lauantai 9. maaliskuuta 2013

Eowyn Ivey: The Snow Child

Alaskalaisen Eowyn Iveyn esikoiskirja The Snow Child ilmestyi viime vuonna ja on saanut osakseen paljon huomiota ja kehuja, parissa suomalaisessakin blogissa, joista sen varsinaisesti nostin lukulistalleni syksyllä. The Snow Child sisältää mytologisia elementtejä karun realistisessa ympäristössä tapahtuvassa tarinassa ja se pohjautuu vanhaan venäläiseen satuun Snegurochkasta, lumitytöstä.

Eletään 1920-lukua. Mabel ja Jack ovat vanheneva pariskunta, jonka suurin suru on lapsettomuus. Heidän ainokaisensa syntyi kuolleena ja vaikka siitä on jo pitkä aika, se tuntuu yhä aristavana haavana kummankin sisimmässä. Niinpä he lähtevät yrittämään uutta alkua pois ihmisten ilmoilta, villin luonnon keskelle Alaskaan. Rankan ja hymyttömän arjen keskellä pariskunta tekee leikkimielisen hetken yllättämänä uudesta lumesta pihalleen lumitytön, jolle he laittavan punaiset lapaset ja kaulahuivin. Seuraavana päivänä luminen rakennelma on kadonnut jäljettömiin, samoin kuin lapaset ja huivikin, ja talon lähistöllä vilahtelee pieni tyttö ne yllään ja kettu seuranaan. Onko Mabelin lapsuuden satukirjan tarina henkiin heränneestä lumitytöstä muuttunut todeksi?

The Snow Child on ansainnut saamansa huomion, sillä se on hieno esikoiskirja. Tarina on lumoava ja kirjailija onnistuu kuvaamaan Alaskan kauniin karua, mutta silti monimuotoista luontoa sellaisella intensiteetillä, että sen tunnelmaan uppoaa. Kirja tuo mieleen Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa -esikoisromaanin (arvostelu) Walesiin sijoittuvan tarinan tunnelman tai Megan Lindholmin Alaska-kuvauksen Cloven Hooves -kirjassa. Ei liene yllättävää, että jokainen kirjailija kuvaa kirjoissaan kotiseutuaan. Iveyn bion mukaan hän jopa elää pitkälti samanlaisissa olosuhteissa mitä kirjassa kuvataan.

Myös hahmot ovat aidon inhimillisiä todentuntuisine reaktioineen. Tunnistan ajatuksia ja piirteitä useista tuntemistani tosielämän Mabeleista ja Jackeista. Lapsettomuus koskettaa monia pariskuntia, yhdessä ja myös erillisinä yksilöinä, ja nuoren kirjailijan, useamman lapsen äidin, kyky tulkita ja ilmaista noita monimutkaisia, joskus hyvinkin epäloogisia tuntemuksia, saa kunnioitukseni. Siltikin, vaikka hän kuvaa niitä jo hiipuvassa vaiheessa. Lumityttö Faina on ihanan valloittava hahmo, jonka haluaa nähdä villinä ja vapaana ja silti ymmärtää kaipauksen saada hänet lähelle.

Tarinaa voi lukea kahdesta eri tarkastelukulmasta, realistisesta ja fantasiamaisesta. Kirjailija antaa tarpeeksi aineksia kumpaankin, mutta jättää molempiin silti avoimia tulkintakohtia. Tyyli on valittu erinomaisen huolellisesti ja lukijaa kiusaten. Fainan kanssa käydyt keskustelut kirjoitetaan eri tavalla kuin muiden ihmishahmojen keskustelut. Etsin kuumeisesti viitteitä, josko tyyli muuttuu ja kirjailija sen kautta antaa vihjeitä lukijalle, ja ehkä antoikin, ehkä ei. The Snow Child on kokonaisuutena onnistunut kertomus, mutta kirjan viimeinen kolmannes tuntuu ehkä kuitenkin sisällöllisesti heikoimmalta osiolta. Koin loppuosan, varsinaista loppuratkaisua lukuun ottamatta, hieman konservatiivisena ja tyttökirjamaisena. Se ei kuitenkaan heikentänyt kirjan kokonaistunnelmaa liikaa, sillä loppuratkaisu miellytti fantasiapainotteista lukijaakin hyvin. Kirjan lopussa on inspiraation lähteenä olleen venäläisen sadun käännös, mikä on ihan kiva lisä.

