Finncon 2016 -raportti

2016 Finncon eli tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen painottuva tapahtuma järjestettiin Tampereella viime viikonloppuna 1.-3.7. Ohjelmia tuli käytyä läpi ja tässä lyhyt kooste niistä mihin minä päädyin kuuntelemaan tällä kertaa.

Koskapa useimmiten coneihin osallistumiseni syynä ja houkuttimena ovat nimenomaan kunniavieraat, niin pyrin käymään kuuntelemassa heidän ohjelmiaan, ellen sitten ole nähnyt kyseistä kirjailijaa jo ennestään. Tämän vuoden kirjailijakunniavieraina olivat walesilainen Jasper Fforde, amerikkalainen Catherynne M. Valente ja suomalainen Anne Leinonen. Kaikilta on tullut luettua jotain. On writing -paneelissa kirjailijat kertoivat Saara Henrikssonin vetämänä mm. omista töistään, miksi heistä on tullut kirjailijoita ja mikä inspiroi heitä.

Perjantai oli osaltani lyhyt, sillä On writingin jälkeen kävin katsomassa vain The Shadow Seamstress (2015) -lyhytelokuvan (n. 17 min.), joka oli 30-luvulle sijoittuva fantasiatarina ompelijattaresta, jonka mielipuolinen liikemies vangitsee toteuttamaan pelottavaa suunnitelmaa. Filminpätkän oli ohjannut Nick Gillespie ja vaikka vähän jäykähkösti koko homma oli toteutettu, niin viihdyin vallan mainiosti sen tummissa tuunelmissa. Kauhua mikä kauhua.

Lauantaina missasin avajaiset ja matkalla kuuntelemaan Jasper Fforden The Writer’s Journeyta, huomasin olevani Suomalainen mytologia -paneelissa, jossa fanikunniavieras Eeva-Liisa Tenhunen, Anne Leinonen, Tiina Raevaara ja Juha Jyrkäs jutuskelivat. Kuuntelin hetken ihan kiinnostavaa keskustelua (näitä päällekkäisiä ohjelmia, joista olisi voinut valita, oli monta), ja lähdin kohti Ffordea.

Mitä kyseisen herran puheista jäi eniten mieleen, oli ettei hän niinkään kokenut kirjoittavansa genreä, vaan jotain mikä häntä itseä kiinnosti. Hän ei ollut erityisen kiinnostunut fantasiasta, vaan kirjallisuudesta yleensäkin. Saman asian ilmaisi aikoinaan J.K. Rowling ja sai kohtalaisesti buuauksia genrefandomista. Minusta Fforden (ja Rowlingin) ajatusmaailma on luonnollista, sillä olen itsekin lukenut kirjallisuutta, kunnes vasta 2000-luvun alussa tiedostin lukevani myös genresuuntautuneesti ja suuntautuvani sitä kohti enenevässä määrin. Fforden motto tuntui olevan ”write better books”, joka sopii ohjeeksi ja vastaukseksi moniin kysymyksiin. Nappasin puheen jälkeen signeerauksen omaan The Eyre Affairiini.

Seuraavaksi Johan Anglemark haastatteli Catherynne M. Valentea, jonka klassisen kirjallisuuden opinnot heijastuvat myös hänen kirjallisessa tuotannossaan. Valente saa minulta paljon pisteitä siitä, ettei hän halua alentaa kirjallista tasoa lapsille suunnatuissa teoksissaan, vaan mielummin nostaa vaatimuksia ikäryhmiin nähden ja käyttää monipuolista kieltä. Se on havaittavissa Satumaa-sarjassakin. Tolkienhan tuon upgradaus-ajatuksen esitti jo aiemmin, kauan sitten, ja se on yhä ajankohtainen.

Hugo-paneelin käyn kuuntelemassa aina kun vain se mahtuu matkustusaikatauluun ja nyt mahtui reippaasti. Hugo-kategorioista löytyy tänä vuonna ihan hyviä ehdokkaita ja sitten niitä surullisen rupuja. Jukka Särkijärven johdolla omat kommenttinsa ehdokkaista lausuivat Jukka Halme, Carolina Gómez Lagerlöf ja Tommy Persson. Täytyy nostaa hattua niille panelisteille, jotka olivat lukeneet short story ja novelette -kategoriat, joihin minä en taida koskea. Eikä panelistien mielipiteiden jälkeenkään tuntuisi olevan tarvetta. Best Related work -kategorian arvioita odotin ehkä eniten ja niistä ei panelisteilta löytynyt kehuja. Tommylle ja Carolinalle extrapisteitä Sevenevesin luku-urakastaan. Jälkimmäisen mukaan Anathemiin verrattuna se on tylsä.

Kirjasta näytelmäksi: Teemestarin kirja oli ehdoton ohjelmanumero, sillä kävin viime helmikuussa katsomassa Kulttuuriosuuskunta Kajeen teatterisovituksen kirjasta Tampereella ja halusin kuulla miten kirjailija Emmi Itäranta koki esityksen ja miten käsikirjoittaja/näyttelijä Sanna Majanlahti muokkasi kirjan lavalle. Keskustelu oli molemmin puolin kiinnostava. Kuulen vähemmän teatteripuolen haastatteluja, joten Majanlahden kertomat yksityiskohdat siitä miten kirjan eri kohtauksia lähestyttiin, oli tuoretta. Ehdottomasti yksi tämän vuoden Finnconin minulle osuvimmista ohjelmista.

