Terry Pratchett: Valtio

Terry Pratchettin tuotoksia suomennetaan uskollisesti, sillä hänellä lienee vakaa ja lukuisa lukijakuntansa, joka ostaa kirjoja, jotta niitä kannattaa myös kääntää. Valtio (Nation) ilmestyi englanninkielisenä vuonna 2008 ja muistelen kuulleeni siitä silloin hyvinkin ristiriitaisia lausuntoja. Kirja on jälleen yksi niistä, joka on roikkunut ilmestymisensä jälkeen lukemattomana hyllyssä – kahdella kielellä. Nyt se sitten tuli luettua osana aakkoshaastetta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1860-luvulle vaihtoehtomaailmaan Suurelle eteläiselle saaristomerelle (emme mainitse sen muistuttavan Tyyntävaltamerta). Mau on melomassa kohti kotisaartaan Valtiota, kun valtava tsunami vyöryy saaren yli surmaten sen asukkaat. Britti-imperiumin kuninkaan sukulaistyttö Ermintrude on laivalla samaan aikaan matkalla kuvernööri-isänsä luo Port Mercian saarelle, kun jättiaalto haaksirikkoo laivan. Tyttö huomaa olevansa laivansa ainoa elossa rantautunut ja kahden Maun kanssa Valtio-saarella, jonne pian kuitenkin alkaa saapua muitakin katastrofista selvinneitä. Alun kieliongelmien jälkeen Daphneksi itsensä uudelleen nimennyt Ermintrude ja Mau löytävät yhdessä voimia selvitä ja auttaa myös muita ihmisiä muodostamaan uuden yhteisön, jossa on paikkansa vanhoilla perinteillä, mutta myös uusilla ajatuksilla. Pian rauhaa rikkoo kuitenkin niin piraatit kuin kannibaalitkin.

Valtion tarina alkaa selkeästi seikkailukirjamaisesti, ja vaikka heti alussa tapahtuukin hyvin rankka katastrofi, joka saa varsinkin Maun pohtimaan yksinäisen olemassaolonsa merkitystä, kirjan tunnelma on pääosin kevyt ja hauska. Kahden eri kulttuurillisista lähtökohdista olevan nuoren tutustumiseen liittyy oivallisia kommelluksia ja virkistävää oppimisprosessia. Huumoria jatkuu läpi kirjan, mutta se jää taaemmas mitä pidemmälle kirja etenee ja Pratchett ottaa esille enemmän uskontoon ja yhteiskuntaan sekä yksilöön liittyviä filosofisia kysymyksiä.

Vain muutamia Pratchettin kirjoja aiemmin lukeneena en ihan osannut odottaa sitä, mitä Valtio tarjosi. Kirjassa on yllättävää tummavireistä pohdiskelua rakkaus ja kuolema -teemojen osalta. Mau ja Daphne ovat molemmat mielenkiintoisia hahmoja, vaikka välillä Daphnen Polva-tyylin tiinamaisuus löi yli. Ihminen toki tekee ja oppii pakon edessä jos vaikka mitä, mutta ehkäpä kirurgiset taidot olivat jo hieman liikaa, vankaa maalaisjärkeäkin käyttäen. Siinä mielessä Mau tuoreine menetyksineen, pelkoineen ja epäröimisineen on hieman uskottavampi hahmo. Minulle tuli tunne, että Maun painiskelut uskonsa kanssa on kirjailijan tarkoituksellinen keino laittaa myös lukija pohtimaan käsityksiään uskostaan.

Joka kerta kun luen Pratchettia suomeksi, jään miettimään, miksi yleensäkin luen hänen tekstejään käännettynä. Jotain puuttuu, vaikka yleensä ottaen käännökset ovat ihan hyviä. Pratchett on kuitenkin kirjailija, joka käyttää sanaleikkejä ja sellaista värikästä kieltä, joka ei täysin välity käännettynä, valitettavasti. Kyse voi olla niinkin pienestä kuin:

Englanniksi: He was a rum ’un and no mistake. Had more tattoos than the Edinburgh Festival and all his teeth filed as sharp as daggers…

Suomeksi: Siinä vasta outo tyyppi, usko pois. Hänellä oli enemmän tatuointeja kuin edinburghilaisella kansanjuhlalla, ja kaikki hampaat oli viilattu teräviksi kuin tikarit…

Kirjan loppu yllätti koskettavuudellaan. Terry Pratchett on saanut minut nauramaan, mutta enpä olisi uskonut, että hän pääsee minua niiskututtamaankin. Valtiota voi surutta suositella kaiken ikäisille lukijoille, vaikka se onkin luokiteltu nuorille suunnatuksi.

Aakkoshaasteen P-kirja.