Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas

Viime vuonna englanniksi ilmestynyt Hannu Rajaniemen The Fractal Prince sai suomennoksen kohtuullisen nopeaan tahtiin, neljä kuukautta myöhemmin alkuperäisen ilmestymisestä ja suomennoksen ekirjaversiokin ilmestyi vain muutamia päiviä julkaisun jälkeen. Fraktaaliruhtinas on jatkoa Kvanttivarkaalle, jonka luin pari vuotta sitten (arvostelu) ja johon tykästyin. Fraktaaliruhtinas sen sijaan peräti lumosi minut. Kärryiltä tippuminenkin voi olla välillä riemastuttava kokemus.

Jean le Flambeur ja Mieli ovat yhä vailla vapauttaan. He matkaavat kohti Maata ja Jean joutuu turvautumaan Shrödingerin laatikon avulla haltuunsa saamaan valehahmoon jatkaakseen hänelle langetettua tehtävää ja saavuttaakseen vapautensa. Myös Mieli on joutunut myöntymään sobornostjumalattaren Joséphine Pellegrinin vaatimuksiin saadakseen tavoittelemansa ja hänen mielensä on taipumassa mollisävyisempiin ajatuksiin. Samaan aikaan villikoodin runtelemassa Maassa Sirrin kaupungissa valtuutettu Alile Suarez kuolee yllättäen ja uutta poliittista taustatukea Sobornostien kanssa neuvoteltavaan sopimukseen tarvitseva Cassar Gomelez päättää hyödyntää perheen mustaksi lampaaksi ajautunutta Tawaddud-tytärtään suhteiden luomisessa. Useiden tahojen tavoittelun kohteena on niin Kaminari-jalokivi kuin Jeanin tutun vastakumppanin Matjek Chenin lapsuudessa tehty mielensiirtotallenne, gogolkin. Jeanin on keksittävä vieläpä keino murtautua Chenin, fraktaaliruhtinaan mieleen. Jeanin ja Mielen tehtävä jumalien aatteiden ja valtapelien keskellä ei ole helppo eikä yksinkertainen.

En ole lainkaan varma, että väsäämäni juonikuvaus yllä tekee oikeutta Fraktaaliruhtinaalle. On todella vaikea kuvata lyhyesti monisyistä ja kerroksellista, useita juonenkäänteitä sisältävää tarinaa, joka on tulvillaan visuaalisia yksityiskohtia ja ideoita. Jo Kvanttivaras oli monitasoinen kirja, mutta Fraktaaliruhtinaassa Rajaniemi menee ehkä jopa askeleen syvemmälle. Kirjan nimessä ei ole turhaan fraktaali-sanaa. Juuri tarinan useat ulottuvuudet ja virtuaalimaailmat tekevät siitä kiehtovan, ja toki myös haastavan. Luin kirjan ensin kokonaan läpi ja sitten uudelleen varkaan osiot ja viimeiset sata sivua. Vasta sitten kirja avautui selkeämmin, ja siltikin mietin olisiko pitänyt lukea toiseen kertaan kokonaisuudessaan, myös Tawaddudin osiot.

On pakko kiitellä suomennosta, sillä teksti on jälleen huikeaa sanojen ilotulitusta. Päätellen englanninkielisistä arvosteluista, sama tunne välittyy myös alkukielisestä versiosta. Välillä suorastaan ihmettelin, miten Rajaniemi pystyy pitämään läpi kirjan yllä vaivattomalta tuntuvaa virtuoosimaista kuvausta. Muun muassa höytyusvat, villikoodiaavikot kuin sielujunatkin herättävät jo pelkästään sanoina ihmeentuntua, saati sitten avattuina käsitteinä ja osana tarinan kulkua. Fyysinen ja abstrakti olemassaolo, kuolemattomuus ja aika muodostavat neliulotteisen kudelman, joka kunkin lukijan mielessä saa varmaankin omanlaisen ilmenemismuodon. Rajaniemi mainitsi taannoisessa tv-haastattelussa, että Hollywoodissa oltiin kiinnostuttu hänen kirjoistaan elokuvamielessä (ainakin hetken). Kuten jo Kvanttivarkaan kohdalla totesin, kirjan teksti todellakin houkuttelee visuaalisia mielikuvia. Fraktaaliruhtinas vahvisti ajatusta. Sarjasta tulisi loistavia elokuvia, jos toteuttajalla olisi taitoja, kykyjä ja rahaa kuin roskaa. Vaikka lukiessa välillä ei ymmärräkään yksittäisiä käsitteitä, ei niihin kannata takertua. Tärkeämpää on nauttia syntyneistä mielikuvista:

