Camera Obscura alkaa kolme vuotta The Bookmanin tapahtumien jälkeen 1800-luvun lopulla. Liskokuninkaalliset hallitsevat Brittiläistä imperiumia, mitä ranskalaiset tasavaltalaiset konehallitsijat hiljaisesti vastustavat. Kiinalaisilla on omat salaiset järjestönsä hamuamassa menetettyä valtaa, halveksuen Les Lézardseja. Kaikkien heidän intressit kohtaavat tarinassa, jonka alussa nuori poika saa käsiinsä salaperäisen jade-esineen ja pakenee se mukanaan tietämättä mistä on kyse. Päätarina käynnistyy kuitenkin Pariisissa. Milady de Winter, Quiet Councilin agentti törmää outoon Rue Morgue-murhamysteeriin, jonka jäljet hänen kuuluu hävittää. Näyttäisi siltä kuin idästä saapunut miesuhri olisi kantanut jotain vatsassaan ennen kuolemaansa. Selvitellessään kuka mies oli ja mitä hän kuljetti, Miladyn polulle osuu useampikin murhatapaus ja hänen oma henkensäkin on vaakalaudalla. Tapahtumat vievät Miladya kohti Vespucciaa, ihmisten uutta maailmaa valtameren toisella puolen, mutta sitä ennen herra de Sade, Mycroft Holmes, Tom Thumb (Here lies Tom Thumb, King Arthur’s knight...) ja monet muut osallistuvat kukin osaltaan tapahtumien kulkuun ja käväiseepä Milady hullujenhuoneella ja meren allakin kokemuksia keräämässä ennen kuin tapahtumat huipentuvat Chicagon maailmannäyttelyyn v. 1893.
Kuten The Bookman, myös Camera Obscura vilisee enemmän ja vähemmän tunnettuja fiktiivisiä ja todellisia hahmoja sekä historian tapahtumia tidharmaiseen tyyliin vahvasti muokattuina. Itse päähahmo on Kolmesta muskettisoturista ja edellä mainittujen hahmojen lisäksi tarinassa vilahtavat nimellä myös mm. tohtori Moreau, Istuva Härkä, William F. Cody ja Winnetou. Tidharin tapa hyödyntää tuttuja nimiä aivan uudenlaisissa rooleissa on rohkeaa. Hahmojen jo olemassa oleva status kirjallisuudessa ei haittaa hahmojen sisäistämistä tässä tarinassa, sillä Tidhar upottaa heidät niin outoon ympäristöön ja omalaatuisiin tapahtumiin, että he saavat uuden persoonan. Sama koskee myös historian tapahtumia. Chicagon maailmannäyttely Tesloineen ja sähköistämisineen sekä eräs sarjamurhaaja sulautuvat science fictioniksi yltyvään tarinaan ilman suurempia ponnisteluja. Kirjan nimi kuvaa erinomaisesti kirjan sisältöä.
The Bookmaniin verrattuna Camera Obscura on rakenteeltaan tasaisempi, mutta siitäkin huolimatta tarinan heikkoutena on ajoittainen tukkoisuus. Tapahtumat etenevät loppua kohti klöntteinä, jolloin tulee tunne, että nyt hidastetaan ja nyt taas mennään, vähän kuin vuoristoradassa. Hitaammat kohdat eivät kuitenkaan matele, joten pitkästymistä ei pääse syntymään. Camera Obscura on myös edeltäjäänsä synkempi ja raaempi. Itse asiassa raakuus pääsi yllättämään, vaikka osasin sitä tietyllä tasolla odottaakin. Tidharin maailmankuvaus on onnistunutta, esimerkiksi steampunk-Pariisin katakombien kostea, viemärinhajuinen hämäryys välittyy kyllä lukijalle riittävän tarkasti. Päähahmona Milady on muita hahmoja monipuolisempi, noirdekkarimainen etsivätyyppi, jolla on menneisyys, synkät piirteet, mutta myös periaatteita. Tunnustan, että lukiessani mielsin hänet lähinnä sukupuolettomaksi, en naiseksi, mikä ei varmaankaan ole kirjailijan tarkoitus. Osa hahmoista on tarinaan sopivasti hieman karrikoituja ja paha on oikeasti sairaan paha. Kirjassa päästään tutkiskelemaan parhaimmillaan ihmismielen pimeää puolta, mikä on aika kaukana The Bookmanin alun seesteisyydestä.
Kirjan luvut ovat lyhyitä ja niissä mennään suoraan asiaan. Näin genreä vähän lukevan henkilön kommentoivan Camera Obscurasta, ettei hän päässyt oikein perille mitä kirjassa tapahtui. Voin kuvitella, että tässä tiimellyksessä saattaa jäädä jalkoihin, sen verran vilkkaasti Tidhar punoo kudelmiaan. Loppu etenkin on genreummikolle varmasti turhan lennokasta. Oli se minullekin niin lennokasta, että tunsin olevani kana. Lennon loppu kun tuli vastaan kuin seinä. Piti napsutella lukulaitetta edestakaisin epäuskoisena, että nytkö tämä jo päättyi.
On mielenkiintoista kuinka konseptiltaan samantyyliset, mutta silti niin erilaiset kirjat Tidhar on saanut aikaiseksi The Bookmanista ja Camera Obscurasta. Ensi vuonna ilmestyvältä kolmannelta osalta en osaa odottaa oikeastaan mitään muuta, kuin että se viihdyttää yhtälailla kuin nämä kaksi aiempaa.
The first Ferris wheel from the 1893 World Columbian Exposition in Chicago.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!