Tohtori Leah Hamakawa tutkii Marsin ekologiaa ja tulee kutsutuksi hyperrikkaan Carlos Fernando Delacroix Ortega de la Jolla y Nordwald-Gruenbaum'n vieraaksi Venuksen pilvikaupunkeihin. Mukaan lähtee Leahin tekninen avustaja David Tinkerman, joka on nörtihkö ja salaa rakastunut Leahiin. Aurinkokunnan omistaa 20 yksityistä liiketoimintaa harjoittavaa sukua, joista yhden pääperillinen Carlos on. Hän on tuleva Venuksen omistaja, jota kutsutaan nimellä Pilvien Sulttaani. Perillä Venuksen Hypatiassa, kuvun alla sijaitsevassa kaupungissa, David eristetään Leahista ja hän alkaa epäillä, että Carlosin kutsun takana on muutakin kuin kiinnostus Marsiin, varsinkin kun nuori perijä selvästikin pyrkii viettelemään Leahin ja on kiinnostunut planeetan maankaltaistamisesta. Kuvioihin sotkeutuu Venuksen poliittinen underground-liike, jota kiinnostaa myös Carlosin suunnitelmat.
Landisin tarinan maailma on varsin lumoava. Ajatus Venuksen pilvissä leijuvista kupolikaupungeista on hyvin eksoottinen ja Landis vieläpä saa sen tuntumaan uskottavalta, jos ei kuitenkaan ainutlaatuiselta. Hän esittelee muutamia kiinnostavia yksityiskohtia, kuten timantista tehdyn aerogeelin, hämähäkkisilkin ja säädettävät tummennettavat lasit, mutta monista muistakin yksityiskohdista näkee, että kirjailijalla on tiedemiehen ajatusmaailma taustalla. Pidän arvossa, että hän on antanut Venuksen kaupungille nimen Hypatia Aleksandrialaisen mukaan, mutta valitettavasti Landisin naistutkija Leah ei ole läheskään yhtä kiehtova kuin historian todellinen, ensimmäinen naismatemaatikko Hypatia traagisine loppuineen on. Leah on varsin yksiulotteinen ja etäiseksi jäävä. Eipä kyllä kehumista ole muissakaan hahmoissa, lukuunottamatta ehkäpä Miranda Delacroixia, hieman vanhempaa naishahmoa, jonka tarkoitus on mennä naimisiin Carlosin kanssa. The Sultan of the Clouds on puitteiltaan kiinnostava, mutta jää sisällöltään köyhäksi ja juoni on lähes mitäänsanomaton. Ensimmäisen lukukerran jälkeen ajattelin, että miksi ihmeessä tämä on yleensäkään Hugo-ehdokkaana, sillä tarinassa ei ole edes mitään erityisen uutta ja innostavaa. Edes sosiaaliset ja poliittiset ympyrät ihmissuhdetraditioineen eivät ole mitenkään uudistuksellista, saati shokeeraavia, vaikka tarinan päähenkilö aika herkkänahkainen tuntuu olevankin. Loppukin lässähti kaiken lisäksi. Toisen lukukerran jälkeen osasin arvostaa joitain yksityiskohtia, mutta edelleen pidän The Sultan of the Cloudsia tähän mennessä lukemistani pienoisromaani-Hugo -ehdokkaista heikoimpana. Tarinan voi lukea ilmaiseksi pdf:nä Asimov's Science Fiction -lehden (kansikuva yllä) nettisivulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!