Vuonna 2014 San Diegossa pidetään perinteinen Comic Con -tapahtuma, joka kerää yli satatuhatta kävijää. Sarjakuvien, tv-sarjojen, elokuvien ja kirjojen eri fandomit ovat hyvin edustettuina ja paikalta voi löytää faneja pukeutuneena niin Star Trek -hahmoiksi kuin vampyyreiksi ja zombeiksikin. Tällä kertaa tapahtuman alkuvaiheet eivät kuitenkaan etene kuten on suunniteltu, kun vielä laajemmalti tuntematon Kellis-Amberlee -virus pääsee tekemään tuhojaan ja ihmiset muuttuvat zombeiksi tartuttaen toisia puremalla. Suljetussa tilassa tilanne on pian katastrofaalinen. Paikalla on myös kalifornialainen Firefly-tv-sarjan faniryhmä nimeltä Browncoats, jonka eloonjäämistaistelua seurataan takaumina, kun 30 vuotta myöhemmin Mahir Gowda haastattelee ryhmään kuuluneelta Lorelai Tuttilta muistikuvia tapahtumista.
Ei ole mikään ihme, että San Diego 2014 on Hugo-ehdokkaana, sillä sen verran paljon tarinassa on fandom-kosiskelua. Suosittuun coniin sijoitettu, Firefly, Star Trek, Buffy ja Doctor Who -maininnoilla ja pienillä sutkautuksilla höystetty ja tunteellisella dokumentaarisella otteella kehystetty kirjoitus uppoaa melkoisen varmasti kohtalaisen kokoiseen lukijajoukkoon. Olen Trekiä lukuun ottamatta kyseisten sarjojen fani, mutta Grantin tarina ei silti uponnut. Lorelain haastatteluosuus tuntui ylisentimentaaliselta. En tiedä mikä mättää, kun en löydä Grantin kirjoituksista aitoa uskottavuutta tunnepuolelta. Kovasti kirjailija tuntuu yrittävän tässäkin tarinassa, kuten varsinaisen sarjan kirjoissakin, mutta lopputulokseksi jää päälleliimatun tuntu. Teknisesti suru ja menetys on läsnä, mutta tunteiden sielu puuttuu. Kaiken lisäksi näinkin lyhyt tarina tuntuu hieman venytetyltä.
Mira Grantille on annettava pisteitä siitä, että hän osaa kirjoittaa selkeää ja helppolukuista tekstiä. Tyylillisesti se tuntuu hieman samalta kuin viihdyttävää tv-saippuaa katsoisi. Tarinan useista näkökulmahahmoista mielenkiintoisin on sokea brittiläinen journalisti koiransa kanssa, jonka kohdalla oikeasti jäin pohtimaan miltä tuntuisi olla jumissa jossain sokeana ja kokea zombien tyylinen uhka. Kohta oli painajaismainen. Grantin tavaramerkkinä tuntuu olevan ns. arjen sankarien esittäminen ja vaikka tunnepuoli onkin ongelmallinen, hän onnistuu San Diego 2014:ssa esittämään tavalliset ihmiset oikeassa valossa. He eivät ole supertaistelijoita. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että tässä tarinassa juotiin pääasiassa teetä cola-juoman sijaan, vaikka toki virvokekin sai pari mainintaa.
San Diego 2014: The Last Stand of the California Browncoats on viihdyttävä tarina, joka täydentää Mira Grantin zombie-sarjaa. Se on mielestäni kuitenkin selkeästi heikompi kuin kirjailijan oma viime vuoden Hugo-ehdokas, Countdown, eikä pärjää vertailussa tänä vuonna Brandon Sandersonin The Emperor’s Soulille (arvostelu).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!