sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ajatuksia The Winds of Winteristä

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut George R.R. Martin A Song of Ice and Firen tilanteesta, eli heinäkuussa 2014, jolloin olin vielä optimistinen 2015 julkaisun suhteen. Periaatteessa. 2015 tuli ja meni, eikä kirja ilmestynyt. Lonconissa 2014 näin Martinia vain ohimennen, mutta kuuntelin enemmän hänen kustannustoimittajaansa Jane Johnsonia vuoden aikana, eikä jutut kaikilta osin olleet mukavaa kuultavaa, sillä Martin ei tuntunut A Dance with Dragonsin yhteydessä enää kuuntelevan ammattilaista siinä määrin kun kirjan editointiprosessissa olisin toivonut hänen kuuntelevan.

2015 tapasin Martinin Archipelaconissa, eikä ollut yllätys, että The Winds of Winterin kirjoituksen etenemisestä ei puhuttu. Hoenta "se valmistuu sitten kun valmistuu" alkaa jo kyllästyttää. Dancen jälkeen suurin osa oletti varmaankin (myös Martin itse), että kirjoitusprosessi nopeutuu loppua kohden, kun meereeniläissolmut ym. saatiin ratkaistuksi. Näin ei kuitekaan käynyt, kohta on 5 vuotta siitä, kun kirja valmistui. Martin päivitti Livejournal-päiväkirjaansa eilen The Winds of Winterin osalta, eikä päivitys ollut positiivinen. Se oli lähinnä stressaantuneen ja itseensä pettyneen kirjailijan tilitys epäonnistumisestaan saavuttaa asetettuja määräaikoja.

Monet mediat uutisoivat asiasta heti perään, muun muassa Helsingin Sanomat. Tähän on tultu. Kirjailijan ilmoitus, että kirja ei ole valmis, ylittää uutiskynnyksen. Tämä tietenkin johtuu siitä, että Game of Thrones tv-sarja porskuttaa nyt selvästi ohi kirjasarjan ja tuo mukanaan juonipaljastuksia myös tulevista kirjoista. Joskin käsittääkseni tv-sarja on jo lähtenyt omille poluilleen, eikä ole täysin uskollinen kaikille käänteille. Päähahmojen kohtalot tosin taitaa pysyä sellaisina kuin Martin on ne suunnitellut, mistä syystä en ole tv-sarjaa enää katsonutkaan neljännen kauden jälkeen. Haluan lukea kohtalot kirjoista.

Martin kirjoittaa livejournalissa, että on vielä kuukausien päässä kirjan valmistumisesta. On ollut mielenkiintoista lukea eri foorumeilta, miten tämä tulkitaan. Jotkut uskovat kirjan valmistuvan ennen huhtikuuta ja julkaistavan syksyn alussa. Jotkut uskovat kirjan valmistuvan 2017 julkaistavaksi. Minä kuulun tällä hetkellä tähän joukkoon. Martinilla oli viime vuonna kaksi deadlinea, 5+2 kk aikaa saada kirja valmiiksi ns. pakon edessä. Hän ei sitä saavuttanut. Epäilen, että hän käyttää saman verran tänä vuonna ilman deadlinea, ja ehkä hieman enemmänkin. Sitten toivon kunnon kustannustoimittamista, joka vie vähintään puoli vuotta. Siinäpä sitä oltaisiin 2017 alkuvuodessa.

Vaan... ainahan voi spekuloida ja toivoa. Martin on se joka kirjoittaa. En enää odota saavani kirjasarjan loppuratkaisua tällä vuosikymmenellä, mikä on sinänsä hieman lannistavaa. Myös Martinin osalta, sillä toivoisin hänen saavan sarjan valmiiksi, jotta pääsisi ilman paineita nauttimaan saavutuksistaan. Mielummin ennemmin kuin myöhemmin.