Lauantai-iltapäivän viimeisenä ohjelmana näin Sadut – portti kauhun maailmaan, jolta myös odotin paljon. Keskustelijoina olivat Artemis Kelosaari, Juha Jyrkäs ja Lucilla Lin. Hieman jäi aihepiirin käsittely kliiniseksi muistelemiseksi, ero satujen ja esim. 1700-1800 –luvun kauhutarinoiden välillä ei tullut käsitellyksi, eikä kahden lajin keskinäisestä suhteesta saatu kunnon otetta (ero on kuin vereen piirretty viiva, kuten Jyrkäs taisi todeta). Ehkä minulla oli väärät odotukset. Valenten yhteydessä oli puhetta lapsille suunnattujen tarinoiden tasosta ja sama tuli esille satujen yhteydessä, jotka ovat oikeasti alunperin pelottavia ja raakoja. Mielestäni ne ovat kuitenkin tärkeitä ihmisen kehitykselle nuoressa vaiheessa ja jäänkin (huumorimielessä) ihmettelemään millainen vaikutus on Puhahilkka-sadulla tuleville sukupolville, jos mummo pistetäänkin vain kaappiin sen sijaan, että susi syö hänet?

Sunnuntaina Kisu Leikomaa haastatteli Jasper Ffordea, joka oli (jälleen) hauskaa kuultavaa. Olen jättänyt ”lehtimieselkeet”, joten en kirjoita kenenkään sanomisia enää sen kummemmin ylös. Minusta Kisu käsitteli hienosti kaikki Fforden sarjat läpi ja toi niistä tärkeimmät pointit esille, mitä kirjailija itse sitten höysti ja laajensi tarinoinnillaan. Erityisesti haluaisin lukea Fforden esiintymisten jälkeen Nursery Crimes -kirjat, ja kas kummaa, ehdin The Big Over Easyn aloittaakin jo ennen Finnconia, joten siitä on hyvä jatkaa.

Hetkeksi pistäydyin kuuntelemassa Petri Hiltusen alati suosittua esiintymistä ja tällä kertaa aiheena oli Flesh for Fantasy. Kyllä lihaa nähtiin. Öljytyssä muodossa lähinnä. Lähdin salista siinä vaiheessa, kun tappajaheinät hyökkäsivät ja siirryin kuuntelemaan Synkeänpimeää, jossa Jukka Halme ja Aleksi Kuutio käsittelivät grimdark-fantasian lähtökohtia ja suosion syitä. Joe Abercrombie, itse Lord Grimdark, oli luonnollisesti hyvin esillä keskustelussa, mutta muitakin kirjailijoita mainittiin, kuten Mark Lawrence (kiinnostaa), K.J. Parker (kiinnostaa) ja Michael R. Fletcher (kiinnostaa). Alkujuuriteoksista otettiin esille Mervyn Peaken Gormenghast (Titus Groan), David Gemmelin Legenda (arvostelu) ja Glen Cookin Musta komppania (joka odottaa lukupinossa edelleen). Suosion syitäkin pohdittiin yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuvaksi, periaatteella synkät ajat, synkät tekstit, mutta enpä tiedä. Ehkä laajassa mittakaavassa. Itselläni on taipumusta pitää enemmän karheista kuin pehmeistä tarinoista riippumatta ollaanko taantumassa vai ei. Jos grimdark onkin painumassa hieman taka-alalle tällä hetkellä, niin huhut kertoo, että cyberpunk olisi nousussa. Ei ihan valoisa subgenre sekään.

Koko Finnconin viimeinen ohjelma minun osalta oli Markku Soikkelin Mitä tieteiselokuvista kannattaa tietää? Esityksen runko myötäili Soikkelin Tieteiselokuvan käsikirjan sisältöä aina mykkäelokuvan ajan lyhytfilmeistä nykypäivän digitekniikkatuotantoihin. Aihe on mielenkiintoinen ja ostin esityksen jälkeen kirjan omaksi, kuten useimmat nykyisin julkaistavat genreen liittyvät kotimaiset tietokirjat. Taiteellisesti merkittävistä scifi-elokuvista Soikkeli mainitsi venäläisen Aelitan (1924) , englantilaisen Tulevia aikoja (1936) ja saksalaisen Metropoliksen (1927). ”Oikeasti unohdettu klassikko” eli The Hellstrom Chronicle (1971) alkoi kiinnostaa ja hieman muistelen, että olisin sen nähnytkin. Youtubesta ainakin tuntuu löytyvän.

Jälleen kerran Finncon oli antoisa tapahtuma, kiitos siitä kaikille järjestäjille ja esiintyjille! 2018 sitten Turkuun, mutta välissä worldcon Helsingissä.