George R.R. Martin: The Skin Trade

George R.R. Martin kirjoitti Hollywood-kaudellaan oheishomminaan kauhutarinan Douglas E. Winterin toimittamaan antologiaan Night Visions 5 (1988). Tarinan nimi oli The Skin Trade ja se palkittiin seuraavana vuonna World Fantasy -palkinnolla parhaana pienoisromaanina. Tarina on sittemmin painettu ainakin parissa Martinin omassa kokoelmateoksessa ja tänä vuonna myös erillisenä kuvitettuna pienoisromaanina. Kuvituksesta vastaa Rick Berry. Tästä ihmissusi-tarinasta on tehty lisäksi sarjakuvasovitus ja suunnitteilla on elokuva. The Skin Trade on suomennettu nimellä Nahan vaihtajat Kauhujen kirja (1) -antologiaan.

Willie Flambeauxin tyttöystävä on surmattu karmealla tavalla. Willie kertoo järkyttyneenä asiasta ystävälleen yksityisetsivä Randi Wadelle. Tapaus herättää Randin muistot poliisi-isänsä kuolemasta ja saa kiinnostumaan tutkimaan asiaa. Randin isän kerrotaan joutuneen jonkin eläimen hyökkäyksen kohteeksi tämän tutkiessa vastaavan kaltaisia lapsiin kohdistuneita surmia. Randi ei kuitenkaan usko selitykseen ja uusien kuolemantapausten myötä hänelle valkeaa synkkiä valheita ja salaisuuksia kotikaupunkinsa asukkaista.

The Skin Trade on pelottava tarina ja se luo lukijan päähän epämiellyttäviä mielikuvia, mutta näinhän kauhukertomusten on tarkoituskin. Martin osaa kirjoittaa tyylilajillisesti monipuolisesti, kauhun lisäksi The Skin Trade on noir dekkari -tyylistä urbaania fantasiaa. Tarinassa on tämän päivän näkökulmasta katsottuna monia perinteisiä kauhuelementtejä, jotka voivat tuntua hieman kuluneiltakin, varsinkin kauhuelokuvien parissa viihtyneistä. Silti, ainakin minulle ne yhä toimivat, vaikka olen lukenut tarinan jo aiemminkin.

Ihailen Martin sujuvaa ja visuaalista kirjoitustaitoa tämänkin teoksen yhteydessä. Sitä on helppo ja viihdyttävä lukea. Ihmisusi-aihe ei kuitenkaan sinänsä ole suosikkejani, eikä The Skin Trade yllä Martinin vampyyriteoksen, Fevre Dreamin (arvostelu) tasolle. Fevre Dreamissä on kaunista haikeutta ja päähahmo, johon kiintyy. Myös esimerkiksi Sandkings ja The Monkey Treatment (arvostelut kokoelmassa Songs the Dead Men Sing) onnistuvat mielestäni kauhutarinoina paremmin. Jokin Nahan vaihtajien lopussa onnahtaa sen verran, että se häiritsi aiemmilla lukukerroilla kuin myös nyt, vaikka yleensä loput ovat Martinin vahvinta aluetta. Voin kuitenkin suositella sitä kauhukirjallisuutta kaipaavalle milloin vain. Martin nimittäin murskaa jälleen (kuten vampyyrien kohdallakin) myyttejä ja uskaltaa antaa tärkeille hahmoille myös tavallisuuden piirteitä. Rick Berryn kuvitus ei valitettavasti tuo tälle nimenomaiselle painosversiolle mitään lisäarvoa, joten tarinan voi hyvinkin hankkia mielummin käsiinsä vaikka jonkin Martinin kokoelman kautta.

Entäpä sarjakuva? Minulla on sarjakuvan kesällä ilmestyneestä ensimmäisestä numerosta oikealla oleva kansikuvaversio, johon ovat nimmarinsa raapustaneet George R.R. Martin sekä tekstin sarjakuvamuotoon sovittanut, Martinin luottokirjailija Daniel Abraham. Piirroksista vastaa Mike Wolfer. Fevre Dreamin kuvittajan Rafa Lopezin tyyli ei purrut, eikä pure Wolferinkaan. Wolfer kyllä onnistuu taustaympäristössä ja muissa kuin ihmishahmoissa, mutta varsinkin ihmisten kasvot ovat välillä häiritseviä.

Eniten minua kiinnosti sarjakuvasovituksessa vanhan ja vaikutusvaltaisen Harmonin suvun talo ja siihen johtavan jyrkkää rinnettä kulkevan cable carin toteutus. Mielikuvissani olin luonut köysiratatyyppisen kulkureitin perustuen pääosin suomennokseen. Kaiken lisäksi olin kuvitellut sen eri puolelle uutta rakennusta kuin mitä sarjakuvaan on toteutettu (alla). En osaa mieltää Wolferin näkemystä samaksi paikaksi, jonne minä olen sijoittanut tarinan tapahtumia.

Toistaiseksi vain Tommy Patterson on onnistunut kuta kuinkin tyydyttämään minut tulkinnoillaan Martinin tuotannon sarjakuvakuvituksissa (A Game of Thrones: The Graphic Novel 1 ja 2). Päätin, etten osta enempää The Skin Traden irtonumeroita, sillä luultavasti kun kaikki numerot ovat ilmestyneet, ne kootaan yhdeksi kovakantiseksi kirjaksi. Hankin sitten sen. 

The Skin Traden jokaisesta numerosta julkaistaan useita eri kansiversioita ja mm. San Diegon ComicConia varten ykkösnumeroon painettiin erikoiskansi. Siinäpä on innokkaalla keräilijällä puuhaa hankkia kaikki versiot. Alla mm. wraparound-kansi ekasta numerosta.

Entäpä elokuva? Mike the Pike Productionin sivulla elokuva on yhä tuotantovaiheessa ja leffalla on ollut omat sivutkin jo pitkään. Tuotantoyhtiöllä on tapana hehkuttaa Martinin kaikkia ansioita sosiaalisessa mediassa, mutta ei hiisku sanaakaan elokuvan nykyvaiheista. Viimeisestä päivityksestä on jo yli vuosi. Joko elokuva ei ole saanut esim. rahoitusta, koska käsikirjoitus ei toimi tai jo pitkään etsittyä ohjaajaa vain ei löydy. Minulle on alkanut muodostua negatiivinen kuva puuhastelusta. Ehkä tämä Martinin tarina olisi syytä jättää kirjalliseen ja piirrettyyn muotoon.