P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen

Aakkoshaasteen J-kirjana lukemani Per Christian (P.C.) Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) on alunperin julkaistu vuonna 1982 ja suomeksi heti seuraavana vuonna. Kirja ilmestyi ajankohtaiseen aikaan, jolloin amerikkalaisten reaganilainen ydinasevarustelu kiihtyi ja välit Neuvostoliiton kanssa eivät olleet kaikkein lämpimimmät. Teos voidaan nähdä kirjailijan kannanottona tilanteeseen, joka huolestutti laajasti läntisen maailman väestöä. Ei ihme, että se sai huomiota.

Dystopinen tarina sijoittuu Itämeren saaristoon, Gotlannin saarelle, 30 vuotta ydinsodan aiheuttaman katastrofin jälkeen eli vuoteen 2023. Ydinsodan jälkimainingeissa syntyi valtava vedenpaisumus, joka teki omat tuhojälkensä. Ihmiskunta on jäänyt pärjäilemään ilman sivistysvaltioiden rippeillä, vahvimman oikeudella toimivassa järjestelmässä, jota hallitsee taikausko. Paikoin yritetään pitää kiinni vanhan yhteiskunnan tavoista, silloin kun se sopii selviytymiseen vaadittavien keinojen joukkoon. Edvin on syntynyt pommisuojassa ilman varsinaista kokemusta itse katastrofista. Hän on kasvanut miesten orjana sopeutuen epäinhimilliseen kohteluun, ilman suurempia päämääriä. Tilanne kuitenkin muuttuu, ja Edvin pääsee ulos vanhasta roolistaan. Mutta mitkä ovat elämisen edellytykset ja tulevaisuus rikkirevityssä ja poltetussa maailmassa?

Jersild kirjoittaa totisen ja irvokkaan tarinan. Hän on riisunut yhteiskunnan sivistyksen pois ja jättänyt jäljelle ihmisen luonteen olosuhteisiin, jotka vaativat selvitymistaitoja ja tahtoa. Jälkeen vedenpaisumuksen ei ole missään tapauksessa kaunis tarina. Siinä ei ole mitään selviytymisen tai sankaruuden ihannointia. Kieli on pelkistettyä ja raakaa ja se kuvaa taantumusta, jossa seksuaalisuus ja hyväksikäyttö korostuu. Peikkona taustalla on radioaktiivinen elinympäristö joka rajoittaa, eikä anna armoa. Tarina on apokalyptinen. Olen tottunut kohtalaisen ronskeihinkin tilannekuvauksiin genressä, mutta jokin Jersildin tekstissä sai etomaan. Kirjat harvoin tulee uniini, mutta Edvinin hahmo käyttäytyi toisin, enkä voi sanoa unta miellyttäväksi. Eli Jälkeen vedenpaisumuksen vaikutti.

Kirjassa on myös kohtia, jotka laskivat reippaasti sen arvostusta. Kirjailija heitti nimittäin Skandinavian geologian romukoppaan, eikä sitä näin geologin näkökulmasta voi hyväksyä. Useat kirjailijat tekevät samaa ja fantasiassa sen vielä hyväksyykin, mutta science fictionissa toivoisin ainakin oman tieteenalani olevan järkevällä pohjalla. Niin rankka kuin tarina itsessään olikin, niin en voinut olla lukematta sitä ajoittain luonnontieteilijän lasien läpi, jolloin se menetti osan tehostaan.

Tänä päivänä julkaistaan paljon dystopiateoksia, joista osa on aika kevyttä kamaa eikä lainkaan uskottavaa, vaikka ehkä kylläkin viihdyttävää. En jaksa nykyisin edes kiinnittää kaikkiin huomiota. Ihmiskunnan näkökulmasta apokalyptiselle tasolle vain harvat uskaltautuvat, sillä onhan meidän pakko uskoa tulevaisuuteen ja ihmislajiin. Vai onko? Jersild pistää ajattelemaan.

 Aakkoshaasteen J-kirja