Carl Sagan: Ensimmäinen yhteys

Carl Saganin Ensimmäinen yhteys (Contact, 1985, suom. 1987) on niitä kirjoja, joita olen halunnut lukea jo pitkään. Näin sen pohjalta tehdyn elokuvan heti ilmestymisen aikaan vuonna 1997, joten sisällöstä oli jonkin verran odotuksia. Lähinnä kiinnosti miten paljon asioita on muutettu elokuvaa varten ja millainen tyyli suositulla tieteen kansantajuistajalla fiktiivisessä kirjoittamisessa oli. Erikoista kirjassa on, että se oli alunperin tarkoitettu käsikirjoitukseksi, mutta koska elokuvaprojekti ei edennyt, Sagan teki tarinan romaaniksi. Myöhemmin käsikirjoitus elvytettiin ja Robert Zemeckis ohjasi Hugo-palkinnon voittaneen elokuvan. Kirja voitti Locus-palkinnon 1986.

Ihmiskunnan arjen sekoittaa täysin yhtäkkinen viesti 26 valovuoden päästä Vegan tähdeltä. Eleanor "Ellie" Arroway, joka isänsä tuella jo lapsena oli kiinnostunut radiologisista harrasteista, erikoistuu Harvardin yliopistossa radioastronomiaan. Hän on älyllistä elämää maapallon ulkopuolta kartoittavan Argus-projektin johtajana ensimmäisten joukossa vastaanottamassa kaukaa tullutta viestiä. Maailman väestö vastaanottaa viestin ristiriitaisin tuntemuksin, se herättää pelkoa maailmanlopusta ja vihollishyökkäyksestä, mutta myös uskonnollista kiihkoa tai vastustusta sekä yltiömäistä fanitusta. Kun viestin sisältö selviää, se vaatii ihmiskuntaa reagoimaan siihen. Lopputulosta ei kukaan osaa ennustaa.

Ensimmäinen yhteys on ideana valtavan kiehtova, sillä älyllistä merkkiä muualta maailmankaikkeudesta on odotettu ja jopa pelätty. Fyysikko Stephen Hawking on viime vuosina voimallisesti tuonut julki pelkojaan, ettei Maa pärjäisi yhteydenotoissa kovinkaan hyvin, mutta silti, ei ihmismieli olisi sitä mitä on, jos meillä ei olisi halua nähdä, kuulla ja päästä yhä kauemmas. Kirjan sanoma on suhtautua kontaktiin muuna kuin uhkana, nähdä se mahdollisuutena, ei sodanjulistuksena vaan todellisena universumin kädenojennuksena ja ymmärryksen laajentamisena.

Olen iloinen, että Sagan on asettanut kirjan päähenkilöksi vahvan ja älykkään naisen kaikkine vikoineen. Kirjan tiedemaailmassa ja poliittisessa johdossa näkyy muitakin naisia, kuten presidenttinä. Hyvin, hyvin usein vuosikymmenien takaisissa science fiction -teoksissa tällainen asetelma huutaa poissaolollaan. Voisi sanoa, että teos on femistinen ja naisten asemaan liittyviä kohtauksia löytyy, joskaan ne eivät ole leimaavia.

Kirjassa oli monia erinomaisen kiinnostavia juttuja, eikä minulla ollut lainkaan vaikeuksia lukea sitä. Ei minkäänlaista takkuilua lukuflowssa. Silti jotkin asiat, varsinkin filosofiset keskustelut uskonnon ja tieteen konflikteista, jäivät häiritsemään minua, eikä lukukokemus kaikilta osin ollut tyydyttävä. Loppuratkaisussa oli omanlaista hienoutta ja voin sanoa olevani tyytyväinen siihen, että luin teoksen.

"The universe is a pretty big place. If it's just us, seems like an awful waste of space."

Elokuvassa Ellie Arrowayta esittää Jodie Foster ja kirjan presidentin tiedeasiantuntija Ken der Heer ja uskonnollinen johtaja Palmer Joss ovat vaihtaneet hieman paikkaa Elllien yksityiselämässä. Palmer Jossia elokuvassa esittää Matthew McConaughey. Kun katsoin elokuvaa ensimmäistä kertaa, oli päänäyttelijävalinnat mielestäni outoja (tai Fosterin vastanäyttelijävalinta oli outo), sillä Fosterin ja McConaugheyn välillä ei leimahdellut aidosti mitään kipinöitä, vaikka oletin tekijöiden sellaista haluavan. Kirjassa ihmissuhteet eivät olleet Ellien paras puoli lainkaan ja ymmärrän nyt kirjan luettuani, että elokuvan vaivautuneisuus on osittain ehkä jopa tarkoituksellista. En viitsinyt katsoa elokuvaa kirjan yhteydessä uudestaan, joten minulla ei ole siitä kaikkia muistikuvia, mutta joka tapauksessa presidenttinä siinä on Clinton – tosin ei se naispuoleinen vaan mies.