Robin Hobb: Blood of Dragons

Robin Hobbin The Rain Wild Chroniclesin neljäs ja ilmeisestikin viimeinen kirja, Blood of Dragons ilmestyi maaliskuussa sekä paperi- että ekirjana. Blood of Dragons jatkaa tarinaa siitä mihin City of Dragonsissa (arvostelu) jäätiin, mikä puolestaan oli jatkoa Dragon Keeperille (arvostelu) ja Dragon Havenille (arvostelu).

Lohikäärmeet ja niiden kaitsijat ovat asettuneet vanhaan ikiaikaisten kaupunkiin, Kelsingraan, mutta sen salat eivät ole helposti saavutettavissa, eikä eloonjäämishaaste ei ole vielä takana. Lohikäärmeet tarvitsevat lopulliseen muodonmuutokseensa Silveriä, hopeista ainetta, jotta ne eivät taannu eläinten asteelle ja että niiden kaitsijoista tulee täysivaltaisia ikiaikaisia. Chalcedin vanhuuttaan hiipuva ruhtinas jahtaa pidennettyä elämää ja elinvoimaisuutta lohikäärmeiden lihan ja veren kautta. Hänen käskystään Tintaglia ja IceFyre ovat molemmat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi ja vahingoittuneet, mutta varsinaiseksi saaliikseen hän on saanut ihmislohikäärmeenä pitämänsä Seldenin, jonka elämä joutuu nyt uhatuksi. Selvitäkseen molemmista isoista haasteista ja uhkista, lohikäärmeiden on nuorine ikiaikaisineen ryhdyttävä toimiin pelastaakseen tulevaisuuden.

Blood of Dragons sisältää muutamia hienoja kohtauksia, jotka innostavat Hobbin fania. Valitettavasti joudun toteamaan, että muutoin petyin kronikkojen päättävään osaan. Juonessa ei ole mitään yllättävää, vaan tarina etenee hitaasti ja varmasti kohti odotettua lopputulosta. Thymaran jahkailut ja keskustelut kosijoidensa kanssa ovat jopa pitkästyttäviä, mitä en odottanut Hobbilta. Jotkut moittivat kirjailijan The Soldier Son -trilogiaa verkkaiseksi ja tylsäksi, mutta koen sen kyllä selkeästi ansiokkaampana kokonaisuutena kuin mitä joudun Rain Wilds -kronikoista loppukaneettina nyt toteamaan. Olen pitkin matkaa osien yhteydessä valitellut hahmojen ponnettomuutta ja siloisuutta ja pakko tehdä se myös nyt. Hest on yksi, joka edes vähän säväyttää ja pidän Hobbin ratkaisusta hänen osalleen. Seldenin tarina onnistuu myös.

City of Dragonsin arviossa totesin, että tarina ei päässyt kunnolla vauhtiin, eikä se päässyt oikeastaan tässä lopussakaan. Chalcedin ratkaisu tuntuu hieman puserretulta ja laimealta ja Kelsingrasta ei saa irti sitä loistoa mitä kuvittelisin sillä olevan tarjottavana. Vika ei ole siinä, etteikö Hobb olisi kirjoittanut erinomaisia yksityiskohtia (mm. Maltan kohdalla), mutta hän ei ottanut juurikaan riskejä tarinassa. Missä on se näppäryys ja oveluus, mitä Hobb tarjoili vastikään esim. The Willful Princess and the Piebald Prince -tarinassa (arvostelu)? Toivottavasti se näkyy jälleen hänen seuraavassa kirjassaan.

Blood of Dragons on valitteluistani huolimatta kelpoinen luettava ja päätösosa kronikoille. Ehdoton kirja faneille. Se on paremmin kirjoitettu kuin moni muu fantasiakirja. Minulla ehkä vain on kovemmat odotukset Hobbin suhteen kuin monien muiden kirjailijoiden suhteen. Toivon suunnattomasti, että Hobb löytää jälleen entisen kertojaminänsä tulevissa tarinoissa. Hän pystyy parempaan.