9 kommenttia:

  1. Tämä on tosi tuskallista odotusta. Minäkään en enää seuraa tv-sarjaa. Tympiinnyin siihen sen verran.
    Ja mä kun olen koko sarjan lukenut suomeksi, niin... Kirjava ei ole tunnettu nopeista käännöksistään, joten ans kattoo kuinka tätä jaksaa odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjava varmaan ottaa seuraavankin kirjan etusijalle käännöstöissä, mutta jos on luvassa noin tuhat sivuinen teos, niin menee siinä väkisinkin jonkin aikaa. Minä en pystyisi odottamaan suomennoksia, mutta ei muuta kuin ylimääräistä tsemppiä niille, jotka näin tekevät. Minua ei niinkään enää huolestuta The Winds of Winter, sillä se on lähes varmasti tulossa, mutta entä sarjan viimeinen kirja? Ja onko se viimeinen...

      Poista
  2. On tää tosi sääli, mutta minusta ei mitenkään yllätys. Olen yrittänyt omaksua asenteen, jossa olen tosi iloinen, jos sarja saadaan joskus kunnialla päätökseen, mutta sitä odotellessani en pidätä henkeä. Uskon kyllä, että Martin tekee parhaansa, mutta ennen kaikkeahan hän on aivan kuppaisessa tilanteessa, jota en toivoisi kellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten joskus, kun viimeinen kirja ilmestyy, ostan skumppapullon juhlistaakseni tilannetta. Saattaa olla, että joudun ostamaan kaksi, toisen sille hetkelle kun saan kirjan luettua. En usko, että selviän kuivin silmin.

      Toivottavasti Martin pääsee ahdistuksestaan ja etenee kirjan/kirjojen kanssa. Kyllä hän varmastikin ammattikirjailijana löytää keinot, vaikka ne eivät ajallisesti meitä innostaisikaan.

      Poista
  3. Meidän odottavien aika on pitkä, mutta tärkeintä on, että kirjailija saa viimeistellä kirjansa huolella valmiiksi, siten että hän on lopputulokseen itsekin tyytyväinen. Hätäisesti viimeisteltyä puolivillaisuutta meistä ei varmaan toivo kukaan.

    Kirjailijan ikä mietityttää meitä kaikkia, sillä Tulen ja jään laulu on niin upea sarja, että sen totisesti toivoisi valmistuvan Martinin tarkoittamalla tavalla. Huikeaa fantasiaa, mutta myös - väitän - suurta kirjallisuutta.

    Monet kommentoijat näyttävät viestittävän huolensa kirjailijan iästä ja terveydestä myös tälle itselleen, mitä voi pitää jokseenkin tökerönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta deadlinen asettaminen on usein paikallaan. Se pitää pakettia kasassa. Ei aikataulussa pysyminen tarkoita, että työ on tehty puolivillaisesti. Mutta kuten kirjoitin, toivon vahvaa kustannustoimittamista, vaikka se veisi ylimääräisiä kuukausi ilmestymiseen.

      Poista
  4. Olen ehdoton GRRM-fani, vaikka ärsyynnynkin turhan yksityiskohtaisista väkivaltakuvauksista ja toisinaan seksikohtauksista, jotka muistuttavat ison pojan märkiä unia. Kaiken tuon antaa anteeksi, koska kirjoissa on loistoa ja syvyyttä. Toivon, toivon ja toivon, että GRRM ei muserru paineisiin ja suuriin odotuksiin, vaan saa sarjan valmiiksi. (Ja myös ne jatko-osat ihanille Dunk ja Egg -tarinoille!) Ja tosiaan, jo Winds of Winterin ilmestyminen on skumppapullon arvoinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen varmaan unohtanut nuo seksikohtaukset kirjoista, sillä muistan niitä lähinnä tv-sarjasta, ja se on ihan eri juttu. Eiköhän George kestä paineet. Hyvin tuo on taas kuukausi vierähtänyt tässä odotellessa.

      Poista
  5. Joo, TV-sarja on ihan eri juttu. Ja kirjassa on kyllä ihan hyviäkin seksikohtauksia, Danyn ja Drogon ekakerta esim. oli tosi kaunis (TV-sarjassahan se on kaikkea muuta), samoin Jonin ja Ygritten yhteiset hetket.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...