Tämä kirja sopisi oivallisesti suomennettavaksi esim. Kariston Lupauksen kaltaisessa sarjassa. Kirja löytäisi varmasti lukijakuntansa myös Suomessa, varsinkin sellaisten parissa, jotka eivät varsinaisesti lue fantasiaa. Erinomainen talvi-kirja, jonka onnistunut traileri alla. Kannattaa vilkaista. Ivey kirjoittaa parhaillaan uutta tarinaa, jossa yhdistyy jälleen todellisuus ja maagiset elementit. Sitä kannattanee odotella innolla.


Lisäys: Eowyn Iveyn kirja ilmestyy Bazarin kustantamana suomeksi nimellä Lumilapsi syyskuun lopussa. Hieno homma.

9 kommenttia:

  1. Oijoi, olipa ihana lukea mietteesi tästä kirjasta, sillä en ole huomannut kenenkään muun suomalaisen kirjabloggaajan tästä kirjoittaneen. Tästä kirjasta on tullut jo melkein pakkomielle minulle, vaikken ole sitä vielä(kään) lukenut. Luulen (tai ainakin toivon), että pidän tästä :) Kuulostaa ainakin sinun kirjoituksesi perusteella oikein hyvältä kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on varsin tasapainoinen ja tunnelmallinen, ehkä hieman surullinenkin, sitä on helppo suositella. Uskoisin, että pidät siitä. Toivottavasti odotukset eivät ole kuitenkaan nousseet liian korkealle. Joskus ne eivät täyty, vaikka kirja sinänsä ihan hyvä olisikin. Jään odottamaan näkemyksiäsi.

      Poista
  2. Tästä kirjasta tulee kummasti mieleen joku vanha eurooppalainen (?) tarina, jossa kerrotaan lapsettomasta pariskunnasta, joka tekee lumiukkotytön ja joka herää eloon. Muistan nähneeni tästä kansantarusta/kertomuksesta piirretyn jossain talviteemaisessa lastenohjelmasarjassa ja se jäi todella vahvasti mieleen erikoisuutensa ja surullisen lopun takia.

    Harmi, etten muista tarkemmin. Se saattoi olla joko saksalainen tai unkarilainen kertomus.

    Tietenkin ideasta tulee myös mieleen Lumiukko joka jokaiselle suomalaiselle on varmasti tuttu jouluaaton TV-tarjonnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko se jokin versio mainitusta vanhasta venäläisestä sadusta, johon kirjakin pohjautuu? Siitä on varmaan tehty animaatio, en tosin ole tullut nähneeksi.

      Tosiaan, ajattelin myös Lumiukkoa lukiessani. Samanlaista haikeaa kaipausta siinäkin kuin kirjassakin, vaikka kaipaaja on eri asemassa.

      Poista
    2. Voi olla että kyse on juuri venäläisestä sadusta. Muistan animaation vain hämärästi lapsuudesta, se palautui mieleen kun luin arvostelua.

      Poista
  3. Voih, tässä on ainakin ihan mielettömän kaunis kansi!!

    VastaaPoista
  4. Luin tämän kirjan puolisen vuotta sitten ja etenkin sen alku oli kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan (luonto) koukuttava. Valitettavasti kirja mielestäni lässähti loppua kohden tullessaan liian lihalliseksi. Olisin ehkä pitänyt kirjasta ihan toisella tavalla, jos tietty tarunomaisuus olisi säilynyt läpi kirjan voimakkaampana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaisit asian juuri kuten sen koin itsekin. Pidin loppuosan tietyllä tapaa liian varovaisena, liian valtavirtana. Olin tyytyväinen kirjailijan nimihahmoon kohdistuvaan loppuratkaisuun, se pelasti väärälle polulle lähtemisen, mutta olisin myös pitänyt kirjasta enemmän, jos tarunomaisuus olisi ollut läpikirjan yhtä tasapainoista.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...