Jälkikolmikossa löytyy entiseen tapaan lisää avaimia ja usea taustahenkilö nousee merkittävämpään rooliin. Keys to the Kingdom yllättää humoristisella otteellaan, sillä alku on hyvin lassi ja leevimäinen piirrosjälkeä ja lumiukkoa myöten. Olin näkeväni mukana myös hieman Schulzin Jaska Jokusta ja Hitchcockin linnutkin sai nyökkäyksen. Yhden numeron verran tarinaa kerrotaan kalenterimuodossa, jossa edetään osittain päivä/ruutu-tyylillä. Ruudun tapahtumat toki kertovat havainnollisesti tapahtumien kulusta, mutta välähdykset eivät rytmiltään tuntuneet tasapainoisilta.
Clockworksissa keskitytään aikamatkailuun ja tarinan taustat Lovecraftissa aukeavat aina 1775 vuodesta isä-Rendellin lukiovuosiin. Erin Voss nousee menneisyydestä nykyaikaan hahmoksi, samoin kuin Randallin nuorempi veli Duncan. Myös kehitysvammainen Rufus, jonka äiti kuului aiemman sukupolven kööriin, nousee hienosti esitettynä tarinan ratkaisuun mukaan. Rufuksella on kyky nähdä aaveita ja oman mielikuvituksensa kautta löytää itselleen tavan toimia, kun hänelle selviää asioiden oikea laita.
Keys to the Kingdom ja Clockworks ovat Locke & Keyn parasta kerrontaa. Pidän erityisesti viitteistä sarjakuvan ja kauhun mestareihin. Isäpappa-Kingin Carrie nousee huvittavasti esille ja yhdestä ruudusta voi bongata Hillin itsensä Rodriguezin piirtämänä. Huumori on sopivasti veristen tapahtumien keskellä ja hahmot saavat kasvutilaa, heidän muutoksen sarjan alkuvaiheista loppua kohden on havaittavissa. Locke & Key on LBGT-näkökulmasta monipuolinen ja suvaitsevainen, missä se vertautuu Vaughanin ja Staplesin Sagaan. Erityisesti mieleeni on taustatarina eri aikakausina, mikä valotti mistä on lähdetty, mutta ei kuitenkaan selitä asia läpi, vaan jättää mysteerille tilaa.
Sarjan päätös ei mielestäni juonellisesti ole niin onnistunut kuin olisin toivonut. Edes toinen lukukerta ei muuttanut mieltäni, vaikka muuten sarja on saanut ulottuvuutta ja positiivisempaa värettä kakkoskierroksesta. Hillin hahmoissa on uskallusta sekä runsaasti inhimillisyyttä ja Rodriguezin piirrosjälki sen kuin paranee albumi albumilta. Avaimet ovat nokkela ja mielikuvituksellinen idea, jonka ympärille tarina on koostettu.
Kauhutarinaksi tämä on varsin hyvä, tosin sarjakuvana en ole juurikaan kauhua lukenut, joten vertailupohjaa siihen minulla ei liiemmälti ole. Locke & Key oli kuitenkin helposti lähestyttävä ja seikkailullisempi kuin vastaavanlaiset elokuvat, joissa perhe/nuoret kohtaavat yliluonnollisen pahuuden. Kannatti lukea, jopa kahteen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!