Aino Kallas: Sudenmorsian - Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 3

Kirjabloggaajien kolmannen klassikkohaasteen kierros on päättynyt. Tämän kertaisen haasteen emäntänä oli Marile 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogista. Minä osallistuin ensimmäistä kertaa mukaan ja valitsin teoksekseni Aino Kallaksen Sudenmorsian: Hiidenmaalainen tarina (1928). Haasteellinen kirja on minulle sen vuoksi, se sisältää kuvauksen mukaan sekä riivattua rakkautta että yliluonnollisen hahmon ja näiden yhdistelmä on aina hiertänyt minua. Ennakkoluuloistani huolimatta otin kirjan vuoden 2007 painoksen luettavakseni ja yllätyin. Sudenmorsian on klassikko monella tapaa. Se on yksi harvoista 1800-luvun ja 1900-luvun alun naisten kirjoittamista genrekirjoista, jota ei luokitella satufantasiaksi. Se on omaleimainen ja alueellista kulttuuria heijastava teos, jonka syntyy on vaikuttanut paitsi virolaiset ja balttialaiset tai laajemmin eurooppalaiset mytologiset tarut, myös kertoman mukaan kirjailijan palava rakkaus toiseen suomalaiseen kirjailijaan, Eino Leinoon.

Teos kertoo 1600-luvun Hiidenmaalla asustavasta nuoresta Aalosta, joka päätyy metsänvartija Priidikin vaimoksi ja hänestä tulee äiti. Jonkin aikaa kaikki sujuu rauhallisesti, kunnes hän kohtaa metsässä sudenhahmossa käyskentelevän Metsän hengen, Diabolus sylvarumin, ja tämän kutsusta Aalostakin tulee ihmissusi. Ennen pitkää saavutettu villiyden vapaus muuttuu nuorelle naiselle kiroukseksi ja kohtaloksi.

Ensimmäinen seikka, joka Sudenmorsianta lukiessa kiinnittää huomiota on 1600-lukua jäljittelevä vanhahtava kieli, johon sopeutumiseen menee hetki. Lopulta siitä alkaa jopa nauttia ja kiinnittää huomiota muista kielistä (eesti, latina, englanti) tulleisiin vaikutuksiin ja sanoihin. Ihmissusimyyttiin liittyvä kansanperinne, jota esimerkiksi Sabine Baring-Gould kuvaa Ihmissusien kirjassa (arvostelu), on hienosti liitetty Viron Hiidenmaan saarimiljööseen. Kallaksen ihmissusimyytissä muuntautuminen tapahtuu sudennahkan ylle pukemisen kautta, jolloin verikin vaihtuu yliluonnollisen ja demonisen prosessin kautta sudenvereksi.

Raamatulliset ja uskonnolliset seikat sekä perinteinen noitavaino ovat vahvasti läsnä tarinassa. Ihmissusius ei ole vain naisten kirous, mutta vain naisia kirjassa erityisesti ihmissusina kuvataan ja jahdataan. Kun luin alla olevan lainauksen Aino Kallaksen Päiväkirja: vuosilta 1916 – 1921:sta, minulle nousi vahvasti mielikuva symboliikasta.

“Rakastan Eino Leinoa koko myöhään kehittyneen yksilöllisyyteni voimalla. Oskarin valitsin kerran nuoruuteni rotuvaistolla, tulevien lasteni tähden, mahdollisimman terveen miehen, henkisesti ja ruumiillisesti. Hänet, sen toisen, olen valinnut yksilönä, itseäni varten, koko herkistyneen, monimutkaiseksi ja sokkeloiseksi muodostuneen henkisen elimistöni vaistolla.” (14.5.1917)

Aalo on hyvä vaimo ja hyvä äiti, ”aamuvirkku ja auttamaan altis, ei pikapuheinen eikä pensiä, ei myöskään närkästyvä, vaan hyvämielinen ja tavoiltansa tasainen kuin nurmennukka”. Toki hänellä on punaiset hiukset ja luomi, kuten merkityillä ihmisillä tarinoissa kuuluu olla. Ihmissusius on Aalon perinteisen roolin vastakohta, villi vapaus kokea ja tuntea, elää vapaana yöt ja palata rooliinsa päivisin. Kallas kuvaa Aaloa ihmissutena sellaisella palolla ja hyväksynnällä, ettei saarnat Daimonin vallasta oikeasti tunnu kiellettävältä totuudelta. Aalo ei vaikuta nykypäivän näkökulmasta demonisoidulta, vaan pikemminkin eroottisen kokemuksen vallassa olevalta, seksuaalisen puolensa löytäneeltä naiselta.

”Niin autuus, jolla ei määrää ole, ja joka ei maallisiin mahdu, tuli Aalon ylitse, ja hänen sieluunsa vuodatettiin ylönpalttinen onni, jolle ei ihmiskielessä ilmausta löydy sen ihmeellisen ja ylön runsaan riemun tautta, jolla se janoovaisen juottaa. Vaan tänä hetkenä hän oli yhtä Metsän Hengen kanssa, sen väkevän Daimonin, joka hänet sudenhahmossa oli valinnut ja valtaansa ottanut, ja kaikki rajat raukesivat heidän väliltänsä, niin että he toinen toiseensa sulivat, niin kuin yhtyy kaksi kastepisaraa, eikä kenkään taida enää toista toisesta eroittaa.”

Vaikka Aalo on sutena verenhimoinen saalistaja, hän ei lakkaa välittämästä lapsestaan ja miehestään. Yhteisön laki ja kirkko tuomitsee Aalon ja vapauden huumasta tulee tragedia, toive synninpäästöstä ja varoituksen sana. Sudenmorsian on monitulkintainen ja ristiriitainen teos, sillä se on perinteisen myytin mukainen ja tuomitseva teos, mutta alta haikailee kahleiden murtamisen voima, ei ainoastaan itsellisen ja seksuaalisen naiseuden löytäminen, vaan myös normien rikkomisen tabu sukupuolesta riippumatta.

Nykypäivän fantasiassa on hyvin yleistä kuvata luontoa voimakkaana kokemuksena, yli ihmisaistien, kuten monissa Ursula K. Le Guinin teoksissa. Siksi tahtoo hukkua, ettei näin ole suinkaan aina ollut ja Kallaksen kuvaus aistien terävöitymisestä sudenhahmossa on paitsi erinomaisen väkevää, niin myös ajalleen omaperäistä. Suomalaisten luontosuhde on ollut kirjallisuudessa voimakasta ja niin se on Sudenmorsiamessakin, joskin tällä kertaa myös yliluonnollista.

Sudenmorsian on klassikko, joka kannattaa lukea avoin mielin, unohtaa ennakkokäsitykset ja katsoa pinnan alle.

Liitän teoksen mukaan myös Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen.