E.T.A. Hoffmann: Pähkinänsärkijä

E.T.A. Hoffmannin nimi on tullut vuosien varrella monta kertaa vastaan, mutta en ainakaan muista lukeneeni hänen tarinoitaan aiemmin. Selatessani Finncon 2016 -ohjelmalistaa, tuli vastaan ohjelmanumero "Sadut – portti kauhun maailmaan". Ohjelmakuvauksessa mainitut satukirjailijat olivat Hoffmannia lukuunottamatta tuttuja. Niinpä lainasin kirjastosta yhden hänen teoksensa, jolla ei tosin kauhun kanssa ole juurikaan tekemistä, mutta klassikko se on ja suuri vaikuttaja. Pähkinänsärkijä (Nussknacker und Mauseköning, 1816) on jouluinen tarina, mutta hyvin sen luki keskikesälläkin, sillä jouluelementit olivat aika vähäisiä. Ennestään tarina oli tuttu Pjotr Tšaikovskin säveltämästä balettiteoksesta, jonka viimeksi näin joulukuussa 2015 Helsingissä kansallisbaletissa. Baletissa joulu ja talvi korostui enemmän kuin kirjassa, tai ehkä kiinnitin siihen visuaalisesti enemmän huomiot. Kirja on lyhyt, pienoisromaanimittainen ja tarkistetussa uusintapainoksessa kuvittajana on Matti Kota.

Maria Stahlbaumin perhe saa jouluisin perinteisesti lahjoja keksijäluonteen omaavalta Drosselmeierin sedältä. Tänä jouluna Maria saa huolehdittavakseen pähkinänsärkijän, pienen husaarinuttuisen miehenmuotoisen nuken, johon hän ihastuu syvästi. Tarinan mukaan pähkinänsärkijä onkin todellisuudessa sedän noiduttu serkkupoika, jonka kohtalo on hiirikuninkaan vallassa. Sen vallan vain Marian urhoollisuus ja uskollisuus voi auttaa purkamaan.

Pähkinänsärkijää lukiessa huomaa kuinka sen vaikutukset näkyvät mm. C.S. Lewisin ja Roald Dahlin tuotannossa. Tarinassa on vanhahtava sävy ja siinä esimerkiksi puhutellaan lukijaa kesken tekstin, mikä minussa herättää ärsytystä. Kirjailija olettaa jotain lukijasta ja korostaa tiettyjä hyveitä Mariasta, joita lukijan pitäisi ihailla. Olisi mielenkiintoista tietää millaisena esimerkiksi Finncon-kunniavieras Catherynne M. Valente Syyskuu-hahmoineen näkee Marian 1800-luvun alusta. Hoffmann ei kuitenkaan ole sadussaan niin aikakauden leimaava kuin pelkäsin alun jälkeen. On yleensäkin hienoa, että sadun päähenkilö on tyttö, jolta vaaditaan urhoollisuutta, ja Maria on hyvinkin päättäväinen ja toimelias.

Tarina ontuu paikoin pahasti, mutta sisältää hienoja mielikuvituksellisia osioita, kuten Marian ja Pähkinänsärkijän matkan nukkevaltakunnassa. Kirjan matka poikkeaa näkemäni baletin versiosta, mutta baletti pohjautuukin Alexandre Dumas’n muokkaamaan versioon. Baletin yhteydessä harmittelin, kuinka pienessä osassa loistavasti esitetty hiirikuningas oli, mutta eipä näissä saduissa yleensäkään pahiksille juuri anneta taustaa ja mahdollisuuksia. Ehdottomasti kiinnostaisi lukea niitä kauhun esikuvina pidettäviin Hoffmannin tarinoihin ja ehkä muutama eksyy englanninkielisenä lukulaitteeseeni matkojen ratoksi. "Sadut - portti kauhun maailmaan" täytynee ainakin käydä Finnconissa kuuntelemassa.