perjantai 15. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 lukuhaasteita

En saanut viime vuonna loppuun aloittamiani haasteita, mutta kuten jo vuoden viimeisessä postauksessa mainitsin, jatkan niitä vielä tämän vuoden. Lisäksi olen intoutunut ilmoittautumaan muutamaan muuhun haasteeseen, joten esittelen ne kaikki nyt kerralla. Jospa näillä pärjäisi tämän vuoden. Eli

Aakkoshaaste jatkuu kirjaimesta J. Ideana on lukea aakkosjärjestyksessä kirjailijan sukunimen mukaan teoksia aasta ööhön. Genrekirjoissa ei toistaiseksi ole löytynyt kirjailijoita, joiden sukunimi alkaa X, Å, Ä tai Ö-kirjaimilla, joten niitä en ole sisällyttänyt haasteeseen mukaan. Toki, jos joku herra/rouva Xantippa tai Ääkkönen julkaisee tänä vuonna teoksen ennen kuin olen lukenut Y:n kirjan, niin otan sen mukaan haasteeseen. (Edit: 25.1. Olen löytänyt Ö:n) Olen jo valinnut tuleviin kirjaimiin kirjailijat ja teokset, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että suunnitelmat muuttuvat todennäköisesti vielä lukufiiliksen mukaan. Haaste kestää 31.12.2016 saakka.

I Spy Challenge -haasteessa ehdin viime vuonna lukea 25 kategorian kirjoista 8. Jatkan haasteen loppuun, koska se on kiinnostava ja minulla on siihenkin vielä lukusuunnitelmia. En ole varma saanko tätä suoritettua tänä vuonna, mutta yritän.

Kuvan lähde
Uusista haasteista ensimmäinen on Hyllytontun höpinoitä -blogin lanseeraama Okklumeus-lukuhaaste, jossa luetaan Harry Potter -kirjasarjan maailmaan sijoittuvia teoksia. Kaikki Potterini olen jo lukenut moneen kertaan, mutta edellisestä kerrasta on aikaa, joten otan uusintakierroksen. Haaste alkoi eilen ja päättyy 31.10.2016 eli Lily ja James Potterin 35-vuotis kuolinpäivänä. Haaste on Severus Snapea näytelleen Alan Rickmanin muistolle.

Lukutasot ovat seuraavat:
0 kirjaa: Ankeuttaja. (Ankeuttajat eivät osallistu arvontaan.)
1 kirja: Jästi.
2 kirjaa: Surkki.
3 kirjaa: Kotitonttu.
4 kirjaa: Huispaaja.
5 kirjaa: Aurori.
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen,
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori.
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri

Orfeuksen kääntöpiiri -blogista on lähtöisin Hämärän jälkeen -lukuhaaste, joka alkoi jo marraskuussa, mutta johon lähdin vasta nyt mukaan. Aikaa kuitenkin on, sillä haaste päättyy 2.11.2016. Tarkoituksena on lukea kauhugenreen kuuluvia kirjoja. Jokunen niitä tulee vuosittain luettua muutenkin, mutta ei kovin paljoa, joten tämän haasteen myötä toivon voivani kiinnittää asiaan enemmän huomiota.

Lukutasot ovat seuraavanlaisia:
Haudankaivaja (1 kirja)
Aave (3 kirjaa)
Ihmissusi (5 kirjaa)
Vampyyri (7 kirjaa)
Zombie (9 kirjaa)
Noitapiiri (11 kirjaa)
Nämä uudet haasteet ovat siitä mukavia, että jo yhdellä kirjalla on mukana pelissä. Ehkä minä saan jotain suoritettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...