Ursula K. Le Guin: Taivaan työkalu

Vuonna 1971 alunperin The Lathe of Heaven -nimellä julkaistu Ursula K. Le Guinin teos ilmestyi suomeksi 1991. Luin kirjan ensimmäisen kerran noin viitisen vuotta sitten ja nyt uudelleenluvun yhteydessä jouduin toteamaan, että Taivaan työkalu on tähän mennessä ainoa Le Guinin teos, joka ei parantunut uusinnan myötä.

Eletään 2000-luvun alussa Portlandissa, Oregonissa. Maailma on ylikansoittunut, köyhtynyt ja saastunut, ruokahuolto vajaata ja ilmasto muuttunut. Lähi-Idässä soditaan. George Orr olisi muuten tavallinen tallaaja ja sellainen hän haluaisikin olla, mutta hänellä on taakkanaan nähdä tehokkaita unia, jotka vaikuttavat todellisuuteen. Kun George näkee unen, maailma muuttuu sen mukaisesti takautuvasti, eikä kukaan muu kuin hän itse tiedä muutoksesta. George yrittää tainnuttaa hallitsemattomia uniaan käyttämällä ylen määrin lääkkeitä ja joutuu sen vuoksi "vapaaehtoiseen" psykiatriseen hoitoon tohtori William Haberin luo. Pian George huomaa olevansa Haberin työkaluna ja parantuminen erikoisten unien näöstä luisuu yhä kauemmaksi. Georgen täytyy löytää ratkaisu tilanteen pysäyttämiseen.

Taivaan työkalussa Le Guin pistää lukijan eteen pohdittavaksi yksilön vapauden, mutta myös hyvin laajassa mittakaavassa filosofisen kysymyksen mikä on ihmisen tarkoitus ja tekojen seuraukset? Voimmeko tehdä päätöksiä oman näkemyksemme mukaisesti yhteisen hyvän puolesta, muuttamatta joillekin tilannetta pahemmaksi? Onko olemassa tarkoitusta ja pitääkö kaikella olla tarkoitus vai olemmeko "vain" olemassa? George Orr on näkemyksiltään passiivinen ja luontaisen buddhalainen, kuten Le Guin tekstissä ilmaisee asian. Haber puolestaan aktiivinen muuttaja, mutta hän on kykenemätön myös näkemään muutosten seuraamuksien moraalia ja luomiensa vaihtoehtoisten maailmojen nurjia puolia. Liikakansoituksen poistaminen luo maailmasta paremman paikan teoriassa, mutta entä jos väestö on joutunut kärsimään sen vuoksi miljoonia tappaneen kulkutaudin ja yksilöiden muistoissa on menettämisen ja kauheiden vuosien tuskaa ja surua. Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Le Guin on käyttänyt unia aiemminkin tarinoissaan ja filosofisia pohdiskeluja mm. roduista ja eri lajien vaikutuksesta ja vaikuttamisen oikeudesta toisiinsa löytyy useistakin hainilaisista teoksista. Taivaan työkalu on ehkä selkeimmin suoria kysymyksiäkin esittävä teos. Orrin passiivisuus ja johdateltavuus on ajoittain ankeaa luettavaa, mutta toisaalta, jos itsellä olisi taakka muuttaa maailmaa unissa hallitsemattomasti, saattaisi hyvinkin käyttäytyä hyvää uskovana samoin. Tarinan rakenne on hieno, siinä piilee jippo, joka jää mietityttämään. Monet Le Guinin tarinoista ovat mollivoittoisia ja jopa osittain ankeita tai karmeita. Taivaan työkalu tuntui harmaalta ja ehkäpä tämän hetkinen yleinen lukufiilis sai sen tuntumaan heikommalta kuin ensimmäisellä kerralla.

Katsoin kirjan pohjalta tehdyn vuonna 1980 julkaistun samannimisen elokuvan heti perään. Elokuva on esimerkillisen uskollinen kirjalle ja Le Guin itse on ollut elokuvan teossa mukana konsulttina. Hän on ilmaissut olleensa tyytyväinen tuotokseen. Elokuva on kuitenkin auttamattoman vanhan oloinen tänä päivänä katsottaessa, kuten useimmat 70-luvulla kuvatut scifi-leffat ovat. Ihmismielen liikkeitä kuvataan mm. pistämällä henkilö lähikuvaan ja taustalla pyörii ja vilkkuu geometrisia värikkäitä kuvioita. Suureksi harmikseni hahmot on osan aikaa puettu ns. tulevaisuuden asusteisiin, ja ainakin Georgen puserossa on takaosa etupuolella, sillä näyttelijä joutuu kiskomaan sitä koko ajan alaspäin helmasta, mikä sai oloni vaivaantuneeksi. Mutta joka tapauksessa, elokuva toteuttaa kirjan sanoman hyvin ja on ehkä sen vuoksi katsomisen arvoinen. 2000-luvulla tehty uusintaversio on kuulemma sen sijaan ihan pihalla.