Tarina hyödyntää uudelleen vanhaa ideaa leluista, jotka heräävät henkiin omaan elämään, kun ihmiset nukkuvat. Tässä nuket vedetään avaimella käyntiin, ja taustalla ihmisenä on vain leluntekijä. Zee on onnekas, sillä hänellä on hyvä vieteri ja hän jaksaa pitempään kuin isänsä, jonka kanssa hän asuu Closet Cityssä. Karnevaali kiehtoo häntä, ja siellä hän vierailullaan tutustuukin Valeen, jonka kanssa myöhemmin perustaa oman perheen.
Tarina on arkinen, se kertoo nuoren tytön elämänkaaresta iloineen ja pettymyksineen. Siinä ei ole varsinaista huippua, vaan jonkinlainen elämänviisaus, jonka kukin joko oivaltaa elämänsä aikana tai sitten ei. Kullekin annetaan sen verran kuin heidän vieterinsä kestää. Itsessään kertomus on ehkä hieman laimeahko, mutta puitteet ja maailma pienoiskoossa viehättävä. Pidin novellista kohtalaisen paljon.
Fran Wilde: Clearly Lettered in a Mostly Steady Hand
Jouduin lukemaan tarinan kahdesti, sillä en ollut varma ensimmäisen kerran jälkeen mistä oli kyse. Kerronnassa käytettiin sinä-muotoa, johon asettuminen kesti hetken. Kun siihen pääsi sisään, alkoi matka läpi jonkinlaisen kauhugalleriaesittelyn, jossa loppua kohden oppaan vihjailut muuttuivat hienovaraisiksi syytöksiksi ja kostoksi. Niin oppaassa kuin vierailijassakin tapahtuu näyttelyiden aikana muutoksia. Lopputulema on melkoisen karmiva. Tarina on haasteellinen ja oikeastaan vasta jälkeenpäin pohdiskelu herättää mielikuvituksen, joka laajenee ja laajenee.
Computron on ainoa olemassa oleva tiedostava robotti, joskin jo auttamattomasti vanhaa mallia. Se esiintyy Simak Robotics Museon Now and Then -esittelyssä, jossa nuori tyttö kysyy onko robotti seurannut Hyperdimension Warp Record -animea. Tästä alkaa robotin tutustuminen sarjaan, sen fanittajiin ja samalla löytöretkeen omaan tietoiseen itseensä, sekä oman äänen luomiseen. Computronissa on samaa tietoisuutta tunteettomuudesta, mikä huokuu esille myös Martha Wellsin All Systems Red -pienoisromaanin (arvostelu) androidista. Kirjailija tuo esille lempeän huvittavasti fandomin stereotyyppisen käyttäytymisen, minkä jälkeen novellin kommentit olivat hauskaa luettavaa. Novelli nousi humoristisella otteellaan tähän mennessä luetuista ykköseksi. Pidin kovasti.
Hitaasti kuolevalla maapallolla Susannah Li-Langford on luonut useiden vuosikymmenien jälkeen Marsiin obeliskia, jota kukaan ihminen ei koskaan tule näkemään. Marsin asuttaminen on epäonnistunut ja automaattiset robotit ovat ainoat siellä yhä toimintaansa jatkavat. Tai niin Susannah ja hänen mesenaattinsa Nathaniel Sanchez luulevat. Jokin tässä novellissa tökki minua väärällä tavalla. Tarina ei oikein toiminut ja varsinkin loppu on tekemällä tehty, se ei tuntunut soljuvalta loppuratkaisulta. Ei tämä hassumpi tarina ole, mutta kun sen luki Prasadin novellin jälkeen, se jäi valjuksi.
Vernonin novelli on ainoa fantasiaksi luokiteltava ehdokkaiden joukosta. Siinä nuori maanviljelijä Allpa saa isoäidiltään perinnöksi maagisen miekan, jonka kautta voi kutsua kolme hahmoa avukseen. Allpa ei varsinaisesti apua kaipaa, eikä Aurinkoa, Kuuta ja Pölyä edustavat hahmot paljoa apua tarjoakaan, kunhan vain jotain puuhastelevat. Idea on hyvä ja tarinan luki ihan sutjakkaasti, mutta jälkeenpäin käteen ei oikeastaan jäänyt mitään. Novelli ei tarjonnut mitään uutta tai merkittävää, ellei Allpan päätöstä lopussa katsota sellaiseksi. Minusta se oli itsestäänselvyys.
Jesse Turnblatt työskentee virtuaalisia hengellisiä elämyksiä tarjoavassa yrityksessä. Hän on intiaaniopas, joka johdattaa turisteja elokuvista tuttuihin intiaanikulttuurin syövereihin. Jesse on varsin hyvä työssään, mutta tietoinen, että se on luotua Hollywood-kulttuuria, ei todellista. Kaikki muuttuu, kun asiakkaaksi tulee "White Wolf", jolle ei perinteinen elämys kelpaakaan. Pian asetelmat kääntyvät päälaelleen.
Ehdolla olevista novelleista Prasadin teos sai tästä oivallisen kilpailijan, jonka hiuksen hienolla erolla pistän listan ykköseksi. Roanhorse on kirjoittanut kertomuksen, jossa todellinen ja virtuaalinen on saman kolikon puoliskoja. Novellista tulee mieleen Westworld-tv-sarja tai jopa Iso-Arskan Total Recall, vaikkei dystooppisesta maailmasta liene kysekään. Novelli ei ole mitenkään maata mullistava, mutta se toimii ja nostaa esille alkuperäiskansan hieman samassa hengessä, kuin Buffalo Billin Wild West -showssa 1800-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!