Ursula K. Le Guin: Sanan mahti

Läntisen rannan aikakirjojen toinen osa, Voices ilmestyi englanniksi 2006 ja suomeksi 2007 nimellä Sanan mahti, jolloin luin sen ensimmäisen kerran. Sanan mahti sijoittuu samaan maailmaan kuin edellinen osa, Näkemisen lahja (arvostelu), mutta on itsenäinen tarina. Kirjassa esiintyy kuitenkin aiemman kirjan henkilöitä, joten taustan ymmärtämiseksi suosittelen kirjojen lukemista ilmestymisjärjestyksessä.

Memer on elänyt koko nuoren ikänsä miehitetyssä Ansulissa ja oppinut vihaamaan Asudarin autiomaista tulleita tunkeutujia, aldeja, jonka jälkeläinen hän itsekin puoliksi on äitinsä tullessa raskaaksi raiskauksesta miehityksen alussa. Aldit hallitsevat Ansulia raa’alla ja taikauskoisella otteella. Kirjat ovat demoneista ja lukeminen, ja jopa puhuminen kirjoista tai lukemisesta, on kuoleman uhalla kielletty. Ennen kirjastostaan ylpeä opiskelun tyyssija, on nyt puhdistettu kirjoitetuista sanoista. Memerin suvun Galvan väylävoudin kotoa Oraakkelin talosta löytyy kuitenkin yhä salainen kirjasto, johon ulkopuolisetkin salakuljettavat edelleen opuksia riskeeraten henkensä. Vain Galvan suvun jäsenellä on pääsy kirjastoon, ja Memer oppii lapsesta alkaen hieman pelottavassakin huoneessa väylävoudin johdolla tietoja maailmasta lukemisen kautta. Kun kuuluisa runoilija ja esiintyjä Orrec Caspro saapuu vaimonsa, eläintenkesyttäjä Gry Barren kanssa Ansuliin, alkaa tapahtua muutos sanojen voiman kautta. Ansulin ja Memerin kohtalo ovat kietoutuneet toisiinsa. Mutta onko mahdollista toteuttaa muutos rauhanomaisesti vai onko edessä vedenvuodatusta. Kapinalliset ovat liikkeellä asein ja Memerin sydänkin halajaa kostoa.

Le Guin siirtyy Näkemisen lahjan syrjäisestä maalaisympäristöstä kaupunkiin ja kauhun tasapainosta siirrytään pelon keskelle, miehittäjän vallan alle. Le Guin kuvaa realistisella, mutta siedettävällä tasolla aldien tekoja uutena isäntämahtina. On teloituksia, kidutusta ja raiskauksia, poltettuja rakennuksia, tuhottuja palvontapaikkoja ja myöhemmin rajoitettuja kansalaisoikeuksia. Varsinkin naisten asema tuntuu olevan melkoisen rankka, mistä syystä Memerkin esiintyy tarinassa usein poikana. Sanan mahdissa käsitellään uskontoja, valloittajan propagandaa, kapinallisuutta, politiikkaa, ja anteeksiantoa kohtalaisen monipuolisesti. Näkökulma on kuitenkin nuoren, joten asioita käsitellään myös vasta kehittyvän ymmärryksen kautta. Le Guin pääsee mielestäni hyvin Memerin pään sisään varsinkin kirjan loppupuolella, mikä on erityisen hienoa, että lähes kahdeksankymppinen kirjailija löytää yhä nuoren ajatusmaailman ja siihen liittyvän kourallisen mustavalkoisuutta, vaikka selvästikin näkyy, että ikä on tehnyt kirjailijasta lempeämmän ja viisaamman.

Le Guin kuvaa kahta erilaista kulttuuria, joiden välissä Orrec ja Gry ovat katalyyttina muutokselle. Sanan mahti on ylistys runoudelle ja kirjallisuudelle, ja vaikka karrikoidusti kirjaton kulttuuri vaikuttaa barbaariselta, kerrontaperinne löytää myös sen keskuudesta tervetulleen sijansa. Toki valloittajan yksijumalaisen kirkon papit ja tiukimmat seuraajat eivät hyväksy edes tarinankerrontaa. Kirjailija sekoittaa omaan tapaansa länsimaissa vallitseviin rodullisiin piirteisiin kiinnitettyjä stereotypioita. Näkemisen lahjassa hieman ärsyynnyin parin naishahmon kuvauksesta, mutta Sanan mahtia lukiessa ymmärsin paremmin aikakauden ja maailman olosuhteet, vaikka yhä hienoinen siloisuus arvelutti Gryn kohdalla. Gry saa kuitenkin väriä muutaman yksityiskohdan kautta. Yleensäkin hahmojen suhteen Le Guin tuntuu vaativan lukijaltaan yhtä paljon humaanisuutta ja anteeksiantoa kuin päähenkilöiltä, mikä ei välttämättä ole helppoa.

Tarinassa on ripaus taikuutta ja selittämätöntä, mikä palvelee tarinaa työkaluna, mutta ei ole esillä etualalla. Kirja sisältää tällä kertaa myös Läntisen rannan kartan, josta etsin heti Näkemisen lahjan tapahtumien sijaintipaikan ja tietenkin Ansulin. Käytin karttaa apuna myös sarjan kolmannen kirjan, Muistamisen taidon, tapahtumapaikkojen seuraamiseen, sillä kolmosessa karttaa ei jälleen ole. Kuten ykkösosan kohdallakin, pidän myös Sanan mahdin kansikuvaa onnistuneena ja tunnelmallisena. Sanan mahti liikuttaa hiljaisella tavalla, mikä on Le Guininille omaperäistä sanojen voimaa. Sitä on vaikea kuvata, se pitää kokea.