Venäjän metsäisillä takamailla on kylä, jossa talvi kestää pitkään. Kylään syntyy korkea-arvoista sukujuurta oleva tyttö, Vasilisa Petrovna, jonka verenperimässä on isoäitinsä tunnettu näkemisen kyky. Kylässa, sen taloissa ja metsässä on paljon vanhan kansan suojelijoita, joiden kanssa Vasilisa pystyy kommunikoimaan, mutta tätä kykyä ei aikuisilla katsota suopeaksi. Niitä kun pidetään kuvitteellisina olioina saduissa ja tarinoissa. Silti kyläläiset uhraavat suojelijoille kuten perinteenä on ollut ja kylä on voinut hyvin. Kun kylään tulee kirkon edustaja, tämä aloittaa käännytyskampanjan pois vanhoista rienaavista tavoista. Suojelijat heikkenevät ja vanha vanha vihollinen vahvistuu. Vasilisa joutuu kovaan vastavirtaan yrittäessään pelastaa perheensä ja koko kylän tuholta.
The Bear and the Nightingale on kauniin kuvailevasti kirjoitettu tarina, joka pohjaa todelliseen historialliseen aikakauteen ja slaavilaisiin myytteihin ja hahmoihin. Tarinassa on taikuutta ja se muistuttaa tunnelmaltaan Naomi Novikin parin vuoden takaista Hugo-ehdokasta Uprootedia (arvostelu), mutta on toisaalta monella tavalla erilainen todellisen maailmankuvauksen kautta. Kirja alkaa kauniina tarinana, jossa on saduille sijaa, kylän arjen kuvauksena, matkantekona ja hahmojen luomisena. Vaan kun tarina etenee siitä tulee synkkä ja ahdistava. Se on tytön kasvutarina naiseksi 1300-luvun ilmapiirissä ja vaihtoehdoissa, vaikka aikakausi ei varsinaisesti hallitse tarinaa ja tyttö on erikoinen.
Tarina on ehyt ja se imaisee mukaansa heti. Huomasin lukeneeni koko kirjan vuorokaudessa ilman isompia taukoja. Minulle tuli hieman yllätyksenä alun keveyden jälkeen mihin kirjailija lukijansa johdatti ja olin varsin tyytyväinen, että olin tutustunut aiemmin esimerkiksi Minä pelkään – venäläistä kauhua ja mystiikkaa -antologiaan (arvostelu). Kirja ei suinkaan ole täydellinen, hahmoista löytyy satumaista mustavalkoisuutta, mutta Vasilisa on varsin kelpoinen nuoren tytön esimerkki.
The Bear and the Nightingale on kirja, jonka näkisin mielelläni tulevan suomennetuksi, vaikkapa Eowyn Iveyn The Snow Childin (Lumilapsi) jalanjäljissä (arvostelu). Se on erittäin onnistunut esikoisteos. Mitä olen pikaisesti vilaissut, niin Winternight-sarjan toinen osa, The Girl in the Tower, joka on virallisesti kansilehden mukaan ilmestynyt 2018, on kehuttu vielä paremmaksi. Väitteen paikkaansa pitävyys täytyy tietenkin tarkistaa. Mitä tulee Hugo-nimeämisiin, niin The Bear and the Nightingale on tällä hetkellä minun listalla. Veikkaan sille ainakin Mythopoeic-palkinnon ehdokkuutta. Kirjan kansi on tunnelmallisen kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!