Hope Morrison on tavallinen nuori nainen, jolla on puuteollisuudessa työskentelevä aviomies Hugh, vilkas lapsi ja toinen tuloillaan. Pariskunnan ensimmäinen lapsi on ns. luonnollinen. Hänen geeniperimänsä virheitä ei ole korjattu raskauden aikana otettavalla pillerillä, eikä Hope halua ottaa pilleriä toisen lapsensa yhteydessäkään. Hope joutuu kuitenkin huomaamaan, että hänen yhteiskunnassaan oman tahdon toteuttaminen ei ole helppoa. Yhteiskunta seuraa synnytysikäisten naisten elintapoja indikaattorisormuksen avulla ja vaikka moni asia, kuten sormuksen pitäminen ja geeninkorjauspillerin ottaminen on vapaaehtoista, käytännössä sosiaalinen painostus ja päätösten ohjailu ”oikeaan” suuntaan tekee yksilön oikeudet tyhjiksi. Hopen periksiantamattomuus pillerin suhteen, varsinkaan kun hän ei suostu perustelemaan päätöstään, ajaa perheen pakotilanteeseen Hughin kotiseudulle itsenäiseen Skotlantiin, kylään, jonka asukkaiden perimässä on erikoisia piirteitä.
Intrusionia lukiessa valtaa useampaan kertaan epätoivon tunne. Lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina osoittaa kuinka vähäinen vaikutusvalta yksilöllä on omissa asioissaan yhteisössä, jonka kanssa se on erimielinen. MacLeodin luomassa Englannissa synnytysikäisten naisten oikeudet (velvollisuudet) on tarkkaan säädeltyjä, mihinkään ei pakoteta, mutta kieltäytyminen on lähes mahdotonta, ellei pysty osoittamaan kuuluvansa esimerkiksi johonkin uskonnolliseen ryhmittymään. Indikaattorisormus reagoi ja rekisteröi naisen oleskelemisen esimerkiksi tupakansavuisessa tai alkoholihuuruisessa ympäristössä ja siitä on poistuttava, ettei jää merkintää rekisteriin. Sama koskee mahdollisesti hitaasti vaarallisia päästöjä aiheuttavia rakennusmateriaaleja. Näin naiset eivät juurikaan enää työskentele toimistoissa, vaan kotonaan. Ja jostain syystä tähän kaikkeen kontrolliin on suostuttu kuin lampaat. Radikaalit yhteiskunnan valvontaa vastustavat ryhmittymät on leimattu terroristeiksi.
Intrusion on monella tapaa kantaa ottava kirja. Se on poliittinen kirja, jossa kirjailija ruotii brittien poliittista järjestelmää ja valvontayhteiskuntaa tavalla, jonka osittain ymmärsin, osittain en. Ehkä kirja vaatisi syvempää poliittista ymmärtämystä kuin mitä minulla on, jotta sen kritiikki olisi täysin ymmärrettävissä. MacLeod viittaa tekstissään mm. Orwellin 1984-teokseen. On sinänsä ristiriitaista, että hahmot tajuavat tilanteen samankaltaisuuden Orwellin dystopiaan nähden, mutta silti ovat ajautuneet lähes vastaavaan yhteiskuntaan, jossa jopa kidutus on arkista, vaieten hyväksyttyä. Eniten kirjassa ahdistaa nähdä yksilön päätöksenteon prosessi paineen alla.
Kirjan dystopisessa maailmassa käsitellään lisäksi ympäristöasiaa, ja minusta oli mielenkiintoista nähdä millaisen "ratkaisun" kirjailija on asiaan kehittänyt. Sekin kuvaa hyvin miten ihmiskunta toimii kuvitteellisen ymmärryksen ja hyvää tarkoittavien periaatteiden pohjalta, mutta silti talouden ja politiikan sanelemana, ilman todellista luonnontieteellistä ymmärrystä. Kirjan toista (pseudo)tieteellistä puolta edustavat valoa nopeammin kulkevat takioni-hiukkaset, joiden avulla selitetään Hughin geeniperimään liittyvää omituisuutta. Sinänsä kiinnostava teoreettinen ja keskusteleva juonilinja, joka ei kuitenkaan pääse mielestäni tyydyttävästi esille.
Intrusion on varsin nopealukuinen kirja, joka tempaa ahdistavuudestaan huolimatta mukaansa. Antaisin kirjalle enemmän virtuaalisia pisteitä, jos sen poliittinen puoli ei olisi tuntunut aivan niin päällekäyvältä, että päähahmot unohtuivat hetkeksi kokonaan. Kirja kuitenkin herättää ajatuksia siitä, kuinka pitkälle annamme viranomaisten ja poliitikkojen päättää meitä koskevista asioista, tekosyyllä, että emme tiedä/kykene ymmärtämään asioista yhtä paljon. Tieto ja ymmärrys eivät kuitenkaan löydy johdattelevasta ja hyvin usein poliittisesti suuntautuneesta mediasta, jonka taustalähteet voivat olla hyvinkin kyseenalaiset tai vähäiset.
Alkaa muodostua jo ongelmaksi, että arvostelet kokoajan kiinnostavan oloisia kirjoja ja minun alkaa tehdä mieli lukea ne! No, ei se mitään, pitää vain kamppailla sen suuren vuoren kanssa joka koostuu kirjoista jotka haluan lukea.
VastaaPoistaDystopiaan olen tutustunut enimmäkseen nuortenkirjallisuudessa (esim. Nälkäpeli) joten olisi kiinnostavaa lukea ehkä jotain hieman vanhemmille suunnattua.
Hei, tämäpä vaikuttaa hyvältä. Listalle hop! Kiitos vinkistä :)
VastaaPoista(Nyt tosin jo kylmäsi tämä raskausaspekti, kun tuntuu, että ilman sormuksiakin koko homma on niin kovin kontrolloitua...)
Reta, tunnistan ongelman, kun luen itsekin muiden kirjablogeja. Liian paljon kiinnostavia kirjoja, pakko tehdä karsintaa.
VastaaPoistaLiina, tässä kontrolloidaan silloinkin kun nainen ei ole raskaana, mutta potentiaalisessa synnytysiässä. Kirja olisi voinut olla parempikin ilman poliittista painoa, mutta silloin se ei lienee tämän kirjailijan kirjoittama.