Jeff VanderMeer: Hävitys

Jeff VanderMeerin The Southern Reach Trilogyn ensimmäinen osa Annihilation (2014) sai runsaasti positiivista huomiota ilmestyessään ja suomennoskin putkahti ulos nopeaan tahtiin nimellä Hävitys (2015). Tarkoitukseni oli lukea kirja jo alkuperäiskielisenä, vaan niin siinä kävi, että luin vasta kun trilogian kaikki osat on jo ilmestyneet suomeksikin. Vaan olen silti ns. ajanhermolla, sillä ehdin hyvin lukea jatko-osatkin ennen kuin Alex Garlandin ohjaama kirjaan pohjautuva elokuva tulee katsottavaksi.

30 vuoden aikana 11 retkikuntaa on aiemmin vieraillut Alue X:llä Tapahtuman jälkeen ja kaikille niiden jäsenille on käynyt huonosti. Nyt matkaan lähtee 12. retkikunta, mukanaan päähenkilö ja näkökulmahahmo biologi. Ryhmää johtaa psykologi ja mukana ovat myös maanmittari ja antropologi. Alueelle siirrytään hypnotisoituna, joten henkilöillä ei ole tarkkaa käsitystä miten alueelle päästään ja mitkä etäisyydet ovat. Alue tuntuu vääristävän muutenkin havaintokykyä. Area X on luonnon valtaama ja faunaltaan sekä flooraltaan outoutta sykkivä paikka. Pian alueen tunnelma ja oudot tapahtumat alkavat vaikuttaa henkilöihin ja syntyy aavistus, ettei kaikki ole sitä mitä heille on kerrottu hallituksen Etelärajalta, vaan tärkeitä tietoja on pimitetty.

Luin Hävityksen osana kesän lukumaratonia ja se imaisi täysin mukaansa. Yksi parhaimmista maratonkirjoista mitä kohdalle on osunut. Tarinaa kerrotaan kahdessa tasossa, päähenkilön menneessä henkilökohtaisessa ja retkikunnan nykyisessä. Nämä kaksi kietoutuvat juonellisesti yhteen ja onnistuvat täydentämään toisiaan. Kirjailija korostaa tarinan mysteerejä ja salaperäisyyttä äärimmilleen. Hän luo kasvavaa jännitettä ja pelottavuutta ja Hävitys onkin yksi niistä harvoista kirjoista, joiden lukeminen sekä jännitti että pelotti. En tiedä kuuluiko kirjan pelottaa, mutta minä olin valmis pistämään tarinan kauhu-kategorian alle. Päätellen Shirley Jackson -palkintovoitosta sellaiseksi sen voikin luokitella, psykologiseksi jännitykseksi ja kauhuksi siinä missä science fictioniksi ja uuskummaksi.

Kirjan ärsyttävyys ja samalla sen vahvuus on selittämättömyys. Alue X on kiehtova, eikä taustalla kummittelevaa ”Tapahtumaa” avata. Jotain suurta ja pelottavaa on tapahtunut, mutta mitä. Ekokatastrofi? Teki mieli rynnätä heti lukemaan seuraavaa osaa, mikä sekin pelotti. Entä jos vastauksia ei tulekaan? Entä jos vastaukset eivät tyydytä? Kirjan loppupuolella ”tornissa” oli väläys jostain, mikä tuntui hieman kliseiseltä, mutta ehkä se ei ole sitä. Ensimmäinen osa herätti siis paljon ihmetystä ja vaikka pidinkin kirjasta paljon, en suhtaudu siihen varauksettomalla innolla.

Vaikka biologiin saikin kosketuspintaa taustansa vuoksi, Hävityksessä ihmiset itsessään eivät tunnu olevan se tärkein osa. Heistä ei käytetä edes varsinaisia nimiä, eikä heidän ammattinsakaan nouse merkittävään rooliin ainakaan tässä vaiheessa. Tärkeää on keinot, sopeutuminen ja hyväksyminen. Tällaiset tuntemukset minulle heräsivät ja sitten tajusin, että trilogian viimeisen osan nimi on Hyväksyntä. Nähtäväksi jää, osuvatko ennakkoaavistukseni kirjan jatkosta kohdilleen.

Eteläraja-trilogia tulee epäilemättä luettua kokonaan ja tulevan elokuvankin aion ehdottomasti katsoa. Alex Garland osoitti jo Ex Machinalla loistavaa tunnelman merkityksen tajua ja luontia, joten jos hän saa siirrettyä sen myös Annihilationiin (kuten kuvat antavat ymmärtää), niin leffa on katsomisen väärti. Milloin sitten ilmestyykään. Liitän kirjan mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen. Haasteesta suoritettu neljä kirjaa tähän mennessä.