lauantai 2. heinäkuuta 2016

Tähtifantasia-palkinto 2016 on jaettu

Finncon on meneillään ja Helsingin Science Fiction Seura ry:n Tähtifantasia-palkinto parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle on jaettu. Viidestä ehdokkaana olevasta kirjasta palkinnon voitti Shaun Tanin novellikokoelma Etäisten esikaupunkien asioita.

Perusteluina sanotaan mm.
"Etäisten esikaupunkien asioita on sarja lyhyitä kuvitettuja kertomuksia, jotka sijoittuvat arkisiin mutta oudon epätodellisiin asumalähiöihin. Se on omalaatuisen kaunis kirja, jonka tarinoiden ja kuvien pariin voi palata yhä uudelleen. Viidentoista novellin sikermä vertautuu Leena Krohnin ja Tove Janssonin kaltaisten kirjailijoiden tuotantoon. Etäisten esikaupunkien asioita on sekä lasten, nuorten että aikuisten kirjallisuutta, jonka liikuttavat ja mielikuvitusta kiihottavat tarinat voivat avautua eri tavoilla eri elämänvaiheissa."

Muut ehdokkaat olivat: 
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa 
Siri Pettersen: Odininlapsi
Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko (arvostelu) 
Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (arvostelu) 

Tähtifantasia-palkinnosta päättivät asiantuntijaraati Jukka Halme, Aleksi Kuutio, Anne Leinonen sekä Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

3 kommenttia:

  1. Mielestäni valinta oli aika yllättävä, sillä kaikista muista kirjoista olin sentään kuullut jossain muussanin yhteydessä kuin Tähtifantasia-ehdokkaana. Olisin veikannut että Odininlapsi tai Maailmanloppu ja ihmemaa olisi voittanut.

    VastaaPoista
  2. Ooh, hieno valinta! Tanin kirja on upea sekä kuvituksen että tarinoiden puolesta.

    VastaaPoista
  3. Laajempi perustelu voittajasta löytyy sivulta: http://2016.finncon.org/atorox-ja-tahtifantasia-voittajat/
    Yllättävä voittaja minustakin, mutta onhan se tosiaan ansiokas.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...