Tyylin vaihtelu itse asiassa piristää ja pitää valppaana sekin. Sillä aika pian lukijalla selviää, että kyllä tässä nyt yritetään hämätä ja huijata ja kenenkään sanomisia ei oikeastaan voi pitää varmoina. Koskapa tarinat eivät etene vain paikkojen välillä vaan myös ajassa, joutuu jossain välissä pakosta tarkistamaan, mikä todellakin ajallisesti voi pitää paikkaansa ja mikä ei. Monet kirjan taitelijoista ovat hahmoina vähemmän pidettäviä, mutta näkisin ja kokisin hyvin mielelläni heidän kuvattua taidettaan. En ole ihan varma, että haluaisin lukea esim. Kammestonin kirjallista tuotantoa, mutta Yon earth-moving tunnelitaide kuulostaa konseptina, jos kohta tuhoavalta, niin myös omaperäiseltä.

The Islanders on ovela, taidetta ja kulttuuria tarinassa omaperäisesti hyödyntävä kirja, joka vaatii lukijalta tarkkaavaisuutta. Se on kaukana tavanomaisuudesta, mutta koskapa en ole lukenut vielä Priestiltä mitään muuta tuotantoa, en osaa verrata The Islandersia kirjailijan muihin teoksiin. Joka tapauksessa aion ehdottomasti tämän jälkeen lukea muitakin kirjoja, varsinkin tätä teosta edeltäviä, joiden ilmestymisestä on jo jonkin aikaa, mutta joissa kirjailija on ilmeisesti jo hylännyt perinteisen science fiction -tyylin. The Islandersissa on muutama hieman hitaampi osio, joissa mielenkiinto herpaantuu, joten aivan täysosumaksi en sitä sanoisi. On kuitenkin mielenkiintoista seurata mihin kirja sijoittuu siinä vaiheessa mielipiteissä, kun ryhdytään harkitsemaan Hugo-ehdokkuuksia. Tyyliltään kirja ei varmaankaan sovi sellaiselle, joka pitää tasaisesti etenevistä tarinoista ja selkeästä juonenkulusta, mutta minun mielikuvitustani se kutkutti, vaikka täytyy kaikesta huolimatta myöntää, että kartta olisi kiva...