Erin Morgenstern: Yösirkus

Keväällä suomeksi ilmestynyt Erin Morgensternin esikoiskirja Yösirkus (The Night Circus, 2011) on huomioitu reippaasti myös suomalaisten kirjabloggaajien keskuudessa, vaikka ulkomailla sen mainostamiseen kustantaja oikeasti panosti toden teolla ja sittemmin kirja on saanut myös elokuvakiinnityksen. Yösirkus on yksi niistä kirjoista, jota en ostanut tänä vuonna omakseni, koska sitä ei julkaistu ekirjana, vaan odottelin kirjastokappaletta. Ostin kirjan sittemmin englanninkielisenä ekirjaversiona.

Yösirkuksen tarina sijoittuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosien vaihteeseen eri puolille Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Le Cirque des Rêves, unelmien sirkus, ilmestyy mainostamatta salaperäisesti milloin minnekin ja se avaa porttinsa ihmisille hämärän tultua ja sulkee ne taas aamunkoitteessa. Sirkus tarjoaa jokaiselle jotain ja enemmänkin kuin mitä kukaan on uskaltanut uneksia, sen mustavalkoisten telttojen kätköistä löytyy maaginen ja lumoava ilmapiiri. Sirkuksen synnyn taustalla on kahden taikurin kilpailutilanne ja heidän pelinappuloinaan ovat kaksi erikoista lasta, Celia ja Marco, jotka kasvavat aikuisuuteen tietäen, että heidät on asetettu vastakkainen kilpailemaan jostain, eikä panoksia ole ilmoitettu. Heidän peliareenanaan on sirkus. Celia ja Marco kuitenkin rakastuvat toisiinsa ja tilanne mutkistuu. Kilpailu vaatii ratketakseen suuria päätöksiä.

Yösirkuksen alkuasetelma toi mieleeni Christopher Priestin The Prestigen (arvostelu), jossa myös kaksi taikuria ovat vastakkain samaisena ajankohtana 1900-luvun vaihteessa. Priest lähestyy taikuutta tieteellisen illuusion kautta teollistumisen aikakaudella, kun taas Morgenstern pyrkii maagiseen illuusioon, todelliseen taikuuteen, jolle ei ole selitystä. Molemmissa taikuuden päämäärä on katsojan hämmästyttäminen ja viihdyttäminen. Yösirkus lumoaa alussa kauniilla kuvailullaan. Morgenstern tuo lahjakkaasti esille tunnelmia ja mielikuvia väreillä, kuvioilla, materiaaleilla ja hajuilla. Tarinan sirkus on kiehtovan salaperäinen ja satumainen. Epäröin kirjan lukemista pitkään sirkus-teeman vuoksi, sillä luin vuosi sitten Genevieve Valentinen loistavan sirkusaiheisen dystopia-steampunkteoksen Mechanique: A Tale of Circus Tresaultin (arvostelu). Halusin pitää Mechaniquen aiheuttaman wow-elämyksen mahdollisimman pitkään mielessä. Siinä missä Valentinen kirja ja sirkus on tummasävyinen ja jopa raadollinen, Morgensternin sirkus on yhtä hattaraa ja kauneutta. Kumpainenkin kirjailija kirjoittaa kaunista kieltä, mutta Valentinen tyyli on kypsempi. Molempien kirjojen rakenne on haastava ja vaatii tarkkuutta.

Morgenstern onnistuu sisällyttämään kirjaansa monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista hänelle pitää antaa pisteitä. Kellot kuulostavat kiehtovilta ja olisinpa enemmän kuin onnellinen jos minulla olisi oikeasti yksikin kirjassa kuvattu tarkkailtavana. Monet sirkuksen mustavalko-teemoista vaikuttivat visuaalisen hienoilta ja keskiyön illallisten ruokalajit houkuttelevilta. Parin sadan sivun verran olin hyvinkin vaikuttunut Yösirkuksesta, mutta sitten tarinan taso alkoi laskea. Kaipasin kirjan loppupuoleen särmää, mutta kirjailija tarjosi osin helppoja ratkaisuja, osin hieman ontuvia. Sirkuksen loistava, mutta toistuva kuvaus ei loppupuoliskolla enää riitä, vaan sinne kaivattiin jo muuta. Oletin ja toivoin Celian rankan koulutuksen jälkeen, että lopussa olisi ollut enemmän synkkyyttä ja rosoisuutta, mutta kirjailija oli päättänyt toisin. Mitään yltiöimelyyttä kirjassa ei esiinny, vain ripaus naiiviutta. Hahmot ovat liian siloisia ja (yhdentekevän) miellyttäviä, ja siksi ilman syvyyttä. Esimerkiksi sirkuksen omistaja Chandresh Christophe Lefèvre ja kellontekijä Friedrick Thiessen eivät herättäneet minkäänlaista vastakaikua, vaikka kirjailija ilmeisesti tarkoitti toisin.

Yösirkus on suositeltava lukukokemus, vaikka ei häikäissyt minua loppuun saakka. Enemmän kuitenkin suosittelen mainitsemiani Priestin ja Valentinen teoksia, mutta niitä ei tietenkään ole suomennettu.