Eowyn Ivey: The Snow Child

Alaskalaisen Eowyn Iveyn esikoiskirja The Snow Child ilmestyi viime vuonna ja on saanut osakseen paljon huomiota ja kehuja, parissa suomalaisessakin blogissa, joista sen varsinaisesti nostin lukulistalleni syksyllä. The Snow Child sisältää mytologisia elementtejä karun realistisessa ympäristössä tapahtuvassa tarinassa ja se pohjautuu vanhaan venäläiseen satuun Snegurochkasta, lumitytöstä.

Eletään 1920-lukua. Mabel ja Jack ovat vanheneva pariskunta, jonka suurin suru on lapsettomuus. Heidän ainokaisensa syntyi kuolleena ja vaikka siitä on jo pitkä aika, se tuntuu yhä aristavana haavana kummankin sisimmässä. Niinpä he lähtevät yrittämään uutta alkua pois ihmisten ilmoilta, villin luonnon keskelle Alaskaan. Rankan ja hymyttömän arjen keskellä pariskunta tekee leikkimielisen hetken yllättämänä uudesta lumesta pihalleen lumitytön, jolle he laittavan punaiset lapaset ja kaulahuivin. Seuraavana päivänä luminen rakennelma on kadonnut jäljettömiin, samoin kuin lapaset ja huivikin, ja talon lähistöllä vilahtelee pieni tyttö ne yllään ja kettu seuranaan. Onko Mabelin lapsuuden satukirjan tarina henkiin heränneestä lumitytöstä muuttunut todeksi?

The Snow Child on ansainnut saamansa huomion, sillä se on hieno esikoiskirja. Tarina on lumoava ja kirjailija onnistuu kuvaamaan Alaskan kauniin karua, mutta silti monimuotoista luontoa sellaisella intensiteetillä, että sen tunnelmaan uppoaa. Kirja tuo mieleen Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa -esikoisromaanin (arvostelu) Walesiin sijoittuvan tarinan tunnelman tai Megan Lindholmin Alaska-kuvauksen Cloven Hooves -kirjassa. Ei liene yllättävää, että jokainen kirjailija kuvaa kirjoissaan kotiseutuaan. Iveyn bion mukaan hän jopa elää pitkälti samanlaisissa olosuhteissa mitä kirjassa kuvataan.

Myös hahmot ovat aidon inhimillisiä todentuntuisine reaktioineen. Tunnistan ajatuksia ja piirteitä useista tuntemistani tosielämän Mabeleista ja Jackeista. Lapsettomuus koskettaa monia pariskuntia, yhdessä ja myös erillisinä yksilöinä, ja nuoren kirjailijan, useamman lapsen äidin, kyky tulkita ja ilmaista noita monimutkaisia, joskus hyvinkin epäloogisia tuntemuksia, saa kunnioitukseni. Siltikin, vaikka hän kuvaa niitä jo hiipuvassa vaiheessa. Lumityttö Faina on ihanan valloittava hahmo, jonka haluaa nähdä villinä ja vapaana ja silti ymmärtää kaipauksen saada hänet lähelle.

Tarinaa voi lukea kahdesta eri tarkastelukulmasta, realistisesta ja fantasiamaisesta. Kirjailija antaa tarpeeksi aineksia kumpaankin, mutta jättää molempiin silti avoimia tulkintakohtia. Tyyli on valittu erinomaisen huolellisesti ja lukijaa kiusaten. Fainan kanssa käydyt keskustelut kirjoitetaan eri tavalla kuin muiden ihmishahmojen keskustelut. Etsin kuumeisesti viitteitä, josko tyyli muuttuu ja kirjailija sen kautta antaa vihjeitä lukijalle, ja ehkä antoikin, ehkä ei. The Snow Child on kokonaisuutena onnistunut kertomus, mutta kirjan viimeinen kolmannes tuntuu ehkä kuitenkin sisällöllisesti heikoimmalta osiolta. Koin loppuosan, varsinaista loppuratkaisua lukuun ottamatta, hieman konservatiivisena ja tyttökirjamaisena. Se ei kuitenkaan heikentänyt kirjan kokonaistunnelmaa liikaa, sillä loppuratkaisu miellytti fantasiapainotteista lukijaakin hyvin. Kirjan lopussa on inspiraation lähteenä olleen venäläisen sadun käännös, mikä on ihan kiva lisä.

Tämä kirja sopisi oivallisesti suomennettavaksi esim. Kariston Lupauksen kaltaisessa sarjassa. Kirja löytäisi varmasti lukijakuntansa myös Suomessa, varsinkin sellaisten parissa, jotka eivät varsinaisesti lue fantasiaa. Erinomainen talvi-kirja, jonka onnistunut traileri alla. Kannattaa vilkaista. Ivey kirjoittaa parhaillaan uutta tarinaa, jossa yhdistyy jälleen todellisuus ja maagiset elementit. Sitä kannattanee odotella innolla.

Lisäys: Eowyn Iveyn kirja ilmestyy Bazarin kustantamana suomeksi nimellä Lumilapsi syyskuun lopussa. Hieno homma.