Kudottujen kujien kaupungin päähenkilö on Eliana, kutoja Seittien Talosta. Hän asuu saarella, jota johtaa etäinen neuvosto ja jota koettelee toistuvat tulvat ja uusi piinava sairaus. Eri rooleihin jaetuilla saarelaisilla on monia sääntöjä ja unennäkö on erityisesti kiellettyä ja vaarallista. Unennäkeminen merkitsee eristämistä ja vapauden menettämistä. Eräänä päivänä Eliana löytää Seittien Talon pihalta tuntemattoman, pahoinpidellyn nuoren naisen, jonka käteen on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi. Tatuoinnin merkitystä selvitellessä, ei ainoastaan ole vaarana henkilökohtaisen salaisuuden paljastuminen, vaan aavistamatta myös koko saaren kohtalo.
Tarina on kokonaisuudessaan kiehtova mysteeri. Luin kirjan osana vuodenvaihteen lukumaratonia ja reaktioistani voi huomata, että kiemurtelin salamyhkäisyyksien jännitteessä aina yli puoleen väliin saakka, ennen kuin pikkuhiljaa lukijaa armahdettiin ja vastauksia alkoi paljastua. Hienosti tehty Itärannalta, sillä kirja piti otteessaan. Tarinassa on monia ulottuvuuksia ja teemoja, mutta minulle ylitse muiden nousi pelko puhua ja kyseenalaistaa. Saaren asukkaat on "aivopesty" uskomaan yhtä totuutta ja siitä poikkeaminen olisi vaarallista. Kuten todellisuudessakin, sellainen yhteiskunta ei toimi ilman vastavoimia, mutta missä mittakaavassa ja millaisella aikajanalla vastavoimat vaikuttavat, vaihtelee. Kudottujen kujien kaupungissa pääsemme vastavoimien vaikuttavimpaan hetkeen, vaikka merkit aiemmasta toiminnasta tuodaan selkeästi esille. Siksi tarinassa oli pontta.
Saaren tapahtumat ja kulttuuri muistuttaa voimakkaasti minua Maria Turtschaninoffin Maresin ja Punaisen luostarin kronikoiden maailmasta. Mielleyhtymät seurasivat koko tarinan ajan, en tosin ryhtynyt sen kummemmin jäsentelemään yksityiskohtia. Ehkä ne liittyivät ympäristön eristäytyneisyyteen, päähenkilön rooliin yhteisössä, häntä ohjaavaan henkilöön, lukemisen korostumiseen, merestä saataviin väriaineksiin tai johonkin muuhun vastaavaan. Mielleyhtymät eivät sinänsä häirinneet, mutta eivät ne väistyneetkään.
Maratonpäivityksestä näkee myös kuinka minua vaivasi unien asema sairautena ja vieläpä ruttona. Voimakkaana unien näkijänä koin heti ahdistusta, sillä olisinpa tietty ollut juurikin tarinassa niitä poiskitkettäviä henkilöitä. Puhtaan unen museo on mielikuvana kaunis, mutta sen sisältö ei sitten niinkään. Laulumeduusat olivat haikeita, niin surullisia kaikessa kauneudessaan ja hyödyllisyydessään. Seiteistä tehdyt seinäsokkelot, jotka piti tunnistaa ja tuntea, ettei eksyisi, sekä Mustekortteli herättivät loisteliaasti mielikuvituksen niitä ajatellessa. Itärannan kieli oli kaunista Teemestarin kirjassa ja niin se oli Kudottujen kujien kaupungissakin. Aikansa nautin kuvailuista ja sanastosta, jotka todellakin hengästyttivät nautinnollisesti, mutta sitten tuli ähky. Jossain loppupuolella alkoi tuntua, että nyt voisi hieman löysätä. Vaikka luinkin kirjan lukumaratonissa, en halunnut olla henkisesti hengästynyt koko aikaa.
Kirjaan oli jäänyt myös muutama virhe, vähäinen kylläkin, mutta niistä huomasi kirjoitusprosessin, mikä sitten häiritsi. Jäin miettimään miten vyölle ripustettu loistelyhty voi hetkeä myöhemmin tipahtaa kädestä, enkä vieläkään ole varma menikö minulta jotain ohi. Toissijaista tarinan kannalta. Levälamput sinänsä olivat jälleen ihania visuaalisten mielikuvien herättäjiä ja tunnelman luojia. Kirjan päähenkilöiden välisen romanssin koin persoonattomaksi, jotenkin kliiniseksi ilman intohimoa, joten minulta jäi todennäköisesti sen vuoksi kokematta joitain tunnekuohuja, joita ehkä olisi pitänyt kokea.
Kaiken kaikkiaan Kudottujen kujien kaupunki oli varsin nautinnollinen kirja, kaunis ja mielikuvituksellinen. Voin hyvin mielin suositella sitä ja toivon, että kun The City of Woven Streets / The Weaver ilmestyy englanninkieliselle yleisölle kesän kynnyksellä, se saavuttaa ansaitsemaansa huomiota. On mielenkiintoista vilkaista, millaisiin kuvaileviin sanavalintoihin kirjailija on päätynyt toisella kielellään.
Aakkoshaasteen I-kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!