Jane Yolen: Finding Baba Yaga

Edellisen kerran luin Jane Yolenia vuonna 2011, jolloin totesin Briar Rosesta (arvostelu), että Yolenin kirjoitustyyli ei ollut makuuni, mutta teoksella oli niin sisällöllisiä kuin kerronnallisia ansioita. Briar Rose on uudelleen muokattu satu Prinsessa Ruususesta, joka on hyvin persoonallinen ja vahvasti kirjailijan omaääninen. Tällä kertaa luin Yolenilta tuoreen Finding Baba Yaga -teoksen (2018), joka jatkaa samalla linjalla vieden satuhahmon moderniin kerrontaan. Finding Baba Yaga on runon muotoon kirjoitettu tarina venäläisestä satujen noidasta, jonka metsässä sijaitsevassa mökissä on kanan jalat, tuotuna amerikkalaiseen realismiin. Tarinan keskiössä ei ole kuitenkaan itse noita vaan nuori nainen, Natasha.

This is a tale
both old and new,
borrowed, narrowed,
broadened, deepened.

You think you know this story.
You do not.

Teos jakautuu useisiin osioihin. Se alkaa runoilla Natashan kotioloista, kuinka hän ei sovellu muottiin, mutta ei voi olla itsensä, ei tunne olevansa rakastettu, eikä tunne olevansa kotona. Ja hän karkaa. Toinen osio kattaa karkumatkan, jossa hän toteaa olevansa ystävätön. Kolmannessa hän saapuu metsään ja löytää erikoisen mökin. Neljännessä hän tapaa Baba Yagan:

She’s oceanic, a mighty force.
Teeth so full of fillings,
They might as well be made of iron.

Tarina ei ole kovin pitkä, mutta se on koskettava. Runot ovat kuvaavia ja herkkiä. Natasha hahmona on surullinen, mutta hänen surunsa sujahtaa satutarinaan sujuvasti. Oman paikan, oman suojan voi löytää ilman pelastavaa prinssiäkin, tulemalla hyväksytyksi sellaisena kuin on, vaikka sitten rautanenäisen ja -hampaisen noidan kautta.

Finding Baba Yaga on tunnelmaltaan paljon Briar Rosen kaltainen, vaikka ei pureudu syvälle historian tapahtumiin. Tarina kasvaa mielessä lukemisen jälkeen. On outoa, että joidenkin kertomusten arvostus lisääntyy, kunhan niiden on antanut vähän aikaa upota. Yolen kirja on persoonallista kerrontaa ja sisältää vahvan naisnäkökulman. Runomuotoisia genrekirjoja on todella vähän ja tämän jälkeen toivoisi, että niitä olisi enemmänkin.