Annan komennon, jonka seurauksena elopuvusta erkanee joukko näkymättömiä kvanttipistetutkaimia. Ne ympäröivät noodin, ja samalla hetkellä Antiopen kiertoradalla päivystävän Perhosen matematiikkagogolit työskentelevät kiivaasti saadakseen ujutettua ameebanoodin muistijärjestelmään pienen kvanttisovelluksen, jonka avulla pääsemme seuraamaan sen läpi kulkevaa liikennettä. Meidän on paikallistettava datavirrassa esiintyvät toistuvat kuviot, jotta pystymme havaitsemaan, milloin liikenteen määrässä on odotettavissa seuraava suvantovaihe. Tuolla hetkellä otamme reitittimen kvanttilaskentakapasiteetin omaan käyttöömme –

Fraktaaliruhtinaan ehdottomasti ihastuttavimpiin puoliin kuuluu viittaukset perinteisiin tarustoihin. Kirjan yhteydessä on juonikuvauksessa mainittu Tuhannen ja yhden yön tarinat, ja rakenteessa onkin tarinoita tarinoiden sisällä ja itämaisuus on tunnistettavissa. Pidin erityisesti, että myös Kalevala näkyi Perhosen luomisessa ja muutamassa muussakin kohdassa. Rajaniemi käyttää myös fantasiamaisia piirteitä ja hahmoja, jotka saavat kuitenkin hänen käsissään tieteenomaiset selitykset. Tällaisia ovat mm. taikamatto ja pikaiset:

He ohittavat vastakkaiseen suuntaan matkalla olevan kiskohissin, jonka perässä lentää suriseva pikaisparvi. Pikaiset ovat sormenkorkuisia humanoideja, joilla on voimakkaat siivet ja musta kitiinikuori. Niillä on tapana lennähtää nousevien hissien kyytiin ja kulkea vapaamatkustajina lohkareiden huipulle. Paluumatkalla ne varastoivat itseensä aurinko- ja potentiaalienergiaa ja kauppaavat tuomisensa Qushin ja Misrin kaltaisissa pikaisyhdyskunnissa. Vastaavia korkealla kellotaajuudella toimivia pienoiskaupunkeja on Sirrin keskustan alueella lukematon määrä. Nopean rytminsä vuoksi pikaisyhdyskuntien elämänmeno on pääosin tavallisten ihmisten havainnointikyvyn ulottumattomissa.

Jean le Flambeurin hahmo pääsi Fraktaaliruhtinaassa esiintymään todella edukseen. Hänestä välittyi se mestarillisen varkaan ja huiputtajan luonne, mitä kaipailin Kvanttivarkaassa. Niin paljon Jeania pyöritettiin, että lopputulokseksi jäi kaikkien kiertelyiden ja kaarteluiden jälkeen kysymys: kuka tai mikä hemmetti tämä hahmo oikeasti on. Mielistä löytyi kovastikin suomalaisia piirteitä ja myös hänen osionsa toivat uutta esille.

Fraktaaliruhtinas nousee ehdottomasti minun Hugo-ehdokkaiden nimeämislistalle, ja on se kumma jos tämän tasoinen teos ei löydy myös lopullisten ehdokkaiden listalta. Kirous, jos siellä on sen sijaan kaikenmaailman pseudonyymien kirjoittamia teoksia, jotka unohtuvat muutamassa vuodessa, kun sen sijaan epäilen, että Rajaniemen teosten arvo vain nousee aikojen saatossa. Enkä sano tätä vain sen vuoksi, että arvioin kirjaa sinivalko-silmälasien takaa katsoen. Fraktaaliruhtinas löi kovat pohjat Top-5 –listalleni tänä vuonna. Reilun vuoden päästä sitten se kolmas osa.