Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset

Kanadalaisen Sylvain Neuvelin Uinuvat jättiläiset (Sleeping Giants, 2016) ilmestyi pikapikaa suomeksi. Kirjasta kohistiin, kun se julkaistiin englanninkielisenä ja silloin se päätyikin lukulistalleni. Ajattelin katsoa, josko kirja olisi kohinan arvoinen ja jopa Hugo-ehdokastasoa. Kirjan elokuvaoikeudet on myyty Sonylle. Huomasin vasta ekirjan ostettuani, että kyseessä on ensimmäinen osa Themis-kansiot -sarjaa (Themis Files). Englanniksi on ilmestymässä tänä vuonna sarjan toinen osa, Waking Gods. Oletan, että myös se käännetään suomeksi. Suomalaisen ekirjan kansikuvassa ihmetyttää kyllä kovasti, ettei siinä ole kirjailijan nimeä!

Tarina alkaa kun 11-vuotias Rose Franklin ajaa pyörällään monttuun, josta paljastuu valtava metallinen käsi. Oudon käden innoittamana Rosesta tulee tiedenainen, joka 17 vuotta myöhemmin palaa tutkimaan kättä ja toteaa sen materiaalin sisältävän maapallolla erittäin vähäisessä määrin esiintyvää iridiumia. Käsi on siis todennäköisesti peräisin jostain muualta. Tohtori Frankilin ryhmineen löytää lisää samasta materiaalista tehtyjä kehonosia ja pian heillä on edessään valtavan kokoinen ylivoimaisia ominaisuuksia omaava maanulkopuolinen robottihahmo. On päätettävä kuka sen omistaa ja kuka sitä hallitsee, sekä selvitettävä miksi se on tehty ja piilotettu maapallolle osina. Kuka robottinaisen on luonut ja onko luoja tietoinen sen löytymisestä?

Uinuvat jättiläiset on kirjoitettu haastattelujen, uutisartikkelien ja päiväkirjaotteiden muotoon. Näkökulmahenkilöinä ovat paitsi tohtori Franklin, myös kapinallinen ylivääpeli Kara Resnik, vääpeli Ryan Mitchell ja älykäs, mutta itseriittoinen kanadalainen opiskelija Vincent Couture muutaman muun kera. Pelissä on korkeimman tahon sakkia mukana presidenttiä tai oikeastaan presidenttejä myöten, kun valta vaihtuu kesken tarinan aikajanan ja onpa porukkaan ympätty hullu tiedemieskin. Eli Uinuvissa jättiläisissä on paljon tuttuja elementtejä paitsi kirjallisuudesta, myös science fiction -elokuvamaailmasta. Siksipä sen kai voi sinne päin suunnata ja optioida. Tarina sisältää myös jonkin verran huumoria, mutta esimerkiksi Andy Weirin Yksin Marsissa -tarinaan (arvostelu) verrattuna Uinuvat jättiläiset häviää reippaasti populaarisuuskisassa.

Olin heti alussa ärsyyntynyt kirjan kieleen. Aikuiset hahmot vaikuttivat keskenkasvuisilta puhetyyleineen ja käyttäytymisineen. Teksti ei millään tuntunut kielitieteilijä-kirjailijan kirjoittamalta. Kirja ei ole kovinkaan pitkä, vain 264 sivua (paperiversiossa ilmeisesti yli 300), mutta vasta noin 90 sivua ennen loppua alkoi tarina oikeasti kiinnostaa minua. Silloin mukaan tuli haastateltavaksi tuntematon henkilö, joka kertoi tapahtumille taustaa. Tekstin tyyli lakkasi ärsyttämästä. Hahmot ovat jokseenkin pinnallisia loppuun saakka, joten ainoa joka minut piti tarinassa, ja jonka vuoksi luen todennäköisesti seuraavankin osan, on se kaiken takana oleva mysteeri. Tuli tunne, että kyllä tämä tästä vielä kehittyy ja väläyttää kirjailija kielitieteilijän taitojakin tarinassa ajoittain. Kara Resnik sai päässäni koko ajan aikaan mielikuvia 2000-luvun Battlestar Galactican Starbuckista, joka niin ikään on Kara (Katee Sackhoff). Ehkä hahmo onkin esikuva kirjan Karalle.

En siis innostunut Uinuvista jumalista paljoakaan, mutta pidän sitä rentona viihteenä, ei kovinkaan vaativana lukukokemuksena. Sopii tyyliltään lyhytjänteiseen lukemiseen. Ja on tarinassa aineksia vaikka suureksi eeppiseksi heroscifistelyksi, jos kirjailija niin päättää ja taidot riittää. Katsotaan mitä jatkossa tuleman pitää. Hugo-ehdokkaaksi tämä ei minun arvosteluasteikolla taivu.