Tobias S. Buckell: The Executioness

Tobias S. Buckellin The Executioness -pienoisromaani on sijoitettu samaan maailmaan Paolo Bacigalupin The Alchemistin (arvostelu) kanssa. Vaikka tapahtumamaailma, sen historia ja alkupaikka ovat samat, kaksi kirjailijaa saa maailman kuitenkin tuntumaan erilaiselta. Ei ainoastaan eri näkökulmasta kerrottuna, vaan myös tyylillisesti.

The Executionessin tarina, kuten The Alchemistinkin, sijoittuu maailmaan, jossa taikuus on kielletty. Taikuuden käyttö aiheuttaa piikikkään pensaskasvuston lisääntymistä. Kasvi valtaa tilaa ihmisiltä, eikä ole tuhottavissa. Taikuuden harjoittamisesta rangaistaan ankarasti. Teloittajien ammattiryhmä katkoo kiinnijääneiltä taikojilta päät pormestarin ja hänen majisterinsa käskystä. On kuitenkin olemassa toinen ryhmittymä, uskonnollinen, jonka mielestä ainoa oikea tapa päästä eroon taikuudesta, on kasvatus, aivopesu ja asenteiden muutos, ja siten estää piikkipensaan leviäminen. Päähenkilö on keski-ikäinen naishenkilö, jonka isä on teloittaja. Olosuhteiden pakosta, Tana joutuu ottamaan teloittajan roolin isänsä sijaan, mutta heti sen jälkeen hänen perheensä joutuu kaukaisten paikanilaisten hyökkäyksen kohteeksi ja Tanan lapset varastetaan uudelleen kasvatettaviksi. Tana lähtee lapsiensa perään ja tapahtumat kuljettavat häntä pitkin odottamatonta polkua kaukaisiin paikkoihin, kohti elävää legendaa teloittajataresta.

Buckellin kirjan tapahtumat leviävät laajalle alueelle, päinvastoin kuin Bacigalupin The Alchemistin, jossa pysytellään yhden kaupungin sisällä. Käsitys tapahtumamaailmasta avartuu siten huomattavasti. Buckell päätti alkupuheen mukaan kirjoittaa päähenkilöksi keski-ikäisen naisen, koska hänen ystävänsä valitti kuinka harvoin tällaista nähdään kirjoissa. Hyvä niin, kymmenen pistettä siitä Buckellille, mutta valitettavasti hän ei ihan onnistunut tehtävässään. En erityisemin tunnistanut siinä keski-ikäisen naisen sisäistä olemusta. Minusta ei riitä, että kerrotaan hahmon olevan tietynikäisten lasten äiti, liian vanha myytäväksi tai vastaavaa, vaan ajatusmaailman pitäisi heijastaa jo tietynlaista kokemusta, varsinkin kun iskä ja aviomies ovat niinkin "kelvottomia" tapauksia kuin kirjassa esitellään. Esimerkiksi Daniel Abraham onnistui The Long Price Quartet -sarjassa vanhemman naishenkilön kuvauksessa mielestäni paremmin (arvostelu kahdesta ensimmäisestä kirjasta). Tana oli toki ajoittain onnistunutkin hahmo, erityisesti silloin kun Buckell ei yritä runnoa tarinaa lyhyeen ja nopeiden tapahtumien kuosiin.

The Executioness on tyylillisesti perinteisempi fantasiatarina kuin mitä The Alchemist on. Pidän jälkimmäisen tyylistä enemmän. Bacigalupi sai minut haluamaan lisää tarinoita, mutta Buckellin kirjan jälkeen oli tunne, että onhan tämä nyt nähty ja luettu. Jos Bacigalupi vielä jatkaa kirjoittamista aiheesta, niin luen ne varmastikin, mutta en voi sanoa samaa varmuudella Buckellista. The Executioness ei ole huono tarina, se kannattaa toki lukea siinä missä The Alchemistkin. Kyse on lähinnä makuasioista ja muu kuin keski-ikäinen lukija ei ehkäpä tuota ikäasiaakaan huomioi samalla lailla. Alku ja loppu ovat kirjan parhaimpia kohtia.

The Executioness on reilun sadan sivun mittainen ja sisältää jälleen erikoispainoksena J.K. Drummondin kuvituksen, mikä on mielenkiintoinen lisä tarinalle.