Ann Leckie: Ancillary Justice

Ann Leckien esikoiskirja Ancillary Justice on yksi tämän syksyn science fiction -uutuuksista. Kirja on saanut jonkin verran positiivista huomiota, mistä syystä se päätyi myös minun lukulistalleni. Ancillary Justice aloittaa trilogian ja kakkososa, Ancillary Sword ilmestynee ensi syksynä. Olisi mielenkiintoista nähdä miten ammattitaitoinen suomentaja toimisi yhden tämän kirjan tärkeimmän elementin kääntämisessä. Elementti on kielellinen.

Tähtialus The Justice of Thoren on tuhottu, mutta jotain siitä jää jäljelle. Breq on enemmän miltä näyttää, mutta silti vähemmän kuin mitä hän oli aiemmin. Vajaavaisessa ruumiissaan hänen tähtäimenään on selvittää miksi Justicen haluttiin tuhoutuvan ja kostaa tuhoajalle, jota pidetään kuolemattomana. On kuitenkin ase, jolla tämä voidaan saada pelistä pois, vaikka se olisikin melkein mahdotonta. Breqin täytyisi ensin vain löytää ase.

Ancillary Justice on hyvä kirja. Se lähentelee erinomaisuutta. Tarinan rakenteessa on kuitenkin sen verran epätasaisuutta, että pisteet putosivat hieman. Tarinaa kerrotaan sekä nykyhetkessä (hamassa tulevaisuudessa) että menneisyydessä, jonka kautta valotetaan nykytilanteeseen johtavia tapahtumia ja motivaatioita. Breq on mielenkiintoinen ja samalla käsittämätön hahmo. Alussa lukija heitetään suoraan maailmaan, joka pistää tietyt hahmokäsitykset koetukselle. Breq on tekoäly, mutta hänen hahmoonsa liittyy paljon muutakin, monta muuta. Yhtä lailla kun hän yrittää hahmottaa itseään ja persoonaansa koko tarinan ajan, myös lukija pistetään yrittämään hänen entisen minänsä hahmottamista. Eikä Breq ole kirjan ainoa tapaus, jonka kohdalla saa todella käyttää mielikuvitusta.

Leckien luomassa maailmassa sijaitsee yhteiskunta, jolla ei ole sukupuolikäsitettä. Se ilmenee kielen kautta. Kun kirja on kerrottu englanninkielellä hahmojen sukupuoli tulee yleensä esille hän-pronominin yhteydestä, nimestä, sukulaissuhteesta tai hahmon ulkoasun kuvailusta. Vaan Leckie onkin päättänyt sekoittaa pakkaa niin lahjakkaasti, että totutut kielelliset ilmaisut eivät tällä kertaa olekaan lukijan apuna. Päin vastoin. Ja kuinka virkistävää se on! Leckie on haastattelussa kertonut miettineensä Ursula K. Le Guinin sukupuoleen liittyviä ratkaisuja Pimeyden vasen käsi -kirjassa (arvostelu). Hän ei ole kuitenkaaan päätynyt samanlaiseen ratkaisuun omassa teoksessaan. Kulttuuri ja hahmot ovat erilaisia. Suomenkielessä ei ole sukupuolta ilmaisevaa hän-sanaa, joten asian merkittävyys tarinassa saattaisi jäädä laimeammaksi kotimaisella, selittävistä kohtauksista huolimatta. Saatan olla väärässäkin, Pimeyden vasen käsi meni suomellakin ihan hyvin (tosin luin sen myös englanniksi). Kumpikin kirja ravistelee kuitenkin ajatusmaailmaa, ja ehkä samaan joukkoon lisäisin myös Daniel Abrahamin The Long Price Quartet -sarjan (osat 1-2 ja 3-4), jonka yhteydessä jouduin myös erityisesti sopeutumaan visuaalisen kielen ilmaisuun.

Radchit ovat kansa, jonka ratkaisuja on vaikea hyväksyä, mutta jonka toiminta on valloittajille varsin tuttua. Valloitetut ovat hyväksikäytettyjä aseita ja työvoimaa, science fiction tarinassa se vain saa erilaisen muodon kuin todellisessa elämässä. Vaan jos olisi viulu ja vieläpä osaisi soittaa sitä... Leckie rinnastaa tarinassa sanat kansalainen ja sivilaatio, mikä antaa kuvan asenteista. Mutta asenteet eivät anna yksinkertaista kuvaa selkeästi hyvästä tai pahasta. Radchien kulttuurin kuvaukseen käytetään sopivasti aikaa. Tarina etenee suurimmaksi osaksi kohtalaisen verkkaisesti, mihin olin tyytyväinen, sillä Breqin ja toisen päähahmon Seivardenin välinen vuorovaikutus oli mielenkiintoista seurattavaa. Loppu kuitenkin tapahtuu kohtalaisen nopeasti, ja menettää siksi osan tunnelmasta selittämisineen.

Olen hämmästynyt, jos Ancillary Justice ei ole mukana ensi vuonna joidenkin genrepalkintojen ehdokkaana. Sen verran rohkea se on, vaikkei ehkä täysiosuma.