Robin Hobb: The Willful Princess and the Piebald Prince

Robin Hobbilta ilmestyy tänä vuonna fanien riemuksi kaksi kirjaa, joista ensimmäinen on Kuuteen herttuakuntaan sijoittuva pienoisromaani The Willful Princess and the Piebald Prince. Hobbinsa lukeneet tietävätkin mihin tarina viittaa, sillä legenda Piebald Princesta on tullut esille jo Fitzin tarinan yhteydessä, vaan nytpä kirjailija valottaa yksityiskohtia enemmän ja palaa Näkijöiden suvun historiaan. The Willful Princess and the Piebald Prince on tavallaan esiosa Näkijän taru ja Lordi Kultainen -sarjoille, kuten Inheritancekin aiemmin oli Rainwildin historiaa. Se on Hobbin "Dunk&Egg" -tarina ja toivon, että tällaisia tulisi lisääkin.

Näkijä-suvun tuleva perillinen ja hallitsija Prinsessa Caution kasvaa seuranaan imettäjänsä nuori tytär Felicity, josta tulee myöhemmin myös hänen palvelijansa. Felicityn silmin kerrotaan millainen omapäisen prinsessan kohtalo on, kun Caution rakastuu salaa tallirenkiin ja tulee raskaaksi. Suvun poliittisen pelin ja herttuakunnan vähitellen muuttuvien asenteiden ohessa, palvelijalla on oma merkittävä roolinsa Näkijä-suvun historiassa.

Robin Hobb on kirjoittanut pienen, mutta koskettavan tarinan, joka antaa Realm of the Elderlings -sarjojen faneille katkeran suloisia tiedonmuruja menneestä. The Willful Princess and the Piebald Prince on synkkä tarina, mutta ei lohduton. Hobb onnistuu hienosti harhauttamaan lukijaa pariin otteeseen, kyseenalaistamaan mitä aiemmin on legendana kerrottu, ja samalla luomaan uskottavan historiallisen taustan. Tarinan ainoa häiritsevä seikka on toistuva vakuuttelu siitä, kuinka totta tarina kertojan mielestä on, mikä tietenkin herättää epäilyjä, vaikka kuinka tosi olisikin.

Felicity tuntuu hahmona erityisen hyvin rakennetulta ja aidolta, häntä ei voi sanoa varsinaisesti miellyttäväksi. Hobb on saanut lyhyeen tarinaan paljon tuntemuksia ja tekoja, jotka kuvaavat niin yhteiskunnallisia asemia ja valinnanmahdollisuuksia kuin asenteitakin fantasiakirjallisuuteen soveltuvalla tavalla. Erityisesti kiitosta ansaitsee Vaiston tuominen takaisin lukijalle, ja hieman Taidonkin. Kaipasin niitä, vaikka ne ajoittain herättävät ristiriitaisia tuntemuksia. Tämä on kirjailijan tarkoitus, koskapa muuten Vaiston suhtautumiseen liittyvät tapahtumat olisivat epäuskottavia. Kirjassa käydään kaikenlaista peliä, ja uskomukset ja suoranaiset valheet ovat aseita, joita käytetään omien tarkoitusperien mukaisesti. Jälki on veristä.

Vaikka pidän paljon Hobbin viimeisimmästä sarjasta The Rain Wild Chroniclesista, ja odotan seuraavaa ja sarjan päättävää Blood of Dragons -kirjaa suurella palolla, niin The Willful Princess and the Piebald Princessa Hobb on ehkä saavuttanut sittenkin parhaan lopputuloksen moniin vuosiin. Erittäin suositeltava kirja, jonka sisältäkin löytyy muutamia Jon Fosterin tekemiä kuvituksia kannen lisäksi.