Ian McDonald: The Dervish House

Ian McDonaldin The Dervish House julkaistiin viime vuonna. Koskapa en sitä aloittaessani ollut lukenut kirjailijalta muuta kuin pienoisromaaneissa Hugo-ehdokkaana olleen Vishnu at the Cat Circuksen (arvostelu), en tiennyt tarkalleen mitä kirjalta odottaa.

The Dervish House sijoittuu 2020-luvun lopun Istanbuliin. Aikaan, jolloin Turkki on muutamia vuosia aiemmin liittynyt Euroopan unioniin, mutta on edelleen vahvasti kiinni ei-eurooppalaisissa perinteissään ja uskomuksissaan, lännen ja idän kohtauspaikka. Aikaan, jolloin nanoteknologian kehittämisessä on tulevaisuuden markkinat, talouden kasvu, paikka näyttää muulle Euroopalle, että Turkki ei ole vain menneisyyden suuruus, vaan voi olla sitä myös nyt ja tulevaisuudessa. Tapahtumat käynnistyvät kun itsemurhapommittaja räjäyttää pommin raitiovaunussa, mutta yllättäen vain hän itse kuolee. Tapahtuman vaikutuksia seurataan usean saman dervissitalon vaikutuspiirissä olevan henkilön kautta. Necdet on läsnä raitiovaunussa, kun pommi-isku tapahtuu ja sen seurauksena hän alkaa nähdä islamilaisia pyhiä henkiolentoja. Can on yhdeksänvuotias poika, jolla on vakava sydänsairaus, jonka vuoksi hän ei saa altistua voimakkaille äänille ja joutuu pitämään korvatulppia. Utelias poika näkee BitBots-nanorobottinsa kautta pommi-iskun jälkeen vakoojarobotin tarkkailevan tapahtumaympäristöä ja kiinnostuu asiasta. Hänestä tulee etsiväpoika, joka jakaa löytönsä iäkkään kreikkalaisen professorin Georgioksen kanssa. Georgios on kokenut syrjintää kansalaisuutensa, mutta myös arveluttavan menneisyytensä vuoksi. Ayse on uskonnollisen taiteen kauppias, joka saa asiakkaaltaan tehtäväksi löytää legendaarinen "Mellified Man", hunajaan muumioitu ihminen, jolla uskotaan olevan sairauksia parantava vaikutus. Hänen poikaystävänsä Adnan puuhastelee hämäriä liittyen iranilaiseen maakaasuun, jota ei Eurooppaan huolita. Aysen ja Adananin toimissa on kyseessä suuria rahoja ja kunnianhimoja, joihin linkittyy myös näyttämisenhaluisen Leylan toimet. Leyla asuu dervissitalossa ja pommi-isku muuttaa hänen työnhakusuunnitelmiaan. Hän ryhtyy osalliseksi vastaperustettuun, mutta lupaavan kehitysidean omaavaan nanoteknologia-yritykseen, joutuen samalla tekemisiin perheensä ja menneisyytensä kanssa, joita hän on yrittänyt välttää.

Kuten näköjään aina lukiessani Ian McDonaldin tekstejä tunnun tarvitsevan sanaston, jotta ymmärtäisin paremmin mistä milloinkin on kyse. Jälleen kerran McDonald vei minut maailmaan, jota en tuntenut ennestään kunnolla. Turkki ei ole koskaan erityisemmin ollut ajatuksissani ennen tätä kirjaa ja käytin useita tunteja googlaten tietoja kirjassa vastaantulleista uusista käsitteistä ja asioista. En vain lukenut kirjaa, vaan myös opiskelin sitä. Kokemus oli noin kirjan lukemisen kannalta kohtalaisen työlästä ja hidasta puuhaa, mutta kun maailma alkoi vihdoin avautua, lukukokemuksesta tuli ainutlaatuinen. On pakko kunnioittaa belfastilaista McDonaldia siitä, että hän vie lukijansa todellisiin maailmoihin kuvitteellisissa puitteissa, ja vieläpä maailmoihin, jotka näin valtavirtaeurooppalaisen tai -amerikkalaisen kannalta ovat uusia ja eksoottisia sellaisinaan. Hän on ilmeisesti tehnyt sen ennenkin mm. Brasylilla ja River of Godsilla, joita en valitettavasti vielä ole lukenut, mutta jotka aion kyllä The Dervish Housen innoittamana lukea.

The Dervish Housen tarina keskittyy viiteen terroriteon jälkeiseen päivään, jonka aikana ei tarinassa ainoastaan ihmiskohtalot koe muutoksia, vaan kuvaillaan myös Istanbulia, Turkkia ja sen historiaa sekä perinteitä, uskontoa, poliittisia suhteita, ennakkoluuloja, ja tietenkin taloutta ja nanoteknologian mielikuvituksellisia ja mullistavia sovelluksia. Tunnelma on ajoittain jopa mystinen, ja melkein olin lukiessani tuntevinani basaarien monimuotoiset hajut ja äänet. Kerronta on verkkaista. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja saavat ulottuvuutta takaumien kautta. Heti alussa kiinnyin eniten seuraamaan nuoren Canin tarinaa, mutta toisaalta muumiomiehen etsintäkin oli kiehtovaa luettavaa. Jostain syystä alkoi haluttaa hunajaa, vaikka en niin hunajan ystävä olekaan. Kirja jäi loputtuaan vahvana tunnelmana mieleen.

Silti, vaikka pidin kirjasta, niin aloin pakosta miettimään tarinan kestävyyttä. Kivi-paperi-sakset -kirjaa lukiessani (arvostelu) huomasin, että osa tarinasta oli auttamatta vanhentunut. Käykö The Dervish Housen samoin. Kestääkö kirja lukemisen samanlaisella intensiteetillä kirjan tapahtumavuonna 2027 kuin nyt. Onko esim. EU:ta olemassa nykymuodossaan, onko GPS paikannusjärjestelmäterminä vanhentunut, ja kuinka paljon tällaiset seikat vaikuttavat siihen, miten kirjan tunnelman kokee. Tänä päivänä, juuri nyt, The Dervish House on hieno lukukokemus. Kirja sisältää paljon Turkkiin liittyvää nimistöä ja sanoja, sekä historiaa, joiden ymmärtäminen vaatii joko ennalta pohjatietoa tai ahkeraa googlausta. Toisaalta, kaikki eivät ehkä lue kirjaa samalla lailla kuin minä, eikä kaikkia käsitteitä aina tarvitsekaan ymmärtää, jotta lukukokemus olisi siitä huolimatta erinomainen.

Ja nyt kun Hugo-äänestyksen ensimmäinen kierros on ohi, voin kertoa, että äänestin The Dervish Housea yhdeksi ehdokkaaksi. Katsotaan kuinka käy. Samalla äänestin myös kirjan amerikkalaisen painoksen (kuva oik.) kansitaiteilijaa Stephan Martinierea "Best Professional Artist" -kategoriassa.